Vaikeasta ocd:stä kärsivät, kertokaa elämästänne / selviytymistarinoitanne

En itse sairasta kyseistä vaivaa mutta hyvin läheinen ihminen kyllä ja sen myötä asia on tullut tutuksi. 

Kyseiseltä henkilöltä meni suunnilleen viisi vuotta elämästä aivan hukkaan kun sairaus vei toimintakyvyn kokonaan ja tuli monia sairaalajaksoja. Uralla eteneminen pysähtyi ja piti ottaa sairauden takia aika lailla takapakkia. Lopulta kognitiivinen terapia pikku hiljaa palautti toimintakykyä mutta vielä melkein kymmenen vuoden jälkeenkin elämä on vähän sellaista nuoralla tanssimista, koko ajan on pelko että taas tipahdetaan.

Mitään salaisuuttaa tai hopealuotia ei ole. Kognitiivinen terapia lienee paras konsti ja sitä lämpimästi suosittelen. Lääkehoitoakin voi yrittää mutta tuntuu vähän siltä että ei se ainakaan pelkältään auta, terapian ohella ehkä kuitenkin. Oikein pahoissa tapauksissa on tiettävästi turvauduttu leikkaukseen, jossa katkaistaan aivoista jotain hermoyhteyksiä mutta sen turvallisuudesta en oikein tiedä, ei siihen heppoisin perustein ryhdytä.

Koetahan pärjäillä ja ota selvää tuosta terapiajutusta. Kyllä tämänkin vaivan kanssa voi toimeen tulla mutta saattaa se kyllä ponnistuksia vaatia.

En sovi kuvaukseen, mutta halusin vastata, koska sattumalta katsoin eilen YouTubesta 2-osaisen dokumentin brittiläisistä ocd-nuorista. He menivät siinä eräänlaiselle leirille taistelemaan oireitaan vastaan. Siksi halusin vain toivottaa tsemppiä!

Tsemppiä minäkin vain toivotan. Turvattomuuden tunteestahan tuo kuulostaa kumpuavan.

Joku sai apua siitä, että karsi kaiken tavaran ja ympäristönsä ihan minimalistiseksi. Eli hän karsi minimiin kaiken, mitä piti kontrolloida. Onko sinulla esim pakko olla kahvinkeititä ollenkaan ym, jota on tarkisteltava, tai voisiko se ehkä olla termoskeitin, jossa ei ole kuumenevaa levyä, ym ym.

Voisitko asua niin pienessä asunnossa, että "valvottavana" on vain yksi huone. Voisiko keittiösi olla minimalistinen, niin että ovia olisi minimimäärä, ja loput olisivat avohyllyjä. Entä jos nostat asunnosta väliovet varastoon kokonaan. Entä jos teet töitä/opintoja kotoa etänä, jolloin päivässä ei ole niin paljon rasittavia elementtejä.

Up

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä minäkin vain toivotan. Turvattomuuden tunteestahan tuo kuulostaa kumpuavan.

Joku sai apua siitä, että karsi kaiken tavaran ja ympäristönsä ihan minimalistiseksi. Eli hän karsi minimiin kaiken, mitä piti kontrolloida. Onko sinulla esim pakko olla kahvinkeititä ollenkaan ym, jota on tarkisteltava, tai voisiko se ehkä olla termoskeitin, jossa ei ole kuumenevaa levyä, ym ym.

Voisitko asua niin pienessä asunnossa, että "valvottavana" on vain yksi huone. Voisiko keittiösi olla minimalistinen, niin että ovia olisi minimimäärä, ja loput olisivat avohyllyjä. Entä jos nostat asunnosta väliovet varastoon kokonaan. Entä jos teet töitä/opintoja kotoa etänä, jolloin päivässä ei ole niin paljon rasittavia elementtejä.

Varmasti hyvää tarkoittavia neuvoja mutta epäilen vähän ettei niistä ole apua.  Ocd on ihan oikea sairaus ja sairastava löytää pakko-oireen aiheita aivan loputtomasti.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä minäkin vain toivotan. Turvattomuuden tunteestahan tuo kuulostaa kumpuavan.

Joku sai apua siitä, että karsi kaiken tavaran ja ympäristönsä ihan minimalistiseksi. Eli hän karsi minimiin kaiken, mitä piti kontrolloida. Onko sinulla esim pakko olla kahvinkeititä ollenkaan ym, jota on tarkisteltava, tai voisiko se ehkä olla termoskeitin, jossa ei ole kuumenevaa levyä, ym ym.

