Lue keskustelun säännöt.
Ero tuli miehelle "ihan puskista"
06.01.2021 |
Olin vasta vuoden etukäteen puhunut siitä. Ja kertonut mitkä on ne ongelmakohdat, mm. että vastuun on vaan jakauduttava tasaisemmin tai mä en jaksa enää. Ehdottanut pariterapiaa josta se ehdottomasti kieltäytyi lähtemästä jne. Ja silti se pääs yllättämään täysin, yhtään ei osannut aavistaa kun meillähän meni niin hyvin. Ainoa ongelma meillä kuulemma oli että mä nalkutin liikaa, mutta jos mä vaan oisin lopettanut nalkutuksen ni ei ois ollut mitään ongelmia.
Kommentit (1475)
Näitä lukiessa tulee mieleen, että naisen kuuluu hoitaa lapset ja koti kun ne kerran Parhaiten osaa, niin myös erotilanteessa lastensuojelussa ajatellaan, kun lapset jää lähes aina äidille. Se vaan on niin. Hyväksykää se, naiset on naisia, miehet miehiä. Ei luontoa voi huijata . Älkää tehkö miehistä tossukoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni sanoi minulle heti suhteen alussa ” muista, että minä olen mies. Minulle pitää sanoa asiat suoraan, jos haluaa johonkin muutosta”.
En kyllä tiedä, miten suoraan miehelle pitäisi sanoa, kuin se suora ei riitä.
Ehkä huomion saisi kiinnitettyä, jos aloitat keskustelun kysymällä, onko hän mies.
Ja kun hän myöntää olevansa, muistutat, että miehelle pitää sanoa asiat suoraan, kun haluaa johonkin muutoksen.
Lopuksi täräytät lyhyesti ja yksinkertaisesti viestin, minkä haluat menevän perille. ”Älä jätä alushousujasi lattialle. Vie ne pyykkikoriin.”
Tällaista asiaa ei pitäisi edes joutua ääneen sanomaan aikuiselle ihmiselle. Jokaisen aikuisen pitäisi ihan itse osata ajatella minne likaiset vaatteet perheessä laitetaan. Ei noin, että jätetään ne toisen huolehdittavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä otin lokakuussa eron ja mies kysyi miksi. Sanoin, että enköhän sata kertaa ole hokenut asioista ja mikään ei muutu. Ei oltu naimisissa, mutta 11v yhdessä kuitenkin ja ei ole yhteisiä lapsia. Minulla on tytär edellisestä suhteesta. Mies ei sanonut muuta. Aamulla kun lähdin töihin, niin mies heräili normaalisti mutta ei sanonut sanaakaan. Kun palasin kotiin töistä, niin oli vaatteet ottanut ja avaimet jättänyt pöydälle ja estänyt kaikkialta minut etten saa yhteyttä enää. Olis ollu kiva puhua asiat edes jotenkin eikä noin vaan kadota. Se on myös sellainen ihminen, että jos jotain päättää niin se tapahtuu ja en usko että saan häneen yhteyttä enää ikinä normaalisti. Ainoa on jos vastaan kävelee.
Mitä tuossa oli enää puhumista, kun teit asian jo hyvin selväksi.
Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessa tulee mieleen, että naisen kuuluu hoitaa lapset ja koti kun ne kerran Parhaiten osaa, niin myös erotilanteessa lastensuojelussa ajatellaan, kun lapset jää lähes aina äidille. Se vaan on niin. Hyväksykää se, naiset on naisia, miehet miehiä. Ei luontoa voi huijata . Älkää tehkö miehistä tossukoita.
Miehet ovat mitä ovat ihan itse.
No mitäs te otatte paskoja miehiä? En ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten te naiset uskallatte erota miehestä, joka ei osaa pukea, tai ruokkia lastaan teidän mielenne mukaan. Lapsethan on monesti myös isällään . Suomessa pitäisi olla täten tuhansia väärin puettuja, paleltuneita ja kurasia lapsia. Lähes nälkään nääntyneitä ipanoita jne... Tuntuu että naiset on itse tehneet miehet avuttomiksi, omalla toiminnallaan. Kun ero tulee, monesti miehet oppii vastuuta . Eli tilanne muuttuu kun nainen lähtee.
