Lue keskustelun säännöt.
Raskaus, ero ja 40v mittarissa, mitä teen?
31.12.2020 |
Olen siis jo nelikymppinen lapseton nainen, tällä hetkellä raskausviikolla 10. En ole koskaan oikein tiennyt, haluanko omia lapsia vai en, olen elänyt vuosikausia sinkkunakin, mutta muutamassa entisessä parisuhteessa samoin kuin tässä viimeisimmässä, kolmisen vuotta kestäneessä suhteessa lapselle on annettu mahdollisuus (lähinnä miehen tahdosta). Tämä on siis ensimmäinen kerta elämässäni kun olen raskaana, yhtä varhaista keskenmenoa lukuunottamatta. Kuin kohtalon ivaa on se, että mies ilmoitti haluavansa lopettaa suhteemme päivää ennen kuin tein positiivisen raskaustestin! Muita osapuolia ei eroon liity vaan lähinnä se, että asumme eri paikkakunnilla, teemme paljon töitä ja varsinkin minä matkustelen paljon töiden puolesta (paitsi nyt koronan aikaan). Riitoja on ollut paljon, kun emme ole onnistuneet yhdistämään elämiämme molempia miellyttävällä tavalla. Miestä ovat myös todennäköisesti stressanneet koronan aiheuttamat taloudelliset huolet, vaikkei hän ole niistä minulle halunnut juurikaan avautua. Eroilmoituksensa jälkeen mies on suhtautunut minuun ja raskauteeni täysin jäätävästi, ja on ilmoittanut, ettei halua enää perhe-elämää minun kanssani eikä myöskään lasta. Kummallakaan meillä ei ole lapsia ennestään, mies on minua vielä pari vuotta vanhempi. Olen aivan hajalla enkä tiedä mitä teen. Tämä on minulle varmaan viimeisiä tilaisuuksia saada lapsi, mutta pelkään ajatusta yksinhuoltajuudesta. En tiedä, voiko miehen mieli lapsen suhteen vielä muuttua - alunperin hän oli meistä kahdesta se, joka ehdottomasti halusi yhteistä lasta. Toiveita parisuhteesta hänen kanssaan en enää tällaisen tempun jälkeen elättele. Jostain syystä en ole edes uskaltanut puhua tästä tilanteesta muille kuin miehelle, neuvolahenkilökunnalle ja yhdelle parhaalle ystävättärelleni. Päätöstä raskauden jatkamisesta/keskeyttämisestä ei voi enää pitkittää, mitä minun pitäisi tehdä?
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Älkää tehkö enää yhtään isätöntä lasta tähän maailmaan.
Se on itsekästä ja yleensä lapsella tulee olemaan rankkaa ilman kunnon omaa isää niinkuin muillakin.
Osattomuuden ontto tunne aina rinnassa.
Kyllä sen isän voi korvata joku muu läheinen, jos se on sovittu heti alusta lähtien. Tänä päivänä on tilanne aivan toinen kuin esim 20-30 vuotta sitten. Nyt perhemalleja on monenlaisia. Suuri osa lapsista kulkee esim vuoroviikoin isän ja äidin luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää tehkö enää yhtään isätöntä lasta tähän maailmaan.
Se on itsekästä ja yleensä lapsella tulee olemaan rankkaa ilman kunnon omaa isää niinkuin muillakin.
Osattomuuden ontto tunne aina rinnassa.
Höpö höpö. Olen itse ns isätön lapsi eikä ole mitään onttoja tunteita koskaan ollut.
Tein myös itse tieten tahtoen isättömään lapsen hedelmöityshoidon avulla, koska alkoi lapsentekoikä olla ohi ja miestä ei ollut löytynyt. En ole koskaan katunut eikä yksinhuoltajuus ole ollut mitenkään rankkaa, vaikkei minulla mitään ns tukiverkkoja olekaan - en ole kaivannutksan. Ja lapsi on aina ollut hyvinvoivan ja tasapainoisen oloinen, nyt jo koululainen.
Mikäpä siinä jos lapsi on "hyvinvoivan ja tasapainoisen" oloinen.
