Lue keskustelun säännöt.
Ero tuli miehelle "ihan puskista"
06.01.2021 |
Olin vasta vuoden etukäteen puhunut siitä. Ja kertonut mitkä on ne ongelmakohdat, mm. että vastuun on vaan jakauduttava tasaisemmin tai mä en jaksa enää. Ehdottanut pariterapiaa josta se ehdottomasti kieltäytyi lähtemästä jne. Ja silti se pääs yllättämään täysin, yhtään ei osannut aavistaa kun meillähän meni niin hyvin. Ainoa ongelma meillä kuulemma oli että mä nalkutin liikaa, mutta jos mä vaan oisin lopettanut nalkutuksen ni ei ois ollut mitään ongelmia.
Kommentit (1475)
Niin nämä kun on näitä puolia ja toisia. Et tullut koskaan puhuneeksi, kuunnelleeksi ja selvittäneeksi exvaimosi kanssa näitä asioita, vaan ilmeisesti istuit sohvalla korvat ja suu kiinni. En usko että exäsi on onneton valittaja nyt tuossa uudessa suhteessaan.[/quote]
En tiedä, miten olisin voinut enemmän kuunnella. Kuuntelin ihan liikaa. Ja tuo sohvalla istuminen on ilmeisesti jokin yleistys siitä, mitä miehet käsittääksesi aina tekevät(?) Meillä vaimo makasi sohvalla ja minä tein kotitöitä jotta hän sai levätä. Jokainen tapaus on erilainen. Hän löysi kuitenkin sillä hetkellä jotain sellaista tukea muualta jota silloin tarvitsi, eikä sitä minulta voinut saada. Ovat kyllä jo eronneet, on toinen tai kolmas uusi mies jo menossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat tärkeysjärjestykseen. Jokaisella meillä on vaan tämä yksi elämä. Jos suhteen pahin ongelma on se, että sukat on lattialla ja sen vuoksi haluaa erota (ja mahdollisesti rikkoa lastensa perheen) niin sitten kai se täytyy tehdä. Mutta jos suhteessa on aidosti rakkautta, niin miksi vaihtaa toiseen ihmiseen, josta löytyy myös niitä ärsyttäviä puolia kun alkuhuuma on ohi?
Miten vaikea on laittaa ne sukat pyykkikoriin, jos tietää, että toinen ärsyyntyy likaisista sukista lattialla? Eikö toista voi ottaa huomioon edes tuon vertaa?
Itse olen joutunut uuden suhteen myötä tätä oikeasti pohtimaan, kun olenkin, naisena, se sotkuisempi osapuoli. On iso juttu opetella täysin erilainen tapa elää. Minun tapani on ollut vaikka esimerkiksi ensin kokata, keittiö päätyy sotkuun, ruoka syödään ja sulatellaankin, ja sitten reipastun ja siivoan. Mutta uusi kumppani onkin sellainen, että kokatessa koko ajan siivoaakin, ja keittiön pitää olla tip top ennen kuin aletaan syömään. Kumpi on oikeassa? ... Ja lopulta se ei ole se pointti, vaan se, että miten päädymme kompromissiin. Minua ahdistaa usein se, etten saavuta hänen haluaamansa siisteystasoa. mutta en vaan Jaksa koko ajan häärätä :D niin sama noissa sukissa. Miksi ne sukat on niin demoniset, ja miksi se on toisen määräysvalta niissä?
Tämä. Olen itse nainen ja parisuhteeni siistimpi osapuoli, mutten mikään himosiivoaja. Meidän on ollut helppo tehdä kompromissit. Lähipiirissäni on monta parisuhdetta, joihin kuuluu suoraan sanoen nalkutus naisen taholta eikä se tee parisuhteesta yhtään sen parempaa, tai juuri sen osapuolen tavasta tehdä asioita oikeampaa. Ne jäykät kodinhoitoraamitkin periytyy naisille ajoilta, jolloin naisen vallan alla ei ollut oikein mitään muuta kuin koti. Ja valtahan korruptoi, vaikka kyseessä olisikin vain oma koti. Älkää väärinkäyttäkö sitä enää, kunhan vain toimiva keskuteluyhteys on olemassa ja halu saada suhde toimimaan, kompromissit on ihan mahdollisia. Ilman noita ei suhteessa ole juuri järkeä, eikä sillä taas ole mitään tekemistä lattialle jäävien pyykkien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Nää on kyllä jänniä monesti. Mulle kävi nuorempana niin että mieheni jäi kiinni peliriippuvuudestaan, johon olis siis mennyt ne minun hänelle antamat "vuokra"rahatkin. Tämä peliriippuvuus tuli minulle puskista.
