Erolapset (myös aikuiset), kokemuksia

Te, joilla parisuhteessa on vaikeaa ja pohditteveroa: meilläkin on ollut monta kriisiä ja todella huonoja aikoja avioliitossa, mutta on kuitenkin lopulta päätetty jatkaa yhdessä, joskus hammasta purren. Nyt olemme onnellisia, että jaksoimme. Ehjä koti ja parisuhde voi hyvin. Kaikkiin liittoihin kuuluu myös niitä huonoja aikoja. Muistelkaa, miksi halusitte kumppaninne alunperin, mikä hänessä viehätti jne.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…

"Yksi useimmin toistetuista väitteistä on, että vain onnellinen vanhempi pystyy tarjoamaan onnellisen lapsuuden. Erotutkimuksen pioneerin Judith Wallersteinin mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Usein onnettomaan avioliittoon jääneet vanhemmat ovat yllättyneitä kuullessaan, että heidän lapsensa ovat myöhemmin pitäneet lapsuuttaan varsin onnellisena. Lasta ei välttämättä haittaa vaikka avioliitto on kylmä ja vanhemmat nukkuvat eri huoneissa.

Wallerstein päätyi näihin tuloksiin tehtyään 25 vuotta kestävän seurantatutkimuksen, jossa hän selvitti amerikkalaisten erolasten elämää.

- En halua sanoa, että älkää erotko, mutta lapset saattavat pitää enemmän onnettomasta perheestä, Wallerstein sanoi haastattelussa vuonna 1976."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap sinulla on väärä lähtökohta. Jis joudut miettimään tuota, niin ero ei ole ratkaisu. Ero on ratkaisu lapsiperheessä vain silloin, kun tiedät sisimmässäsi, ettei sinulla olkuue muuta vaihtoehtoa kuin erota.

Painin sisäisten ristiriitojen kanssa, parisuhde on ollut pitkään pakkasen puolella. En osaa vetää rajaa, mikä on omaa itsekkyyttäni ja mikä on "oikea tapa toimia". Elän elämääni jotenkin puoliteholla, mutta lasteni hyvinvoinnin takia olen valmis tekemään lähes kaikki mahdolliset myönnytykset. En usko, että tilanteen korjaaminen on mahdotonta, vaikka todella vaikeaa se onkin.

Ap

Valitettavasti palstan vastaajat ovat jo lähtökohtaisesti aika vinoutunut otos. Ja monien vastauksista paistaa läpi se, että ero on johtanut toisen vanhemman menettämiseen. Lapsella voi olla yhden hyvän kodin sijaan kaksi hyvää kotia. Olennaista on se, että vanhemmat ovat onnellisia ja voivat tahoillaan niin hyvin, että heillä riittää aikaa ja energiaa vanhemmuuteen.

Lisäksi kuulostaa hieman ikävältä, että lapset oppivat nykyään kodissasi kylmän suhteen mallia. Myös puolisollasi olisi oikeus tietää, että ajattelet noin. Hänelläkin olisi oikeus intohimoon ja aitoon rakkauteen, jota ei sinulta enää saa.

Minun mielestäni tämä palsta on yleensä nimenomaan siihen suuntaan vinoutunut että ”kun vanhemmat ovat onnellisia, ovat lapsetkin onnellisia” (bingo).

Eli joillakin mystisellä ”onnellisuudella”, kuten myös intohimolla (bingo) perustellaan ihan kaikki lapsen arkea ravisuttavat muutokset. Koska kamalintahan lapsille on se ”kylmän suhteen malli” (bingo).

Ohis.

Nimenomaan näin! On hämmästyttävää miten aikuiset ihmiset pystyvät valehtelemaan itselleen mustan valkoiseksi. Kun totuus on, että eroissa ei yleensä ajatella lapsia tippaakaan, ainoastaan oma napa kiinnostaa.

Jos omaan kotiin meneminen ja kumppanin näkeminen ahdistaa, on syytä asialle tehdä jotakin. Kyllä, siinä ajattelee itseään. Ja silloin todellakin toteutuu tuo ” bingo” ajattelu, että kun itse voi hyvin, niin lapsi voi hyvin. Silloin kun sitä ei ole itse kokenut ( kuten sinä esimerkiksi), on ihan turha moralisoida muita.

Kyllä minä moralisoin jokaista, joka kehtaa väittää että perheen aikuisten ”oikeus intohimoon” (bingo) on tärkeämpi kuin lasten oikeus perheeseensä.

Siitähän tässä on kysymys. Vastakkain ovat lapsen etu ja vanhemman etu. Lapsen etu olisi se tylsä ja ehkä kylmäkin suhde. Vanhemman etu on saada heittäytyä intohimon pauloihin.

