Lue keskustelun säännöt.
Erolapset (myös aikuiset), kokemuksia
31.12.2020 |
Kuinka vanhempiesi ero on vaikuttanut sinuun? Muistatko sitä tunteiden kirjoa, jonka eropäätös tuotti? Ajatteletko, että vanhempiesi olisi ollut parempi vain jatkaa yhdessä vaikeuksista huolimatta, vai koetko eron olleen ns. hyvä asia? Kuinka ero vaikutti käytännön arkeen, esim asumisjärjestelyihin? Kuinka vanha olit eron aikaan ja olet nyt?
Nimim. Tilanne mietinnässä, mutta lasten etu nro 1
Kommentit (180)
Eiköhän se ole tärkeintä että lapsella on ympärillään mieleltään terveitä ja täysipainoisia aikuisia, olivat nämä sitten yhdessä tai erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko suurin syy eroille halu kokea uudestaan endorfiinihumala, jonka saa uudesta rakkaudesta ja siihen liittyvästä fyysisestä toiminnasta?
Varsinkin meille naisille on syötetty sellainen valhe, että elämä olisi jotenkin ”valmis” sitten kun on menty hirveällä kouhotuksella naimisiin, saatu ja sisustettu se koti, lemmikkieläin ja kaksi lasta.
Tässä on se vakava vaara, että tavoite on niin selkeänä mielessä, että matkan varrella ei ollenkaan pysähdy miettimään että onkos tämä tällainen elämä nyt minua varten. Vasta sitten kun on kaikki valmista, huomataan että nyt ”ahdistaa”.
Kuten joku edellä kirjoitti, tärkein asia on se huolellinen puolison valinta. Puitteilla ei ole mitään väliä niin kauan kuin puolisot aidosti haluavat olla yhdessä. Tahtolajihan se rakkaus on.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole tärkeintä että lapsella on ympärillään mieleltään terveitä ja täysipainoisia aikuisia, olivat nämä sitten yhdessä tai erikseen.
Tällä argumentilla haetaan oikeutta kaikelle aikuisten kyseenalaiselle toiminnalle. Että sekoilkoon nyt jengi, kun vaan on joku (mummeli), joka huomaa heittopussin, jota lapseksikin kutsutaan.
Se on lapsille parempi, kun vanhemmat eroavat, jos heidän välillä ei ole rakkautta ja kunnioitusta. Liian moni sinnittelee seksittömässä ja liitossa, jossa ei ole läheisyyttä, väkivaltaisessa, vastuuttoman puolison kanssa, pullot pyörii perhe-elämässä, muut päihteet, käydään vieraissa jne... Tuollasessa, kun pysyy ei lapsi saa kovin hyvää mallia parisuhteesta. Uusperheet on perseestä, jotka toimii harvoin. Eron jälkeen eletään omaa elämää ja lapset hoidetaan yhdessä. Toisen omaa aikaa myös kunnioittaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko suurin syy eroille halu kokea uudestaan endorfiinihumala, jonka saa uudesta rakkaudesta ja siihen liittyvästä fyysisestä toiminnasta?
Varsinkin meille naisille on syötetty sellainen valhe, että elämä olisi jotenkin ”valmis” sitten kun on menty hirveällä kouhotuksella naimisiin, saatu ja sisustettu se koti, lemmikkieläin ja kaksi lasta.
Tässä on se vakava vaara, että tavoite on niin selkeänä mielessä, että matkan varrella ei ollenkaan pysähdy miettimään että onkos tämä tällainen elämä nyt minua varten. Vasta sitten kun on kaikki valmista, huomataan että nyt ”ahdistaa”.
Kuten joku edellä kirjoitti, tärkein asia on se huolellinen puolison valinta. Puitteilla ei ole mitään väliä niin kauan kuin puolisot aidosti haluavat olla yhdessä. Tahtolajihan se rakkaus on.
Aina se on enemmän tai vähemmän sian ostamista säkissä. Ei voi tietää, minkälainen ihminen on lapsen vanhempana, ei ihminen itsekään ennen kuin kokeilee.