Voisitko asua niin pienessä asunnossa, että "valvottavana" on vain yksi huone. Voisiko keittiösi olla minimalistinen, niin että ovia olisi minimimäärä, ja loput olisivat avohyllyjä. Entä jos nostat asunnosta väliovet varastoon kokonaan. Entä jos teet töitä/opintoja kotoa etänä, jolloin päivässä ei ole niin paljon rasittavia elementtejä.

Varmasti hyvää tarkoittavia neuvoja mutta epäilen vähän ettei niistä ole apua.  Ocd on ihan oikea sairaus ja sairastava löytää pakko-oireen aiheita aivan loputtomasti.

Niin kai hän sitten alkaa jynssätä tyhjää tiskipöytää loputtomiin purkaakseen ahdistustaan. Rankka sairaus. Tähänkö ei ole mitään ahdistusta tyynnyttävää lääkitystä, niin kuin masennukseen?

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä minäkin vain toivotan. Turvattomuuden tunteestahan tuo kuulostaa kumpuavan.

Joku sai apua siitä, että karsi kaiken tavaran ja ympäristönsä ihan minimalistiseksi. Eli hän karsi minimiin kaiken, mitä piti kontrolloida. Onko sinulla esim pakko olla kahvinkeititä ollenkaan ym, jota on tarkisteltava, tai voisiko se ehkä olla termoskeitin, jossa ei ole kuumenevaa levyä, ym ym.

Voisitko asua niin pienessä asunnossa, että "valvottavana" on vain yksi huone. Voisiko keittiösi olla minimalistinen, niin että ovia olisi minimimäärä, ja loput olisivat avohyllyjä. Entä jos nostat asunnosta väliovet varastoon kokonaan. Entä jos teet töitä/opintoja kotoa etänä, jolloin päivässä ei ole niin paljon rasittavia elementtejä.

Varmasti hyvää tarkoittavia neuvoja mutta epäilen vähän ettei niistä ole apua.  Ocd on ihan oikea sairaus ja sairastava löytää pakko-oireen aiheita aivan loputtomasti.

Niin kai hän sitten alkaa jynssätä tyhjää tiskipöytää loputtomiin purkaakseen ahdistustaan. Rankka sairaus. Tähänkö ei ole mitään ahdistusta tyynnyttävää lääkitystä, niin kuin masennukseen?

Ei tosiaan oikein tahdo olla lääkitystä. Monenlaisia on kyllä kokeiltu, esimerkiksi niinkin tymäkkää ainetta kuin ketamiinia. Joillekin siitä on tiettävästi apua ollutkin, joillekin taas ei. Terapia auttaa parhaiten mutta ei se mikään hokkuspokkus taikatemppu ole, vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Minulla pakko-oireinen diagnosoitu n.6 vuotta sitten ja vaikuttaa eniten puhtauteen,siisteyteen ja hygieniaan. On hankala kamppailla tämän kanssa kun mistään ei tunnu saavan apua. Pesen käsiä jatkuvasti ja käyn monta kertaa päivässä suihkussa. Pesen myös hampaat vähintään 4krt päivässä. Siivoan päivittäin ja ahdistun pienestäkin sotkusta.. Täytyy vain kestää. Olen menettänyt ihmissuhteita tämän vuoksi. Myös voimakkaita pakkoajatuksia on...

Minulla 10 vuotta ollut ocd. Nykyisin hyvin hallinnassa ihan omin keinoin. OCD:hän on tutkitusti sairaus, jota sairastaa keskimääräistä älykkäämmät ihmiset, sillä se vaatii todella monimutkaisten ajatusketjujen muodostumista nopeasti aiheuttaukseen ahdistuksen mahdollisesta katastrofitilanteesta. Tämän vuoksi uskon, että moni teistä kanssa-sairastajista pystyy tavallani mahdollisesti rationalisoinnin kautta taistelemaan tautia vastaan; itsellä raja tuli joskus 7 vuoden jälkeen kun päähäni pälkähti pahimman ahdistuksen aikaan hellaa tsekatessa se, että onko se nyt tätä pahempi jos se hella onkin päällä? Eihän tämä ole elämää, aina myöhässä ja stressi jos pitää johonkin lähteä.

Siitä se paraneminen sitten lähti. Olen hyväksynyt ettei taudista koskaan parane täysin, mutta se voi olla hyvässä kontrollissa. Minimoi ne asiat, mitkä aiheuttavat oikeita riskien mahdollisukksia (mm. automaattisesti sammuva kahvinkeitin on hyvä). Ole tietoinen siitä, jos tilalle pyrkii joku toinen oire ja rajoita sitä tietoisesti. Ainut tapa ylöspäin on sietää sitä epävarmuutta. Kun sitä sietää päivästä toiseen se helpottaa; tämä ei ole sanahelinää, vaan totta.