Ja mitä taas tulee siihen, että oman puolison näkeminen ”ahdistaa”, niin haluan kyllä hieman lisätietoja. Lyökö kumppani? Juoko kumppani? Puhuuko rumasti? Vai ahdistaako muuten vaan? Näitä olisi hyvä miettiä, ihan siltä varalta että sen lapsenkin seura alkaa jonakin päivänä ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap sinulla on väärä lähtökohta. Jis joudut miettimään tuota, niin ero ei ole ratkaisu. Ero on ratkaisu lapsiperheessä vain silloin, kun tiedät sisimmässäsi, ettei sinulla olkuue muuta vaihtoehtoa kuin erota.

Painin sisäisten ristiriitojen kanssa, parisuhde on ollut pitkään pakkasen puolella. En osaa vetää rajaa, mikä on omaa itsekkyyttäni ja mikä on "oikea tapa toimia". Elän elämääni jotenkin puoliteholla, mutta lasteni hyvinvoinnin takia olen valmis tekemään lähes kaikki mahdolliset myönnytykset. En usko, että tilanteen korjaaminen on mahdotonta, vaikka todella vaikeaa se onkin.

Ap

Valitettavasti palstan vastaajat ovat jo lähtökohtaisesti aika vinoutunut otos. Ja monien vastauksista paistaa läpi se, että ero on johtanut toisen vanhemman menettämiseen. Lapsella voi olla yhden hyvän kodin sijaan kaksi hyvää kotia. Olennaista on se, että vanhemmat ovat onnellisia ja voivat tahoillaan niin hyvin, että heillä riittää aikaa ja energiaa vanhemmuuteen.

Lisäksi kuulostaa hieman ikävältä, että lapset oppivat nykyään kodissasi kylmän suhteen mallia. Myös puolisollasi olisi oikeus tietää, että ajattelet noin. Hänelläkin olisi oikeus intohimoon ja aitoon rakkauteen, jota ei sinulta enää saa.

Minun mielestäni tämä palsta on yleensä nimenomaan siihen suuntaan vinoutunut että ”kun vanhemmat ovat onnellisia, ovat lapsetkin onnellisia” (bingo).

Eli joillakin mystisellä ”onnellisuudella”, kuten myös intohimolla (bingo) perustellaan ihan kaikki lapsen arkea ravisuttavat muutokset. Koska kamalintahan lapsille on se ”kylmän suhteen malli” (bingo).

Ohis.

Nimenomaan näin! On hämmästyttävää miten aikuiset ihmiset pystyvät valehtelemaan itselleen mustan valkoiseksi. Kun totuus on, että eroissa ei yleensä ajatella lapsia tippaakaan, ainoastaan oma napa kiinnostaa.

Jos omaan kotiin meneminen ja kumppanin näkeminen ahdistaa, on syytä asialle tehdä jotakin. Kyllä, siinä ajattelee itseään. Ja silloin todellakin toteutuu tuo ” bingo” ajattelu, että kun itse voi hyvin, niin lapsi voi hyvin. Silloin kun sitä ei ole itse kokenut ( kuten sinä esimerkiksi), on ihan turha moralisoida muita.

En ole kokenut sitä, että kumppanini näkeminen ahdistaa, koska traumatisoiduin omien vanhempieni erosta niin, etten ole ikinä vakavaan parisuhteeseen kyennyt. Ja vanhempieni mielestä he hoitivat eronsa poikkeuksellisen hyvin ja meitä lapsia säästäen. 

Vanhempani epäilemättä voivat eronsa jälkeen paremmin, mutta minä en. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap sinulla on väärä lähtökohta. Jis joudut miettimään tuota, niin ero ei ole ratkaisu. Ero on ratkaisu lapsiperheessä vain silloin, kun tiedät sisimmässäsi, ettei sinulla olkuue muuta vaihtoehtoa kuin erota.

Painin sisäisten ristiriitojen kanssa, parisuhde on ollut pitkään pakkasen puolella. En osaa vetää rajaa, mikä on omaa itsekkyyttäni ja mikä on "oikea tapa toimia". Elän elämääni jotenkin puoliteholla, mutta lasteni hyvinvoinnin takia olen valmis tekemään lähes kaikki mahdolliset myönnytykset. En usko, että tilanteen korjaaminen on mahdotonta, vaikka todella vaikeaa se onkin.

Ap

Valitettavasti palstan vastaajat ovat jo lähtökohtaisesti aika vinoutunut otos. Ja monien vastauksista paistaa läpi se, että ero on johtanut toisen vanhemman menettämiseen. Lapsella voi olla yhden hyvän kodin sijaan kaksi hyvää kotia. Olennaista on se, että vanhemmat ovat onnellisia ja voivat tahoillaan niin hyvin, että heillä riittää aikaa ja energiaa vanhemmuuteen.

Lisäksi kuulostaa hieman ikävältä, että lapset oppivat nykyään kodissasi kylmän suhteen mallia. Myös puolisollasi olisi oikeus tietää, että ajattelet noin. Hänelläkin olisi oikeus intohimoon ja aitoon rakkauteen, jota ei sinulta enää saa.