Kun hän jäi toisen kerran kiinni valehtelusta pelaamiseen liittyen, ja aneli armoa, sanoin että saat vielä yhden mahdollisuuden. Jos tulee vielä seuraava kerta niin muutan pois. Seuraava kerta tulikin aika piakkoin,, ja mies oli ymmyrkäisenä ihmetyksestä että miksi pakkaan kamojani ja olen muuttamassa pois. Liekö vika ollut älyssä vai kuulossa.
Yleensä se vika on noissa molemmissa....siksi se yllärinä tuleekin.
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se tuli ero Niemisen Tonillekin ihan puskista ekan vaimon kanssa. Yhtään ei Toni arvannut mitä oli tapahtumassa. Exä kyllä kertoi, että asiasta oli keskusteltu jo pitkään ja että eropaperitkin oli täytetty jo pari kuukautta ennen eroa, ilmeisesti vieläpä yhdessä. Silti ero tuli Tonille ihan yllätyksenä. Jotenkin nää miehet ei vaan ymmärrä kun nainen sanoo, että edessä on nyt avioero.
Useilla miehillä on kyky unohtaa asiat samantien kun on ne kuullut. Oli asia mikä tahansa. Kaupasta 3 asiaa, niin 1 unohtuu. Tiivistää ikkunt uudelleen ennen talvea, unohtui taas. Samoin käy asioille joista puhutaan....en muista.
Nalkuttamisesta... Montako vuotta vessan voi jättää pesemättä lapsiperheessä, jos mies ei sitä viitsi/muista/halua pestä kertaakaan, eikä asiasta saa hänelle huomauttaa, jottei nalkuta? Vai oletteko sitä mieltä, että miehen ei kuulu pestä vessaa koskaan 6 vuoden aikana? Minä teen pääosan muistakin kotitöistä, mies tekee vain, jos erikseen pyydän. Sitten hän väittää, että nalkutan. Minä tuon myös ylivoimaisesti isomman osan rahasta kotiin, jos se jotakuta kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat tärkeysjärjestykseen. Jokaisella meillä on vaan tämä yksi elämä. Jos suhteen pahin ongelma on se, että sukat on lattialla ja sen vuoksi haluaa erota (ja mahdollisesti rikkoa lastensa perheen) niin sitten kai se täytyy tehdä. Mutta jos suhteessa on aidosti rakkautta, niin miksi vaihtaa toiseen ihmiseen, josta löytyy myös niitä ärsyttäviä puolia kun alkuhuuma on ohi?
Miten vaikea on laittaa ne sukat pyykkikoriin, jos tietää, että toinen ärsyyntyy likaisista sukista lattialla? Eikö toista voi ottaa huomioon edes tuon vertaa?
Itse olen joutunut uuden suhteen myötä tätä oikeasti pohtimaan, kun olenkin, naisena, se sotkuisempi osapuoli. On iso juttu opetella täysin erilainen tapa elää. Minun tapani on ollut vaikka esimerkiksi ensin kokata, keittiö päätyy sotkuun, ruoka syödään ja sulatellaankin, ja sitten reipastun ja siivoan. Mutta uusi kumppani onkin sellainen, että kokatessa koko ajan siivoaakin, ja keittiön pitää olla tip top ennen kuin aletaan syömään. Kumpi on oikeassa? ... Ja lopulta se ei ole se pointti, vaan se, että miten päädymme kompromissiin. Minua ahdistaa usein se, etten saavuta hänen haluaamansa siisteystasoa. mutta en vaan Jaksa koko ajan häärätä :D niin sama noissa sukissa. Miksi ne sukat on niin demoniset, ja miksi se on toisen määräysvalta niissä?
