Kuinka outoa on saada iloa siitä, että köyhäilee?
Olen aina ollut säästäväinen, mutta viimeiset 7 vuotta entistä enemmän.
Käytän rahaa 95% vain niihin ehdottoman pakollisiin (ja nekin yritän saada mahdollisimman edullisesti, käytettynä, ilmaiseksi tms) 5 % ostoksistani on sitten ylimääräistä, esim. käyn kerran kuussa kaverin kanssa kahvilassa ja ostan sieltä kahvin ja pullan. Tai ostan kirppurorikäynnillä jotain mitä en ihan välttämättä tarvitse, esim ennen joulua ostin sieltä sähkökynttelikön kotiin. Yleensä käyn kirpputorillakin vain ostoslistan kanssa, viimeksi metsästin (ja löysin) lapselle toppahousut, kun vanhat oli pienet.
Itselleni ostin uutena(hyvin harvinaista!!) rintaliivit halpakaupan alennuksesta ennen joulua, kun bongasin sopivaa kokoa olevat nätit perusliivit 3 eurolla, ja kaikki vanhat alkoivat jo olla venähtäneitä ja rikki. Sopivuudesta ja halvasta hinnasta huolimatta olisin nekin jättänyt ostamatta, jos oikeasti ei olisi ollut _tarve_ uusille.
Tänään korjasin neulesormikkaani, olen korjannut niistä reikääntyneitä sormenpäitä jo kolmasti aiemmin. Tiedän että uudet saisi alle kympillä, mutta myhäilen tyytyväisenä, kun korjaamalla vältyin taas uuden ostamiselta.
En ole tässä kuussa käyttänyt rahaa (vuokranmaksun lisäksi) kuin 2,60 € kun olen käynyt viikon sisällä kerran ruokakaupassa ostamassa maitolitran ja klementiinejä. Kaapeissa ollut paljon mistä kokkailla sapuskaa; riisipuuroa, pakastimen marjoista kiisseliä, kananmunakastiketta perunoiden kanssa, jne. Leipää leivoin itse satsin alkuviikosta ja marjapiirakkaa herkutteluun.
Mä todella nautin tästä vähällä pärjäämisestä, kekseliäisistä säästötavoista jne.
Kommentit (295)
Samaa täällä!! Joskus 25 vuotiaana vain välähti ettei oikeasti tartte mitään ostaa! Nyt saa välillä vaa kuulla muiden valitukset siitä kuinka kaapit pursuavat toimimatonta ja huonolaatuista, vääränkokoista tavaraa.
Siis käykää ihan rundilla kaupoilla, niin huomaatte että ympärillä on pelkkää roskaa, ei mitään muuta :(
Vaatekaappikin kannattaa rakentaa hyvänäköiseksi ja toimivaksi. Itse olen täällä 7 vuotta pärjännyt H.Mn 10e takilla (alkuperäinen hinta oli 70e).
Puhdistan ja harjan takin säännöllisesti.
Kengät kyllä ovat stressin aihe! Ovat todella huonolaatuisia ja kalliita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen ihmisvihaaja, vaikkakin välillä hävettää köyhäilyni. Olen aina ollut melko tarkka siitä, että en maksa liikaa asioista, jotka eivät ole itselleni kovin tärkeitä. Olen sitten käyttänyt säästyneet rahat esim. matkoihin ja lasten harrastuksiin yms. Nyt on mennyt jo pitkän aikaa niin, että en edelleenkään maksa liikaa juuri mistään, mutten myöskään enää tee säästyneillä rahoilla mitään. Olen hyvin pienituloinen yh, ja silti viime vuonna jäi säästöön melkein kymppitonni.
Ei ihme, että Suomen talous on niin surkeassa jamassa, kun meidänkaltaiset saiturit eivät halua maksaa mistään mitään. Onhan tämä tietysti ekologista.
Saituri ja ihmisvihaaja.. No hmm.. En ihan tunnista itseäni noista, saiturillakin kun on niin negatiivinen kaiku. Mielummin nuuka.
Ap
Saita ja nuuka ovat toistensa synonyymeja, samoin pihi, kitsas ja itara, kaikilla negatiivinen kaiku.
Taloudellinen ja säästäväinen ovat sanoja, joilla on positiivisempi kaiku.
Vierailija kirjoitti:
Samaa täällä!! Joskus 25 vuotiaana vain välähti ettei oikeasti tartte mitään ostaa! Nyt saa välillä vaa kuulla muiden valitukset siitä kuinka kaapit pursuavat toimimatonta ja huonolaatuista, vääränkokoista tavaraa.