Lisäksi OCD-häiriöisellä on todella matala riski jättää mitään päälle, verrattuna tavalliseen ihmiseen.

Tsemppiä, kanssasisaret ja veljet

Vierailija kirjoitti:

Minulla pakko-oireinen diagnosoitu n.6 vuotta sitten ja vaikuttaa eniten puhtauteen,siisteyteen ja hygieniaan. On hankala kamppailla tämän kanssa kun mistään ei tunnu saavan apua. Pesen käsiä jatkuvasti ja käyn monta kertaa päivässä suihkussa. Pesen myös hampaat vähintään 4krt päivässä. Siivoan päivittäin ja ahdistun pienestäkin sotkusta.. Täytyy vain kestää. Olen menettänyt ihmissuhteita tämän vuoksi. Myös voimakkaita pakkoajatuksia on...

Jos vielä kamppailemalla pystyy tulemaan ilman apua toimeen niin sairaus ei vielä ole vallan pahaksi päässyt mutta en oikein varauksetta voi suositella "täytyy vain kestää" -strategiaa koska saattaa käydä niin ettei sitten jonakin päivänä kestäkään.

Kannattaisi ainakin tutustua terapiavaihtoehtoon. En viitsi mitään yhtä linkkiä tähän laittaa ettei tule mainostetuksi mutta kun laittaa googleen "OCD kognitiivinen terapia" niin varmasti pääsee jyvälle.

Hankkiutukaa pikimiten ammattilaisen hoitoon, sellaisen jolla OCD:n KKT (kognitiivinen käyttäytymisterapia) hallussa! Voi olla joko terapeutti tai psykologi. Olen nähnyt, että OCD-oireet lievittyvät merkittävästi jo noin 15-20 hoitokerran jälkeen. Pakko-oireinen häiriö ei missään nimessä ole asia, josta tarvitsee kärsiä loppuelämä. Tiettyä ahdistusherkkyyttä ei täysin välttämättä saa pois, mutta toimintakykyiseen ja mielekkääseen elämään on kaikki mahdollisuudet. En suosittele dynaamista/analyyttistä terapiaa, se tuppaa jopa pahentamaan tämän häiriön oireita, vaikka muuten onkin aivan pätevä terapian muoto.

Vierailija kirjoitti:

Minulla 10 vuotta ollut ocd. Nykyisin hyvin hallinnassa ihan omin keinoin. OCD:hän on tutkitusti sairaus, jota sairastaa keskimääräistä älykkäämmät ihmiset, sillä se vaatii todella monimutkaisten ajatusketjujen muodostumista nopeasti aiheuttaukseen ahdistuksen mahdollisesta katastrofitilanteesta. Tämän vuoksi uskon, että moni teistä kanssa-sairastajista pystyy tavallani mahdollisesti rationalisoinnin kautta taistelemaan tautia vastaan; itsellä raja tuli joskus 7 vuoden jälkeen kun päähäni pälkähti pahimman ahdistuksen aikaan hellaa tsekatessa se, että onko se nyt tätä pahempi jos se hella onkin päällä? Eihän tämä ole elämää, aina myöhässä ja stressi jos pitää johonkin lähteä.

Siitä se paraneminen sitten lähti. Olen hyväksynyt ettei taudista koskaan parane täysin, mutta se voi olla hyvässä kontrollissa. Minimoi ne asiat, mitkä aiheuttavat oikeita riskien mahdollisukksia (mm. automaattisesti sammuva kahvinkeitin on hyvä). Ole tietoinen siitä, jos tilalle pyrkii joku toinen oire ja rajoita sitä tietoisesti. Ainut tapa ylöspäin on sietää sitä epävarmuutta. Kun sitä sietää päivästä toiseen se helpottaa; tämä ei ole sanahelinää, vaan totta.

Lisäksi OCD-häiriöisellä on todella matala riski jättää mitään päälle, verrattuna tavalliseen ihmiseen.