Tämä. Olen itse nainen ja parisuhteeni siistimpi osapuoli, mutten mikään himosiivoaja. Meidän on ollut helppo tehdä kompromissit. Lähipiirissäni on monta parisuhdetta, joihin kuuluu suoraan sanoen nalkutus naisen taholta eikä se tee parisuhteesta yhtään sen parempaa, tai juuri sen osapuolen tavasta tehdä asioita oikeampaa. Ne jäykät kodinhoitoraamitkin periytyy naisille ajoilta, jolloin naisen vallan alla ei ollut oikein mitään muuta kuin koti. Ja valtahan korruptoi, vaikka kyseessä olisikin vain oma koti. Älkää väärinkäyttäkö sitä enää, kunhan vain toimiva keskuteluyhteys on olemassa ja halu saada suhde toimimaan, kompromissit on ihan mahdollisia. Ilman noita ei suhteessa ole juuri järkeä, eikä sillä taas ole mitään tekemistä lattialle jäävien pyykkien kanssa.
Mikä kompromissi se on, jos toinen ei tee mitään ja toinen joutuu tekemään kaiken? Juuri niitä keskusteluyrityksiä nimitetään nalkuttamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Mikä kompromissi se on, jos toinen ei tee mitään ja toinen joutuu tekemään kaiken? Juuri niitä keskusteluyrityksiä nimitetään nalkuttamiseksi.
Tässä määrittely nalkuttamiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä kompromissi se on, jos toinen ei tee mitään ja toinen joutuu tekemään kaiken? Juuri niitä keskusteluyrityksiä nimitetään nalkuttamiseksi.
Tässä määrittely nalkuttamiselle.
Nalkuttamisen määrittelyyn kuuluu myös äänensävy.
Vierailija kirjoitti:
Nalkuttamisesta... Montako vuotta vessan voi jättää pesemättä lapsiperheessä, jos mies ei sitä viitsi/muista/halua pestä kertaakaan, eikä asiasta saa hänelle huomauttaa, jottei nalkuta? Vai oletteko sitä mieltä, että miehen ei kuulu pestä vessaa koskaan 6 vuoden aikana? Minä teen pääosan muistakin kotitöistä, mies tekee vain, jos erikseen pyydän. Sitten hän väittää, että nalkutan. Minä tuon myös ylivoimaisesti isomman osan rahasta kotiin, jos se jotakuta kiinnostaa.
Mitä jos istuisitte alas, ja teette yhdessä työnjakoon pelisäännöt. Excelin, johon on kirjattu kotityöt, ja johon merkataan, kuka tekee tässä kuussa mitäkin.
Kun miehen sarakkeet eivät täyty, niin vie excel hänen nenänsä eteen. Älä sano mitään, niin et nalkutakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä kompromissi se on, jos toinen ei tee mitään ja toinen joutuu tekemään kaiken? Juuri niitä keskusteluyrityksiä nimitetään nalkuttamiseksi.
Tässä määrittely nalkuttamiselle.
Nalkuttamisen määrittelyyn kuuluu myös äänensävy.
Voi vauva pieni, miten se sinulle olisi lupa sanoa että vie likaiset vaatteesi pyykkikoriin, ettet pelästyisi ja pahoittaisi mieltäsi?
Kyllä se sävy on varmasti alussa ollut ihan rakentava. Vaikka asia on sellainen, että aikuisen pitäisi tajuta se itsekin. Kun se rakentava sävy ei johda mihinkään, niin seuraava sävy luultavasti on jo vähemmän rakentava.
Ja kun sekään ei mene jakeluun, niin SITTEN tulee se yllätysero.
Ainahan naiset nalkuttaa ja valittaa joka asiasta. Mistä mies sen voisi erottaa, milloin on oikeaa asiaa ja milloin se vaan valittaa lämpimikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainahan naiset nalkuttaa ja valittaa joka asiasta. Mistä mies sen voisi erottaa, milloin on oikeaa asiaa ja milloin se vaan valittaa lämpimikseen.
Kuuntele, mitä se nainen sanoo ja toimi jatkossa sen mukaan. Jos nainen sanoo, että taas minä joudun etsimään sinun likaisia astioita ympäri taloa, vie ne oma-aloitteisesti tiskikoneeseen. Loppuiko nalkutus? Jos nainen sanoo, että hän joutuu aina etsimään sinun likapyykkiä ympäri taloa, vie jatkossa likaiset vaatteesi oma-aloitteisesti pyykkikoriin. Ihan sama koskipa nalkutus imurointia, vessanpesua tai jotain muuta. Jos nainen ei sen jälkeen keksi muuta nalkutuksen aihetta kuin sen, että sinä hengität väärin, niin lähde.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miten oman avioliiton käy kun tuntuu, että ollaan umpikujassa. Toivoisin, että voisin kertoa huolistani tai että mies lohduttaisi kun on murhetta, mutta kun alan kertoa, mies hermostuu että olen kiittämätön. (?) Kun sanon, että haluaisin hänen kuuntelevan, mies keskeyttää jo kesken lauseen ja sanoo että aina tätä sama, aina sä sanot että hän ei kuuntele. No niinpä!