Minun mielestäni tämä palsta on yleensä nimenomaan siihen suuntaan vinoutunut että ”kun vanhemmat ovat onnellisia, ovat lapsetkin onnellisia” (bingo).

Eli joillakin mystisellä ”onnellisuudella”, kuten myös intohimolla (bingo) perustellaan ihan kaikki lapsen arkea ravisuttavat muutokset. Koska kamalintahan lapsille on se ”kylmän suhteen malli” (bingo).

Ohis.

Nimenomaan näin! On hämmästyttävää miten aikuiset ihmiset pystyvät valehtelemaan itselleen mustan valkoiseksi. Kun totuus on, että eroissa ei yleensä ajatella lapsia tippaakaan, ainoastaan oma napa kiinnostaa.

Kyllä itse ajattelen, että eron vaikeuksien jälkeen lapsillani on nyt parempi olla minun kanssani kuin silloin, kun oli ydinperhe, mikä minusta oli täysin kulissi.

Minä olin se perheen ylläpitäjä, lasten huoltaja, laskujen maksaja, asioiden hoitaja ja henki. Mies ei kuulunut minun ja lasten elämään oikeastaan mitenkään. Eli jotain omaa elämää, mutta silti häntä piti elättää. Kohteli kylmästi, oli itsekäs. Muuttui täysin suhteen loppuvuosina.

Eron jälkeen minulla on ollut enemmän rahaa lapsiin. Kolme teiniä, joita huollan. Isä ei maksa mitään eikä oikeastaan kuulu lasten elämään.

Mun vanhemmat erosivat, kun olin jo päälle nelikymppinen.

Ensimmäisen kerran tekivät eroa jo varmaan 30v. Kasvoin siinä, että äiti haukkui isää meille lapsille, hän ei tehnyt ns mitään pahaa. Ei juonut, lyönyt ja tuskin pettikään. Isä oli paljon töissä ja nuoruudessani jäi jollain tapaa etäiseksi. Tämä vaikutti minuun siten, että jnkl piikittelevä kommunikaatio parisuhteessa ja puolison haukkuminen oli minulle normaalia. Puolisoni puolestaan oli saanut kotoaan sellaisen mallin, että aviopuolisot eivät koskaan ole eri mieltä asioista, ts toinen jyrää ja toinen vaikenee. Meni useita vuosia, että päästiin näiden parisuhdemallien yli/ohi. 

Nyt kun vanhempani ovat eronneet, tilanne on sellainen että äitini on katkeroitunut. Valittaa yksinäisyyttään, mutta minkäs teet, työ, perhe-elämä ja korona rajoittavat vierailuja ja rehellisyyden nimissä mulla on elämässäni muutakin kuin se hänen jatkuvan isän haukkumisen kuuntelu mitä äidin elämä ja ulosanti on.  Hän myös kokee suureksi uhkaksi sen, että olen edelleen yhteydessä isääni, jolle esimerkiksi soittelen/whatsappaan, ja jopa raivostuu siitä, jos saa kuulla että lapsenlapset ovat olleet yhteydessä pappaan eikä häneen. 

Omalla kokemuksellani sanoisin, että olisi varmaan ollut parempi, jos olisivat eronneet aikanaan. Vaikka ei ollut väkivaltaa (paitsi äidin toteuttamaa henkistä) ja/tai päihdeongelmaa. Se hyvä puoli tässä aikuisen erolapsen elämässä toki on, että ei joudu uusperhekuvioihin mukaan ja pikkusisaruksiakaan tuskin seitsemänkympiset vanhempani saisivat aikaiseksi . Sinänsä mulla ei olisi mitään sitä vastaan että jompikumpi tai molemmat löytäisivät itselleen uuden elämänkumppanin.

Olin täyttämässä 5. Muistan että silloin oli ihan hirveetä kun isä muutti muualle ja monesti aloin itkeä yöllä niin paljon että äiti pyysi isän hakemaan minut. Totuin kuitenkin aika nopeasti ja koen että vanhempien ero oli hyvä asia. Ennen sitä riitelivät jatkuvasti, eron jälkeen ovat olleet hyvissä väleissä. Sain mennä ja tulla molempien kotona aikalailla kuten halusin, asuivat melko lähekkäin.

Isän uusi naisystävä on ollut tosi kiva mua kohtaan, ei yrittänyt ruveta 'uudeksi äidiksi' mutta on kuitenkin halunnut olla osa myös mun elämää. Plussaa oli myös se että isän luo sain lemmikkejä, äiti ei olisi ikinä suostunut:"D

Nyt oon siis 24.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap sinulla on väärä lähtökohta. Jis joudut miettimään tuota, niin ero ei ole ratkaisu. Ero on ratkaisu lapsiperheessä vain silloin, kun tiedät sisimmässäsi, ettei sinulla olkuue muuta vaihtoehtoa kuin erota.

