Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies asuu vanhemmillaan ja on jo 29. On työelämässä, mutta ei siltikään asu omillaan.
03.01.2021 |
Tapailisitko sellaista miestä? Itsestäni tämä tuntuu oudolta kuviolta. Ei siis ole koskaan asunut omillaan vaikka on hankkinut ammatin ja käynyt töissä lähes aina. Itse olen myös 29 ja asunut omillani jo 11 vuotta. Kun kysyin miksei muuta, niin kuulemma ei ole tarvetta kun kotona viihtyy ihan hyvin. Pakko sanoa, että kiinnostus kyllä hieman lopahti....
Kommentit (78)
Tiedän parikin perhettä, jotka asuvat taloissa tai asunnoissa, joista saa erotettua erillisen asunnon. Kummassakin on asunut jossain vaiheessa isovanhempi tai lapsi. Toisessa oli kaikki omat tilat, toisessa yhteinen saunaosasto. Tuollaisessa voi asua ihan omassa rauhassaan ja jos onnistuu vielä lähes ilmaiseksi, voi onnistua säästämään melkoisesti.
Opiskeluaikoina oli myös 25 v tuttu, joka "asui vanhemmillaan". Oikeasti sen vanhemmat olivat töissä ulkomailla ja olivat jotain ökyrikkaita, joten kohtalaisen hulppeassa Suomen asunnossa olivat vain lomaillessa ja muuten kaveri asui siellä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkääs nyt, Jeesuskin asusti kotona vielä kolmikymppisenä. Ja hän oli kuitenkin Jumalan Poika.
Kieltämättä erikoista ettei ole KOSKAAN asunut omillaan. Siis ei ole koskaan edes asunut hetkeäkään esim. opiskelijasolussa tai vaikka puolta vuotta jossain vaihto-oppilaana? Pistäisi mietityttämään miehen kyvyt esim. siivoukseen, ruuanlaittoon tai elämänhallintaan liittyen kun niitä ei ole omillaan päässyt kehittämään.
Sen sijaan tiedän itseasiassa todella monia, jotka 25-35 vuotiaina muuttivat eri syistä takaisin vanhempien luo joksikin aikaa. Osa palasi takaisin ulkomailta, osa sai näin maksettua nopeasti opintolainat pois tai säästi omistusasuntoa varten jne. Ainoastaan teinien tai henkisesti teinin tasolle jääneiden mielestä näissä skenaarioissa on jotain "noloa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain päin maailmaa tuollainen asumisjärjestely olisi enemmän kuin tavallista.
Hieman nyt varoituskellot soivat ap:n kohdalla. Vaikutat kapeakatseiselta, sivistymättömältä ja "on vain yksi oikea tapaa elää" -tyypiltä.
Se on tavallista jossain päin, mutta ei täällä. Täällä työssäkäyvät aikuiset pystyvät kustantamaan katon päänsä päälle yleensä. Olisi kiva mennä miehen luoksi kylään joskus ilman, että vanhemmat ovat siinä. Olisi esim. kiva yökyläillä puolin ja toisin, mutta en todellakaan mene, kun vanhemmat istuvat olohuoneessa ja kuulevat kaiken mitä siellä huoneessa tehdään.
Ap
Ap
KOP KOP!
”Hei, voinko tuoda teille sinne lastenhuoneeseen mehua ja pullaa?”
”Tulkaa kattomaan, TV:stä alkaa Antti Holman show!”
”Niin minä sitä vaan, että onko teillä täällä kylmä? Ettei tartte saman peiton alle mennä lämmittelemään... minä näitä täkkejä teille toin lisää.”
”Sauna olisi valmis. Mennäänkö me naiset ensin?”
”Eihän täällä mitään tuhmia tapahdu???”
Eksäni asui 27-vuotiaaksi asti kotonaan "äidin passattavana". Osti sitten oman asunnon ja asui siinä jonkin aikaa yksin kunnes muutettiin yhteen. Ihan osasi oma-aloitteisesti siivota, pyykätä ja laittaa ruokaa, ei tarvinnut ottaa äidin roolia. Olin vähän siinä käsityksessä että hän ei ollut kovin kokenut naisten kanssa aiemmin, joten ihan käytännön syistä viihtyi kotonaan niin kauan.