Juuri näin. Se muuttuu, yritin kovasti että vastuuta jaetaan liiton aikana mutta ei. Eron jälkeen todellakin oli pakko miehen tehdä vähitellen jotain, tietenkin vastuu yhä vaatehankinnoista jäi minulle ja moni asia oli vähän rempallaan isän luona esim tyttären hiuksia ei oltu harjattu kunnolla viikkoon (hirveät takut ja itkut), isän koti oli todella likainen, keittiö haisi ja kuivunutta ruokaa pitkin pöytiä ja lattioita... en tiedä vaihdettiinko siellä lakanoita saati pyyhkeitä, mun piti vaan kestää ja antaa miehen vihdoin kasvaa isoksi pojaksi. Vähitellen kehittyi, huolehtivaa empaattista vanhempaa hänestä ei ikinä tulekaan.
Sen porsaan jälkiä sain siivota kunnes sain tarpeekseni. Sitten joutui huomaamaan ettei siistiä tulekaan itsestään.
Koti on naisen reviiriä. Luuletteko että miestä motivoi olla siellä käskytettävänä ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M25 kirjoitti:
Jos osaa kommunikoida, nii ero ei voi tulla puskista. Nalkuttaminen on henkistä väkivaltaa, mut sitä AP ei ilmeisesti haluu myöntää… Mut sit toi pariterapia… Miul ei oo kokemusta seurustelusta, mut jos toinen ehdottaa terapiaa, nii sit siihe myös suostutaan. Luulis et ees jotaki tiimipelii olis. Miten nuo epäkohdatki on sit tuotu esille? :o Molemmis on vikaa, eikä tuo oo kilpailu, et kumpi on enemmä vääräs, mut mikäs siinä, jos siitä tulee parempi mieli. :) Tsemppii tulevaan!
Mä käsitin et miehen mielestä suhteessa ei ollut ongelmia (paitsi nalkutus), siksi terapiaki ois tullu turhaa. Tai varmaan siksi ei nähnyt pointtia mennä sinne. Oiskohan siel sit saatu se kommunikaatiokin pelaamaan, vaikea sanoa. Mut mä en kyl kanssa ymmärrä miksi kieltäytyä pariterapiasta jos sinne toinen haluaa? Vaik se ois turhaa niin ees sitten toisen mieliksi? Eihän siitä haittaakaan taatusti ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä otin lokakuussa eron ja mies kysyi miksi. Sanoin, että enköhän sata kertaa ole hokenut asioista ja mikään ei muutu. Ei oltu naimisissa, mutta 11v yhdessä kuitenkin ja ei ole yhteisiä lapsia. Minulla on tytär edellisestä suhteesta. Mies ei sanonut muuta. Aamulla kun lähdin töihin, niin mies heräili normaalisti mutta ei sanonut sanaakaan. Kun palasin kotiin töistä, niin oli vaatteet ottanut ja avaimet jättänyt pöydälle ja estänyt kaikkialta minut etten saa yhteyttä enää. Olis ollu kiva puhua asiat edes jotenkin eikä noin vaan kadota. Se on myös sellainen ihminen, että jos jotain päättää niin se tapahtuu ja en usko että saan häneen yhteyttä enää ikinä normaalisti. Ainoa on jos vastaan kävelee.
Sinä otit eron, ei sinulla siinä vaiheessa ole enää varaa vaatia mitään.
Miehen viimeinen yritys aiheuttaa pahaa mieltä. Huoh. Joo ei voibvaatia mutta voisi toinen käyttäytyä kuin aikuinen vastuuntuntoinen ihminen edes tuossa tilanteessa, mutta ei koska luontonsa ei anna periksi.