Tsemppiä, kanssasisaret ja veljet

Ei, nimenomaan ei tarvitse sietää! Ja tiedätkö, että esimerkiksi tuo automaattisesti sammuva kahvinkeitin on turvakäyttäytymistä, joka pitää häiriötä yllä? Siinä olet oikeassa, että epävarmuutta täytyy sietää. OCD on siitä kurja häiriö, että se voi todella kestää vuosikymmeniä ja oikean avun saaminen on työn takana, jos ei tiedä mitä etsiä. Mutta apua on ja parhaiten toimii KKT.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla 10 vuotta ollut ocd. Nykyisin hyvin hallinnassa ihan omin keinoin. OCD:hän on tutkitusti sairaus, jota sairastaa keskimääräistä älykkäämmät ihmiset, sillä se vaatii todella monimutkaisten ajatusketjujen muodostumista nopeasti aiheuttaukseen ahdistuksen mahdollisesta katastrofitilanteesta. Tämän vuoksi uskon, että moni teistä kanssa-sairastajista pystyy tavallani mahdollisesti rationalisoinnin kautta taistelemaan tautia vastaan; itsellä raja tuli joskus 7 vuoden jälkeen kun päähäni pälkähti pahimman ahdistuksen aikaan hellaa tsekatessa se, että onko se nyt tätä pahempi jos se hella onkin päällä? Eihän tämä ole elämää, aina myöhässä ja stressi jos pitää johonkin lähteä.

Siitä se paraneminen sitten lähti. Olen hyväksynyt ettei taudista koskaan parane täysin, mutta se voi olla hyvässä kontrollissa. Minimoi ne asiat, mitkä aiheuttavat oikeita riskien mahdollisukksia (mm. automaattisesti sammuva kahvinkeitin on hyvä). Ole tietoinen siitä, jos tilalle pyrkii joku toinen oire ja rajoita sitä tietoisesti. Ainut tapa ylöspäin on sietää sitä epävarmuutta. Kun sitä sietää päivästä toiseen se helpottaa; tämä ei ole sanahelinää, vaan totta.

Lisäksi OCD-häiriöisellä on todella matala riski jättää mitään päälle, verrattuna tavalliseen ihmiseen.

Tsemppiä, kanssasisaret ja veljet

Ei, nimenomaan ei tarvitse sietää! Ja tiedätkö, että esimerkiksi tuo automaattisesti sammuva kahvinkeitin on turvakäyttäytymistä, joka pitää häiriötä yllä? Siinä olet oikeassa, että epävarmuutta täytyy sietää. OCD on siitä kurja häiriö, että se voi todella kestää vuosikymmeniä ja oikean avun saaminen on työn takana, jos ei tiedä mitä etsiä. Mutta apua on ja parhaiten toimii KKT.

Noh, minulla on vuosien terapia takana ja aina on se epävarmuuden sieto auttanut siihen, että oireet helpottuvat :-) varmasti kaikille mukavampaa keskustella, jos emme oleta ja sano muille mitä heidän tulisi tehdä vaan annamme eri vaihtoehtoja. Ei ole oikeaa tai väärää.

Ap tässä, kiitos vastauksista.

Minulla on terapiasuhde olemassa jossa puhun myös ocd:sta, mutta en varsinaisesti ole saanut asiaan parannusta. Olen aika hyvin perillä ja käsitellyt elämäni vaikeita tapahtumia (varmaati tässä voi olla yhteys) mutta mitään uusia oivalluksia tm en ole pitkään aikaan ocd:n saralla saanut. Olen tietoinen, että toimintani on epärationaalista ja että rituaalin ollessa päällä kyse on nimenomaan oireesta eikä oikeasta vaaranpaikasta. Joskus tietoinen ajattelu helpottaa irrottautumaan rituaalista nopeammin ja pakotettuna mutta millään en saa itseäni niistä irti.

Uskon että varmasti voisi olla apua kyllä oikeanlaisesta terapiasta. Ehkä oma terapeuttini vain ei ole osannut paremmin tarttua tähän aiheeseen.

Kiitos tsempeistä ja kaikille toivotan samaa!

Oletteko kertoneet lähipiirille, miten siihen on reagoitu? Onko joku kertonut työpaikalla asiasta? Olisi aika mielenkiintoista kuulla.

Olen yrittänyt toki järjestää elämääni siten että "valvottavaa" olisi mahdollisimman vähän. Mutta uusia rituaaleja syntyy välillä melkein tyhjästä ja vahingossa, niitä vain aina on. Ja juuri sellaisia aivan yhtä tyhjän kanssa oleviakin; tiskitason loputon peseminen..

tuttava sairasti vaikeaa ocd kautta,oli lähnnä tarkistuspakkoa,siivouspakkoa ja ahdistavia pakko ajatuksia,terapia ja masennuslääkkeet auttoi,myös kirjastostalöytyneet pakkoneuroosi aiheiset kirjat noin niinkuin self helppinä. on yleinen vaiva ja monella on noitaoireita ihan taviksillakin.usein auttaa ajatus etten ole ainoa. 