Itselleni se tuntuu kyllä kuitenkin oudolta, jos ei koe tarvetta itsenäistyä ja asua omassa kodissa jo parikymppisenä, mutta ei se tarkoita että ihmisessä olisi mitään vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi lopettanut oman kiinnostukseni välittömästi. Muutin yli 500 km:n päähän kotoani 19-vuotiaana eli tuon ikäisenä olin itse asunut jo 10 vuotta itsekseni. Ajatuskin siitä, että toisella osapuolella ei olisi kokemusta kodinhoidosta, asumiskulujen maksamisesta, siitä mitä kaikkea pitää hoitaa (vakuutukset, nettiliittymät ym ihan arkist asiat) ja tehdä omassa kodissaan, olisi tappanut mielenkiinnon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Potentiaalinen sarjamurhaaja. Juoksisin ja lujaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikäli hän maksaisi vanhemmilleen asumiskuluja yms muita ylläpitokuluja, voisin harkita. Se on pikkupoikamaista että ilmaiseksi loisii. Vaikka kuinka säästäisi omaan asumtoon tai sijoittamiseen.
Loisimista vai järkevää verosuunnittelua? Jos olisin tuollaisessa tilanteessa, en missään nimessä ottaisi rahaa lapseltani, koska en sitä tarvitse. Pistäisin hänet laittamaan vuokra- ja ruokarahan omalle säästö- tai arvo-osuustililleen . Hän oppisi, että eläminen ei ole ilmaista, mutta saisi samalla itselleen säästettyä varsin hyvän pesämunan asunnonostoon tai osakkeisiin. Jos hän maksaisi ne minulle, rahoista täytyisi maksaa perintövero muutaman kymmenen vuoden päästä (koska minulla ei ole käyttöä niille).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni asui vanhempiensa luona 27-vuotiaaksi ja säästi asuntoon.
Mun mies asui vanhempiensa kanssa 28-vuotiaaksi. Opiskeluaikana sillä oli joku soluhuone, mutta aina meni viikonlopuiksi ja joskus arkisinkin kotiin. Osti sitten vanhempansa ulos talosta ja he muuttivat kirkonkylään kerrostaloon. Vuotta myöhemmin minä muutin miehen taloon. Ei ainakaan tämä tapaus ole mammanpoika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli hän maksaisi vanhemmilleen asumiskuluja yms muita ylläpitokuluja, voisin harkita. Se on pikkupoikamaista että ilmaiseksi loisii. Vaikka kuinka säästäisi omaan asumtoon tai sijoittamiseen.
Loisimista vai järkevää verosuunnittelua? Jos olisin tuollaisessa tilanteessa, en missään nimessä ottaisi rahaa lapseltani, koska en sitä tarvitse. Pistäisin hänet laittamaan vuokra- ja ruokarahan omalle säästö- tai arvo-osuustililleen . Hän oppisi, että eläminen ei ole ilmaista, mutta saisi samalla itselleen säästettyä varsin hyvän pesämunan asunnonostoon tai osakkeisiin. Jos hän maksaisi ne minulle, rahoista täytyisi maksaa perintövero muutaman kymmenen vuoden päästä (koska minulla ei ole käyttöä niille).
Minä taas en olisi antanut poikani (enkä tyttäreni) jäädä kotiin asumaan ja tuhoamaan mahdollisuuksiaan parisuhteeseen ja ehkä omaan perheeseenkin.
Muutin omilleni 17-vuotiaana. Anteeksi vain, mutta en usko, että katselisin omia lapsiani kotonani 30-vuotiaiksi asti. Jos he eivät haluaisi muuttaa omaan asuntoon aikuisina, menisin peilin eteen ja kysyisin, mitä olen tehnyt väärin. Olenko passannut heidät pilalle? Olenko lannistanut heidät niin, ettei heiltä itsenäinen elämä onnistu. Missä vika?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ok, jos siinä on joku idea, esim. asuu halvalla ja säästää siten omaa kotia varten. Mutta jos kyseessä joku äidin kultamussu, niin...
