Mitä tehdä kun olen minussa ei ole muuta "vikaa" kuin pitkäaikaistyöttömyys. Minulle kelpaisi samanlainen nainen kuin itse olen, mutta he eivät kelpuuta minua.
Olen ns. elämäntapatyötön 34v mies, mutta en ole lainkaan työttömän stereotyyppi. Kaikki aina olettavat minun olevan töissä, ja hämmästyvät kun kerron että olen ollut paperilla työtön jo yli 10 vuotta.
Hankin lisäansioita harrastuksillani 500-1000e kuussa tukien päälle.
Minulla on suomalaista keskiarvoa uudempi auto jonka olen ostanut käteisellä. Olen järkevä rahankäyttäjä, ja tulen toimeen pienellä rahalla. Minulla on huomattavan isot säästöt tilanteeni huomioiden, ja olen tehnyt eräänlaisia sijoituksiakin.
Juon erittäin harvoin, enkä ole ikinä polttanut. Harrastan urheilua, musiikkia, vapaaehtoistoimintaa ja erilaisia pelejä (virtuaalisesti ja ihan livenäkin).
Olen myös muuna muassa komea (muidenkin kuin omasta mielestäni), pitkä, lihaksikas, mukava, huumorintajuinen, lapseton, luotettava, uskollinen, hyvin varusteltu, siisti ja päihteetön.
Minulle kelpaisi mainioisti nainen joka on myös pitkäaikaistyötön, mutta jolla on muuten asiat kunnossa.
Ongelma tuleekin siinä, että sellaiset naiset eivät kelpuuta minua seurustelusuhteeseen...Joudun tinkimään valtavasti noista muista hyvistä ominaisuuksista joita minulta itseltäni löytyy.
Seksiin lyhyt -tai pitkäaikaisesti kyllä tunnun kelpaavan lähes kaikille naisille johon tutustun...
Mistä voisin löytää naisen, jonka ainoa "vika" olisi työttömyys, ja joka myös hyväksyisi miehen työttömyyden?
Kommentit (285)
Nostatko tukia vaikka tienaat joka kuukausi 500-1000 e...? kerrotko mitä marjoja ja sieniä voi poimia ajalla marraskuu-toukokuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No entä ne naiset jotka työskentelee kaupan kassalla tai siivoojina matalapalkkatyössä, onko heillä varaa paukutella henkseleitä ja syrjiä työtöntä? Mielestäni ei.
Eli naisten haukkuminen alkoi....vieläkö joku ihmettelee, miksi baiset eivät halya ap:n kanssa olla?
Naisia haukkuvat miehet sopivat hyvin yhteen miehiä haukkuvien naisten kanssa ;)
Kuka täällä on miehiä haukkunut? Kertonut ainoastaan SUNUSTA totuuksia.
Ai tällä palstalla? Ja miten niin minusta? En ole ap enkä edes mies.
Jepjep👍
Jepjep👎
Vierailija kirjoitti:
-Kapanteri.- kirjoitti:
Toivotan onnea toivottomaan yritykseen! -Työn saaminen ei ole omissa käsissä.
Niin. AP:kin pitäisi tulla kotoa. hakemaan huippuduuniin huippupalkalla
Oletko itse sellaisissa töissä vai miksi miehen on lähes aina tienattava enemmän?
Juu en huoli. Olen myöskin seurustellut siitä ei tullut kuin ongelmia joita rahattomuus tuo tullessaan.
Aikamoinen flamebait aloitus. Elämäntapatyötön, pientä harmaatataluotta ja naista hakemassa. Järkevä näkee tälläisen läpi.
Poimin keskustelusta joitakin pointteja:
-työtä ei tulevaisuudessa tule riittämään kaikille
-mies (oletettu) pitää luonnossa rehkimisestä
-mies (oletettu) kokee normaalit työajat ahdistava vankilana
Mitä tästä tulee mieleen?
Miesoletetun voi tuomita monesta asiasta. Jos häntä haluaa auttaa niin herää esimerkiksi kysymys miksi hän ei uskalla heittäytyä yrittäjäksi? Koska se on Suomessa aika vaikeaa.
Jos on huolissaan tulevaisuudesta, on läksynsä lukenut (työt vähenevät monella alalla, luonto köhii jo nyt aika pahasti, meillähän sitä ei vielä arjessa ja luonnossa pahemmin silmämääräisesti näy jne.) voi päätyä ratkaisuun kulkea omaa polkuaan.
Sitten toiseen problematiikkaan: naisen kaipuu. Ehkä miesoletettu ei ole vielä koskaan löytänyt tai saanut mieleistään naista, etsintä on yhä käynnissä. Rakkaus kokematta. Suomessa ei ole perustulomallia. Työttömyystuilla ja toimeentulotuella on yleisesti huono maine kumppanin etsinnässä.