Entä jos tulee vammainen tai sairas lapsi? Kannattaa ottaa huomioon aina tämä mahdollisuus että jaksaako myös silloin.
Vierailija kirjoitti:
Älä vaadi mieheltä yhtään elareita mikäli pidät lapsen, suhtautuminen lapseen pahenee vaan. Isyydentunnustus riittää jolloin voivat ajan kanssa katsoa muodostuuko välejä ja periihän lapsi miehen kun aika jättää
Elareita vaativat yh-mammat alapeukuttaneet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää tehkö enää yhtään isätöntä lasta tähän maailmaan.
Se on itsekästä ja yleensä lapsella tulee olemaan rankkaa ilman kunnon omaa isää niinkuin muillakin.
Osattomuuden ontto tunne aina rinnassa.
Kyllä sen isän voi korvata joku muu läheinen, jos se on sovittu heti alusta lähtien. Tänä päivänä on tilanne aivan toinen kuin esim 20-30 vuotta sitten. Nyt perhemalleja on monenlaisia. Suuri osa lapsista kulkee esim vuoroviikoin isän ja äidin luona.
Kukaan ei voi korvata omaa isää.
Alettu uskottelemaan vain tuollaista soopaa kun itsekkäistä syistä hommataan lapsi hätäpäissä biologisen kellon tikittäessä. Ettei sitten kaduta.
Heti abortti. Olet 60 vuotias vanhus, kun lapsi muuttaa pois kotoa. Sinulla ei ole eläkeläisenä välttämättä varaa tukea hänen opiskeluitaan tms. Jos sairastut tms. et pysty yksin huolehtiin lapsesta. Lapsi tarvitsee ihan käytännönsyistä 2 vanhempaa, isovanhemmat ja suvun taakseen. Jos haluat lapsen synnyttää, niin synnytä se ja anna vaikka adoptioon homopariskunnalle tms. jotka eivät itse voi koskaan saada lasta ja sinä voit olla, etävanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää tehkö enää yhtään isätöntä lasta tähän maailmaan.
Se on itsekästä ja yleensä lapsella tulee olemaan rankkaa ilman kunnon omaa isää niinkuin muillakin.
Osattomuuden ontto tunne aina rinnassa.
Höpö höpö. Olen itse ns isätön lapsi eikä ole mitään onttoja tunteita koskaan ollut.
Tein myös itse tieten tahtoen isättömään lapsen hedelmöityshoidon avulla, koska alkoi lapsentekoikä olla ohi ja miestä ei ollut löytynyt. En ole koskaan katunut eikä yksinhuoltajuus ole ollut mitenkään rankkaa, vaikkei minulla mitään ns tukiverkkoja olekaan - en ole kaivannutksan. Ja lapsi on aina ollut hyvinvoivan ja tasapainoisen oloinen, nyt jo koululainen.
Sinä et millään muotoa voi puhua kaikkien isättömien puolesta, mitätöiden heidän tunteitaan.
Koska sinulla "ei ole onttoja tunteita ollut" niin ei muillakaan.
Kun isä puuttuu, niin monella siihen marssi ennen pitkää isäpuoli, jos käy huono munkki niin isäpuoli on kaikkea muuta kuin "miehen malli". Hyvästä omasta isästä kaukana.
Näitä tarinoita piisaa.
Katsokaa vaikka Koskelan teinimurhapoikien taustoja. . . .
Isättömyys on riski .
Varsinkin jos puhutaan nyt kunnollisista isistä.
Yksinhuoltajien lapsilla ikuinen pelko jos äidille sattuu jotain.
Varsinkin kun turvaverkko olematon tai sitä ei ole, niin lastenkotiin joutuu jos äiskälle sattuu jotain, koska kukaan ei ota.
Älkääkä lässyttäkö etteikö muka näin ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekisin abortin.
