Mies asuu vanhemmillaan ja on jo 29. On työelämässä, mutta ei siltikään asu omillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On varmaan niin tottunut äitinsä passaamiseen, että hänen mielestään joutuisit ottamaan saman roolin, jos mukavasta kodistaan muuttaisi sinun kanssasi asumaan. Uskoisin, että kun on saanut kaiken valmiina, ei viittis tehdä kotitöitä ja kaikenkukkuraksi vähättelisi sinua ja tekemisiäsi.

No mutta mitäs väärää siinä on, jos aikuinen mies asuu vanhempiensa luona ja passaa äitiään? Jos äitinsä on vaikkapa sairas.

No heko heko kun väänsit tämänkin asian näin. Monikohan poika passaa äitiään? Ei moni. Äiti sensijaan lähestulkoon aina poikiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäli hän maksaisi vanhemmilleen asumiskuluja yms muita ylläpitokuluja, voisin harkita. Se on pikkupoikamaista että ilmaiseksi loisii. Vaikka kuinka säästäisi omaan asumtoon tai sijoittamiseen.

Loisimista vai järkevää verosuunnittelua? Jos olisin tuollaisessa tilanteessa, en missään nimessä ottaisi rahaa lapseltani, koska en sitä tarvitse. Pistäisin hänet laittamaan vuokra- ja ruokarahan omalle säästö- tai arvo-osuustililleen . Hän oppisi, että eläminen ei ole ilmaista, mutta saisi samalla itselleen säästettyä varsin hyvän pesämunan asunnonostoon tai osakkeisiin. Jos hän maksaisi ne minulle, rahoista täytyisi maksaa perintövero muutaman kymmenen vuoden päästä (koska minulla ei ole käyttöä niille).

Minä taas en olisi antanut poikani (enkä tyttäreni) jäädä kotiin asumaan ja tuhoamaan mahdollisuuksiaan parisuhteeseen ja ehkä omaan perheeseenkin.

En minäkään, mutta siihen asiaanhan en ottanut kantaa alun perin ollenkaan. Kommenttini koski vain ja ainoastaan sitä, onko kotona ilmaiseksi asuminen loisimista vai ei.

Riippuu miten asuvat. Tutun perheellä on tosi iso talo ja se on jaettu kahteen asuntoon eli asuvat samassa talossa, mutta on omat asunnot kuitenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin omilleni 17-vuotiaana. Anteeksi vain, mutta en usko, että katselisin omia lapsiani kotonani 30-vuotiaiksi asti. Jos he eivät haluaisi muuttaa omaan asuntoon aikuisina, menisin peilin eteen ja kysyisin, mitä olen tehnyt väärin. Olenko passannut heidät pilalle? Olenko lannistanut heidät niin, ettei heiltä itsenäinen elämä onnistu. Missä vika?

Ihan älytöntä, että me maksetaan hirmuisia veroja, että keskenkasvuiset pääsevät larppaamaan aikuista ja asumaan yksin yhteiskunnan rahoilla. Ihan eri asia, jos palkkatuloista joku maksaa oman asumisensa, mutta minua vituttaa suunnattomasti, että niitä halveksitaan, jotka eivät ole lypsämässä jokaista pisaraa Suomi-lehmän utareesta. Ei se ole mitään omilleen muuttamista tai asumista, jos yhteiskunta sen asumisen maksaa. Kaikki nää 18-19v teinien asumistuet voitaisiin ottaa saman tien pois. Tekisivät pari vuotta töitä ennen opintojen alkua, jos välttämättä haluavat asua siellä Kallion yksiössä. 

Nää "itsenäiset" 19-vuotiaana "omilleen" eli Kelan rahoilla muuttaneet viettävät sen 10 vuotta yliopistolla, pyörräyttävät pari muksua välissä ja valittavat, kun Taiteen maisterin papereille ja löydy 30 vuotiaalle mammalle kovapalkkaisia hommia. Ja koko tämän ajan on juossut asumistuki, opintotuki, toimeentulotuki ja sitten vielä kirsikkana kakun päällä ne lapsilisät.  Eli ainoastaan ollaan onnistettu kasvatamaan tukiriippuvainen yksilö.

Saako opiskelija toimeentulotukea? En ole kuullut. Ensin pitää ottaa opintolainaa, sitten vasta mahdollisesti saisi tt-tukea. Ainakin nykyään. Männävuosista en sitten tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ok, jos siinä on joku idea, esim. asuu halvalla ja säästää siten omaa kotia varten. Mutta jos kyseessä joku äidin kultamussu, niin...

Entä kämppiselämä vanhempien kanssa?

Joka tarkoittaa mitä?

