Lue keskustelun säännöt.
Tekeekö laihuus onnelliseksi?
31.12.2020 |
Jep, tiedetään että kysymys on aivan älytön ja tiedän siihen kyllä jo vastauksenkin. Mutta en silti voi olla ajattelematta että nauttisiko sitä elämästä kuitenkin enemmän laihempana. 🤔
Kommentit (55)
Kyllä minä koen suurta tyytyväisyyttä hoikkana ja hyväkuntoisena peiliin katsoessani.
En haluaisi elää elämääni murehtimalla (yli) painoa, asiaa johon on helppo vaikuttaa. Surettaa ne jotka aina tuskailee kilojaan muttei ikinä onnistu laihtumaan. Huonontaa elämänlaatua huomattavasti olla tyytymätön itseensä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli mulla paljon itsevarmempi ja mukavampi olo painoindeksissä 22 kuin nyt lievän ylipainon puolella. Ei tarvinnut miettiä omaa kehoa ja miten vatsamakkarat asettuu. Keho tuntui luontevalta ja helposti hallittavalta ja näytti automaattisesti hyvältä useimmissa vaatteissa.
En sanoisi, että olisin tuon rennon olon lisäksi jotenkin yleisesti ollut onnellisempi.
Kaipaan kyllä sitä oloa ja toivon vielä pääseväni siihen takaisin.
No, minä onnistuin vuosien jälkeen laihduttamaan 25kg. Kyllä muuttui elämä paljon paremmaksi. Ihana pukeutua kuten haluan, jaksaa liikkua, kiva olla omassa kehossaan. Helppo hymyillä ja tuntea itsensä viehättäväksi. Että kyllä joo!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä koen suurta tyytyväisyyttä hoikkana ja hyväkuntoisena peiliin katsoessani.
En haluaisi elää elämääni murehtimalla (yli) painoa, asiaa johon on helppo vaikuttaa. Surettaa ne jotka aina tuskailee kilojaan muttei ikinä onnistu laihtumaan. Huonontaa elämänlaatua huomattavasti olla tyytymätön itseensä...
Riippuu kyllä ihmisestä kuinka helppoa on. Itse laihduttaneena sanoisin että oli kyllä tosi vaativa projekti. Ja jos lihoo helposti, painon säilyttäminen on lähellä aa-kerhon hommia. Pitää olla tarkkana loppuikänsä 24/7. Kysehän ei ole, niinkuin varmaan tiedät pelkästään syömisestä, vaan kokonaisvaltaisesta , yksilöllisestä asiasta.
Kyllä tekee. Pari ylimääräistä kiloakin tuntuu kehossa turvotuksena ja vaatteet kiristää inhottavasti. Ei pysyisi kantaamaan 20kg extraa mukana, en vaan pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jossain määrin, mutta ei pelkästään yksinään. Kuvittelin isoimmillani ollessa (88kg/164cm), että kaikki ongelmat korjaantuisi, jos laihtuisin. Saisin miesten huomiota, löytäisin ystäviä ja en olisi enää masentunut. Yhtenä vuotena minulle kasaantui paljon hyvää: löysin ystäviä, löysin itsevarmuutta ja sen millainen oikeasti olen, kun saan kukoistaa eikä ole pelkoa kiusatuksi joutumisesta. Paino putosi sen vuoden aikana 10kg. Niin vähän en ollut painanut vuosikausiin ja koin silloin olevani itsevarmimmillani koskaan. Olin hoikempi ja osasin naurattaa miehiä.
Tänä vuonna paino meni ensimmäisen kerran koskaan alle 70kg, tällä hetkellä se on vähän alle 67kg. Tämä vuosi on ollut henkisesti rankimpia vuosia sitten teini-iän. Ei pelkästään maailmantilanne, vaan myös puolison sairauden paheneminen. Sen myötä masennus on ottanut lisää tilaa ja opinnot ovat takunneet. Välillä syöminenkin tuntuu liian työläältä. En pysty nauttimaan lainkaan tästä painosta, vaan koen sen äärimmäisen ahdistavana. Pelkään, että se johtuu jostain tuntemattomasta sairaudesta eikä siitä, että olen syönyt vähemmän.