kun tarkistat esim.ovea kato vain kaksi kertaa sano mielessäsä lukossa on älä enää ajattele, kädet pese kerran ja sano mielessäsi puhtaat on ja vaikka tulisi se ahdistus niin siedä sitä tunnetta ja ajattele et nämä epäluulot on vaan se sairaus joka vaikuttaa jne.sovella kaikkiin juttuihin.

pakkoajatuksis hoitona on se ettei ole "kiellettyjä ajatuksia" vaan ihminen ajattelee miljoonia ajatuksia jotkut ikäviä. älä jumitu jos ahdistaa esim. ajatukset läheisistä ihmisistä ym.

netissä on videoita englanniksi ocd eri aiheista. auttaa kun ihmiset kertoo omista sairauksista saa vertaistukea .voi kuntoutua ja normalisoitua.usein opislkelu tai stressaava elämäntilanne pahentaa oireita hyvä kausi taas voi parantaa esim.hyvä ihmissuhde tai uus rentouttava harrastus.voimia.

ikä ja elämänkokemus voi myös lieventää oireita dr phil ohjelmas myös  ollu ocd jaksoja jos youtube tai joku arkisto löytyisi

Up

Läheltä seurattu. Vuosia.

Hopealuotia ei tosiaan ole. Suurimpia oivalluksia on ehkä ollut, että ajatukset ovat loppujen lopuksi mielihyvää tuottavia kun niihin reagoi. Kun se menee liian pitkälle, niin alkaa ahdistus ja sitten toivoo että niistä pääsisi eroon. Sitten taas hetken homma saattaa olla hallinnassa, sitten aika nopeasti ollaan pisteessä jossa toteutetaan vääriä tapoja koska siitä tulee taas hetken hyvä olo ja luulee, että "tää on ok, mä hallitsen tän". Mikään tästä ei ole välttämättä tietoista, mutta kierre muistuttaa huumeriippuvuutta. Silloin kun ollaan vielä "ok" niin ollaan tosiasiallisesti luisumassa jo ahdistavaan tilaan. 

Tuossa ok vaiheessa pitää alkaa toimia. Kun on vielä hyvä olo. Tiedostaa se hetki, kun on vielä hyvä olo, ennen sitä huonoa. 

Yksi yksittäinen iso apu on ollut päiväkirja. Kun ok vaiheessa tulee tarve tai ajatus, niin kirjoittaa siitä, miltä se tuntuu. Miettii, mikä siinä ajatuksessa on pakonomaista. Eli keskustelee itsensä kanssa metatasolla siitä että on pakko-oire (ei siitä, että nyt on likaiset kädet ja tautiset jne jne). Ei lietso sitä pakko-oiretta, vaan puhuu itselleen siitä pakko-oireena. Ongelman käsittelytaso ei ole pakko-oireen aihe vaan pakko-oireisuus. Tämä on tärkeää. Miettii mikä laukaisee pakko-oireen.

Omalle läheiselleni tämä oli valtavaa pakkopullaa alkuun eikä hän yhtään ymmärtänyt mikä järki koko jutussa oli. Mutta kirjoittaminen aktivoi eri aivoalueita asian suhteen kuin mitä sinulla on nyt käytössä. Uusia voimavaroja. Kirjoittaminen jäsentää villinä laukkaavat ajatukset. Se "mielihyvä" jonka saa ahdistuksen aiheen reagointiin on vahvistunut hermorata aivoissa. Sen heikennys pitää aloittaa ja kirjottamalla voit taistella sitä vastaan eri aivoalueella. Ajatuksien kanssa pääsee askeleen taakse ja niitä voi tarkastella "normaalimmin". Tämä ei ole hopealuoti. Kehitystä tulee muutaman kuukauden sisään. Mutta jos olet kärsinyt vuosia, niin mitä on muutamat kuukaudet sen rinnalla?

Läheiseni pystyy nyt tunnistamaan, milloin joku uusi aihe on pakonomainen. Ennen hän ei kyennyt siihen. Hän pystyy arvioimaan, onko paras toimintatapa yrittää "kuolettaa" ajatus vai kirjoittaa siitä. Yleensä jos ajatus ei kuoletu pienellä vaivalla, se pitää käsitellä tai se kasvaa. Piinaavaa ajatusta ei saa vältellä tai se kasvaa isoksi.

Epämiellyttävintä lienee jatkuva pieni piina tällä hetkellä. Ahdistuksen ylös meneminen ja alas rysäyttäminen on rankkaa mutta se toi helpotuksia. Tässä niitä ei ole. OCD on piinaava vaiva. Ette ole yksin, tsemppiä koko sydämestäni kaikille.