Kai sitä nyt tapailla voi. Siinähän sitä voi ottaa selvää, millainen se kuvio siellä kotona on. Eli onko miehellä siellä kotona jotain velvollisuuksiakin, vai pelkästään oikeuksia. Jälkimmäisessä tapauksessa ei kannata tapailua pidemmälle suhteessa edetä.

Minun exäni oli asunut vanhempiensa kanssa 25-vuotiaaksi asti ja meni sitten suoraan naimisiin ja muutti yhteen puolisonsa kanssa. Kun ääneen pohdin syitä tähän pitkään kotona asumiseen, niin exä vastasi, että heidän perheessä ei kenellekään tullut mieleen, että hänen pitäisi muuttaa pois. Ei ollut ollut ainuttakaan aihetta sivuavaa keskustelua. 

Hämmentävää minusta. Itselleni (ja perheelleni) oli jo murrosiässä selvää, että haluan itsenäistyä asap.

Tää on taas näitä... Onhan se moneltakin kantilta ihan fiksua asua porukoillaan jos kerran tilaa on ja välit on hyvät. Siinähän kaikki säästää kun/jos kaikki osallistuu kuluihin ja tekee osansa kotitöistä. Minusta se on ihan se ja sama kenen kanssa sitä asuu, asuuko vanhemmillaan, kämppiksen vai kumppanin kanssa. Ihan yhtä itsenäisiä ne tyypit silti voi olla, tai sitten ihan yhtä avuttomia.

Itselläni ei tullut mieleenkään muuttaa asumaan tukien varaan "omilleen", nyt kun on töissä ja pystyy itsensä elättämään niin on ihan sama asua omillaankin, vaikka ihan perseestähän tämä yksin asuminen on. Teet niitä ihan samoja juttuja kuin porukoilla majaillessakin, mutta teet ne kaikki yksin ja turpa rullalla kun ei ole ketään kelle puhua. Palaan taas siihen, että on varmaan kiva muuttaa omilleen jos on se ns. tukiverkosto kunnossa, kavereita kyläilee, on seurustelukumppania jne. Jos AP:n tuntema mies on myös yksinäinen ilman vanhempiensa seuraa, niin ihan ymmärrettävää ettei halua muuttaa yksin johonkin pimeään kämppään, ja rahaakin menee kun pääsee "nauttimaan" siitä "itsenäistymisestä".

Terveisin Naispelko27

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ok, jos siinä on joku idea, esim. asuu halvalla ja säästää siten omaa kotia varten. Mutta jos kyseessä joku äidin kultamussu, niin...

Entä kämppiselämä vanhempien kanssa?

Joka tarkoittaa mitä?

Se tarkoittaa sitä että eletään yhdessä kuin aikuiset ihmiset yhteisessä taloudessa.

Poikani asui kotona 28v asti. Meillä on iso talo joten tilasta ja huoneista ei ole puutetta. Poika kävi töissä ja säästi omaa asuntoa varten. Säästöt kertyivät kivasti kun ei tarvinnut maksaa vuokraa. Hän osallistui kotitöihin, toi kotiin ruokakasseja ja kokkasi säännöllisesti koko perheelle. Hoiti oman pyykkihuoltonsa ja muutkin asiansa. Ei ollut meillä passattavana. Ihan kiva järjestely koko perheelle.

Kannattaa vähän kysellä mahdolliselta seurustelukumppanilta enemmänkin kuin vain että asutko omillasi vai et ennen kun lokeroit luuseriksi ja peräkammarin pojaksi.

70 jatkaa. Poikani ei maksanut meille vuokraa mutta antoi pienen summan joka kuukausi kattamaan hänen osansa sähköstä ym. kuluista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi lopettanut oman kiinnostukseni välittömästi. Muutin yli 500 km:n päähän kotoani 19-vuotiaana eli tuon ikäisenä olin itse asunut jo 10 vuotta itsekseni. Ajatuskin siitä, että toisella osapuolella ei olisi kokemusta kodinhoidosta, asumiskulujen maksamisesta, siitä mitä kaikkea pitää hoitaa (vakuutukset, nettiliittymät ym ihan arkist asiat) ja tehdä omassa kodissaan, olisi tappanut mielenkiinnon.

Aika ahdasmielinen näkemys. Kuitenkin monet käyvät töissä, on omat autot ja puhelinliittymät. Aika moni joka näin tekee on maalta, missä siellä kotona on reilusti enemmän omaa tilaa kuin itsenäisyysitsarissa. Ovat tehneet paljonkin erilaisia hommia. Aika vaikea sanoa mitä vuokrayksiössä opettaa muka enemmän. Ei omassani tarvi juuri mitään tehdä. On myös koteja mistä vanhemmat muuttaa pois. "Sukutiloja", missä kaikkea ei vaan lyödä lihoiksi heti kun tilaisuus koittaa.