Minua kiinnostaisi kuulla miksi miesoletettu etsii pitkäaikaistyötöntä naista? Toivooko hän samanlaista arvomaailmaa? Millainen tuo maailma on: luonnon arvostaminen, vapauden arvostaminen?
Miesoletettu kärsii koska hän on ristiriitainen. Hieno auto vie ajatukset toiseen suuntaan. Joko miesoletettu ei toimi täysin omien arvojensa mukaan (hieno auto on yritys saada tietynlainen nainen), miellyttää ja tekee kompromisseja tai kyse on jostain muusta. On kiistämätön seikka että työttömyyttä ei ole helppo kertoa ja jos sillä identiteetillä elää vuosikausia tulee varmasti haasteita ja vaikeita tunteita. Mitä enemmän tulee ikää sitä katkerammaksi saattaa tulla. Luonnossa oleminen voi pitää balanssia yllä, siellä ei ole titteleillä ja meriiteillä arvoa kun pitää selviytyä. Kun palaa ihmisten ilmoille palaa aivan erilaiseen maailmaan. Mikä on täynnä sanomattomia ja yleisesti tiedettyjä lainalaisuuksia.
Kaikilla ei koulu/opiskelu ja työputki mene niin kuin kuuluisi mennä. Ne joilla menee eivät koskaan voi tietää mitä kaikkea ns. kelkasta putoaminen tai vapaaehtoisesti poisjääminen pitää sisällään. Liian paljon on masennusta, erityisesti päihteiden väärinkäyttöä ja myös itsemurhia. Hyvin asenteellinen ja tuomitseva asenne ei näitä ihmisiä auta ja taitaa olla niin että he eivät tule kuulluksi eikä heitä yritetäkään kuunnella että saataisiin selville mistä on kyse. Suomessa vielä hetki sitten elettiin vuodenaikojen mukaan, oltiin tietyllä tapaa vapaita (ei kellokortteja). Kauhean nopeasti on ihmisen tarvinnut muuttua aivan toisenlaiseksi ihmistyypiksi. Väitän että hyvin moni tällä hetkellä keskiluokkaisista perheellisistä miehistä viettää tätä historiallisesti uutta ruuhkavuosiarkeaan, koska he saivat aikoinaan vierelleen mieleisen puolison. Rakkaudeksi sitä monesti kutsutaan. Kun sen ja vanhemmaksi tulon saa kokea on ihminen yleensä valmis tekemään aika paljon, myös kellokortittamaan. Mutta mitä jos ehtii löytää ensin itsestään muita puolia eikä kumppania löydy. Rakkautta tai kumppanuutta ei tule kokeneeksi.
et ole kiinnostava, koska vaikutat sosiaalisesti ongelmaiselta. Välttelet työyhteisöön ja ammattiryhmiin kuulumista ja yhteiskunnallista osallistumista. Lisäksi kirjoittelet aivan täyttä hevonpaskaa. Marjoja ja sieniä ei metsässä ole kuin muutama kuukausi vuodessa. Mihin/miten ne myyt? Vuokraatko toripaikan? Myyt netissä? Kuinka vältit aktiivimallin? Nostatko täysiä tukia?
Vuodet kuluvat. Luonto antaa merkityksiä joita ihmismaailma ei useinkaan tunne. Tämä ap:n tilanne sai pohtimaan laajemmaltikin. On helppo tuomita mutta kun täällä elää ja hengittää muitakin kuin mitä putkessa olijat voivat yleensä tunnistaa ja tunnustaa. Pieni osa. Osa niistä on hiljaa, vetäytyvät. Osa edelleen kaipaa. Saako ihminen olla vapaa? Mihin pisteeseen asti? Mikä rooli siinä tulisi olla yhteiskunnalla? Onko muuta yleisesti tunnustettua tapaa hoitaa mielenterveyttään kuin ruuhkautunut julkinen mielenterveystyö? Auttaako psykologia/psykiatria kaikkia? Pitäisikö olla kansalaispalkka? Ovatko lapset nyky Suomessa enää millään tavoilla samoilla viivoilla (taloudellinen, sosiaalinen, kulttuurinen pääoma). Miten estetään syrjäytyminen? Mitä roolia ilmastonmuutos tulee seuraavina vuosikymmeninä näyttelemään? Ennen kaikkea: tänne tuskin kaivataan enää yhtään enempää mielenterveydeltään särkyneitä.
Vierailija kirjoitti:
et ole kiinnostava, koska vaikutat sosiaalisesti ongelmaiselta. Välttelet työyhteisöön ja ammattiryhmiin kuulumista ja yhteiskunnallista osallistumista. Lisäksi kirjoittelet aivan täyttä hevonpaskaa. Marjoja ja sieniä ei metsässä ole kuin muutama kuukausi vuodessa. Mihin/miten ne myyt? Vuokraatko toripaikan? Myyt netissä? Kuinka vältit aktiivimallin? Nostatko täysiä tukia?