Painin sisäisten ristiriitojen kanssa, parisuhde on ollut pitkään pakkasen puolella. En osaa vetää rajaa, mikä on omaa itsekkyyttäni ja mikä on "oikea tapa toimia". Elän elämääni jotenkin puoliteholla, mutta lasteni hyvinvoinnin takia olen valmis tekemään lähes kaikki mahdolliset myönnytykset. En usko, että tilanteen korjaaminen on mahdotonta, vaikka todella vaikeaa se onkin.

Ap

Valitettavasti palstan vastaajat ovat jo lähtökohtaisesti aika vinoutunut otos. Ja monien vastauksista paistaa läpi se, että ero on johtanut toisen vanhemman menettämiseen. Lapsella voi olla yhden hyvän kodin sijaan kaksi hyvää kotia. Olennaista on se, että vanhemmat ovat onnellisia ja voivat tahoillaan niin hyvin, että heillä riittää aikaa ja energiaa vanhemmuuteen.

Lisäksi kuulostaa hieman ikävältä, että lapset oppivat nykyään kodissasi kylmän suhteen mallia. Myös puolisollasi olisi oikeus tietää, että ajattelet noin. Hänelläkin olisi oikeus intohimoon ja aitoon rakkauteen, jota ei sinulta enää saa.

Minun mielestäni tämä palsta on yleensä nimenomaan siihen suuntaan vinoutunut että ”kun vanhemmat ovat onnellisia, ovat lapsetkin onnellisia” (bingo).

Eli joillakin mystisellä ”onnellisuudella”, kuten myös intohimolla (bingo) perustellaan ihan kaikki lapsen arkea ravisuttavat muutokset. Koska kamalintahan lapsille on se ”kylmän suhteen malli” (bingo).

Ohis.

Nimenomaan näin! On hämmästyttävää miten aikuiset ihmiset pystyvät valehtelemaan itselleen mustan valkoiseksi. Kun totuus on, että eroissa ei yleensä ajatella lapsia tippaakaan, ainoastaan oma napa kiinnostaa.

Jos omaan kotiin meneminen ja kumppanin näkeminen ahdistaa, on syytä asialle tehdä jotakin. Kyllä, siinä ajattelee itseään. Ja silloin todellakin toteutuu tuo ” bingo” ajattelu, että kun itse voi hyvin, niin lapsi voi hyvin. Silloin kun sitä ei ole itse kokenut ( kuten sinä esimerkiksi), on ihan turha moralisoida muita.

Ikävä kyllä lapsi ei välttämättä voi hyvin, kun aikuinen on myllertänyt hänen koko arkensa oman hyvinvointinsa takaamiseksi.

Minun vanhempani erosivat, kun oli 11. Ero oli äärimmäisen positiivinen asia ja muistan jo silloin, kuinka onnelliseksi se ilmoitus minut teki ja ihmettelin, miksi sitä vakuuteltiin, että syy ei ole meidän lasten, en kuvitellutkaan sen olevan. Mitään traumoja se ei jättänyt eikä erolla ollut negatiivista vaikutusta minuun. Se oli vanhempieni kohdalla oikea päätös :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap sinulla on väärä lähtökohta. Jis joudut miettimään tuota, niin ero ei ole ratkaisu. Ero on ratkaisu lapsiperheessä vain silloin, kun tiedät sisimmässäsi, ettei sinulla olkuue muuta vaihtoehtoa kuin erota.

Painin sisäisten ristiriitojen kanssa, parisuhde on ollut pitkään pakkasen puolella. En osaa vetää rajaa, mikä on omaa itsekkyyttäni ja mikä on "oikea tapa toimia". Elän elämääni jotenkin puoliteholla, mutta lasteni hyvinvoinnin takia olen valmis tekemään lähes kaikki mahdolliset myönnytykset. En usko, että tilanteen korjaaminen on mahdotonta, vaikka todella vaikeaa se onkin.

Ap

Valitettavasti palstan vastaajat ovat jo lähtökohtaisesti aika vinoutunut otos. Ja monien vastauksista paistaa läpi se, että ero on johtanut toisen vanhemman menettämiseen. Lapsella voi olla yhden hyvän kodin sijaan kaksi hyvää kotia. Olennaista on se, että vanhemmat ovat onnellisia ja voivat tahoillaan niin hyvin, että heillä riittää aikaa ja energiaa vanhemmuuteen.

Lisäksi kuulostaa hieman ikävältä, että lapset oppivat nykyään kodissasi kylmän suhteen mallia. Myös puolisollasi olisi oikeus tietää, että ajattelet noin. Hänelläkin olisi oikeus intohimoon ja aitoon rakkauteen, jota ei sinulta enää saa.

Minun mielestäni tämä palsta on yleensä nimenomaan siihen suuntaan vinoutunut että ”kun vanhemmat ovat onnellisia, ovat lapsetkin onnellisia” (bingo).

