Kun puoliso ei puhu

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti et ole keksinyt ongelmia omasta päästä.

Kiinnostavaa vihjailua. Mitä tarkoitat? Ap

Juuri tuli ero ihan samasta syystä, ainakin osittain.

Kamalan vaikeaa on olla ihmisen kanssa joka ei suostu puhumaan ollenkaan ja itse on ylitunteellinen ja liiankin avoin tunteistaan. Aiheuttaa todella paljon konflikteja ja tekee elämästä vaikeaa kummallekin osapuolelle. Vaikka kumpikin kuitenkin rakastaa.

Meillä mies vaan suuttuu jos yrittää puhua mistään. Päätettiin juuri muutama päivä sitten erota. On paljon muitakin syitä mutta minulla tämä päällimmäisenä koska aina kun haluaisin puhua jostain ensin vaikenee ja sitten suuttuu kun en heti anna periksi sille mykkyydelle.

Tunnen tuskan siitä että järki sanoo että nyt on jo syytä luovuttaa mutta sydän sanoo toista ja uskoo ja toivoo että vielä tässä toivoa on. Tunteet ailahtelevat syvästä tuskasta ja surusta äärimmäiseen raivoon.

Mutta valitettavasti meillä ei ole 💔

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa miehistä on just tuollaisia. Ne ei puhu, kun niillä ei ole mitään sanottavaa. Niiden mielestä ongelmat vain ovat ja sillä selvä. Kun niistä ei puhu, niin niitä ei tarvitse ajatella ja silloin ne eivät myöskään kovin paljoa häiritse. Silloin voi ajan käyttää kaikkeen kivaan, kuten urheilun katsomiseen. Näin toimii miehen ajattelun logiikka. Se on hyvin erilainen kuin naisen. Ero ei ratkaise ongelmaa, koska sinun täytyisi olla hyvin onnekas, että löytäisit poikkeavan miehen.

Ero on ratkaisu, miksi pitäisi löytää mies? Ainakaan suomalaista ei kannata ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Puoliso ei puhu vai puoliso ei puhu siten kuin ap haluaa, siinäpä dilemma.

Oletko purkamassa tällä kommentilla oman suhteesi ongelmia? Suosittelen suuntaamaan suoraan sille henkilölle, jolle tämä on tarkoitettu. Voisi olla jopa hyödyksi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Puoliso ei puhu vai puoliso ei puhu siten kuin ap haluaa, siinäpä dilemma.

Ei tuossa ole mitään dilemmaa. Puoliso ei puhu, selvästi sanottu.

Vaikka kyse olisi siitä, että puoliso puhuisi aloittajan mielestä väärin, ei ole mitään syytä siihen etteikö hänen kannattaisi opetella ilmaisemaan itseään paremmin. Aikuiseksi pitää kasvaa, sukupuolesta riippumatta.

M42

Mitä jos tekisit puolisollesi selväksi, että ellette ratko ongelmianne, ero on edessä?

Tuo voi olla hyvin vaikeaa muotoilla neutraalisti tai kuulostamatta hyökkäävältä tai uhkaavalta, mutta jos siihen pystyt, niin ehkä se on herätys, mitä hän tarvitsee.

Moni on eron kynnyksellä valmis menemään pariterapiaan tai joustamaan muissa "periaatekysymyksissä", jotka aiemmin tuntuivat mahdottomilta tai joille he nyrpistivät nenäänsä. Silloin se vain voi olla liian myöhäistä.

Jos puolisosi ei ota uskoakseen, että olet tosissasi, niin ala valmistelemaan eroa. Etsi uutta asuntoa jne. Siihenhän te olette kuitenkin etenemässä, jos meno ei muutu? Ja tässä vaiheessa et ole itse vielä niin tympääntynyt, ettetkö voisi antaa puolisollesi uutta mahdollisuutta, jos hän päättääkin alkaa yhteistyökykyiseksi?

Jatkoa ajatellen kommunikointikyky on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää.

Tsemppiä sinulle ap ja muista, ettei ole pelkästään sinun vastuullasi yrittää saada suhdetta toimivaksi.

