Ekaa kertaa elämässäni tunnen itseni nätiksi
Nyt alkaa varmasti sadella alapeukkuja, mutta siinäs satelee.
Tiedättekö sen tunteen, kun tunnet itsesi aina rumaksi, suorastaan variksenpelättimeksi muiden ihmisten rinnalla? Sen tunteen, kun on saanut halveksuntaa ja haukkuja koko lyhyen elämänsä ajan ulkonäöstään? "ruma paska, perunanenä, ketään ei tuu haluamaan noin rumaa ihmistä, en oo ikinä nähnyt noin rumaa naamaa, noin rumaa ihmistä ei tarvita täällä"... Tiedättekö sen tunteen, kun hauta kuulostaa tietyllä tapaa houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin peilin edusta?
Minä tiedän. Olen 16-vuotias, minulle on ehdotettu päin naamaa, että itsemurha olisi kohdillaan tämän naamataulun ansiosta. Tiedän, etten koskaan tule olemaan kedon kaunein kukkanen, enkä niin haluaisikaan. Mutta tänään näin ensimmäistä kertaa peilistä edes jollain tapaa siedettävän näköisen nuoren tytön - jopa ihan nätin. Omasta mielestäni kukaan ei ole ruma, en ole koskaan nähnyt rumaa ihmistä (itseäni lukuunottamatta). Sana "ruma" on itsessään ruma.
Nyt haluaisin sanoa kaikille palstalaisille, että jättäkää muiden mielipiteet omaan arvoonsa ja pyrkikää keskittymään omiin positiivisiin puoliinne. Itse koen, että olen jollain tavalla päässyt yli suurimmilta osin niistä haukuista, joita elämäni aikana olen kuullut. Jos teitäkin on jollain tapaa haukuttu ulkonäkönne - tai minkä tahansa seikan - vuoksi, niin voitte hyvällä omatunnolla todeta, että se EI ole totta. Jos on valtaa arvostella muita negatiivisesti, niin itse ainakin odotan vastapuolen olevan itse täydellinen, jos arvosteluun on kerta varaa. Suomeksi sanottuna KENENKÄÄN ei siis tulisi arvostella ilkeään sävyyn.
Happoradion biisiä lainaten "Nouskaa ja nostakaa kätenne, te olette vahvoja noin, Nouskaa ja näyttäkää itsenne, te olette kauniita noin". :)
Tiedän, että teistä jokainen on omalla tavallaan kaunis, tärkeä ja ainutlaatuinen. :) Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille! <3
Kommentit (44)
ihana ja koskettava teksti nuorelta tytöltä, tuli tippa linssiin tätä lukiessa. :') kiitos samoin ja paljon onnea ja menestystä elämääsi! ihana iltapiristys, vaikkakin alku todella surumielinen. nykymaailma on niin pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen, tuli niin paha olo kun luin noista haukuista. :'(
ihana ja koskettava teksti nuorelta tytöltä, tuli tippa linssiin tätä lukiessa. :') kiitos samoin ja paljon onnea ja menestystä elämääsi! ihana iltapiristys, vaikkakin alku todella surumielinen. nykymaailma on niin pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen, tuli niin paha olo kun luin noista haukuista ja itsemurhaehdotuksista. :'(
Minä tiedän tunteen. Olin kiusattu ulkonäköni vuoksi koko kouluvuosien ajan. Ensimmäisellä työpaikallakin sain kuulla epäsuoria haukkuja. 25-vuotiaana puhkesin kukkaan, ihmiset eivät uskoisi samaksi ihmiseksi. Ja 16-vuotiaaksi tytöksi kirjoitat todella hyvin, melkein voisin sanoa että kirjailian ainesta. Siinä ainakin ylpeyden aihetta kiusaajille.
[quote author="Vierailija" time="07.06.2014 klo 22:21"]Mitä 16-v tekee av:llä?
