Lue keskustelun säännöt.
Te joilla lapsi(a), kertokaa rehellisesti! Harmittaako ikinä, että ei olekaan enää vapaa lähtemään....
31.12.2020 |
....esimerkiksi jos pääsisi vaikka vuodeksi johonkin unelmien ulkomaahan töihin tai vastaavaa. Mutta kun on lapsi tai lapsia, niin ei voikaan. Tai ei voikaan lähteä ex tempore ulos juhlimaan tai tekemään aikuisten juttuja kun pitää olla lapsenvahti eikä sellaista niin helppo ole löytää. Harmittaako koskaan salaa, että tuli tehtyä lapsia?
Kommentit (80)
Ei.
Muutimme Lontooseen kun tytär oli 2 kk ja Lontoosta Brysseliin kun poika oli 3 kk. Kun palasimme Suomeen isovanhemmat, tädit ja enot hoitivat kilvan, että jos haluja juhlimiseen olisi ollut olisimme voineet mennä vaikka joka ilta.
Ole koskaan kiinnostanut riekkuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsettomat tuntuvat ajattelevan usein että lapset vain vievät elämästä tiettyjä asioita kuten vapauden mennä. Siinä vaan saa niin paljon myös tilalle. Se voi olla raskasta mutta myös niin rakasta.
Tietysti on parempi jos olet jo ehtinyt juoksusi juosta. Mutta kyllä mutsina ja faijanakin pääsee vielä ulos, se on järjestelykysymys.
Sen vapauden saa takaisin. Ei ne lapset montaa vuotta pieniä ole. Teinit menee jo omia menojaan ja ei ne vanhempua enää kahlitse. Eri asua, jos hankkii monta lasta ja uusi pikkulapsi kainalossa 10-20 vuotta.
Olen lapseton eli kysymys ei koske minua, mutta itseäni on lasten hankinnassa pelottanut aina vapauden menettämistä enemmän huoli, joka omaan lapseen (kuulemma) aina liittyy. Olen jo nyt huolestunut, että vanhemmilleni, puolisolleni tai muille läheisilleni sattuu jotain.
Toisinaan kyllä. Ei kyllä mikään sellainen, että ei pääsisi juhlimaan tai voisi lähteä extemporereissuun. Mutta sellaiset asiat, etten voi elää omannäköistä elämää. Olen sidottu lasten isän tahdosta elämään tietyllä asuinalueella kerrostalossa. Vaihtoehto on, että en saisi elää lasteni kanssa ja se taas ei oikeasti ole itselleni vaihtoehto. Mutta kun lapset muuttavat pois kotoa, muutan itse hyvin kauas täältä ja maksan asumisestani murto-osan nykyisestä kulissielämästäni ja käytän rahani siihen, että teen asioita mitä haluan, sen sijaan että maksan hillittömiä summia rahaa siitä, että kilpailen naapureiden kanssa jotain kuvitteellista kisaa siitä kenellä on hienoin auto, isoin grilli ja hoidetuin piha....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei harmita. Olin 31v kun sain lapsen ja olin saanut ihan vapaasti mennä toistakymmentä vuotta. Jo ennen lastakin olen kyllä viihtynyt erittäin hyvin kotona. Lapsi on aika helppo ottaa mukaan, enemmän on päänvaivaa lemmikeistä jos johonkin yön yli haluaa mennä.
Sain erityislapsen, jota ei tuosta vain oteta mukaan mihinkään. Eli joskus joo. En häntä silti pois vaihtaisi.
Ei harmita. Ennen lastenhankintaa pohdin nuo asiat läpi ja mietin mitä oikeasti haluan elämältä (haluanko opiskella tai työskennellä ulkomailla jne...?). Totesin tuolloin että en, mutta nyt lasten kanssa voimme kuitenkin muuttaa esim. 3-6 kuukaudeksi haluamiimme maihin ja tämä tarkoitus toteuttaa kunhan nuorimmat vähän kasvavat.
Meillä on lapsille tutuksi tullut lastenhoitaja, jota voimme tarvittaessa pyytää lastenvahdiksi sovittaessa ennakolta. Hätätapauksissa (esim. sairaalareissu) myös suvustamme löytyy apua lastenhoitoon. En minä ennen lapsiakaan mitään spontaania tehnyt ja nyt jos tehdään, niin ne ovat sellaisia reissuja mihin mielelläni otan koko perheeni mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen lapseton eli kysymys ei koske minua, mutta itseäni on lasten hankinnassa pelottanut aina vapauden menettämistä enemmän huoli, joka omaan lapseen (kuulemma) aina liittyy. Olen jo nyt huolestunut, että vanhemmilleni, puolisolleni tai muille läheisilleni sattuu jotain.
Kyllä todellakin lapsistaan on aina huolissaan, jos ei heitä voi itse vahtia 24/7. Ja moni (kuten myös itse) lasten syntymän jälkeen herkistyin todella paljon ja nykyään monet asiat koskettavat (saavat kyynelehtimään) aivan toisella tavalla kuin ennen. Että tähän kannattaa ehkä tosiaan varautua, vaikka vastalahjaksi saakin sitten aivan ihanaa ja pyyteetöntä rakkautta lapsiltaan.