Itse odotin ihan liian kauan. Jos olet oman osasi tehnyt, niin jossain vaiheessa kannattaa jo uskoa ja lähteä. Itseäni harmittaa etten tajunnut ajoissa ja meni vuosia hukkaan.

Ap, oletko kysynyt puolisoltasi, milloin hän on valmis puhumaan kanssasi? Hänelle kannattaa samalla mainita (vielä kerran?) mistä asioista haluaisit keskustella hänen kanssaan. Kerro vielä, että sinun on vaikea olla, kun haluaisit puhua näistä, mutta keskustelua ei ole käyty (vielä?).

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos tekisit puolisollesi selväksi, että ellette ratko ongelmianne, ero on edessä?

Tuo voi olla hyvin vaikeaa muotoilla neutraalisti tai kuulostamatta hyökkäävältä tai uhkaavalta, mutta jos siihen pystyt, niin ehkä se on herätys, mitä hän tarvitsee.

Moni on eron kynnyksellä valmis menemään pariterapiaan tai joustamaan muissa "periaatekysymyksissä", jotka aiemmin tuntuivat mahdottomilta tai joille he nyrpistivät nenäänsä. Silloin se vain voi olla liian myöhäistä.

Jos puolisosi ei ota uskoakseen, että olet tosissasi, niin ala valmistelemaan eroa. Etsi uutta asuntoa jne. Siihenhän te olette kuitenkin etenemässä, jos meno ei muutu? Ja tässä vaiheessa et ole itse vielä niin tympääntynyt, ettetkö voisi antaa puolisollesi uutta mahdollisuutta, jos hän päättääkin alkaa yhteistyökykyiseksi?

Jatkoa ajatellen kommunikointikyky on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää.

Tsemppiä sinulle ap ja muista, ettei ole pelkästään sinun vastuullasi yrittää saada suhdetta toimivaksi.

Kiitos. Tämä kuulostaa erittäin järkevältä. Luulen että juuri näin kannattaa toimia ja ehkä asettaa itselleen aikataulun, milloin alkaa pakata laukkujaan. Antaa toiselle reilusti aikaa ja mahdollisuuksia, mutta joku raja kuitenkin. Ap

Tää on tosi tavallinen ongelma parisuhteissa. Varmaan tyypillisesti (heteronormatiivisesti) nainen haluaisi puhua parisuhteesta ja ongelmista ja mies ei. Myös toisinpäin toki. Usein tässä kohtaa se puhumaton ei ymmärrä, miten vakavasta asiasta on kyse. Siis se itse ongelma, mistä toinen haluaisi puhua, on pienempi ongelma kuin puhumattomuus. Olisi kaikkien kannalta edullisinta vaan opetella avaamaan suunsa. Kysyä, mikä toisen mieltä painaa. Kertoa, mikä omaa mieltä painaa. Kun tätä ei tehdä, tilanne ajautuu pattiin, ja siitä on vain kaksi tietä ulos: puhumisen aloittaminen tai toisen osapuolen ahdistuksen kasvaminen, mikä johtaa kriisiin (eroon). Kolmas vaihtoehto on jäädä elämään kauhun tasapainossa hamaan tappiin asti. Olen toki itsekin kokenut tämän, ja tunnen pariskuntia, jotka ovat eri vaiheissa tuota prosessiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti et ole keksinyt ongelmia omasta päästä.

Kiinnostavaa vihjailua. Mitä tarkoitat? Ap

No tietääkö se toinen edes mikä on vialla?

Perinteiseen naiselliseen tyyliin jankuttamalla jyräsit yhä uudestaan miehen mielipiteen? Nyt huolestut miehen puhumattomuudesta, kun mies lopulta ei jaksa sanoa enää mitään? Kyllä hän sanoi, loputtoman monta kertaa. Enää hän ei jaksa, hän etsii jo uutta asuntoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti et ole keksinyt ongelmia omasta päästä.

Kiinnostavaa vihjailua. Mitä tarkoitat? Ap

No tietääkö se toinen edes mikä on vialla?

