Sektiolla synnyttäneet: miten seuraava raskaus ja synnytys sujuneet?
Synnytin noin puolisen vuotta sitten esikoiseni suunnitellulla sektiolla, syynä perätila. Sektio sujui hienosti ja toivuin todella nopeasti, moni on varmasti ollut kipeämpi alatiesynnytyksen jäljiltä. Haavakin on oikein siisti. Myös itse raskaus oli oikein helppo ja olin hyväkuntoinen ihan loppumetreille saakka. Perätilasta johtuen en vain päässyt normaalia synnytystä sitten kokemaan, mutta en ole asiaa koskaan sen enempää harmitellut, olen kiitollinen lapsestani joka saatiin turvallisesti maailmaan.
Toiveissa/suunnitelmissa on aina ollut saada lapset pienellä ikäerolla, mutta sektion takia lääkäri suositteli odottamaan noin vuoden ennen seuraavan raskauden yrittämistä. Ilmeisesti voi olla riskialtista, jos istukka sattuisi kiinnittymään juuri sektioarven kohdalle, ja edellisestä raskaudesta vasta vähän aikaa. Jonkin aikaa tässä siis pitänee vielä odotella, ennen kuin uskaltaa aloittaa yrittämistä. Toivoisin myös, että mahdollisen seuraavan lapseni pystyisin synnyttämään normaalisti alakautta.
Nyt kiinnostaisi kuitenkin kuulla muiden sektiolla synnyttäneiden ja sen jälkeen raskautuneiden kokemuksia: Kuinka nopeasti tulitte raskaaksi seuraavalla yrittämällä? Ja kuinka kauan sektiosta oli tuolloin aikaa? Oliko raskaus vaikeampi verrattuna ensimmäiseen, kipuiliko esimerkiksi sektioarpi? Pystyittekö synnyttämään normaalisti alakautta? Jos synnytys tapahtui alateitse, oliko siinä jotakin hankaluuksia aiemmin tehdystä sektiosta johtuen?
Kiitoksia kaikille vastauksista jo etukäteen!
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ap haluat mennä alatiehen noin hyvän kokemuksen jälkeen? Alatie ei monelle ole mikään voimaannuttava unelmien täyttymys vaan henkisesti ja fyysisesti traumatisoiva tapahtuma sekä vauvalle jopa hengenvaarallinen. Jos epäonnistunut alatie joudutaan pelastamaan kiireellisellä tai hätäsektiolla niin komplikaatioriskit ovat todella suuria eikä toipumista voi mitenkään verrata turvalliseen suunniteltuun sektioon.
Mulle tehtiin kiireellinen sektio ja ihan hyvin siitä toipui. Tosi nopeasti. Sen jälkeen synnytin alateitse ja siitä toivuin vielä paremmin. Sektio on iso ja vaativa leikkaus, eikä mikään helpompi synnytystapa. Aina puhutaan jostain traumatisoitumisesta, mutta suurinosa synnytyksistä menee ihan hyvin.
Meillä ensimmäinen synnytys oli suunniteltu sektio tiedossa olevista komplikaatioista johtuen, pikkusisarus syntyi 1 vuosi ja 6 kk myöhemmin sektion jälkeen alateitse. Synnytys oli vaikea, mutta ei johtunut edellisestä sektiosta. Sektioarpi kesti hyvin uuden raskauden. Gyne piti ihan hyvänä yrittää nopeasti uutta raskautta, kun se toiveissa oli ja ikääkin alkoi olla.
Vierailija kirjoitti:
Se menehtynyt perhebloggaaja josta tänään uutisoitiin odotti viidettä lastaan ja tiesi jo ennalta että tiedossa olisi viides sektio. Lapsilla ei näytä kovin suurta ikäeroa olevan että näköjään hänellä hyvin sujuneet sektiot, raskautumiset ja odotusajat.
Kamalaa, lämmin osanotto omaisille ;( Kuoliko hän siis raskauteen tai sektioon?
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö miksi lapsesi oli perätilassa?