Eipä tämä pienempi paino takaa muuta kuin roikkuvat vaatteet. Itsevarmuus lisääntyi kyllä tiettyyn pisteeseen asti, sen jälkeen se jäi vakioksi. Masennus vaan ei ole lähtenyt minnekään. Se on tällä hetkellä se isoin röimaa.
Laihduin paljon puolessa vuodessa ja sen jälkeen ehkä 0,5 kg viikossa.
Kun ensimmäisen kerran kävin alusvaateliikkeessä, oli yllätys todella suuri.
Ehkä ylipainoisena hiirenä annoinnitsestäni erilaisen käsityksen.
Laihtumisen myötä itsetuntoni nousi ja se vaikutti kaikkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä mutta itselläni on huono vartalonmalli ja se on sitä laihana ja toki pyöreänä se on entistä huonompi mutta laihuus ei poista ditä että kroppani on huono.
Mä kerran laihdutin alipainoiseksi. Olin vain 43kg ja silti pidin itseäni valtavana. Eli se ei tehnyt itseäni onnelliseksi. Toki jaksoin enemmän kuin ylipainoisena ja keho oli terveempi. Nyt olen normipainon yläpäässä, 60kg. Joo, on liikaa. Mutta en sentään ole ylipainoinen.
Olen kylläkin armollisempi itselleni, se taisi tulla iän mukana. Vaikka olisi laihdutettavaa niin en tunne oloani pahaksi. Oon itse asiassa aika onnellinen ja itsevarma kehossani.
Haluaisin olla 47kg tai maksimissaan 52kg. Ei ole paljon pudotettavaa, se on siitä vain kiinni, että laitan elämäntapani taas kuntoon enkä juo kaloreita.
Se onnellisuus kehosta taitaa tulla siitä, että keho on terve ja normaalissa painossa. Tunnet olosi hyväksi eikä paino aiheuta ongelmia. Vaakaa enemmän kannattaa katsoa mittanauhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Lsihdutettuani mulla olikin yllättäen ääni ja minua kuunneltiin. Miehet kuolasi ja kaikki, mitä sanoin, muuttui kuin taikaiskusta hauskaksi ja älykkääksi. Sain hyväksyntää ja ystävällisyyttä.
Nyt kun olen taas lihava, olen lähinnä ilmaa tai häiriöksi muille.
Kyllä, on kevyt ja energinen olo. Vaatteet näyttävät paremmalta päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu tosi paljon kaikesta. Ite oon ollu tosi koulukiusattu pienenä ja akneihonen (vieläkin kyllä) ja sit lukiossa lihoin aika paljon alkoloholista ja mäkistä ja yliopiston sitsit ei auttanu asiaa vaan painuin vaan enemmän pestopastan ja stressin takia mut 2018 keväällä pudotin aivan älyttömästi painoa ja menin (jopa vaarallisesti ehkä) alipainon puolelle (168cm 52kg ja lihaksia näkyi) ja yhtäkkiä sain tosi paljon huomiota kaikilta et oon laihtunu ja aina kun riisuin jätkien edessä niin tuli sellanen ”damn sä oot seksikäs” (tiiän kuulostaa ällöltä mut se autto mun mielenterveyttä) ja sen kautta sain rehellisesti superpaljon itsevarmuutta hankkia esim parisuhteen ja mun mielestä ihan älyttömän komean miehen kanssa (ja supersöpö luonne kanssa) et se autto ainakin itellä sellaseen seksikkääseen oloon et ”tiiän et oon seksikäs” ja sit lähestyy enemmän ihmisii, on positiivinen koska tietää et on ”arvoo” ja ylimielisyyttä ja tuntuu et tulee enemmän kavereita et on enemmän positiivinen ja itsevarma kuin mitä olin ylipainoisena (ja aina tosin se akne ollu) mut sit tiedän kanssa et sen jälkeen oon nyt lihonu 4kg ja läskiä eli keho muuttunu tosi paljon mut mul on silti kaikki sama et se auttaa henkisesti siihen et uskaltaa tehdä asioita vieläkin (esim super selluliittia kaikkialla, käsivarret, etureidet, takareidet yms) mut silti täs ollaan onnellisempia kuin ikinä koska nyt syön kaikkea mut pidän kanssa sen siinä 55-56kg tienoilla eli henkisesti autto mua toooosi paljon
Vierailija kirjoitti:
Tekee. Olo on energinen, jaksaa liikkua, syö terveellisesti, peilikuvaan voi olla tyytyväinen ja vaatteet näyttää hyvältä.