Siis käykää ihan rundilla kaupoilla, niin huomaatte että ympärillä on pelkkää roskaa, ei mitään muuta :(
Vaatekaappikin kannattaa rakentaa hyvänäköiseksi ja toimivaksi. Itse olen täällä 7 vuotta pärjännyt H.Mn 10e takilla (alkuperäinen hinta oli 70e).
Puhdistan ja harjan takin säännöllisesti.Kengät kyllä ovat stressin aihe! Ovat todella huonolaatuisia ja kalliita.
Tämä! Loppujen lopuksi sitä käyttää niitä samoja esineitä ja vaatteita ja loput on ihan turhia. Saan nykyään nautintoa siitä, että käytän vaatteet niin loppuun että hajoavat käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Suurempaa iloa kuin rahansäästö saa siitä, että pystyy ja saa tehtyä jonkun asian itse. Esim. auton renkaanvaihto.
Juuri noin.
Vaihdan auton renkaat merkiksi että vielä jaksan, käyhän se pienestä jumpasta ulkoilmassa. Monen monta laitetta olen pyrkinyt korjaamaan ihan sen takia, että niiden vempainten toiminta kiinnostaa, ei siksi ettei olisi varaa maksaa korjausta. Tuntuu hyvältä osata tehdä itse jotakin - ihan oma valinta.
Onko teillä supersäästäjillä hyviä vinkkejä hygienia ja kosmetiikkatuotteisiin? Tai suurin säästöhän olisi jos ei käyttäisi mitään kosmetiikkaa :D
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä supersäästäjillä hyviä vinkkejä hygienia ja kosmetiikkatuotteisiin? Tai suurin säästöhän olisi jos ei käyttäisi mitään kosmetiikkaa :D
Kotosalla en käytä yleensä meikkiä lainkaan, mutta muuten esim töihin laitan ripsaria, kulmakynää, peitepuikkoa nenänpieliin ja tarvittaviin muihin kohtiin, sekä värillistä huulikiiltoa. Ja ripsarissakin halpa tuote (viimesin alle 4€) on ihan tarpeeksi hyvä, lähinnä se levitystekniikka on se mikä merkkaa. Kulmakynä riittää ikuisuuden, viimesin liki 10 vuotta vanha (ihan hyvä edelleen) :O
Lumenen kasvojenpuhdistusainetta käytän iltaisin ja aamuisin, naamarasvana LV:n kosteusemulsio.
Halpaa dödöä kainaloihin (olen myös itse tehnyt kookosöljystä, perunajauhoista ja soodasta). Hajuvesiä en käytä, turhaksi koen.
Ap
Siinä vaiheessa on huono, kun säästeliäisyydestä tulee sulle epäjumala ja elämän tarkoitus.
Mihinkään ei kannattaisi ripustautua, edes siihen rahan säästämiseen, vaikka hyvä asia sinänsä onkin =)
Vierailija kirjoitti:
Samaa täällä!! Joskus 25 vuotiaana vain välähti ettei oikeasti tartte mitään ostaa! Nyt saa välillä vaa kuulla muiden valitukset siitä kuinka kaapit pursuavat toimimatonta ja huonolaatuista, vääränkokoista tavaraa.
Siis käykää ihan rundilla kaupoilla, niin huomaatte että ympärillä on pelkkää roskaa, ei mitään muuta :(
Vaatekaappikin kannattaa rakentaa hyvänäköiseksi ja toimivaksi. Itse olen täällä 7 vuotta pärjännyt H.Mn 10e takilla (alkuperäinen hinta oli 70e).
Puhdistan ja harjan takin säännöllisesti.Kengät kyllä ovat stressin aihe! Ovat todella huonolaatuisia ja kalliita.
Ihanaa törmätä hengenheimolaisiin, ei meitä liikaa ole! :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä supersäästäjillä hyviä vinkkejä hygienia ja kosmetiikkatuotteisiin? Tai suurin säästöhän olisi jos ei käyttäisi mitään kosmetiikkaa :D
Itse käytän Lidlin kosteusvoidetta, noin 2-3 e noin 250 ml. Hyvää on ja ei kalliimpia huonompi.
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa on huono, kun säästeliäisyydestä tulee sulle epäjumala ja elämän tarkoitus.
Mihinkään ei kannattaisi ripustautua, edes siihen rahan säästämiseen, vaikka hyvä asia sinänsä onkin =)
Joo, kyllä se varsinainen elämäntarkoitukseni ja Jumalani on ihan muualla kuin rahassa. :)
Ap
Mä olisin myynyt ne suksisauvat kympillä. Ja hakenut kierrätyksestä eurolla jonkun riman tangoksi.