Sehän tässä oli nimenomaan se ongelma, että ei halua keskustella niistä ongelmista. Miten silloin voisi tietää? Ap

Vierailija kirjoitti:

Perinteiseen naiselliseen tyyliin jankuttamalla jyräsit yhä uudestaan miehen mielipiteen? Nyt huolestut miehen puhumattomuudesta, kun mies lopulta ei jaksa sanoa enää mitään? Kyllä hän sanoi, loputtoman monta kertaa. Enää hän ei jaksa, hän etsii jo uutta asuntoa. 

Ikävää kuulla, että sinulla on tälläsiä ongelmia suhteessasi. Sinunkin kannattaisi puhua niistä sen oman puolisosi kanssa. Jos olette vielä yhdessä. Ap

Jos ongelmat on selkeästi molempien tiedossa ja mies ei vain halua puhua niistä ongelmista ja ne jää sinun kannettavaksesi niin asettaisin ehdoksi sen että puhuu joko sinulle, terapeutille tai pariterapeutille.

Eihän puhumattomuus usein ole ongelma itsestään vaan se mitä siitä seuraa ettei ongelmia käsitellä ja hoideta. Yleensä jomman kumman paha olo ja kuormitus. Puhumattomuudella voi pitkittää tilannetta ja pelata itselleen aikaa olla toimimatta jolloin toinen osapuoli kantaa sen ajan taakkaa, murheita ja käytännön seurauksia. Erot on täysin ymmärrettäviä koska kukapa nyt haluaisi olla loputtomiin siinä asemassa että kantaa kuormaa kahden edestä. Harvemmin kun asia menee niin että toinen ei puhu mutta näkee puhumatta paljon vaivaa toista osapuolta kuormittavien asioiden korjaamiseksi.

Joulutähti kirjoitti:

Juuri tuli ero ihan samasta syystä, ainakin osittain.

Kamalan vaikeaa on olla ihmisen kanssa joka ei suostu puhumaan ollenkaan ja itse on ylitunteellinen ja liiankin avoin tunteistaan. Aiheuttaa todella paljon konflikteja ja tekee elämästä vaikeaa kummallekin osapuolelle. Vaikka kumpikin kuitenkin rakastaa.

Meillä mies vaan suuttuu jos yrittää puhua mistään. Päätettiin juuri muutama päivä sitten erota. On paljon muitakin syitä mutta minulla tämä päällimmäisenä koska aina kun haluaisin puhua jostain ensin vaikenee ja sitten suuttuu kun en heti anna periksi sille mykkyydelle.

Tunnen tuskan siitä että järki sanoo että nyt on jo syytä luovuttaa mutta sydän sanoo toista ja uskoo ja toivoo että vielä tässä toivoa on. Tunteet ailahtelevat syvästä tuskasta ja surusta äärimmäiseen raivoon.

Mutta valitettavasti meillä ei ole 💔

Kerroit, miten haluaisit keskustella puolisosi kanssa, mutta hän suuttuu ja poistuu paikalta vihaisena.

Kommentistasi tuli mieleeni oma parisuhteeni ennen avioeroa.

Ex on sitä tyyppiä, joka kiihtyy nollasta sataan alle aikayksikön ja rupeaa välittömästi karjumaan ja vaatimaan selitystä. Suuttuessaan hän usein puhui minulle hyvin loukkaavasti ja pyrki provosoimaan minua vihaiseksi.

Joka kerta näissä tilanteissa säikähdin ja vetäydyin (taustalla lapsuudenaikaista perheväkivaltaa ja siitä johtuva trauma). Tietysti halusin selvittää ongelman, mutta en silloin, kun mies kävi kierroksilla ja vaati sinnikkäästi selityksiä - ei siis selvittämään ristiriitojamme vaan minun selityksiäni.

Pyysin useita kertoja, että hän rauhoittuisi ensin. Usein ehdotin hänelle taukoa, voisimme mennä vaikka eri huoneisiin rauhoittumaan,  mutta tämä ei sopinut hänelle ja hän rupesi raivoamaan kahta kauheammin, mikä ei todellakaan auttanut siihen, että minua rupesi pelottamaan miehen karjunta.

