Lue keskustelun säännöt.
Poika lähti armeijaan selvästi ahdistuneena
04.01.2021 |
On täällä näköjään muutkin kirjoittaneet aiheesta, niin miksipä en minäkin. Poikamme lähti tänään armeijaan. Olen hieman huolissani, koska poika oli selvästi ahdistuneen oloinen, eikä halunnut puhua aiheesta oikeastaan mitään sen jälkeen kun kävi kutsunnoissa. Hän ei vaikuta innostuneelta. Mieheni sen sijaan on jauhanut asiasta kyllästymiseen saakka. On ihan innoissaan ja odottaa, että poika tulee sieltä jonkin ylennyksen kanssa. Muutenkin asia tuntuu olevan hänelle jotenkin erityisen tärkeä.
Suoraan sanottuna pelkään, että poika keskeyttää armeijan. Ja pahinta siinä tulisi olemaan mieheni reaktio. Poika on jo valmiiksi arka, jos vielä mitätöi päälle niin hän saa traumat. Muilla vastaavia tuntemuksia?
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minuakin jännitti, kuten valtaosaa saapumiserästä. Suunnittelin sotilasuraa ennen astumista palvelukseen, ne suunnitelmat lensi romukoppaan kun kolme tuntia kaiveltiin vänrikin ohjeistuksella erilaisia varusteita sellaisesta kuution kokoisesta säkistä.
Intin voisi tiivistää siten, että aina on helvetillinen kiire odottamaan.
Hyviä tyyppejä tuli tavattua.
Menestyneemmät sotilaat hoitaa noi pakolliset kuviot ilman suurempaa stressiä koska ne tajuavat että tuo sirkus on täysin toissijaista jos sotilaan työtä miettii. Jostain syystä sivarit ja muut armeijaa inhonneet jää aina ajatuksissaan kiinni tuohon varustesirkukseen eikä pääse siitä henkisesti yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minuakin jännitti, kuten valtaosaa saapumiserästä. Suunnittelin sotilasuraa ennen astumista palvelukseen, ne suunnitelmat lensi romukoppaan kun kolme tuntia kaiveltiin vänrikin ohjeistuksella erilaisia varusteita sellaisesta kuution kokoisesta säkistä.
Intin voisi tiivistää siten, että aina on helvetillinen kiire odottamaan.
Hyviä tyyppejä tuli tavattua.
Menestyneemmät sotilaat hoitaa noi pakolliset kuviot ilman suurempaa stressiä koska ne tajuavat että tuo sirkus on täysin toissijaista jos sotilaan työtä miettii. Jostain syystä sivarit ja muut armeijaa inhonneet jää aina ajatuksissaan kiinni tuohon varustesirkukseen eikä pääse siitä henkisesti yli.
Sivareillahan ei varustesirkuksesta ole mitään kokemusta. Joku menestynyt alikessuko siellä pätee?
Alkuun se ei kyllä oikeasti eroa vankilaan menosta. Vapaus viedään, yksityisyys viedään, kaikkeen on tiukat säännöt ja rajoitukset... ulkonäköönkin kajotaan, että millainen tukkatyyli saa olla ja millaisissa vaatteissa kuljetaan.
Kyllä siihen tottuu, kuten varmasti vankilaankin. Mutta onhan se shokki ns. normaalille ihmiselle aluksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minuakin jännitti, kuten valtaosaa saapumiserästä. Suunnittelin sotilasuraa ennen astumista palvelukseen, ne suunnitelmat lensi romukoppaan kun kolme tuntia kaiveltiin vänrikin ohjeistuksella erilaisia varusteita sellaisesta kuution kokoisesta säkistä.
Intin voisi tiivistää siten, että aina on helvetillinen kiire odottamaan.
Hyviä tyyppejä tuli tavattua.
Menestyneemmät sotilaat hoitaa noi pakolliset kuviot ilman suurempaa stressiä koska ne tajuavat että tuo sirkus on täysin toissijaista jos sotilaan työtä miettii. Jostain syystä sivarit ja muut armeijaa inhonneet jää aina ajatuksissaan kiinni tuohon varustesirkukseen eikä pääse siitä henkisesti yli.
Sivareillahan ei varustesirkuksesta ole mitään kokemusta. Joku menestynyt alikessuko siellä pätee?