Ei se susta yhtään parempaa ihmistä tee vaikka parsit sormikkaitasi hautaan saakka. Voit tietysti elää siinäkin harhassa ja löytää näin onnen.
Vierailija kirjoitti:
Ei se susta yhtään parempaa ihmistä tee vaikka parsit sormikkaitasi hautaan saakka. Voit tietysti elää siinäkin harhassa ja löytää näin onnen.
Kuka on sanonut olevansa parempi ihminen? Teetkö sinä elämässä asioita, jotta voisit jatkuvasti todistaa muille olevasi parempi? Minä ainakin olen ihan hyvä tällaisena kuin olen, tuhlaan tai säästän rahaa. Mieluummin toki säästän.
Ei ap
Ap oot ihan mun kaksoisolento!
Rakastan sun kommentteja!
😂❤
Köyhäilystä en tiedä, mutta on jotenkin rauhoittavaa tietää säästössä olevan useamman kuukauden nettopalkkaa vastaava varallisuuserä. Omasta kulutuksesta turhat menoerät karsimalla tuo on muutamassa vuodessa kertynyt, melkeinpä huomaamatta. Näyttää taas tälläkin viikolla kasvaneen mukavasti.
Olen kuin ap. Rakastan säästämistä ja saan ihan outoja kiksejä siitä. Hyvä esimerkki juuri rintaliivit, maksan niistä max 6-8 euroa, se on mulle riittävän halpa.
Liki kaikki vaatteeni ostan superalesta tai kirpparilta. Vain kengät, pipot, lapaset ym. uusina. Mielestäni olen kuitenkin aina ihan siisti, kirpparilta saa usein liki uudenveroista hyvinkin edullisesti.
Ruuat ostan luonnollisesti Prisman ilta-alesta tai Resq:n kautta. Ruuanlaitosta tykkään kyllä muutenkin ja teen paljon itse. Mitään ei mene roskiin.
Säästössä on liki 50 000 euroa, mutta tuntuu että lisää pitäisi vaan saada.
Olen ollut nuorempana hyvinkin köyhä ja jotenkin se köyhäily on jäänyt päälle. Nyt olen nelikymppinen.
Lapsiin kyllä käytän rahaa, heille ostan aika paljon uutta. Mutta itseeni en vain halua törsätä. En saa shoppailusta mitään mielihyvää, en ole koskaan saanut. Paljon enemmän mieltä lämmittää tilillä/sijoituksissa oleva raha. Saatan välillä kaupassa viedä vaikka 50 senttiä maksavan tavaran takaisin hyllyyn, kun ajattelen että kyllä ilmankin pärjää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurempaa iloa kuin rahansäästö saa siitä, että pystyy ja saa tehtyä jonkun asian itse. Esim. auton renkaanvaihto.
No sekin on totta, lisäbonuksena säästää.
Ap
Säästääkö todella? Renkaanvaihto ei montaa euroa maksa liikkeessä teetätettynä. Itse räpeltäen siihen menee enemmän aikaa, eikä lopputulos sittenkään ole edes yhtä hyvä. Järkevämpää on teettää työ toisilla ja käyttää aikansa tuottavampaa tekemiseen. Samalla välttyy myös selkä- ym. kivuilta, joita amatööreille aina tahtoo tulla.
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä supersäästäjillä hyviä vinkkejä hygienia ja kosmetiikkatuotteisiin? Tai suurin säästöhän olisi jos ei käyttäisi mitään kosmetiikkaa :D
Osta sellainen 3l nestesaippuatonkka. Itse käytän samaa saiputta käsien pesuun, shampoona, vartalon pesuun, naaman pesuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurempaa iloa kuin rahansäästö saa siitä, että pystyy ja saa tehtyä jonkun asian itse. Esim. auton renkaanvaihto.
No sekin on totta, lisäbonuksena säästää.
Ap
Säästääkö todella? Renkaanvaihto ei montaa euroa maksa liikkeessä teetätettynä. Itse räpeltäen siihen menee enemmän aikaa, eikä lopputulos sittenkään ole edes yhtä hyvä. Järkevämpää on teettää työ toisilla ja käyttää aikansa tuottavampaa tekemiseen. Samalla välttyy myös selkä- ym. kivuilta, joita amatööreille aina tahtoo tulla.
Renkaanvaihto todellakein simppeli homma, eika lopputuloksessa eroa, vaikka presidentti ne vaihtaisi.
Kitupiikki harrastaa sellaista ja käy esim. leipäjonossa, liikkuu rääsyissä ja ostaa kirppareilla. Siinä voittaa yleensä perillinen.