Minusta se siinä ei vaan ole mitään lapsellista tai vastuutonta, ettei halua jäädä enää vatvomaan suhdetta siinä vaiheessa, kun toinen on jo tehnyt selväksi ettei toivoa ole. Sinä olisit vaan halunnut päästä lyömään lyötyä nalkuttamalla vielä kerran vaikka olet itse jo miehen jättänyt. Minusta se on kohtuuton vaatimus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieskin haluaa ihailua ja kiitosta. Välttäkää vastakkainasettelua. Olette samassa veneessä. Soutakaa samaan suuntaan.
No entä jos se toinen ei suostu soutamaan kun sen on ihan hyvä tässä? Ja itse olet sitä mieltä, että pakko olisi kuitenkin soutaa, sillä rannassa on ruokaa ja kyydissä oleville lapsille tulee kohta nälkä? Ja yrität selittää tämän sille, mutta se sanoo, että "joo joo, kohta. Älä aina nalkuta". Ja kokemuksesta tiedät, että jos odotat kunnes hän on valmis soutamaan, lapset itkevät nälkäänsä kun ollaan vasta puolivälissä? Eikö silloin ole helpompi heittää ukko järveen, ja soutaa lasten kanssa kevyemmällä veneellä rantaan? Ukko voi uida kunhan on valmis.
:D Osuva vertaus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa nuo erouhkailut kirjallisena.
"Ymmärrän, että x ottaa minusta eron, jos asia y vielä toistuu"
Allekirjoitus, paikka ja päiväys.
Kyllä pitäisi mennä kaaliin, että on puoliso tosissaan.
Jos asia y toistuu, voit sitten vaan selityksittä erota ja lähteä ja jättää ko paperin pöydälle.
Mutta AP ei ole kertaakaan sanonut noin suorasti. Lukuun ottamatta tuon peliriippuvaisen kumppania, koko ketju on vain "yritin sanoa", tai "puhuin epäkohdista mutta mies vain piti sitä nalkuttamisena".
Eli mies ei kuuntele, mitä nainen hänelle sanoo. Jos nainen sanoo joka viikko miehelle, että hän rakastaa punaisia ruusuja, niin mies ei ymmärrä tuoda niitä koskaan, koska nainen ei käske suoraan "osta minulle punaisia ruusuja". Asioista voi keskustella eli mies olisi voinut kysyä, tykkäisikö nainen, jos hän ostaisi punaisia ruusuja ensi perjantaina.
Ei se suora käskeminenkään auta. Minä pidän kukista ja vihjailin silloiselle miehelle miten olisi joskus kiva saada kukkia. Lopulta jopa yhdessä kaupassa käydessä menin leikkokukkahyllylle ja sanoin että ostaisi minulle kukkia. Ex jatkoi matkaa hymistellen "ei nyt". Suhde ei kestänyt kauaa tuon jälkeen, siinä jotenkin heräsi suhteen muihinkin ongelmakohtiin. Ja yllättäin: mies oli yllättynyt että halusin erota.
Kukat, tuo ihana symboli suhteen tilasta. Kuulostaa nimittäin tutulta. Tokikaan kaikki naiset eivät kukista pidä, mutta minä pidän ja myös kerroin sen ex-miehelle. Vastaus oli yleensä "mene itse ostamaan sellaisia kukkia mitä haluat." "Itse tiiät paremmin mitä kukkia haluat, en osaa ostaa". Loppujen lopuksi tämä oli suhtautuminen kaikkeen: mies ei koskaan nähnyt vaivaa, häntä ei kiinnostanut mistä minä oikeasti pidän tai mitä minä haluan, vastavuoroisuus puuttui täysin.
Siinä vaiheessa kun itse on vartavasten metsästänyt toisen lempiyhtyeen lp:n ja keikkaliput, vuosikertaviskipullon, lentoliput ja hotellin ulkomaille, suosikkipelaajapaidan ja saa vastineeksi "mee ite ostaa itelles jotain kivaa", niin onhan se aika syvältä.