Vahvimmat mielipiteet armeijasta ja sen käyneistä on kumma kyllä sivareilla. Mieti sitä.
Itse kävin 1980-luvulla....silloin oli mopona hieman epäviihtyisää, mutta nopeasti opin talon tavoille ja pärjäsin mukavasti. Olipa joskus oikein kivaakin. Hyviä muistoja ja kavereita jäi.
Sitten myöhemmin menin siviilihommiin töihin. Palvelus tuntuu sivusta katsottuna huomattavan paljon helpommalta ja ei siellä ahdistuneena tarivitse eikä edes saa olla...kyllä kotiin lähtö tulee todella nopeasti. Ihan palvelusturvallisuudenkin vuoksi. Terveysasemalle vaan juttusille tai papin/kuraattorin puheille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyky nuoriso on oppinut olevansa niin uniikki yksilö, että hänen mielipiteensä tulisi ottaa aina ja kaikessa huomioon. No, kun puhutaan suurten väkimäärien tehokkaasta yhteistoiminnasta, niin ei siinä voida kysyä jokaisen mielipidettä ja fiilistä. Joku päättää, mitä ja miten tehdään, ja sitten se tehdään. Jos siellä jokainen saisi ihan itse päättää, mitä häntä tänään sattuis huvittamaan, ei mitään merkittävää saataisi koskaan aikaiseksi. Ja se yhteistoiminta on kaiken pohja ja perusta, mille armeijakin perustuu. Ei siviilitöissäkään hommat perustu siihen, että jokaiselta lattia-Manulta kysytään tehtäisikö me tänään autotehtaassa autoja, vai tehtäisikö kuitenkin lumilyhtyjä. Joku päättää, ja sitten tehdään.
Meidän tuvasta lähti kolme vaiko neljä jätkää jo P-kaudella, muut sivariin, minä C-luokkaan eli rauhan aikana vapautettuihin. Jos voisin kelata elämää taaksepäin, menisin suosiolla sivariin. Ei ole sen arvoista se touhu. Kyseinen organisaatio on yhtä vanha ja ummehtunut kuin ev.lut kirkko, täysin omissa maailmoissaan. Kapiaiset saavat nautintoa siitä että pakottavat joukkueen syömään maastoruokaa takapihalla, vaikka muonituskeskus olisi 150 metrin päässä. Ja se ruoka on muuten _pahaa_, olen aika monessa koulussa ja laitoksessa syönyt, enkä niin pahaa ole syönyt missään.
Ainoa toimiva varuste on rynkky (jos sait hyvän yksilön missä ei heilu mikään osa), esim. se vanha tst-vyö on aivan hirveä remmihässäkkä. Kaikki varusteet ovat enemmän tai vähemmän huonoja. Äitiä tulisi ikävä jos pitäisi sotaan lähteä. Sillä simputuksen määrällä tosin voisi olla että kääntäisin aseen piipun 180 astetta ympäri ja ampuisin "omia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tornilla töissä kirjoitti:
Itse kävin 1980-luvulla....silloin oli mopona hieman epäviihtyisää, mutta nopeasti opin talon tavoille ja pärjäsin mukavasti. Olipa joskus oikein kivaakin. Hyviä muistoja ja kavereita jäi.
Sitten myöhemmin menin siviilihommiin töihin. Palvelus tuntuu sivusta katsottuna huomattavan paljon helpommalta ja ei siellä ahdistuneena tarivitse eikä edes saa olla...kyllä kotiin lähtö tulee todella nopeasti. Ihan palvelusturvallisuudenkin vuoksi. Terveysasemalle vaan juttusille tai papin/kuraattorin puheille.
Mopona? Poljettiinko paljon?
Nykyään itänaapurissa on jo käytännössä ongelmana tuollainen toiminta, vaikka maassahan ei yhtään homoa ole.