Ei mulla ole halua lähteä reissuun tms. Lapsen saamisessa ei ole harmittanut muu kuin se, että nyt teini-ikäisenä hän haukkuu mua jatkuvasti ja puhuu töykeästi ja valittaa. Sellaista on raskasta kuunnella jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsenhoitajia saa aina ja ulkomaille voi muuttaa lapsen kanssa.
En kadu lainkaan lapsen saantia, mutta siitä huolimatta vituttaa ja harmittaa miljoona kertaa päivässä kun taaperoa kasvattaa. Se ei johdu siitä, että haluaisin lähteä bilettämään vaan siitä, että kasvattaminen on kovaa hommaa ja on ihan normaalia, että välillä (usein) palaa hetkellisesti pinna. Tämän takia ei tarvitse jättää lapsia tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei harmittanut, kun ennen lasta oli jo koira, joka esti vapaan ex tempore liikkumisen.
Mulla on koira ja se koiran omistaminen on vain vahvistanut päätöstä olla ikinä hankkimatta lapsia. Tälläkin hetkellä on kymmeniä ideoita ja asioita mitä toteutan "Sit kun ei oo enää koiraa". Ja nyt jonkun tietysti tekee mieli tulla syyttelemään että kaltoinkohtelen varmasti koiraani: Ei, vaan hoidan sitä just niin hyvin kuin koiraa voi hoitaa. Se saa hyvää ruokaa, paljon ulkoilua, rapsutusta, rakkautta. Ei se kuitenkaan estä sitä, ettei voisi olla unelmia mitä voi toteuttaa vasta "Sit kun ei ole enää koiraa". Jos lapsia menisin hankkimaan lisäriipaksi niin se olisi kyllä täys itsemurha niiden unelmien kannalta.
No omat lapset on kumminkin aivan eri asia kuin koira... Minulla on muuten koira ja kolme 15-18 vuotiasta lasta, eikä lapset eikä koira estä tekemästä mitään, mitä haluan tehdä. Se on ihan järjästelykysymys.
Ja tosiaan, mua ei yhtään haittaa ettet halua lapsia. Halusin vain tuoda esille että koira on todellakin eri asia kuin ihmislapsi ja ettei kumpikaan ole esteenä, jos osaa suunnitella ja on edes alkeellinen tukiverkosto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisinaan kyllä. Ei kyllä mikään sellainen, että ei pääsisi juhlimaan tai voisi lähteä extemporereissuun. Mutta sellaiset asiat, etten voi elää omannäköistä elämää. Olen sidottu lasten isän tahdosta elämään tietyllä asuinalueella kerrostalossa. Vaihtoehto on, että en saisi elää lasteni kanssa ja se taas ei oikeasti ole itselleni vaihtoehto. Mutta kun lapset muuttavat pois kotoa, muutan itse hyvin kauas täältä ja maksan asumisestani murto-osan nykyisestä kulissielämästäni ja käytän rahani siihen, että teen asioita mitä haluan, sen sijaan että maksan hillittömiä summia rahaa siitä, että kilpailen naapureiden kanssa jotain kuvitteellista kisaa siitä kenellä on hienoin auto, isoin grilli ja hoidetuin piha....
Isoin grilli ja hoidetuin piha kerrostalossa?
Vierailija kirjoitti:
Olen lapseton eli kysymys ei koske minua, mutta itseäni on lasten hankinnassa pelottanut aina vapauden menettämistä enemmän huoli, joka omaan lapseen (kuulemma) aina liittyy. Olen jo nyt huolestunut, että vanhemmilleni, puolisolleni tai muille läheisilleni sattuu jotain.
Sen huolen kanssa oppi hyvin elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lapseton eli kysymys ei koske minua, mutta itseäni on lasten hankinnassa pelottanut aina vapauden menettämistä enemmän huoli, joka omaan lapseen (kuulemma) aina liittyy. Olen jo nyt huolestunut, että vanhemmilleni, puolisolleni tai muille läheisilleni sattuu jotain.
Kyllä todellakin lapsistaan on aina huolissaan, jos ei heitä voi itse vahtia 24/7. Ja moni (kuten myös itse) lasten syntymän jälkeen herkistyin todella paljon ja nykyään monet asiat koskettavat (saavat kyynelehtimään) aivan toisella tavalla kuin ennen. Että tähän kannattaa ehkä tosiaan varautua, vaikka vastalahjaksi saakin sitten aivan ihanaa ja pyyteetöntä rakkautta lapsiltaan.
Kannattaa muuten varautua siihenkin, että sekä huoli että herkistyminen kestävät ilmeisesti lopun ikää. - Aikuisen äiti
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti kyllä välillä harmittaa. Ja siis eihän noi mitään ulkomaalle muuttoja estä, vaan sellaisen "nyt meen ex-tempore johonkin minne lapsia ei voi ottaa", ja tuonkin vain silloin kun ei onnistu toisen vanhemman puolesta. Näitä tilanteita on kyllä erittäin harvoin, ja tekisin lapset uudestaankin, ei ne niin erikoisia juttuja ikinä ole.