Mutta totta on, että ahdistus ja tyhjyys tulee, jos kaikki on olevinaan valmista. Kyllä ihminen tarvitsee projektin. Tosin ahdistus tulee myös silloin, kun mikään ei ole valmista, eikä tule koskaan olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äiti ja isä erosivat kun olin n.5v eikä minulle jäänyt mitään traumoja. Jatkuva riitely loppui eikä tarvinnut enää keittiön pöydän alla peloissaan sitä kuunnella. Ne kuiskaten käydyt riitelytkin muuten saattaa kuulua seinien läpi lapsille. Kun niin moni aina sanoo että ei ne lapset siitä kylmästä ilmapiiristä kärsi niin minä ainakin kärsin. Aikuiset luuli riitelevänsä salaa mutta kyllä sen huomaa eikä lapset ole tyhmiä. Aikuiset ajattelee olevansa asiallisia ja todellisuudessa jatkuvasti piikittelevät ja ilkeästi naljailevat toistensa seurassa, se on sitten se malli jonka lapsi oppii että näin toiselle puhutaan. Harva oikeasti kykenee pitämään niitä negatiivisia tunteitaan niin hyvin sisällään kuin luulee, ei se aina purkaudu huutamisena ja riitelynä mutta kyllä sen kylmän ilmapiirin ja kireyden aistii ja minulle se oli ainakin ahdistavampaa kuin ero. Ei se ole aina niin mustavalkoista että joko se huuto riitely tai jatkuva hellyyden ja pusuttelun näyttäminen. En minäkään mitään vanhempien imuttelua halua nähdä mutta kyllä sen vaan pieni lapsikin huomaa jos vanhemmat väkisin sietää toistensa seuraa ja ovat toistensa seurassa kireinä ja puhuvat kuin jossain virastossa oltaisiin. Sain ihanan isäpuolen ja äitipuolen kautta ihanat uudet sisarukset jotka ovat minulle edelleen aikuisena rakkaita. Näin isäpuolen ja äitini suhteessa mitä on toisen kunnioitus ja arvostus. Äitipuoleni ja isäni erosivat myös mutta en siitäkään saanut traumoja vaan koin sen hyväksi kun oli kuukausia kuunnellut iltaisin sitä kuiskaten käytyä riitelyä ja ajattelin 11-vuotiaana että eivätkö vaan voisi erota ja olin onnellinen kun niin kävi. Ymmärrän että on erilaisia suhteita ja osa niistä toimii ja osa ei ja itse olen ollut jo 8 vuotta avopuolisoni kanssa yhdessä eikä minulla ole mitään ongelmia sitoutumisessa. Avopuolisoni taas jonka vanhemmat oli väkisin yhdessä koko ikänsä (kunnes isä kuoli) niin edelleen aikuisena suree sitä miksi eivät voineet aikoinaan erota. Lapsuus meni pilalle kun riitelyä jatkui vuosia ja anoppi on ylpeä kun sai lasten vuoksi pidettyä suhteen pystyssä. Kokemuksia on siis monia.
Minusta ehkä pahinta mitä lapselle voi sanoa on, että vain hänen takiaan pysyttiin muuten onnettomassa liitossa. Siis olen sitä mieltä, että usein se on lapselle hyväksi, että vanhempien onnetonkin liitto kestää, mutta missään tapauksessa lasta ei saa (aikuisenakaan) vastuuttaa vanhempien oman elämän ratkaisuista. E yhtään ihmettele jos miehesi lapsuus on ollut onneton noin häijyn anopin kasvatettavana, ihan riippumatta siitä olisivatko naimisissa vai eronneet.
Olin 6 - 7-vuotias tuolloin. En muista oikeastaan mitään ihmettelyä asian suhteen, koko asia oli minulle ainakin aika ok.
Isä muutti alle 3km päähän, joten kuljimme hänen luonaan itse miten haluttiin - mitään vuoroja kenen luona ollaan ei ollut. Koulukin pysyi samana nimittäin.