Jos pitäisin lapsen olisin enemmän tai vähemmän suhteessa mieheen loppuelämäni kuitenkin koska on lapsen isä. Lisäksi lapsen jaksaisin vielä mutta en miehen mahdollista katkeroitumista ja sen purkamista minuun. Raskaus on naiselle vaarallista aikaa myös sen takia että raskaana oleviin kohdistuu kumppanien puolelta kaikenlaista ja en ottaisi sitä riskiä että joudun jonkinlaisen rikoksen uhriksi sen takia että toinen ei halua lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää tehkö enää yhtään isätöntä lasta tähän maailmaan.
Se on itsekästä ja yleensä lapsella tulee olemaan rankkaa ilman kunnon omaa isää niinkuin muillakin.
Osattomuuden ontto tunne aina rinnassa.
Höpö höpö. Olen itse ns isätön lapsi eikä ole mitään onttoja tunteita koskaan ollut.
Tein myös itse tieten tahtoen isättömään lapsen hedelmöityshoidon avulla, koska alkoi lapsentekoikä olla ohi ja miestä ei ollut löytynyt. En ole koskaan katunut eikä yksinhuoltajuus ole ollut mitenkään rankkaa, vaikkei minulla mitään ns tukiverkkoja olekaan.
Voiko itsekkäämpää ihmistä olla?
Mikset adoptoinut lasta jolla ei ollut vanhempia jos kerran aivan sama lapsen alkuperä.
Koska mä haluun !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vela ja sanon silti että pidä se lapsi. Et selvästikään kuulu meihin jotka ei missään nimessä haluta lapsia, joten abortti 40-vuotiaana on varmaan aika traumaattinen päätös kun aiemminkaan ei lasta ole helposti kuulunut ja nyt ei ole enää miestäkään jonka kanssa sen tekisi.
Olisit ehkä voinut elää elämäsi ihan onnellisesti ilman lasta jos et olisi ikinä tullut raskaaksi, mutta tässä kohtaa entinen minäsi ja elämäsi lienee aika saavuttamattomissa ja todennäköisin tapa tulla onnelliseksi on pitää lapsi.
Miehen kanssa varmaan tulee olemaan ärsyttävää, mutta uskoisin että lapsi on kyllä sen arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää tehkö enää yhtään isätöntä lasta tähän maailmaan.
Se on itsekästä ja yleensä lapsella tulee olemaan rankkaa ilman kunnon omaa isää niinkuin muillakin.
Osattomuuden ontto tunne aina rinnassa.
Kyllä sen isän voi korvata joku muu läheinen, jos se on sovittu heti alusta lähtien. Tänä päivänä on tilanne aivan toinen kuin esim 20-30 vuotta sitten. Nyt perhemalleja on monenlaisia. Suuri osa lapsista kulkee esim vuoroviikoin isän ja äidin luona.
Kukaan ei voi korvata omaa isää.
Alettu uskottelemaan vain tuollaista soopaa kun itsekkäistä syistä hommataan lapsi hätäpäissä biologisen kellon tikittäessä. Ettei sitten kaduta.
Noita isiäkin on niin moneen lähtöön (toki äitiäkin). Kaikki isät, jotka siemeniään levittävät, eivät sovi isiksi. Silloin on parempi, ettei sellainen isä ole kuvioissa, vaan lapsen hoito ja vanhemmuus ovat selkeästi vain äidillä. Toivottavaa tietysti on, että äidin apuna on hyvä turvaverkko, mikä auttaa tarvittaessa. Tuttavapiirissäni on yh-äiti ja "isän" tehtäviä on mallikkaasti hoitanut tämän äidin veli ja myös isovanhemmat ovat hoidossa paljon mukana.
Onneksi aika on muuttunut ja häpeän tunne yksinhuoltajuuteen on hävinnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää tehkö enää yhtään isätöntä lasta tähän maailmaan.
Se on itsekästä ja yleensä lapsella tulee olemaan rankkaa ilman kunnon omaa isää niinkuin muillakin.
Osattomuuden ontto tunne aina rinnassa.
Höpö höpö. Olen itse ns isätön lapsi eikä ole mitään onttoja tunteita koskaan ollut.