No tuollaisessa tilanteessa minua ei kyllä tosiaankaan harmita se, että lapset ovat olemassa vaan se, etten esim. saa lapsenvahtia tai ei ole siihen juuri sillä hetkellä varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei harmittanut, kun ennen lasta oli jo koira, joka esti vapaan ex tempore liikkumisen.
Mulla on koira ja se koiran omistaminen on vain vahvistanut päätöstä olla ikinä hankkimatta lapsia. Tälläkin hetkellä on kymmeniä ideoita ja asioita mitä toteutan "Sit kun ei oo enää koiraa". Ja nyt jonkun tietysti tekee mieli tulla syyttelemään että kaltoinkohtelen varmasti koiraani: Ei, vaan hoidan sitä just niin hyvin kuin koiraa voi hoitaa. Se saa hyvää ruokaa, paljon ulkoilua, rapsutusta, rakkautta. Ei se kuitenkaan estä sitä, ettei voisi olla unelmia mitä voi toteuttaa vasta "Sit kun ei ole enää koiraa". Jos lapsia menisin hankkimaan lisäriipaksi niin se olisi kyllä täys itsemurha niiden unelmien kannalta.
Mä haaveilen samoin — sit kun lapsi muuttaa kotoa niin... (ja ottaa koiran mun suunnitelmien ajaksi hoitoon, jos koira silloin vielä on 😀). Ei se lapsi paljon sen kauemmin kotona pyöri kuin useimmat koiratkaan! Lapsen kanssa tietysti matkustellaan, lasketellaan yms. mutta haaveilen kyllä aikuisten matkoistakin. Parille pitkälle viikonlopulle olen lapsen aikana päässyt, ja se kyllä vain kasvattaa unelmia.
Lapsien myötä olen jättänyt kaikki päihteet, opiskellut pitkälle, päässyt hyvään työpaikkaan ja alkanut harrastaa voimailua ja moottoripyöräilyä.
Tätä muutosta on eletty jo niin monta vuotta, ettei voi sanoa miksikään trendiksi, vaan pysyväksi elämänmuutokseksi.
Eli ei, en voi sanoa että harmittaisi kun ei pääse kuppilaan juomaan kaljaa elämänkoululaisten kanssa ja syyttämään Sipilän hallitusta oman elämänsä kurjuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Kaipa sitä miettii tuollaisia, jos ei yhtään ymmärrä, että lapsen myötä saa sen ns. vapauden tilalle paljon kaikkea muuta. Yleensä lähes kaikki vanhemmat ovat sitä mieltä, että eivät vaihtaisi lapsiaan mihinkään.
Tähän kommenttiin nähden, niin yllättävän paljon sitä valitusta varsinkin pikkulasten äideiltä kuulee, että kun ei ole sitä omaa aikaa. Ei pääse kampaajalle, ei niihin harrastuksiin, joita olisi halunnut, ei ole kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa jne. Eli harmittaa!
En ole lukenut suurinta osaa viesteistä, mutta ihmeen suuri tarve täällä on lapsellisten todistella sitä rakkauttaan lapsiaan kohtaan ja että ne ovat tärkeimmät jne. Mutta kun eihän tässä sitä kysytty! Vaan rehellisiä vastauksia, että _harmittaako_ koskaan, ettei ole enää vapaa tekemään asioita esim extempore tai silloikn, kun huvittaisi.
Tää kommentti varmasti tullaan lynkkaamaan täällä, mutta siitä vaan. Eihän näitä asioita haluta tietenkään ääneen sanoa, kun pitää yrittää näyttää siltä Vuoden Äidiltä.
Ei oo harmittanut. Mulla harvinainen tilanne, kun ainoa lapsi kuoli ja "vapauduin" lapsen hoidosta niin jouduin taas elämään "vapaata" elämää. Hirveää oli ja tosi tyhjää elämä. Sen pahimman surun jälkeenkin. Ei ulkomaan matkat ja vapaus tehdä mitä vaan merkannut mitään. Ei yhtään mitään. Kun lopulta vuosien jälkeen sai toisen lapsen, niin on vaan niin kiitollinen, että saa elää lapsen "ehdoilla". Yhtään en oo vapautta jäänyt kaipaamaan.
Toki vapaaehtoisesti lapsettomilla tilanne on eri. Tämä näin lapsia tahtoneen näkökulmasta, että vapaus ei ole mitään lapsen rinnalla, vaikka omaa aikaa ja siihen liittyviä asioita arvostankin.
Kaipa sitä miettii tuollaisia, jos ei yhtään ymmärrä, että lapsen myötä saa sen ns. vapauden tilalle paljon kaikkea muuta. Yleensä lähes kaikki vanhemmat ovat sitä mieltä, että eivät vaihtaisi lapsiaan mihinkään.