Mustikat tulevat heinäkuussa. Karpaloita taas on täysin syötävissä vielä lumien sulettua keväällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta ethän sinä saisi tienata tuollaisia summia tukien päälle. Eli teet pimeästi hommia huijaamalla työkkäriä.
Olisiko sitten parempi istua sohvalla tekemättä mitään...Mieluummin minä esim. kesällä lähden marjastamaan.
Summat ovat kuitenkin verrattain pieniä.ap
500-1000e tukien päälle EI OLE pienä! Mutta sama se . Ei se minulle kuulu kuka mitäkin tekee. Jokainen tuon ottasi jos saisi vähällä vaivalla ja vähän isommallakin...
Vierailija kirjoitti:
Juu en huoli. Olen myöskin seurustellut siitä ei tullut kuin ongelmia joita rahattomuus tuo tullessaan.
Jepjep👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta ethän sinä saisi tienata tuollaisia summia tukien päälle. Eli teet pimeästi hommia huijaamalla työkkäriä.
Olisiko sitten parempi istua sohvalla tekemättä mitään...Mieluummin minä esim. kesällä lähden marjastamaan.
Summat ovat kuitenkin verrattain pieniä.ap
500-1000e tukien päälle EI OLE pienä! Mutta sama se . Ei se minulle kuulu kuka mitäkin tekee. Jokainen tuon ottasi jos saisi vähällä vaivalla ja vähän isommallakin...
Jepjep👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Kapanteri.- kirjoitti:
Toivotan onnea toivottomaan yritykseen! -Työn saaminen ei ole omissa käsissä.
Niin. AP:kin pitäisi tulla kotoa. hakemaan huippuduuniin huippupalkalla
Oletko itse sellaisissa töissä vai miksi miehen on lähes aina tienattava enemmän?
Et näköjään ymmärrä luettua.
Itse on työpaikka etsittävä ja itse sitä haettava ja suurin osa työpaikoista on sellaisia että siihen vaaditaan koulutus, ja senkin eteen on nähtävä vaivaa.
Sinä ap omet vermi ja pummi, joka odotat että ihqu tyttis tulee kotiin ja superduuni supepalkalla myös.
Raha ratkaisee, menopuoli ennen kaikkea. Kalliissa maassa merkitys korostuu.
Maamme on kunnolliseksi ilmoittautuvia vanhojapoikia nurkat väärällään. Särmää on oltava jonkin verran.
Kiltti ei ole in.
AP väittää aloituksessaan, että hänessä ei ole muuta vikaa, kuin että hän on elämäntaoatyötön....no eiköhän kaikille ole tullut selväksi, että tuo ei ole se ainoa syy, miksi naisystävää ei löydy....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta ethän sinä saisi tienata tuollaisia summia tukien päälle. Eli teet pimeästi hommia huijaamalla työkkäriä.
Olisiko sitten parempi istua sohvalla tekemättä mitään...Mieluummin minä esim. kesällä lähden marjastamaan.
Summat ovat kuitenkin verrattain pieniä.ap
500-1000e tukien päälle EI OLE pienä! Mutta sama se . Ei se minulle kuulu kuka mitäkin tekee. Jokainen tuon ottasi jos saisi vähällä vaivalla ja vähän isommallakin...
Täällä oli joskus ketju jossa aloittaja kertoi myyvänsä reikäänsä!
Siis Suomessakin on sellainen!
Työssäkäynti on musta kivaa ja toivon kumppanilta samaa mielialaa.
Toisekseen, jos tuntemasi naiset suostuvat noin vain seksiin kanssasi, katselet ehkä vähän turhan.. slorttoja? Kunnollisiakin löytyy, katsoppa vaikka seurakunnista.
-Kapanteri.- kirjoitti:
Raha ratkaisee, menopuoli ennen kaikkea. Kalliissa maassa merkitys korostuu.
Maamme on kunnolliseksi ilmoittautuvia vanhojapoikia nurkat väärällään. Särmää on oltava jonkin verran.
Kiltti ei ole in.
Kiltti= av palstalla ulliseva katkera mies joka syyttää naisia kaikesta
Jos kerran saat harrastuksistasi noin paljon rahaa, etkö voisi kertoa sen olevan työsi? Ei kai tarvitse sanoa ”olen pitkäaikaistyötön” vai rupeavatko naiset sitten kyselemään, että ”niin mutta mitä teet oikeaksi työksesi?”
Ikinä ei voida kouluttautua.. 🙄