Itse suunnittelin käyväni intin toiseenkin kertaan. Ajattelin meneväni sinne jonkun vähemmän innokkaan puolesta, jos pääsisin johonkin toiseen aselajiin. Olisi oppinut uusia asioita. Jäi sitten tekemättä, kun ei kohdalle sattunut sitä vähemmän innokasta kaveria, ja opinnotkin alkoivat vetää puoleensa. Kävin sitten muutamissa vapaaehtoisissa harjoituksissa, mutta ei niissä päässyt tekemään sitä varsinaista koulutukseni tehtävää, kun se on hieman normi nurmiporan hommista poikkeavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän tuvasta lähti kolme vaiko neljä jätkää jo P-kaudella, muut sivariin, minä C-luokkaan eli rauhan aikana vapautettuihin. Jos voisin kelata elämää taaksepäin, menisin suosiolla sivariin. Ei ole sen arvoista se touhu. Kyseinen organisaatio on yhtä vanha ja ummehtunut kuin ev.lut kirkko, täysin omissa maailmoissaan. Kapiaiset saavat nautintoa siitä että pakottavat joukkueen syömään maastoruokaa takapihalla, vaikka muonituskeskus olisi 150 metrin päässä. Ja se ruoka on muuten _pahaa_, olen aika monessa koulussa ja laitoksessa syönyt, enkä niin pahaa ole syönyt missään.
Ainoa toimiva varuste on rynkky (jos sait hyvän yksilön missä ei heilu mikään osa), esim. se vanha tst-vyö on aivan hirveä remmihässäkkä. Kaikki varusteet ovat enemmän tai vähemmän huonoja. Äitiä tulisi ikävä jos pitäisi sotaan lähteä. Sillä simputuksen määrällä tosin voisi olla että kääntäisin aseen piipun 180 astetta ympäri ja ampuisin "omia".
Onko Pietarissa jo kova pakkanen?
Armeijan tarkoitus ei ole tuottaa yksilölle huikesti hyötyä ja elämystä vaan varmistaa isänmaan koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus ja sitä kautta suojata koko nykyistä ja tulevaa yhteiskuntaamme ja urvata demokraattinen ja rauhanomainen kehitys. Sikäli sama mitä mieltä joku on tetsarin laadusta. Sinänsä tuo kommentti kertoo enemmänkin jälkeenjääneestä tietotasosta. Varusteet ovat mallillaan ja täyttävät tarkoituksensa vallan hyvin. Varusteillahan ei sotia ratkaista, ihmisistä se on kiinni.
No ei kai sinne kukaan ilosta hyppien mene.
Ajattele itse. Suurella todennäköisyydellä samaan tupaan ei tule edes ketään tuttua kaveria. Olet kuullut juttuja mitä tulet tekemään seuraavan vuoden, mutta et voi tietää mitä oikeasti on tulossa - tarinoitakin on moneen lähtöön.
Aivan normaalia. Ja lievittyy myös kun alkuun pääsee.
Vertaisin asiaa siihen, että menee kouluun ensimmäistä kertaa. Paitsi ettei enää suurimmalla osalla ole äitiä saattamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella paljon intissä olemiseen ja alokasaikaan vaikuttaa se, millainen alikessu sattuu oman tuvan kohdalle. Sillä on ihan valtava merkitys. Hyvässä ja pahassa.
On ihan normaalia, että nuorta miestä tai naista ahdistaa inttiin meno. Siinä luovuttaa itsemääräämisoikeuden muille ja sinut pakotetaan olemaan osana yhtä kollektiivia. Ja jos ei ole tottunut olemaan määrättävänä, niin sekin kirpaisee.
Se vain pitäisi osata ottaa yhtenä ainutlaatuisena kokemuksena. Parhaimillaan sieltä saa myös elinikäisiä ystäviä. Ja 95% kohdalla jälkeenpäin aika kultaa muistot.
Vierailija kirjoitti:
Sitten keskeyttää. Se on ihan ok. Ne miehet tehdään vasta kun pitää lapsi kasvattaa ja perhe elättää, kunnioittaa omaa vaimoaan ja olla sen tukena. Siinä tehdään MIES. Nämä miesten leikkikoulut on jäänne mitkä voisi hävittää ja on yksi ja se sama miten sen kanssa käy.
Sanoo tyyppi, joka on kasvanut rauhan ajan Suomessa, eikä tiedä mitään vaikkapa evakuoinneista, kodin jättämisestä, partisaanien hyökkäyksistä, tappamisesta ja isomman oikeutuksesta riistää pientä. Koitahan muistaa, miksi armeija on ollut ja miksi se vielä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
80-luvun puolivälissä käymäni 11 kk:n armeija-aika oli parasta aikaa elämässäni.