Vierailija kirjoitti:
Olisi lopettanut oman kiinnostukseni välittömästi. Muutin yli 500 km:n päähän kotoani 19-vuotiaana eli tuon ikäisenä olin itse asunut jo 10 vuotta itsekseni. Ajatuskin siitä, että toisella osapuolella ei olisi kokemusta kodinhoidosta, asumiskulujen maksamisesta, siitä mitä kaikkea pitää hoitaa (vakuutukset, nettiliittymät ym ihan arkist asiat) ja tehdä omassa kodissaan, olisi tappanut mielenkiinnon.
Aika ahdasmielinen näkemys. Kuitenkin monet käyvät töissä, on omat autot ja puhelinliittymät. Aika moni joka näin tekee on maalta, missä siellä kotona on reilusti enemmän omaa tilaa kuin itsenäisyysitsarissa. Ovat tehneet paljonkin erilaisia hommia. Aika vaikea sanoa mitä vuokrayksiössä opettaa muka enemmän. Ei omassani tarvi juuri mitään tehdä. On myös koteja mistä vanhemmat muuttaa pois. "Sukutiloja", missä kaikkea ei vaan lyödä lihoiksi heti kun tilaisuus koittaa.
Tuo mitä kuvaat on joku mt-ongelmainen syrjäytynyt.
Aika hyvät perustelut asumisjärjestelylle saisi olla, ettei kiinnostus lopahtaisi. Siis esim. hoitaa vanhempiaan tms.
Suosittelen väistämään sen luodin ajoissa..itse en näin tehnyt ja pojan mamma pyrki vaikuttamaan meidän suhteeseen jatkossakin..reilun 10v jälkeen luovutin ja äiskä sai poikansa takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Muutin omilleni 17-vuotiaana. Anteeksi vain, mutta en usko, että katselisin omia lapsiani kotonani 30-vuotiaiksi asti. Jos he eivät haluaisi muuttaa omaan asuntoon aikuisina, menisin peilin eteen ja kysyisin, mitä olen tehnyt väärin. Olenko passannut heidät pilalle? Olenko lannistanut heidät niin, ettei heiltä itsenäinen elämä onnistu. Missä vika?
Ihan älytöntä, että me maksetaan hirmuisia veroja, että keskenkasvuiset pääsevät larppaamaan aikuista ja asumaan yksin yhteiskunnan rahoilla. Ihan eri asia, jos palkkatuloista joku maksaa oman asumisensa, mutta minua vituttaa suunnattomasti, että niitä halveksitaan, jotka eivät ole lypsämässä jokaista pisaraa Suomi-lehmän utareesta. Ei se ole mitään omilleen muuttamista tai asumista, jos yhteiskunta sen asumisen maksaa. Kaikki nää 18-19v teinien asumistuet voitaisiin ottaa saman tien pois. Tekisivät pari vuotta töitä ennen opintojen alkua, jos välttämättä haluavat asua siellä Kallion yksiössä.
Nää "itsenäiset" 19-vuotiaana "omilleen" eli Kelan rahoilla muuttaneet viettävät sen 10 vuotta yliopistolla, pyörräyttävät pari muksua välissä ja valittavat, kun Taiteen maisterin papereille ja löydy 30 vuotiaalle mammalle kovapalkkaisia hommia. Ja koko tämän ajan on juossut asumistuki, opintotuki, toimeentulotuki ja sitten vielä kirsikkana kakun päällä ne lapsilisät. Eli ainoastaan ollaan onnistettu kasvatamaan tukiriippuvainen yksilö.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ok, jos siinä on joku idea, esim. asuu halvalla ja säästää siten omaa kotia varten. Mutta jos kyseessä joku äidin kultamussu, niin...
Entä kämppiselämä vanhempien kanssa?
Alue: Aihe vapaa
Mikäli hän maksaisi vanhemmilleen asumiskuluja yms muita ylläpitokuluja, voisin harkita. Se on pikkupoikamaista että ilmaiseksi loisii. Vaikka kuinka säästäisi omaan asumtoon tai sijoittamiseen.