Tein myös itse tieten tahtoen isättömään lapsen hedelmöityshoidon avulla, koska alkoi lapsentekoikä olla ohi ja miestä ei ollut löytynyt. En ole koskaan katunut eikä yksinhuoltajuus ole ollut mitenkään rankkaa, vaikkei minulla mitään ns tukiverkkoja olekaan - en ole kaivannutksan. Ja lapsi on aina ollut hyvinvoivan ja tasapainoisen oloinen, nyt jo koululainen.
Mikäpä siinä jos lapsi on "hyvinvoivan ja tasapainoisen" oloinen.
Entä jos tulee vammainen tai sairas lapsi? Kannattaa ottaa huomioon aina tämä mahdollisuus että jaksaako myös silloin.
Totta kai mietin sen mahdollisuuden ennen päätöstä lapsen hankkimisesta. Tiesin, että pakon edessä kyllä jaksaisin vammaisen tai sairaan lapsenkin kanssa yksin. Jos olisin epäillyt että en, niin toki olisin jättänyt lapsen hankinnan väliin.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko mies kärsiä vakavasta masennuksesta?
nii just. miehen vointihan tässä olikin ykkösprioriteetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, että olet järkyttynyt. Kuuluukin olla. Mutta. Olet lasta halunnut, kun olette sitä yhdessä yrittäneet. Lapsi on nyt päättänyt tulla. Satavarmasti katuisit, jos abortin nyt tekisit. Päätöksen teit jo aiemmin - lapsi saa tulla. Miehen tähden et aborttia tee.
Nuo ajatukset, jotka päähän nyt änkevät ovat niitä mörköjä. Ne tuntuvat isoilta ja pelottavat. Sinulla on aikaa sopeutua, monta kuukautta. Kukaan ei ole valmis tuossa kohtaa äidiksi.
Jos sinulle ei tullut vahvaa oloa abortista heti, sekin kertoo jo paljon.
Katso kaukaisuuteen, muutaman vuoden päähän. Jos näet itsesi lapsettomana, niin fine. Jos äitinä niin anna mennä.
Vaikutat myös täysipainoiselta, koska pohdit hyvin. Luota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää tehkö enää yhtään isätöntä lasta tähän maailmaan.
Se on itsekästä ja yleensä lapsella tulee olemaan rankkaa ilman kunnon omaa isää niinkuin muillakin.
Osattomuuden ontto tunne aina rinnassa.
Höpö höpö. Olen itse ns isätön lapsi eikä ole mitään onttoja tunteita koskaan ollut.
Tein myös itse tieten tahtoen isättömään lapsen hedelmöityshoidon avulla, koska alkoi lapsentekoikä olla ohi ja miestä ei ollut löytynyt. En ole koskaan katunut eikä yksinhuoltajuus ole ollut mitenkään rankkaa, vaikkei minulla mitään ns tukiverkkoja olekaan.
Voiko itsekkäämpää ihmistä olla?
Mikset adoptoinut lasta jolla ei ollut vanhempia jos kerran aivan sama lapsen alkuperä.
Koska mä haluun !
Ei niitä noin vaan adoptoida, hyvin vaikea yksinäisen saada ja prosessi kestää vuosikausia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua pelottaa myös ajatus, että joudun myöhemmin tappelemaan miehen kanssa lapseen liittyvistä asioista kuten elatusmaksuista ja tapaamisista, ja sidon lapsen kautta itseni elinikäisesti ihmiseen, joka on jo nyt osoittautunut epärehelliseksi ja ilkeäksi. -aloittaja
Nämä asiat sovitaan lastenvalvojan luona, ei huolta.
Ei huolta? Ihan hitonmoinen huoli olisi minullakin. Isällä on oikeus esim. viikko/viikko-systeemiin. Voi kerran vuodessa riitauttaa elatusmaksut tai vaan jättää maksamatta. On todella kuluttavaa riidellä niistä ja vaatia oikeuksiaan. Lapsi voi olla isällä lähes heitteillä mutta kukaan ei puutu koska isän oikeudet ja lapsen oikeus isään. On todella kuluttavaa olla tilanteessa jossa perjantaina lapsen pitäisi mennä isälle mutta isä ilmoittaakin että ei ota lasta. Oletkin iltavuorossa ja alat järjestää muuta hakijaa lapselle. Jne.