Vähän tietenkin jännitti mennessä, mutta ketäpä ei jännittäisi mennä paikkaan mistä on kuullut juttuja.
Parin päivän päästä homma lähti rullaamaan.
Kukaan meistä ei keskeyttänyt, ei se silloin niin yleistä ollutkaan.
Kun asennoituu oikein, niin ei siellä mitään ongelmaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän tuvasta lähti kolme vaiko neljä jätkää jo P-kaudella, muut sivariin, minä C-luokkaan eli rauhan aikana vapautettuihin. Jos voisin kelata elämää taaksepäin, menisin suosiolla sivariin. Ei ole sen arvoista se touhu. Kyseinen organisaatio on yhtä vanha ja ummehtunut kuin ev.lut kirkko, täysin omissa maailmoissaan. Kapiaiset saavat nautintoa siitä että pakottavat joukkueen syömään maastoruokaa takapihalla, vaikka muonituskeskus olisi 150 metrin päässä. Ja se ruoka on muuten _pahaa_, olen aika monessa koulussa ja laitoksessa syönyt, enkä niin pahaa ole syönyt missään.
Ainoa toimiva varuste on rynkky (jos sait hyvän yksilön missä ei heilu mikään osa), esim. se vanha tst-vyö on aivan hirveä remmihässäkkä. Kaikki varusteet ovat enemmän tai vähemmän huonoja. Äitiä tulisi ikävä jos pitäisi sotaan lähteä. Sillä simputuksen määrällä tosin voisi olla että kääntäisin aseen piipun 180 astetta ympäri ja ampuisin "omia".
Onko Pietarissa jo kova pakkanen?
Armeijan tarkoitus ei ole tuottaa yksilölle huikesti hyötyä ja elämystä vaan varmistaa isänmaan koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus ja sitä kautta suojata koko nykyistä ja tulevaa yhteiskuntaamme ja urvata demokraattinen ja rauhanomainen kehitys. Sikäli sama mitä mieltä joku on tetsarin laadusta. Sinänsä tuo kommentti kertoo enemmänkin jälkeenjääneestä tietotasosta. Varusteet ovat mallillaan ja täyttävät tarkoituksensa vallan hyvin. Varusteillahan ei sotia ratkaista, ihmisistä se on kiinni.
Turvan tuottaminen onnistuu "hieman" paremmin motivoituneiden taistelijoiden kera kuin niiden, joiden ainoa tavoite on lusmuta/päästä helpolla. Ja niitä lusmuja on enemmistö varusmiehistä.
Ihan referenssinä omilta ajoiltani: ainoan taistelulykyisen pataljoonan jossa saattoi luottaa siihen että jokainen hoitaa hommansa, oli RUK, eli noin 700 taistelijaa. Jo AUKissa ns "ei nappaa"-osuus oli huomattava (puolet) puhumattakaan perusyksiköstä.
Jos erän suuruus oli 13000 alokasta, aika helvetin huono saantiprosentti jos saadaan 700 varmasti hommansa hoitavaa ja loput enemmän tai vähemmän lusmuja.
Jotenkin tuli tunne, että mamma taitaa olla paljon ahdistuneempi kuin poika. Kun pitää pelätä, ettei poika pärjääkään "miestenkoulussa" ja toiseksi pelätä, mitä se ukko sitten sanoo eli räyhää.
Mun poika on kotona viihtyvä introvertti. Ei lähtenyt hyvillä mielin armeijaan viime kesänä. Se meni kuitenkin tosi hyvin! Kaikissa tuvissa oli kivat kaverit ja hyvä henki. Oli kotituessaan saanut paljon hyviä kokemuksia. Ei se tietenkään aina kivaakaan ollut. Mutta enemmän hyvää, oli vähän haikeakin kun loppui ja tuli kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Mun poika on kotona viihtyvä introvertti. Ei lähtenyt hyvillä mielin armeijaan viime kesänä. Se meni kuitenkin tosi hyvin! Kaikissa tuvissa oli kivat kaverit ja hyvä henki. Oli kotituessaan saanut paljon hyviä kokemuksia. Ei se tietenkään aina kivaakaan ollut. Mutta enemmän hyvää, oli vähän haikeakin kun loppui ja tuli kotiin.