Minä olen laihduttanut nyt paljonkin, kymmeniä kiloja ja en todellakaan voi sanoa olevani tyytyväinen peilikuvaan, saati että pitäisin itseäni seksikkäänä. Vielä on matkaa normaalipainoon n. 15 kg. Olen tehnyt tämän kaiken ruokavalion ja liikunnan avulla, mutta kroppa on kamala. Rinnat roikkuu tyhjinä kärpäslätkinä navan kohdalla, ellei alemmallakin, vatsan ja lantion kohdalla on ryppyinen pussukka. Reidet täynnä roikkuvaa nahkaa ja selluliittia, käsivarsissa samoin - tyhjää nahkaa alleina. Vaatteet eivät tule koskaan näyttämään kivoilta päälläni, ellen käytä spandex-alusvaatteita jatkuvasti - saisi kursittua kasaan kaikki.
Tämän kropan kohentamiseen tarvittaisiin suuria leikkauksia, jotta siitä saataisiin edes jotenkin inhimillisen näköinen - ei vaan ole koskaan varaa moiseen pienituloisena, kohta työttömänä.
Ja mitäs sitten tehdään kasvoille, jotka toki ovat kaventuneet laihdutuksen myötä ja onnekseni mm. kaulaan ei ole jäänyt roikkuvaa nahkaa, mutta yhtä rumat kasvot minulla on mitä ennen painonpudotusta? Ei tässä mitenkään erityisen onnellinen ole, eikä elämä ole muuttunut miksikään, vaikka vaaka näyttää parempaa ja pienempää lukemaa. Ihan yhtä näkymätön olen kaikille edelleen, mitään uutta ja mullistavaa ei ole eteen tullut. Terveyskään ei ole erityisesti kohentunut, koska sairaalloisen ylipainoisenakaan siinä ei ollut mitään vikaa. Miksi sitten olen ollut todella ylipainoinen, noh siihen on monta syytä, mutta syömishäiriö ei kuulu kuvaan. Onneksi tai epäonneksi (olisihan rakkaus kivaa), minä olen ollut sinkku jo kauan, että kenenkään miehen ei tarvitse kärsiä ulkomuodostani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 175,4cm ja painan 42,7 kiloa. Olen onnellinen.
Aivan asiallinen kysymys. Fysiologisesta näkökulmasta katsoen ylipaino on yhteydessä tietynlaiseen suolistobakteerikantaan, joka heikentää myös ihmisen mielialaa. Hoikilla ihmisillä suolisto on täynnä hyväntahtoisempia bakteereita, jotka parantavat ihmisen mielialaa.
Lisäksi liikunta tuottaa monille ihmisille endorfiineja, ja liikunta on hoikalle helpompaa kuin ylipainoiselle, joten siinäkin mielessä onnellisuus voi määrällisesti lisääntyä.
Eli kyllä, voidaan sanoa, että hoikat ovat onnellisempia kuin lihavat, mutta toisaalta kaikkien ihmisten mielialat eivät reagoi yhtä voimakkaasti mihinkään hormoni- tai entsyymiärsykkeisiin. Tällöin lihavakin voi olla ihan onnellinen, vaikka olisi ehkä vieläkin onnellisempi hoikempana.