Ekaa kertaa elämässäni tunnen itseni nätiksi

Nyt alkaa varmasti sadella alapeukkuja, mutta siinäs satelee.

Tiedättekö sen tunteen, kun tunnet itsesi aina rumaksi, suorastaan variksenpelättimeksi muiden ihmisten rinnalla? Sen tunteen, kun on saanut halveksuntaa ja haukkuja koko lyhyen elämänsä ajan ulkonäöstään? "ruma paska, perunanenä, ketään ei tuu haluamaan noin rumaa ihmistä, en oo ikinä nähnyt noin rumaa naamaa, noin rumaa ihmistä ei tarvita täällä"... Tiedättekö sen tunteen, kun hauta kuulostaa tietyllä tapaa houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin peilin edusta?

Minä tiedän. Olen 16-vuotias, minulle on ehdotettu päin naamaa, että itsemurha olisi kohdillaan tämän naamataulun ansiosta. Tiedän, etten koskaan tule olemaan kedon kaunein kukkanen, enkä niin haluaisikaan. Mutta tänään näin ensimmäistä kertaa peilistä edes jollain tapaa siedettävän näköisen nuoren tytön - jopa ihan nätin. Omasta mielestäni kukaan ei ole ruma, en ole koskaan nähnyt rumaa ihmistä (itseäni lukuunottamatta). Sana "ruma" on itsessään ruma.

Nyt haluaisin sanoa kaikille palstalaisille, että jättäkää muiden mielipiteet omaan arvoonsa ja pyrkikää keskittymään omiin positiivisiin puoliinne. Itse koen, että olen jollain tavalla päässyt yli suurimmilta osin niistä haukuista, joita elämäni aikana olen kuullut. Jos teitäkin on jollain tapaa haukuttu ulkonäkönne - tai minkä tahansa seikan - vuoksi, niin voitte hyvällä omatunnolla todeta, että se EI ole totta. Jos on valtaa arvostella muita negatiivisesti, niin itse ainakin odotan vastapuolen olevan itse täydellinen, jos arvosteluun on kerta varaa. Suomeksi sanottuna KENENKÄÄN ei siis tulisi arvostella ilkeään sävyyn.

Happoradion biisiä lainaten "Nouskaa ja nostakaa kätenne, te olette vahvoja noin, Nouskaa ja näyttäkää itsenne, te olette kauniita noin". :)

Tiedän, että teistä jokainen on omalla tavallaan kaunis, tärkeä ja ainutlaatuinen. :) Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille! <3