Ero tuli miehelle yllärinä, vaikka bonuksena pari hänen kaveriaan (varmaan kokemuksen syvällä rintaäänellä) sanoi jo etukäteen, että kai tajuaa että muijas lähtee kävelemään jos et yhtään muuta asennetta. Exä vaan naureskeli kuin hyvällekin vitsille ja yllättyi totaalisesti erosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille erEeroo ei tullut ihan puskista. Mutta mies sanoi siinä loppuselvittelyssä, että hän luuli, ettei millään muulla ole väliä (kaikki riidat ja käytännön epäkohdat, joista olin sanonut), kunhan on rakkautta. Johon minä taas totesin, että rakkaus hiipuu, kun asiat ovat jatkuvasti toisin, kuin haluaisit.
Minusta tuntuu , että miehet kestää ongelmia pidempään, eikä suinpäin ole eroamassa, pienten ongelmien takia. Tuntuu naisilla olevan vallitsevana ajatuksena minä minä ja minulle kaikki heti ajatus. Jos esim. lapsia, koiria jne ...Arjen pyöritys on raskasta ja niin se menee, että naisella suurin vastuu lapsista ja kodista . Aina se on ollut luonnostaan näin.
Miehellä yleensä taloudellinen vastuu. Jos nainen töissä, ristiriitoja tulee varmasti .
Mies kyllä tekee asioita, mutta useimmiten naisen mielestä väärin ja vääriä asioita väärään aikaan. Esim. Kerho vaatteet väärän väriset, imuroitu väärin, tiskikone täytetty väärin, lapset syötetty vasta kun niillä nälkä ja pitsalla. Teet mitä vain vähän eritavalla, kuin tämä pikku natsimutsi, niin nalkutuksen määrä on loputonta. Ei huvita kyllä tehdä enää mitään, kun mikään ei riitä, tehkööt itse, jos kerran osaa niin hyvin.On se ihmeellistä että miehet jaksavat pidempään olla perheessä vapaamatkustajina, missä ainoa ikävyys on se että akka ei ymmärrä pitää päätään kiinni. Kerhoon voi laittaa talvella kesävaatteet, imurointi on suoritettu kun on vähän keskilattialla pyörähdetty, tiskikone jyllää puolityhjänä ja palauttaa vettä täynnä olevia ja edelleen likaisia astioita valmistuttuaan, lapset on ensin riidelleet nälkäkiukkuansa ja sitten syöneet jotain epäterveellistä pikaruokaa, ja iskä on edelleen sitä mieltä että hyvin meni. Kyllä nainen sitten taas paikkaa iskän rennon meiningin: pahoittelee kerhoon tilannetta ja lupaa hoitaa vaatetuksen ensi kerraksi kuntoon, imuroi kunnolla koko kämpän, täyttää tiskikoneen toiseen kertaan ja asettelee osan astioista suoraan pestäväksi uudestaan ja pitää huolen siitä että lasten ruokailu tapahtuu oikeaan aikaan ja he syövät terveellisesti. Kaikki toimii koska se natsimutsi korjaa aina tilanteen ja paikkaa kaikki ne löysäilyt ja hutiloinnit, ja mies voi taas miettiä että turhaan tuo taas mesoaa, ihan siistiähän täällä on (koska joka toinen siivousvuoro joku muu siivoaa kunnolla).
"Miehet imuroi keskilattian ja syöttää lapsille roskaa"-jankkaaja se jaksaa. Vuodesta toiseen.
Minkälainen ihminen on näin äärettömän fakkiutunut jankuttaja?
Kaikkein hulluinta on se, kun ottaa eron alkoholistimiehestä, joka sen lisäksi käy koko ajan vieraissa, niin mies on kuin puulla päähän lyöty, että mitä tapahtui?
Vaikka tuhannesti olin sanonut, että tulen ottamaan eron, ellei lopeta juomista. Naisista en viitsinyt enää edes sanoa mitään, täytyyhän aikuisen miehen tajuta, että se on väärin omaa vaimoa kohtaan jo ilman muuta.
Sitten oli kuin olisin pommin pudottanut. Yhteisille kavereille oli selittänyt, että kun ei mitään ollut, oltiin ihan onnellisia ja kaikki hyvin, niin miten se näin teki. Ja ainoa johtopäätös, jonka suostui uskomaan eli uskottelemaan itselleen ja muille oli, että minä kaipasin vierasta miestä.