Hän sanoo että haastan riitaa ja luulen olevani täydellinen ja hän on vikapää kaikkeen. En tajua, miten hän ottaa kaiken hyökkäyksenä. Enkä todellakaan nalkuta, viimeksi yritin puhua asiasta kaksi vuotta sitten! Luulen, että hän ei ole oppinut puhumaan asioista vaan joko riitelemään ja vaikenemaan. Minä taas en helpolla puhu vaan pohdin asioita itsekseni ja todellakin loukkaa, että sen kerran kun haluaisi avautua, sekin on liikaa.
Olen luopunut toiveesta, että mieheni ymmärtäisi ja ehkä olen odottanut liikoja. Hyvä mies hän muuten on, mutta huono juttu on, että meillä ei ole enää mitään tunneyhteyttä eikä siksi enää läheisyyttäkään. Miten ihmeessä voisin tuntea läheisyyttä mieheen, joka suuttuu kun tarvitsen tukea ja lohtua.
Mulla oli vähän samanlaista. Yritin joskus puhua asioista, jotka tuntuivat minusta pahalta (huom! en "nalkuttamalla vaan yrittämällä purkaa omia tuntojani ja saada aikaan ajatusten vaihtoa). Mies suuttui aina ja väitti, ettei asiat ole niinkuin minä sanon. Ne keskustelut eivät johtaneet mihinkään, vain riitoihin.
Kun lopulta sain tarpeekseni ja sanoin haluavani eron, se tuli miehelle täysin puskista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainahan naiset nalkuttaa ja valittaa joka asiasta. Mistä mies sen voisi erottaa, milloin on oikeaa asiaa ja milloin se vaan valittaa lämpimikseen.
Onnellinen nainen hyvässä parisuhteessa ei "valita lämpimikseen".
Tämän keskustelun luettuani laitoin miehelleni "olet rakas" - viestin. Tajusin miten pitkä matka ollaan yhdessä kuljettu ja kasvettu.
Hän muutti luokseni suoraan vanhempiensa luota alle kaksikymppisenä. Tehtiin kotitöitä yhdessä, alkuun jouduin pyytämäänkin häntä osallistumaan, kuitenkin osasi tehdä asioita myös sanomatta. Minä olen huono keskustelemaan ja mies taas synnynnäinen keskustelija. Nalkuttanut olen, myönnän ja ne on juurikin olleet asioita joista asiallinen pyyntö ei ole mennyt perille.
Kun lapsia tuli, minä vastasin suurelta osin kodista, lapsista ym. oman työni ohella koska miehen työ piti sisällään matkustelua paljon. Osallistui kyllä kotona ollessaan. Kuitenkin aina katsottiin kokonaisuutta, jos mulla oli tärkeä työasia, mies oli kotona sairaan lapsen kanssa ja toisinpäin. Välillä oli läpsystä vaihto ja soiteltiin perään mikä tilanne kotona. Yhdessä niistä vuosista selvittiin välillä hampaita kiristellenkin.
Oli aika jolloin tunsin, että pitää mua itsestäänselvyytenä ja mies käy vain kotona tissuttelemassa ja huilaamassa, olematta läsnä. Se oli sama aika kun aloin löytää enemmän itseäni ja sitä mitä halusin. Olen kotona viihtyvää sorttia ollut aina, siksi asiat meillä niin helposti meni niin kuin meni. Mies alkoi antaa enemmän tilaa ja aikaa mun harrastuksille kun näki että sitä tarvitsen. Tissuttelu väheni ja loppui. Hänelle myös kiitos, että opetti mut puhumaan, minä olen opettanut häntä kuuntelemaan. Ei erottu, vaikka vaikeaa oli välillä, keskusteltiin asiasta (ei uhkailtu), mutta kumpikaan ei ollut siihen halukas. Tilanne olisi ehkä ollut toinen jos tunteita ei olisi ollut jäljellä.