[/quote]
off-topic mutta ainakin minun teinit selaavat usein tätä palstaa, samaten siskon lapset. tuskin on harvinaisuus, ihan yhtä lailla aikuisetkin saattavat kyttäillä teinien ajankohtaisia puheenaiheita jossain nuorisoforuumeilla
[quote author="Vierailija" time="07.06.2014 klo 22:19"]Minä tiedän tunteen. Olin kiusattu ulkonäköni vuoksi koko kouluvuosien ajan. Ensimmäisellä työpaikallakin sain kuulla epäsuoria haukkuja. 25-vuotiaana puhkesin kukkaan, ihmiset eivät uskoisi samaksi ihmiseksi. Ja 16-vuotiaaksi tytöksi kirjoitat todella hyvin, melkein voisin sanoa että kirjailian ainesta. Siinä ainakin ylpeyden aihetta kiusaajille.
[/quote]
No todellakin! Voisit kirjoittaa jonkun tsemppi kirjan ulkonäöstään kärsiville nuorille ja miksei vanhemmillekkin. Lämpöä ja iloa elämääsi ap, vaikutat hyväsydämmiseltä ja muutenkin upealta ihmiseltä, jolle kaikki ovet ovat varmasti avoinna tulevaisuudessa. Tällaiset ketjut palauttaa uskon ihmiskuntaan edes vähäksi aikaa.
Täälläkin yksi pillittäjä! Olet upea nuori nainen, pysy vahvana ja näytä niille haukkujille mistä sinut on tehty :-) Menestystä elämääsi! Saman ikäisen tytön äitinä liikutuin ja kovasti.
Tiedätkö mitä? Jokainen kedon kukkanen on kedon kaunein kukkanen, omana itsenään. Eivät ne kilpaile keskenään.
Niin sinäkin olet. Kaunein kukkanen ja mitä kaunein, tärkein ja myös ainutlaatuisin nuori nainen. Niinkuin itse sanoitkin ja siinä olet oikeassa.
Hyvää kesää sinulle ja koko loppuelämää :)
[quote author="Vierailija" time="07.06.2014 klo 22:38"]
Hahhah hyvä että sua on haukuttu, ainoastaan mielisairaat paskat tulee nettiin marisemaan. Kannattaisi ehkä tehdä sen ruman naaman eteen jotain eikä istua koneella kirjottamassa muka-niin-surullista tekstin pätkää johonkin av:lle!!! Perunanenän saa korjattua plastiikkakirurgilla tai jos ei rahat riitä niin ihan meikilläkin. Kaikista saa kauniin meikillä. Kannattaisiko siis ehostautua kunnolla? Kuitenkin siellä istuu joku rillipää down-vammainen paska jossain mikki hiiri paidassa ja ihmettelee, miksi haukutaan niin paljon??? Kaikilla ei käy onnen lahjat, "SÄÄLI" jos olet syntynyt rumaksi. Onneksi me oikeasti kauniit emme tule kehuskelemaan, miten peilistä katselikin niin kaunis nainen!!
[/quote]
Ikävää että olet mielisairas paska ja mariset netissä mielisairaalloisesti :(
[quote author="Vierailija" time="07.06.2014 klo 22:38"]
Hahhah hyvä että sua on haukuttu, ainoastaan mielisairaat paskat tulee nettiin marisemaan. Kannattaisi ehkä tehdä sen ruman naaman eteen jotain eikä istua koneella kirjottamassa muka-niin-surullista tekstin pätkää johonkin av:lle!!! Perunanenän saa korjattua plastiikkakirurgilla tai jos ei rahat riitä niin ihan meikilläkin. Kaikista saa kauniin meikillä. Kannattaisiko siis ehostautua kunnolla? Kuitenkin siellä istuu joku rillipää down-vammainen paska jossain mikki hiiri paidassa ja ihmettelee, miksi haukutaan niin paljon??? Kaikilla ei käy onnen lahjat, "SÄÄLI" jos olet syntynyt rumaksi. Onneksi me oikeasti kauniit emme tule kehuskelemaan, miten peilistä katselikin niin kaunis nainen!!