Hoh hoijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille erEeroo ei tullut ihan puskista. Mutta mies sanoi siinä loppuselvittelyssä, että hän luuli, ettei millään muulla ole väliä (kaikki riidat ja käytännön epäkohdat, joista olin sanonut), kunhan on rakkautta. Johon minä taas totesin, että rakkaus hiipuu, kun asiat ovat jatkuvasti toisin, kuin haluaisit.
Minusta tuntuu , että miehet kestää ongelmia pidempään, eikä suinpäin ole eroamassa, pienten ongelmien takia. Tuntuu naisilla olevan vallitsevana ajatuksena minä minä ja minulle kaikki heti ajatus. Jos esim. lapsia, koiria jne ...Arjen pyöritys on raskasta ja niin se menee, että naisella suurin vastuu lapsista ja kodista . Aina se on ollut luonnostaan näin.
Miehellä yleensä taloudellinen vastuu. Jos nainen töissä, ristiriitoja tulee varmasti .
Mies kyllä tekee asioita, mutta useimmiten naisen mielestä väärin ja vääriä asioita väärään aikaan. Esim. Kerho vaatteet väärän väriset, imuroitu väärin, tiskikone täytetty väärin, lapset syötetty vasta kun niillä nälkä ja pitsalla. Teet mitä vain vähän eritavalla, kuin tämä pikku natsimutsi, niin nalkutuksen määrä on loputonta. Ei huvita kyllä tehdä enää mitään, kun mikään ei riitä, tehkööt itse, jos kerran osaa niin hyvin.On se ihmeellistä että miehet jaksavat pidempään olla perheessä vapaamatkustajina, missä ainoa ikävyys on se että akka ei ymmärrä pitää päätään kiinni. Kerhoon voi laittaa talvella kesävaatteet, imurointi on suoritettu kun on vähän keskilattialla pyörähdetty, tiskikone jyllää puolityhjänä ja palauttaa vettä täynnä olevia ja edelleen likaisia astioita valmistuttuaan, lapset on ensin riidelleet nälkäkiukkuansa ja sitten syöneet jotain epäterveellistä pikaruokaa, ja iskä on edelleen sitä mieltä että hyvin meni. Kyllä nainen sitten taas paikkaa iskän rennon meiningin: pahoittelee kerhoon tilannetta ja lupaa hoitaa vaatetuksen ensi kerraksi kuntoon, imuroi kunnolla koko kämpän, täyttää tiskikoneen toiseen kertaan ja asettelee osan astioista suoraan pestäväksi uudestaan ja pitää huolen siitä että lasten ruokailu tapahtuu oikeaan aikaan ja he syövät terveellisesti. Kaikki toimii koska se natsimutsi korjaa aina tilanteen ja paikkaa kaikki ne löysäilyt ja hutiloinnit, ja mies voi taas miettiä että turhaan tuo taas mesoaa, ihan siistiähän täällä on (koska joka toinen siivousvuoro joku muu siivoaa kunnolla).
"Miehet imuroi keskilattian ja syöttää lapsille roskaa"-jankkaaja se jaksaa. Vuodesta toiseen.
Minkälainen ihminen on näin äärettömän fakkiutunut jankuttaja?
Laiskan miehen kanssa kimpassa oleva ihminen?
Vierailija kirjoitti:
M25 kirjoitti:
Jos osaa kommunikoida, nii ero ei voi tulla puskista. Nalkuttaminen on henkistä väkivaltaa, mut sitä AP ei ilmeisesti haluu myöntää… Mut sit toi pariterapia… Miul ei oo kokemusta seurustelusta, mut jos toinen ehdottaa terapiaa, nii sit siihe myös suostutaan. Luulis et ees jotaki tiimipelii olis. Miten nuo epäkohdatki on sit tuotu esille? :o Molemmis on vikaa, eikä tuo oo kilpailu, et kumpi on enemmä vääräs, mut mikäs siinä, jos siitä tulee parempi mieli. :) Tsemppii tulevaan!