Nyt tilanne on se, että lapset muuttaneet / muuttamassa pois kotoa. Viihdymme yhdessä miehen kanssa, osaa huomioida minua, eikä pidä itsestäänselvyytenä,rakastaa ja sanoo sen kuten minäkin. Molemmat saa toteuttaa ja tehdä rakastamiaan asioita. Kunnioitamme toisiamme.
Nykyisin mies siivoaa kodin oma-aloitteisesti pyytämättä ja jopa useammin kuin minä. Vastaa valtaosin ruoanlaitosta ja on siinäkin oppinut siivoamaan jälkensä. Alkuun kaikki siivous oli vähän sinnepäin, mutta en nalkuttanut, koska oli aivan ihanaa että joku muukin kuin minä siivosin. Mitä enemmän on sitä tehnyt, sitä parempaa on myös siivouksen jälki.
Hän on sanonut että tykkää kun kerron mitä pitää tehdä, ettei kotona tarvi miettiä ja päättää kaikesta yksin kuten töissä joutuu tekemään. Minä taas en aina jaksa kertoa ja pyytää, silloin teen itse. Kummankin toiveita kuunnellaan ja hemmotellaan puolin ja toisin. Olen todella kiitollinen, että olemme tässä vaiheessa elämää yhdessä ja vielä halutaan olla.
Minulla oli aikoinaan työkaveri, joka tuumasi erostaan ”kun se ei osannut laittaa edes pyykkejä narulle oikein”.
Luulin tietenkin että heittää läppää, ei kai kukaan nyt tuollaisesta syystä eroa kolmen
lapsensa isästä. Mutta ei, kuulemma laittoi t-paidankin narulle niin, että helma levisi.
401 lisää vielä, että nyt ollaan viisikymppisiä.
Mun miehen ongelma on ihan yksinkertaisesti seuraava: se ei USKO, että tarkotan mitä sanon. Joudun jatkuvasti vakuuttelemaa hänelle, että minä ajatelen näin OIKEASTI..
Meilläkin on ollut nyt vuoden sisään paljon eropuheita minun aloitteestani. Olen vähän kyllästynyt "valittamaan" tai "ihmettelemään"samoja asioita vuosi toisensa perään. Olen saattanut ottaa aseekseni kahta kauheamman valituksen, jotta hän ymmärtäisi että ihan vihoviimeiset hetket muuttaa toimintaa alkavat olla nyt käsillä. Välillä hän on itsekin sitä mieltä, että hänen toiminnassaan olisi parannettavaa, mutta käytännön tekosiksi aatteet eivät vielä ole jalostuneet. Olen sanonut että tiktok...kello käy ja minä en enää jaksa miestä joka ei kuuntele eikä usko minua.
Meillä arjen vastuu on minulla, se on saanut aikaan sen, etten enää osaa katsoa miestäni ylöspäin, tai ihailevasti, tai mitenkään päin... Jupisen hänestä negatiivisia asoita, kuten saamaton laiska jne. Huokailen äänekkäästi miten ei taaskaan yllättänyt, että putket menivät tukkoon ennenkuin paskakaivon tyhjennys saatiin aikaiseksi tilata. Tästäkin oli kuukautta aikaisemmin sovittu, että hän tilaa..
Minunkin mieheni tulee olemaan yllättynyt siitä, että todella tein niinkuin sanon aikovani tehdä. Jos tämä ei parane niin lähden. Tämä ei tule paranemaan ja olen jo soitellut välittäjille asunnoista, silmät on olleet auki jo pitkään. Harmi kun mieheni ei suostu aukaisemaa omiaan. Ja todellakin tulee syyllistämään kylmäksi ämmäksi kun jätän hänet, kuinka joku voi hyljätä rakaan kumppanin vaikka olisi minkälainen riippakivi? Siinähän syyllistää, tiedän jo nyt että elämäni tulee olemaan helppoa kun ei tarvitse vahtia toisen tekemisiä, tarttee vahtii vaan omiaan :)
Vierailija kirjoitti:
Ainahan naiset nalkuttaa ja valittaa joka asiasta. Mistä mies sen voisi erottaa, milloin on oikeaa asiaa ja milloin se vaan valittaa lämpimikseen.
Seurustelusuhde missä ääni vinkasee oktaaviin on selvä eron peruste. Jos alle vuoden tuntemisessa toinen osapuoli kokee nalkuttamista, ette ole sopivia toisilleen. Jompi kumpi pitää kiinni eikä tee kompromisseja.
Jep, ja sehän on kyllä jo selvä eron paikka mammoille.