Jos kuitenkin läksin paikalta (vessaan, kävelylle, toiseen huoneeseen), hän seurasi minua ja käyttäytyi aggressiivisesti ja vaativasti. Yleensä hän vaati minua palaamaan takaisin, jotta asia voitaisiin selvitellä. Hänellä ei ollut ollenkaan ymmärrystä sille, että en halunnut puhua hänen kanssaan, kun hän raivosi ja itsekin jo siinä vaiheessa melkoisen  kiihtyneenä. Eihän sellaisessa tilassa pysty ajattelemaan eikä puhumaan järkevästi ja sovittelevasti. Minusta tuntui näissä tilanteissa ja jälkeekin päin muistellessani siltä, että hän halusi pikemminkin lietsoa riitaa kuin sopia asiosta. 

Lopulta olin niin lukossa, että en halunnut puhua hänelle enää mistään enkä milloinkaan, koska yhä useammin keskusteluista kehkeytyi aivan jumalaton riita, milloin mistäkin, mistä hän sattui raivostumaan. Tietenkään hän ei myöskään halunnut mennä pariterapiaan selvittämään ongelmiamme. Hän oli sitä mieltä, ettei halua mennä sinne haukuttavaksi - kieltämättä todella kummallinen asenne. Minulla ei ollut pienintäkään aikomusta haukkua häntä vaan saada välimme kuntoon. 

Lopulta minun oli pakko katsoa totuutta silmiin ja todeta, että ei ole minkäänlaista toivoa saada parisuhdetta toimivaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko kysynyt puolisoltasi, milloin hän on valmis puhumaan kanssasi? Hänelle kannattaa samalla mainita (vielä kerran?) mistä asioista haluaisit keskustella hänen kanssaan. Kerro vielä, että sinun on vaikea olla, kun haluaisit puhua näistä, mutta keskustelua ei ole käyty (vielä?).

Olen kertonut että puhumattomuus on ylipäätään ongelma. Ei mulla ole mitään asialistaa tai käsikirjoitusta sille, mitä pitäisi puhua. Lähinnä yhdessä selvittää mikä suhteessa on perimmäinen ongelma ja siihen ratkaisu, en voi sitä yksin päätellä kuin omalta kannaltani. Hän ei halua puhua, enkä tiedä edes miksi, joten tuntuu turhalta/painostavalta kysyä että milloin sopisi. Kiitos kuitenkin, tämä oli hyödyllinen kommentti ja aion miettiä selkeämmin mitä itse haluaisin sanoa jos tilaisuus puhumiseen tulee. Ap

Olen ymmärtänyt, että on jopa toivottavaa, että nainen pitäisi suunsa kiinni, jollei ole oikeaa asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ymmärtänyt, että on jopa toivottavaa, että nainen pitäisi suunsa kiinni, jollei ole oikeaa asiaa.

Kuulostaa aika vihamieliseltä kommentilta. Ei kannata mennä yhteen ihmisen kanssa, jos häntä noin vihaa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen ymmärtänyt, että on jopa toivottavaa, että nainen pitäisi suunsa kiinni, jollei ole oikeaa asiaa.

Ja mikähän se oikea asia olisi, jos saan tiedustella? Ja kuka sen oikean asian määrittelee, nainen itse vai hänen aggressiivisesti käyttäytyvä puolisonsa? Entä puoliso, saako hän puhua vaikka hänellä ei ole oikeaa asiaa vain koskeeko myös häntä samat säännöt kuin naista?

Ellei miehen itsensä mielestä miestä koske nämä säännöt, hän miessukukuntansa tyypillisenä edustajana on jälleen keksinyt naista rajoittavan kaksoisstandardin. Onko tämä mielestäsi oikeudenmukaista ja tasa-arvoista. Minun mielestäni ei ole. En haluaisi elää tällaisessa parisuhteessa. En antaisi kenenkään miehen alistaa itseäni tällä tai millään muullakaan tavalla. Alistakoot miehet keskenään toinen toisiaan, kun kerran tekee mieli niin kovasti pelata valtapelejä.