Aivan sama tarina meilläkin 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän tuvasta lähti kolme vaiko neljä jätkää jo P-kaudella, muut sivariin, minä C-luokkaan eli rauhan aikana vapautettuihin. Jos voisin kelata elämää taaksepäin, menisin suosiolla sivariin. Ei ole sen arvoista se touhu. Kyseinen organisaatio on yhtä vanha ja ummehtunut kuin ev.lut kirkko, täysin omissa maailmoissaan. Kapiaiset saavat nautintoa siitä että pakottavat joukkueen syömään maastoruokaa takapihalla, vaikka muonituskeskus olisi 150 metrin päässä. Ja se ruoka on muuten _pahaa_, olen aika monessa koulussa ja laitoksessa syönyt, enkä niin pahaa ole syönyt missään.
Ainoa toimiva varuste on rynkky (jos sait hyvän yksilön missä ei heilu mikään osa), esim. se vanha tst-vyö on aivan hirveä remmihässäkkä. Kaikki varusteet ovat enemmän tai vähemmän huonoja. Äitiä tulisi ikävä jos pitäisi sotaan lähteä. Sillä simputuksen määrällä tosin voisi olla että kääntäisin aseen piipun 180 astetta ympäri ja ampuisin "omia".
Onko Pietarissa jo kova pakkanen?
Armeijan tarkoitus ei ole tuottaa yksilölle huikesti hyötyä ja elämystä vaan varmistaa isänmaan koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus ja sitä kautta suojata koko nykyistä ja tulevaa yhteiskuntaamme ja urvata demokraattinen ja rauhanomainen kehitys. Sikäli sama mitä mieltä joku on tetsarin laadusta. Sinänsä tuo kommentti kertoo enemmänkin jälkeenjääneestä tietotasosta. Varusteet ovat mallillaan ja täyttävät tarkoituksensa vallan hyvin. Varusteillahan ei sotia ratkaista, ihmisistä se on kiinni.
Turvan tuottaminen onnistuu "hieman" paremmin motivoituneiden taistelijoiden kera kuin niiden, joiden ainoa tavoite on lusmuta/päästä helpolla. Ja niitä lusmuja on enemmistö varusmiehistä.
Ihan referenssinä omilta ajoiltani: ainoan taistelulykyisen pataljoonan jossa saattoi luottaa siihen että jokainen hoitaa hommansa, oli RUK, eli noin 700 taistelijaa. Jo AUKissa ns "ei nappaa"-osuus oli huomattava (puolet) puhumattakaan perusyksiköstä.
Jos erän suuruus oli 13000 alokasta, aika helvetin huono saantiprosentti jos saadaan 700 varmasti hommansa hoitavaa ja loput enemmän tai vähemmän lusmuja.
Noh, onpa hieman yksi silmäisesti kirjoitettu. Vaikka ne perus sotamiehet eivät ehkä olekkaan aina heijari navassa ryntäilemässäkään mihin sinä satutkaan osoittamaan, ei se tarkoita etteikö he hommaansa hoitaisi. Ei se johtamiskoulutus tee kenestäkään vielä yhtään pätevämpää taistelijaa. Ja se on johtajan tehtävä johtaa ja opastaa alaisiaan. Kaikki me olimme siellä opettelemassa asioita.
Itse seurasi isänä kahden poikani armeijan käyntiä. Alkujännityksen jälkeen meni enemmän kuin hyvin, toinen palveli 9 kk ja johtajakoulutuksineen toinen täydet päivät.
Se, mikä armeijassa oli pielessä, oli kasarmit. Ne olivat aivan kaameassa kunnossa. Itse sain ns. Läheisten päivänä vain parissa tunnissa pahat sisäilmaoireet. Siitä komppaniasta lähtikin todella iso osa kotiin, koska eivät yksinkertaisesti pystyneet olemaan siinä rakennuksessa. Ei hyvä.
Se, mitä joku tänne jo kirjoittikin oli, että poikasi sitä armeijaa käy, ei isä. Tämä pitää paikkansa ja oli itselle pieni harmitus, kun toinen pojistani ei halunnut johtajakoulutukseen, vaikka sinne häntä kannustimme. Hänen valintansa se kuitenkin oli ja se siitä.