Itsellä myös perätilavauva johtuen bicornisesta kohdusta, jossa vauva kasvoi vain puolikkaassa kodussa eikä päässyt kääntymään. Itse en ole uskaltanut lähteä toista lasta yrittämään, koska pelkään että arpi repeää kun joutuisi olemaan muutenkin niin ahtaasti. Toinen puoli kohdusta ei siis toimi ollenkaan. Voi olla ettei mitään ongelmaa olisikaan, mutta aion odottaa ainakin muutaman vuoden vielä ennen kuin edes ajattelee uutta raskautta.
Minun kohdallani oli ilmeisesti kyse ihan vain sattumasta, vauva sattui kääntymään vielä raskauden loppupuolella perätilaan ja jäi sitten siihen asentoon. Kohdustani ei myöskään kukaan lääkäri koskaan ultratessa ole kommentoinut mitään poikkeavaa eikä myöskään sektion tehnyt lääkäri ollut maininnut synnytyskertomuksessa mistään poikkeavasta.
Ap.
Minä tiedän perheen, jossa ei pidetty suositeltua taukoa ja perheen lapsi menehtyi. Miksi et uskoisi lääkäriä?
Meillä molemmat lapset ovat syntyneet sektiolla. Tosin 6 vuoden ikäero. Ei mitään ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se menehtynyt perhebloggaaja josta tänään uutisoitiin odotti viidettä lastaan ja tiesi jo ennalta että tiedossa olisi viides sektio. Lapsilla ei näytä kovin suurta ikäeroa olevan että näköjään hänellä hyvin sujuneet sektiot, raskautumiset ja odotusajat.
Niin, mitä nyt kupsahti kuoliaaksi viidennessä raskaudessa rv 16. Kait se on "onnistuminen" sekin?
Minulle on tehty 5 sektiota, ei ongelmia raskauksissa eikä synnytyksen jälkeen. Vauvat on olleet aika pienikokoisia (max 3200 g), joten ei mitään repeämisvaaroja ole edes kerrottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ap haluat mennä alatiehen noin hyvän kokemuksen jälkeen? Alatie ei monelle ole mikään voimaannuttava unelmien täyttymys vaan henkisesti ja fyysisesti traumatisoiva tapahtuma sekä vauvalle jopa hengenvaarallinen. Jos epäonnistunut alatie joudutaan pelastamaan kiireellisellä tai hätäsektiolla niin komplikaatioriskit ovat todella suuria eikä toipumista voi mitenkään verrata turvalliseen suunniteltuun sektioon.
Mulle tehtiin kiireellinen sektio ja ihan hyvin siitä toipui. Tosi nopeasti. Sen jälkeen synnytin alateitse ja siitä toivuin vielä paremmin. Sektio on iso ja vaativa leikkaus, eikä mikään helpompi synnytystapa. Aina puhutaan jostain traumatisoitumisesta, mutta suurinosa synnytyksistä menee ihan hyvin.
Vaikka sektiosta toipuminen olikin nopeaa, niin en minä ihan "huvikseni" kuitenkaan leikkauspöydälle halua. Jos on kaikki edellytykset, että alatiesynnytys voi sujua turvallisesti kaikkien osapuolten kannalta, niin silloin ehdottomasti valitsisin alatiesynnytyksen. Ennen sektiota minua jopa vähän pelotti, kun mietin itseäni avuttomana leikkauspöydällä makaamassa. Onneksi tapahtuma oli kuitenkin kaikin puolin niin hallittu ja sujuva kokemus, että en pelännyt missään vaiheessa leikkaussaliin päästyäni.
Ap.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Minä tiedän perheen, jossa ei pidetty suositeltua taukoa ja perheen lapsi menehtyi. Miksi et uskoisi lääkäriä?
Meillä molemmat lapset ovat syntyneet sektiolla. Tosin 6 vuoden ikäero. Ei mitään ongelmia.
Tietysti uskon lääkäriä ja voin hyvin odottaa vuoden ennen seuraavan lapsen yrittämistä. Tämä kun ei ole sellainen asia, jossa kannattaa ottaa turhia riskejä. Nyt kiinnosti vain kuulla muiden kokemuksia, miten seuraavat raskaudet ja synnytykset sujuneet sektion jälkeen.