Tuo mitä kuvaat on joku mt-ongelmainen syrjäytynyt.

No, maalla asuva mies ei joka tapauksessa olisi itselleni ollut optio, koska olin nimenomaan muuttanut maalta pois opiskellakseni ja työllistyäkseni kaupunkiin.

Mahdollisesti jonkinlainen epäterve suhde lapsella ja vanhemmalla, koska ovat vanhemmat mahdollisesti henkisesti sitoneet lapsen itseensä, "ei kannata", "ei ole järkevää" ei sinun tarvitse" muuttaa pois kotoa. Ei normaali ihminen halua, että lapsi asuu kolmekymppisenä kotona.

Mutta, nyt mies ilmeisesti haluaa irtioton lapsuuden perheestään ryhtymällä suhteeseen. Se on hyvä merkki.

Aika monta kommenttia täällä nuorista miehistä jotka asuvat lapsuudenkodissaan passattavana. Minkälaisissa piireissä te oikein liikutte?

Mulla on neljä poikaa. Kaikki on opetettu laittamaan ruokaa, siivoamaan, pesemään pyykkiä ym kotityöt. Kaikki osaavat pitää itsestään, asioistaan ja kodistaan huolta, sekin joka asui kotona lähes kolmekymppiseksi asti säästäen omaa asuntoa varten. Meillä ei ole passattu ketään. Kaikille on annettu hyvät eväät aikuisuutta varten.

Voidaanko siis kääntäen sanoa niin että jos mies on elänyt vaikka 20 vuotta yksiössä vuokralla, niin se sitten sytyttää? Koska semmoisella miehellähän on huimasti kokemusta itsenäisyydestä. Vai eikö sekään kelpaa? Pitääkin olla sillain sopivasti itsenäinen.

Mun mielestä jotenkin ihan nurinkurista olla sitä mieltä, että on erityisen fiksua asua vanhemmillaan vielä aikamiespoikana /-naisena koska säästää rahaa omistusasuntoon. Itse lasken asumiskulut sellaisiin elämän peruskuluihin joista ei ole tarkoitus pyrkiä niin sanotusti lintsaamaan minkään asian kustannuksella, ei nyt ainakaan oman itsenäisen aikuiselämän kustannuksella.

Mistä muista asioista tällaiset ihmiset tinkivät haaliakseen itselleen omaisuutta? Elävätkö muutenkin aina muiden ihmisten siivellä kun on niin tärkeää saada ensikodiksi omistusasunto? Ja miten asuntosäästäminen onnistuu niiltäkin jotka muuttavat aikustuttuaan pois vanhempiensa helmoista?

En itse voisi tapailla keski-ikää lähestyvää miestä jolle ei vielä ole herännyt minkäänlaista halua ja tarvetta itsenäistyä ja irrottautua vanhemmistaan. En vaikka miehellä kuinka siintäisi lähitulevaisuudessa asunnon ostaminen. Arvostan elämässä ihan erilaisia asioita kuin omaisuuden haalimista toisten nurkissa loisimalla.

Yksi tuttavani täysi-ikäinen poika asuu äitinsä sohvalla. On oma koti, mutta silti makaa äitinsä sohvalla päivät ja pelaa pleikkaa yöt. Käyttää ilmeisesti päihteitä. Ei opiskele, ei käy töissä. Tyttöystäviä on välillä, mutta kai ne kyllästyy nopeasti päihteiden käyttöön ja sohvalla rynkyttelyyn kun anoppi on viereisessä huoneessa. Äiti ahdistuu heti jos poika menee käymään edes omassa kodissaan, joten ihan sairas suhde noilla taitaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Mikäs tossa jos iso asunto ja välit vanhempiin hyvät.Suomalaisessa kulttuurissa on ihme juttu ja pakkomielle että kaikkien pitää muuttaa itsekseen asumaan omaan koppiin.ilmankos täällä on paljon masentuneita ihmisiä.

Ite jouduin muuttaan nuorisokodista (jonne olin joutunut täysin isäni takia) 19-vuotiaana, en ollut vielä valmis mutta ei voinut oikein muutakaan. :/

Mulla on kiinalainen kaveri joka asuu siskonsa kanssa vieläkin niiden vanhemmilla vaikka lähentelevät kolmeakymppiä, sanoi että siellä missä he asuu on asunnot niin kalliita ostaa yhdelle henkilölle että parempi näin (ellei he löydä puolisoa jonka kanssa haluu asunnon jakaa). Hän kyllä käy töissä.