[/quote]
pistinpä ihan ekaa kertaa ikinä ilmoituksen asiattomasta viestistä ylläpidolle.
Ap : olet ihana! :-)
T: 40 v täti-ihminen, jolla nuori tytär
[quote author="Vierailija" time="07.06.2014 klo 22:38"]Hahhah hyvä että sua on haukuttu, ainoastaan mielisairaat paskat tulee nettiin marisemaan. Kannattaisi ehkä tehdä sen ruman naaman eteen jotain eikä istua koneella kirjottamassa muka-niin-surullista tekstin pätkää johonkin av:lle!!! Perunanenän saa korjattua plastiikkakirurgilla tai jos ei rahat riitä niin ihan meikilläkin. Kaikista saa kauniin meikillä. Kannattaisiko siis ehostautua kunnolla? Kuitenkin siellä istuu joku rillipää down-vammainen paska jossain mikki hiiri paidassa ja ihmettelee, miksi haukutaan niin paljon??? Kaikilla ei käy onnen lahjat, "SÄÄLI" jos olet syntynyt rumaksi. Onneksi me oikeasti kauniit emme tule kehuskelemaan, miten peilistä katselikin niin kaunis nainen!!
[/quote]
Kiitoksia paljon kaikista ihanista kommenteista :)<3
12: Hienoa, että koet itsesi oikeasti kauniiksi. Ei, en valitettavasti ole "mielisairas paska" taikka "down-vammainen paska", vaikka heissä ei ole yhtään mitään vikaa. Toivottavasti tulet joku kaunis päivä ymmärtämään sen, että ulkoinen kauneus on tavalla tai toisella katoavaista, kun taas sisäinen kauneus pysyy jos on pysyäkseen. Tiedän myös, että meikillä (ja mainitsemallasi plastiikkakirurgialla) saisin muokattua kasvoistani nätimmät, mutta se ei ole sitä aitoa kauneutta, mitä arvostan eniten. Minulle se on ok, jos itse tykkäät piiloutua reilun pakkelikerroksen alle, mutta itse en sitä aio tehdä, vaikka saisinkin sillä keinolla ulkonäköäni ehkä parempaan suuntaan.
t. AP
[quote author="Vierailija" time="07.06.2014 klo 22:51"]
[quote author="Vierailija" time="07.06.2014 klo 22:38"]
Hahhah hyvä että sua on haukuttu, ainoastaan mielisairaat paskat tulee nettiin marisemaan. Kannattaisi ehkä tehdä sen ruman naaman eteen jotain eikä istua koneella kirjottamassa muka-niin-surullista tekstin pätkää johonkin av:lle!!! Perunanenän saa korjattua plastiikkakirurgilla tai jos ei rahat riitä niin ihan meikilläkin. Kaikista saa kauniin meikillä. Kannattaisiko siis ehostautua kunnolla? Kuitenkin siellä istuu joku rillipää down-vammainen paska jossain mikki hiiri paidassa ja ihmettelee, miksi haukutaan niin paljon??? Kaikilla ei käy onnen lahjat, "SÄÄLI" jos olet syntynyt rumaksi. Onneksi me oikeasti kauniit emme tule kehuskelemaan, miten peilistä katselikin niin kaunis nainen!!
[/quote]
pistinpä ihan ekaa kertaa ikinä ilmoituksen asiattomasta viestistä ylläpidolle.
Ap : olet ihana! :-)
T: 40 v täti-ihminen, jolla nuori tytär
[/quote]
Olin itsekin muinoin pitsanaamainen lauta, hujoppi ja väkäleuka. Kuulemma.
oikeasti olenkin ihan nätti ja kiva, kuten sinäkin. Toivon sinullekin ihania ihmisiä ympärillesi, älä tyydy vähempään! :-) Olet kaiken hyvän arvoinen.