Eli joillakin mystisellä ”onnellisuudella”, kuten myös intohimolla (bingo) perustellaan ihan kaikki lapsen arkea ravisuttavat muutokset. Koska kamalintahan lapsille on se ”kylmän suhteen malli” (bingo).

Ohis.

Nimenomaan näin! On hämmästyttävää miten aikuiset ihmiset pystyvät valehtelemaan itselleen mustan valkoiseksi. Kun totuus on, että eroissa ei yleensä ajatella lapsia tippaakaan, ainoastaan oma napa kiinnostaa.

Jos omaan kotiin meneminen ja kumppanin näkeminen ahdistaa, on syytä asialle tehdä jotakin. Kyllä, siinä ajattelee itseään. Ja silloin todellakin toteutuu tuo ” bingo” ajattelu, että kun itse voi hyvin, niin lapsi voi hyvin. Silloin kun sitä ei ole itse kokenut ( kuten sinä esimerkiksi), on ihan turha moralisoida muita.

Kyllä minä moralisoin jokaista, joka kehtaa väittää että perheen aikuisten ”oikeus intohimoon” (bingo) on tärkeämpi kuin lasten oikeus perheeseensä.

Siitähän tässä on kysymys. Vastakkain ovat lapsen etu ja vanhemman etu. Lapsen etu olisi se tylsä ja ehkä kylmäkin suhde. Vanhemman etu on saada heittäytyä intohimon pauloihin.

Ja mitä taas tulee siihen, että oman puolison näkeminen ”ahdistaa”, niin haluan kyllä hieman lisätietoja. Lyökö kumppani? Juoko kumppani? Puhuuko rumasti? Vai ahdistaako muuten vaan? Näitä olisi hyvä miettiä, ihan siltä varalta että sen lapsenkin seura alkaa jonakin päivänä ahdistaa.

Niin juuri. Enkä myöskään ymmärrä, miksi ero on usein se ensimmäinen toimenpide, kun kumppani alkaa "ahdistaa".

Näissä vastauksissa tuntuu paistavan läpi huono vanhemmuus eri muodoissaan. Erikoista on se, että jopa ne lapset joiden toinen vanhempi on kuollut lapsuusaikana, pystyvät lähtökohtaisesti muistelemaan lapsuutta hyvällä ja muodostamaan terveitä parisuhteita. Ja jopa hyväksymään jäljelle jääneen puolison uuden kumppanin ja heidän lapset. Eihän se ero itsessään johda hylkäämiseen, alkoholismiin, vieraantumiseen tai heikkoon aikuisiän mielenterveyteen vaan se miten se eron hoitaa ja miten ne lapset hoitaa. Jos vanhemmilla riittää toisilleen myötämielisyyttä ja jo he seisovat henkisesti omilla jaloillaan, ei ero aiheuta sen suurempia traumoja. Mutta se on varmasti niin, että ero voi nostaa niitä persoonan varjopuolia esiin aikuisilla ja silloin lapset liittävät ongelmat juuri siihen eroon. Näköjään aikuisenakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap sinulla on väärä lähtökohta. Jis joudut miettimään tuota, niin ero ei ole ratkaisu. Ero on ratkaisu lapsiperheessä vain silloin, kun tiedät sisimmässäsi, ettei sinulla olkuue muuta vaihtoehtoa kuin erota.

Painin sisäisten ristiriitojen kanssa, parisuhde on ollut pitkään pakkasen puolella. En osaa vetää rajaa, mikä on omaa itsekkyyttäni ja mikä on "oikea tapa toimia". Elän elämääni jotenkin puoliteholla, mutta lasteni hyvinvoinnin takia olen valmis tekemään lähes kaikki mahdolliset myönnytykset. En usko, että tilanteen korjaaminen on mahdotonta, vaikka todella vaikeaa se onkin.

Ap

Valitettavasti palstan vastaajat ovat jo lähtökohtaisesti aika vinoutunut otos. Ja monien vastauksista paistaa läpi se, että ero on johtanut toisen vanhemman menettämiseen. Lapsella voi olla yhden hyvän kodin sijaan kaksi hyvää kotia. Olennaista on se, että vanhemmat ovat onnellisia ja voivat tahoillaan niin hyvin, että heillä riittää aikaa ja energiaa vanhemmuuteen.

Lisäksi kuulostaa hieman ikävältä, että lapset oppivat nykyään kodissasi kylmän suhteen mallia. Myös puolisollasi olisi oikeus tietää, että ajattelet noin. Hänelläkin olisi oikeus intohimoon ja aitoon rakkauteen, jota ei sinulta enää saa.

Minun mielestäni tämä palsta on yleensä nimenomaan siihen suuntaan vinoutunut että ”kun vanhemmat ovat onnellisia, ovat lapsetkin onnellisia” (bingo).

Eli joillakin mystisellä ”onnellisuudella”, kuten myös intohimolla (bingo) perustellaan ihan kaikki lapsen arkea ravisuttavat muutokset. Koska kamalintahan lapsille on se ”kylmän suhteen malli” (bingo).