Kyllä ap:n on hyvä miettiä tämäkin puoli. Kuin myös se, että lapsi ei välttämättä ole terve, jaksaako. Kuinka valmis on elämään lapsettomana jos lisääntymisvietti ei ole voimakas. Abortin kanssa on helpompi elää kuin sen kanssa ettei jaksa lastaan. Tilausta ei voi peruuttaa kuin raskausaikana.
Tosi monet miehet ei uskalla/halua/viitsi muuttaa niiltä kotikonnuiltaan mihinkään. Tiedän vaikka kuinka paljon perheitä, joissa tytöt lähtee opintojen ja töiden perässä kaupunkeihin tai ulkomaille ja pojat jää työttömänä syrjäkyliin rassaamaan mopojaan.
Ja sitten pitäisi naisen jättää vakkarityö ja muuttaa johonkin perähikiälle anopin naapuriin, niin kuin nyt APnkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää tehkö enää yhtään isätöntä lasta tähän maailmaan.
Se on itsekästä ja yleensä lapsella tulee olemaan rankkaa ilman kunnon omaa isää niinkuin muillakin.
Osattomuuden ontto tunne aina rinnassa.
Höpö höpö. Olen itse ns isätön lapsi eikä ole mitään onttoja tunteita koskaan ollut.
Tein myös itse tieten tahtoen isättömään lapsen hedelmöityshoidon avulla, koska alkoi lapsentekoikä olla ohi ja miestä ei ollut löytynyt. En ole koskaan katunut eikä yksinhuoltajuus ole ollut mitenkään rankkaa, vaikkei minulla mitään ns tukiverkkoja olekaan - en ole kaivannutksan. Ja lapsi on aina ollut hyvinvoivan ja tasapainoisen oloinen, nyt jo koululainen.
Mikäpä siinä jos lapsi on "hyvinvoivan ja tasapainoisen" oloinen.
Entä jos tulee vammainen tai sairas lapsi? Kannattaa ottaa huomioon aina tämä mahdollisuus että jaksaako myös silloin.
Ainahan on mahdollista, että se kumppani sairastuu ja kuolee. Se voi rakastua ja lähteä toisen matkaan ja samalla tavalla se äiti olisi yksin ja lapsi voi olla sairas ja vammainen.
Mutta jos aina pitää ottaa kaikki mahdollisuudet ja riskit huomioon, uskaltaako sitä elää ollenkaan. Ajatella, että esim sodan jälkeen ne ihmiset uskalsivat tehdä niitä lapsia, vaikka taloudelliset mahdollisuudet olivat olemattomat ja yhteiskuntakaan ei tarjonnut mitään turvaverkkoja. Nyt on tarjolla monenlaista tukea yh:lle yhteiskunnaltakin.
Toki äidillä täytyy olla hyvät henkiset voimavarat, tasapainoisuutta, kestävyyttä ja koulutus, että pystyy lapsensa elättämään.
Pidä lapsi ja NAUTI! Niin lapsesta kuin elämästä yleisesti ottaen, nyt ilman ikävää ja kylmää miestä.
Ja on mahdollista, että mieskin myöhemmin alkaa ajatella isänä olemisen olevan loppujen lopuksi aika kiva juttu, ja yhteistyö hänen kanssaan lapseen liittyvissä asioissa voi olla ihan siedettävää.
Höpö höpö. Olen itse ns isätön lapsi eikä ole mitään onttoja tunteita koskaan ollut.
Tein myös itse tieten tahtoen isättömään lapsen hedelmöityshoidon avulla, koska alkoi lapsentekoikä olla ohi ja miestä ei ollut löytynyt. En ole koskaan katunut eikä yksinhuoltajuus ole ollut mitenkään rankkaa, vaikkei minulla mitään ns tukiverkkoja olekaan - en ole kaivannutksan. Ja lapsi on aina ollut hyvinvoivan ja tasapainoisen oloinen, nyt jo koululainen.