Mä käsitin et miehen mielestä suhteessa ei ollut ongelmia (paitsi nalkutus), siksi terapiaki ois tullu turhaa. Tai varmaan siksi ei nähnyt pointtia mennä sinne. Oiskohan siel sit saatu se kommunikaatiokin pelaamaan, vaikea sanoa. Mut mä en kyl kanssa ymmärrä miksi kieltäytyä pariterapiasta jos sinne toinen haluaa? Vaik se ois turhaa niin ees sitten toisen mieliksi? Eihän siitä haittaakaan taatusti ole.
En mie tiiä voiko kommunikointii opettaa, mut kait ammattilainen olis saanu parin miettimään asioita. Se kait nois terapiois on se pointti. En tiiä. Ite ajattelen nii, et jos seurustelee, niin sillon ollaan tiimi ja jos toisel on paha olo ja haluu apuu, nii sit toinen auttaa, tos tilantees menemällä sinne terapiaa. :) Nii, ja kait niis teriapiois puhutaan ja kuunnellaan, nii siel olis voinu ilmasta noi asiat ilman nalkutusta, nii ne olis saattanu mennä myös perille. Vähä tuntuu, et ton liito olis voinu pelastaa, jos olis vaa viittiny tehä töitä.
Vierailija kirjoitti:
Miten te naiset uskallatte erota miehestä, joka ei osaa pukea, tai ruokkia lastaan teidän mielenne mukaan. Lapsethan on monesti myös isällään . Suomessa pitäisi olla täten tuhansia väärin puettuja, paleltuneita ja kurasia lapsia. Lähes nälkään nääntyneitä ipanoita jne... Tuntuu että naiset on itse tehneet miehet avuttomiksi, omalla toiminnallaan. Kun ero tulee, monesti miehet oppii vastuuta . Eli tilanne muuttuu kun nainen lähtee.
Heh, omat isävierailuni loppuivat siihen kun pyörryin nälän aiheuttaman alhaisen verensokerin ja heikotuksen takia heti äidille takaisin päästyäni.
Minä miehenä olen parisuhteessa naisen kanssa syystä ,että saan siistin kodin, lasten hoitajan ja seksiä.
En tiedä mitä naiset parisuhteelta odottaa.
Mutta nämä kun hoidatte hyvin, niin mies pysyy vierelläsi.
Vierailija kirjoitti:
No mitäs te otatte paskoja miehiä? En ymmärrä.
Hyviä on aika vähän jaossa.
Vierailija kirjoitti:
Minä miehenä olen parisuhteessa naisen kanssa syystä ,että saan siistin kodin, lasten hoitajan ja seksiä.
En tiedä mitä naiset parisuhteelta odottaa.
Mutta nämä kun hoidatte hyvin, niin mies pysyy vierelläsi.
Ja mitä sun naisesi saa sinusta? Niin kuin just nyt? Myöhemmin ymmärrän, että se saa elarit ja paremmin aikaa etsiä se loppuelämän puoliso kun lapset ja niiden rahoitus on hoidettu.
On oikeasti hyvä neuvo arvostaa ja kunnioittaa toista. Toisaalta, tarvitseeko miestä ylistää joka kerta kuin pientä lasta, jos hän esimerkiksi täyttää astianpesukoneen tai hoitaa muita normaaliin kodinhoitoon (ja lapsenhoitoon, jos lapsia) liittyviä asioita? Nehän pitää hoitaa kuitenkin.
Kiitteleekö ja ihaileeko häntä joku poikamiesboksissa?
Missä minua kiittelevä ja ihaileva mies on, kun siivoan oman huushollini, laitan ruokaa ja pesen pyykkiä?
Kiitos tulee minun mielestäni aidosta avusta esim. "Kiitos, kun laitoit mullekin aamupalan, kun oli niin hirveän kiireinen aamu" tai "Kiitos, kun siivosit auton lumesta mulle". Ei siitä, että kiitos, kun laitoit meidän yhteisesti likaamat astiat pesuun, kun ne kuuluvat normaaliin taloudenhoitoon.