Ohis.

Nimenomaan näin! On hämmästyttävää miten aikuiset ihmiset pystyvät valehtelemaan itselleen mustan valkoiseksi. Kun totuus on, että eroissa ei yleensä ajatella lapsia tippaakaan, ainoastaan oma napa kiinnostaa.

Jos omaan kotiin meneminen ja kumppanin näkeminen ahdistaa, on syytä asialle tehdä jotakin. Kyllä, siinä ajattelee itseään. Ja silloin todellakin toteutuu tuo ” bingo” ajattelu, että kun itse voi hyvin, niin lapsi voi hyvin. Silloin kun sitä ei ole itse kokenut ( kuten sinä esimerkiksi), on ihan turha moralisoida muita.

Kyllä minä moralisoin jokaista, joka kehtaa väittää että perheen aikuisten ”oikeus intohimoon” (bingo) on tärkeämpi kuin lasten oikeus perheeseensä.

Siitähän tässä on kysymys. Vastakkain ovat lapsen etu ja vanhemman etu. Lapsen etu olisi se tylsä ja ehkä kylmäkin suhde. Vanhemman etu on saada heittäytyä intohimon pauloihin.

Ja mitä taas tulee siihen, että oman puolison näkeminen ”ahdistaa”, niin haluan kyllä hieman lisätietoja. Lyökö kumppani? Juoko kumppani? Puhuuko rumasti? Vai ahdistaako muuten vaan? Näitä olisi hyvä miettiä, ihan siltä varalta että sen lapsenkin seura alkaa jonakin päivänä ahdistaa.

No siinäpä sitten moralisoit. En ole sulle velkaa vastata mihinkään noihin kysymyksiin. Jokainen elää omaa elämäänsä niin kuin parhaaksi näkee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat erosivat kun olin 14. Tulintäytenä yllätyksenä, kunpikaan ei perustanut uusperhettä. Asuivat lähekkäin ja vietin aikaa molempien luona. Minussa meni erossa jotain rikki ja se harmittaa yhä.

Koen, että menetin lapsuudenkodin ja ydinperheen ja lapsillanikaan ei ole ehjää mummolaa. Vaikka olen pärjännyt ulkoisesti elämässä hyvin, on minussa jokin syvä surumielisyys ja juurettomuuden tunne. Ja usein tuntuu, että kaikki voidaan ottaa minulta pois ja että mikään ei ole pysyvää.

Sinulla on siis lapsia myös. Tietysti toivon, että sinulla ei tule koskaan olemaan sellaista oloa, että haluat eron. ( tai voihan se miehesikin vain erota ja lähteä). Elämä ei ole koskaan mustavalkoista. Minusta on vähän outoa, että ajattelet noin vielä aikuisena ja äitinä.

Näin puhuu eronnut, itsekäs äiti.

Eronnut kyllä, mutta en itsekäs. Ainoastaan realisti katsoen erotilastoja. Se, että ei itse halua erota lastensa isästä koskaan, ei todellakaan tarkoita sitä, että asia on sillä päätetty. Kyllä sillä isälläkin on oma elämänsä tunteineen ja toiveineen. Voihan toki ajatella elävänsä pää pilvilinnoissa, mutta useinkaan se ei ole totuus. Tietenkin taputan kaikille niille pariskunnille, jotka vielä kuolinvuoteellaan oikeasti rakastavat kumppaniaan. Sehän on ihanaa! Mutta tämä ei kyllä toteudu läheskään kaikilla pariskunnilla.

Mitä sinun mielestäsi rakkaus on? Silloin kuolinvuoteella siis.

Ohis

Siis tarkoitan, että se rakkaus, joka on syttynyt silloin nuorena pysyy samanlaisena rakkautena kuolemaan asti. Kyllä kaikki nyt varmaan tietävät, mitä rakkaudella ylipäätään käsitetään, niin en ala sitä tähän nyt kirjoittaa. Syitä rakkauden loppumiseen ”ennenaikaisesti” on tietysti monia. Minä en ala moralisoimaan kenenkään päätöksiä eroon johtaneisiin syihin. Kukin kokee elämän niin kuin kokee. Jos on sitä mieltä, että lapsi traumatisoituu erosta, niin kannattaa jättää lapsi tekemättä.

Jos on sitä mieltä että lapsi traumatisoituu erosta, on parempi jättää lapsi tekemättä? Tuohan tarkoittaa sitä, että pidät oikeuttaisi erota tärkeämpänä kuin lapsiasi.

Vierailija kirjoitti:

Olin 14. Vihaan tänäkin päivänä (aikuisena) sitä akkaa, jonka matkaan isäni lähti. Koko ikäni isän ikävä on ollut hirveä. Edelleen etsin tai haaveilen itselleni isää. Akka myös tartutti isääni sp-taudin, joka tartutti sen äitiini ja joka melkein kuoli siihen. Tuo akka oli siis lähellä tehdä minusta täysorvon metsästäessään itselleen omaa miestänsä rikkaampaa elättäjää.