[quote author="Vierailija" time="07.06.2014 klo 22:51"][quote author="Vierailija" time="07.06.2014 klo 22:38"]Hahhah hyvä että sua on haukuttu, ainoastaan mielisairaat paskat tulee nettiin marisemaan. Kannattaisi ehkä tehdä sen ruman naaman eteen jotain eikä istua koneella kirjottamassa muka-niin-surullista tekstin pätkää johonkin av:lle!!! Perunanenän saa korjattua plastiikkakirurgilla tai jos ei rahat riitä niin ihan meikilläkin. Kaikista saa kauniin meikillä. Kannattaisiko siis ehostautua kunnolla? Kuitenkin siellä istuu joku rillipää down-vammainen paska jossain mikki hiiri paidassa ja ihmettelee, miksi haukutaan niin paljon??? Kaikilla ei käy onnen lahjat, "SÄÄLI" jos olet syntynyt rumaksi. Onneksi me oikeasti kauniit emme tule kehuskelemaan, miten peilistä katselikin niin kaunis nainen!!
[/quote]
Kiitoksia paljon kaikista ihanista kommenteista :)<3
12: Hienoa, että koet itsesi oikeasti kauniiksi. Ei, en valitettavasti ole "mielisairas paska" taikka "down-vammainen paska", vaikka heissä ei ole yhtään mitään vikaa. Toivottavasti tulet joku kaunis päivä ymmärtämään sen, että ulkoinen kauneus on tavalla tai toisella katoavaista, kun taas sisäinen kauneus pysyy jos on pysyäkseen. Tiedän myös, että meikillä (ja mainitsemallasi plastiikkakirurgialla) saisin muokattua kasvoistani nätimmät, mutta se ei ole sitä aitoa kauneutta, mitä arvostan eniten. Minulle se on ok, jos itse tykkäät piiloutua reilun pakkelikerroksen alle, mutta itse en sitä aio tehdä, vaikka saisinkin sillä keinolla ulkonäköäni ehkä parempaan suuntaan.
t. AP
[/quote]
Lisää itkua! Olet niiiiin ihana tyttö, en ole koskaan näiden 5 vuoden av-palstailun jälkeen tavannut moiseen! :-) Kunnioitan luonnettasi ja sitä, ettet alkanut haukkua takaisin, vaikka niin kurjan viestin tällaiseenkin kauniiseen keskusteluun saitkin. Älä välitä sellaisista. kirjoitit erittäin hyvän vastauksen joka takuulla pistää kirjoittajan miettimään. Nostan hattua, ihana tyttö! <3 - 11
Hirveää kuulla, millaisia ihmiset pahimmillaan voivat olla :( Olet kaunis ja vahva, muista se elämäsi poluilla, mitä ikinä teetkin. Hyväsydämisillä ihmisillä on aina paikkansa maailmassa, niin on sinullakin. Itse näin melkeen nelikymppisenä olen yllättynyt, miten täältäkin roskapalstalta pompahtaa esiin näinkin ihana avaus. Kaikkea hyvää elämääsi! Ps.Tuo Happoradion kappale on hyvin kaunis kuten tekstisikin.
Haluisin niin antaa sulle jonkin palkinnon, kauniit sanasi saivat tällaisellekkin kuulemma tunteettomalle kovikselle tipan linssiin. Osaan vaan kuvitella, miten pahalta tollaset haukkumiset tuntuu etenkin nuoren ihmisen korvin. Iso hali sinne. Sisäinen kauneus on arvokkaampaa kun ulkoinen.
ihana! kiitos ja oikein hyvää kesää sullekkin :) muista tulla ilmoittamaan jos ja kun tulet menestymään elämässäsi ja elelet maailman huipulla ;)
"Jokaisella tarinalla on onnellinen loppu. Jollet ole onnellinen, tarinasi ei ole vielä lopussa".
Onnea elämääsi. Muista että kaikki sanat, joilla muita ihmisiä kauniisti kuvasit, kuvaavat myöskin sinua (:
<3