Mikä johtaa siihen ajatteluun, että et syytä isääsi, mutta syytä 'akkaa'? Jotenkin ulkopuolisen silmin isäsihän tuossa se NS. väärän tekijä oli.

Olin 10. Äitini kysyi, mitä mieltä olisin siitä, jos he eroaisivat. Olin hämmästynyt, että hänen täytyi kysyä. Muistan ajatelleeni, että nyt täytyy vastata huolellisesti, että varmasti käy selväksi, että kannatan eroa. Ero oli minulle helpotus. Parasta, mitä elämässäni on tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap sinulla on väärä lähtökohta. Jis joudut miettimään tuota, niin ero ei ole ratkaisu. Ero on ratkaisu lapsiperheessä vain silloin, kun tiedät sisimmässäsi, ettei sinulla olkuue muuta vaihtoehtoa kuin erota.

Painin sisäisten ristiriitojen kanssa, parisuhde on ollut pitkään pakkasen puolella. En osaa vetää rajaa, mikä on omaa itsekkyyttäni ja mikä on "oikea tapa toimia". Elän elämääni jotenkin puoliteholla, mutta lasteni hyvinvoinnin takia olen valmis tekemään lähes kaikki mahdolliset myönnytykset. En usko, että tilanteen korjaaminen on mahdotonta, vaikka todella vaikeaa se onkin.

Ap

Valitettavasti palstan vastaajat ovat jo lähtökohtaisesti aika vinoutunut otos. Ja monien vastauksista paistaa läpi se, että ero on johtanut toisen vanhemman menettämiseen. Lapsella voi olla yhden hyvän kodin sijaan kaksi hyvää kotia. Olennaista on se, että vanhemmat ovat onnellisia ja voivat tahoillaan niin hyvin, että heillä riittää aikaa ja energiaa vanhemmuuteen.

Lisäksi kuulostaa hieman ikävältä, että lapset oppivat nykyään kodissasi kylmän suhteen mallia. Myös puolisollasi olisi oikeus tietää, että ajattelet noin. Hänelläkin olisi oikeus intohimoon ja aitoon rakkauteen, jota ei sinulta enää saa.

Minun mielestäni tämä palsta on yleensä nimenomaan siihen suuntaan vinoutunut että ”kun vanhemmat ovat onnellisia, ovat lapsetkin onnellisia” (bingo).

Eli joillakin mystisellä ”onnellisuudella”, kuten myös intohimolla (bingo) perustellaan ihan kaikki lapsen arkea ravisuttavat muutokset. Koska kamalintahan lapsille on se ”kylmän suhteen malli” (bingo).

Ohis.

Nimenomaan näin! On hämmästyttävää miten aikuiset ihmiset pystyvät valehtelemaan itselleen mustan valkoiseksi. Kun totuus on, että eroissa ei yleensä ajatella lapsia tippaakaan, ainoastaan oma napa kiinnostaa.

Jos omaan kotiin meneminen ja kumppanin näkeminen ahdistaa, on syytä asialle tehdä jotakin. Kyllä, siinä ajattelee itseään. Ja silloin todellakin toteutuu tuo ” bingo” ajattelu, että kun itse voi hyvin, niin lapsi voi hyvin. Silloin kun sitä ei ole itse kokenut ( kuten sinä esimerkiksi), on ihan turha moralisoida muita.

Kyllä minä moralisoin jokaista, joka kehtaa väittää että perheen aikuisten ”oikeus intohimoon” (bingo) on tärkeämpi kuin lasten oikeus perheeseensä.

Siitähän tässä on kysymys. Vastakkain ovat lapsen etu ja vanhemman etu. Lapsen etu olisi se tylsä ja ehkä kylmäkin suhde. Vanhemman etu on saada heittäytyä intohimon pauloihin.

Ja mitä taas tulee siihen, että oman puolison näkeminen ”ahdistaa”, niin haluan kyllä hieman lisätietoja. Lyökö kumppani? Juoko kumppani? Puhuuko rumasti? Vai ahdistaako muuten vaan? Näitä olisi hyvä miettiä, ihan siltä varalta että sen lapsenkin seura alkaa jonakin päivänä ahdistaa.

No siinäpä sitten moralisoit. En ole sulle velkaa vastata mihinkään noihin kysymyksiin. Jokainen elää omaa elämäänsä niin kuin parhaaksi näkee.

Selvä. Et tietenkään ole mitään velkaa minulle. Hyvää omaa elämää.

Minulla on taas sellainen kokemus, että vanhempani (olen syntynyt 70-luvulla) vastustivat yleensä eroamista hyvin rankasti, eivätkä itse eronneet, vaikka ei tuo suhde nyt niin tavattoman onnellinen ole ollut.

He puhuivat eronneista juuri tuohon halveksivaan ja syyttävään sävyyn. Lopputulos oli se, etten minä uskaltanut aikanaan erota. Elämä ajoi parikymmentä vuotta ohi ja kärsin, kun eihän sitä erota voi. Onneksi ero lopulta onnistui, mitä lapsenikin ovat kiitelleet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap sinulla on väärä lähtökohta. Jis joudut miettimään tuota, niin ero ei ole ratkaisu. Ero on ratkaisu lapsiperheessä vain silloin, kun tiedät sisimmässäsi, ettei sinulla olkuue muuta vaihtoehtoa kuin erota.

Painin sisäisten ristiriitojen kanssa, parisuhde on ollut pitkään pakkasen puolella. En osaa vetää rajaa, mikä on omaa itsekkyyttäni ja mikä on "oikea tapa toimia". Elän elämääni jotenkin puoliteholla, mutta lasteni hyvinvoinnin takia olen valmis tekemään lähes kaikki mahdolliset myönnytykset. En usko, että tilanteen korjaaminen on mahdotonta, vaikka todella vaikeaa se onkin.

Ap

Valitettavasti palstan vastaajat ovat jo lähtökohtaisesti aika vinoutunut otos. Ja monien vastauksista paistaa läpi se, että ero on johtanut toisen vanhemman menettämiseen. Lapsella voi olla yhden hyvän kodin sijaan kaksi hyvää kotia. Olennaista on se, että vanhemmat ovat onnellisia ja voivat tahoillaan niin hyvin, että heillä riittää aikaa ja energiaa vanhemmuuteen.

Lisäksi kuulostaa hieman ikävältä, että lapset oppivat nykyään kodissasi kylmän suhteen mallia. Myös puolisollasi olisi oikeus tietää, että ajattelet noin. Hänelläkin olisi oikeus intohimoon ja aitoon rakkauteen, jota ei sinulta enää saa.

Minun mielestäni tämä palsta on yleensä nimenomaan siihen suuntaan vinoutunut että ”kun vanhemmat ovat onnellisia, ovat lapsetkin onnellisia” (bingo).

Eli joillakin mystisellä ”onnellisuudella”, kuten myös intohimolla (bingo) perustellaan ihan kaikki lapsen arkea ravisuttavat muutokset. Koska kamalintahan lapsille on se ”kylmän suhteen malli” (bingo).

Ohis.

Nimenomaan näin! On hämmästyttävää miten aikuiset ihmiset pystyvät valehtelemaan itselleen mustan valkoiseksi. Kun totuus on, että eroissa ei yleensä ajatella lapsia tippaakaan, ainoastaan oma napa kiinnostaa.

Jos omaan kotiin meneminen ja kumppanin näkeminen ahdistaa, on syytä asialle tehdä jotakin. Kyllä, siinä ajattelee itseään. Ja silloin todellakin toteutuu tuo ” bingo” ajattelu, että kun itse voi hyvin, niin lapsi voi hyvin. Silloin kun sitä ei ole itse kokenut ( kuten sinä esimerkiksi), on ihan turha moralisoida muita.

Kyllä minä moralisoin jokaista, joka kehtaa väittää että perheen aikuisten ”oikeus intohimoon” (bingo) on tärkeämpi kuin lasten oikeus perheeseensä.

Siitähän tässä on kysymys. Vastakkain ovat lapsen etu ja vanhemman etu. Lapsen etu olisi se tylsä ja ehkä kylmäkin suhde. Vanhemman etu on saada heittäytyä intohimon pauloihin.

Ja mitä taas tulee siihen, että oman puolison näkeminen ”ahdistaa”, niin haluan kyllä hieman lisätietoja. Lyökö kumppani? Juoko kumppani? Puhuuko rumasti? Vai ahdistaako muuten vaan? Näitä olisi hyvä miettiä, ihan siltä varalta että sen lapsenkin seura alkaa jonakin päivänä ahdistaa.

No siinäpä sitten moralisoit. En ole sulle velkaa vastata mihinkään noihin kysymyksiin. Jokainen elää omaa elämäänsä niin kuin parhaaksi näkee.

Sääliksi käy lapsesi.

1/3 erolapsista ei tapaa toista vanhempaa. Näin myös minun tuttavapiirissä. Ero johtuu usein siitä että isä ei jaksa perhe-elämää vaan haluaa vapauden ja uuden naisystävän ilman lapsia.

Vierailija kirjoitti:

1/3 erolapsista ei tapaa toista vanhempaa. Näin myös minun tuttavapiirissä. Ero johtuu usein siitä että isä ei jaksa perhe-elämää vaan haluaa vapauden ja uuden naisystävän ilman lapsia.

70 prosenttia avioeroista tapahtuu naisen aloitteesta. Ja tämä on siis tilastollinen fakta.

Mitä tapaamisoikeuteen tulee, niin 12-vuotias saa päättää asiasta itse. Eli ei se yksin isästä kiinni ole.