En voi sanoa, olisiko heidän pitänyt yrittää enemmän. Jokainen tietää itse koska saa riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on lapsille parempi, kun vanhemmat eroavat, jos heidän välillä ei ole rakkautta ja kunnioitusta. Liian moni sinnittelee seksittömässä ja liitossa, jossa ei ole läheisyyttä, väkivaltaisessa, vastuuttoman puolison kanssa, pullot pyörii perhe-elämässä, muut päihteet, käydään vieraissa jne... Tuollasessa, kun pysyy ei lapsi saa kovin hyvää mallia parisuhteesta. Uusperheet on perseestä, jotka toimii harvoin. Eron jälkeen eletään omaa elämää ja lapset hoidetaan yhdessä. Toisen omaa aikaa myös kunnioittaen.
Nuo listatut asiat nyt ei ole mitenkään rinnasteisia. Lapsia ei todellakaan kiinnosta tietää, onko vanhemmilla seksiä vai ei, eikä seksin määrä vaikuta siihen, millaisena lapset kokevat perhe-elämän. Joku väkivalta ja päihdeongelmat on ihan eri sarjan juttuja eroa miettiessä.
Vierailija kirjoitti:
Se on lapsille parempi, kun vanhemmat eroavat, jos heidän välillä ei ole rakkautta ja kunnioitusta. Liian moni sinnittelee seksittömässä ja liitossa, jossa ei ole läheisyyttä, väkivaltaisessa, vastuuttoman puolison kanssa, pullot pyörii perhe-elämässä, muut päihteet, käydään vieraissa jne... Tuollasessa, kun pysyy ei lapsi saa kovin hyvää mallia parisuhteesta. Uusperheet on perseestä, jotka toimii harvoin. Eron jälkeen eletään omaa elämää ja lapset hoidetaan yhdessä. Toisen omaa aikaa myös kunnioittaen.
Eli neuvosi on erota ja harrastaa irtosuhteita, koska sekä seksittömyys että uusperheet pahoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin noin 12-v., ero tuli lapsille puskista ja ensin tietenkin asia oli järkytys, mietitytti jne. mutta ei siitä traumoja jäänyt, pääsin asiasta yli heti kun toinen vanhemmista oli muuttanut pois ja uusi arki oli asettunut uomiinsa. Ymmärrän eron syyn hyvin (toinen vanhemmista löysi uuden rakkauden), vaikka aika harva tuntuu tällaista ymmärtävän tai hyväksyvän.
Kyllä monet erot ovat täysin t u r h i a !!!! Ei tarvi olla mitään syytä . Olo vain kävi tukalaksi ! Ja yleensä se tukala olo on naisilla !!!!!!!! Ja v.... t Haluavat vain mennä rafloihin metsästään miehiä ja laittaan tekohiuksia päähän ja ripsienpidennystä . Siinä se tukala olo hah ! Lapsista viis !!! Ollaan niin hemmetin itsekkkäitä että . Jätetään hyvä mies ja mies parka joutuu maksaan isot elarit ja ikävä lapsiin vaivaa ihan jatkuvasti. On niiiiiiiin helppo erota kun on itsekäs !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkan tänne ketjuun, vaikka ehkä aihe hyppää hieman ohitse.
Olin teini kun vanhemmat erosivat. Ja erosivat hyvästä syystä. Olimme ns ylempää keskiluokkaa ja meillä piti olla kaikki hyvin. Kuitenkin kodin seinät kätki sisälleen asioita, jotka eivät todellakaan olleet ok. Isä lähti vankilaan istumaan tuomiota aiheesta, mitä hän oli näiden seinien sisäpuolella tehnyt. Isään tietenkään en ole ja emmekä ole olleet yhteydessä. Vankilasta vapauduttua saimme aika varpaisillaan olla. Osoitteet, puhelinnumerot piti salata ja muutoinkin miettiä elämää melkoisella varovaisuusperiaatteella.
Mutta mitä sanoisin neuvoksi tässä ketjussa? Mitä jos oma sukulaisesi joutuisi istumaan tuollaisesta syystä? No, isän puolen sukua ratkaisi asian niin, että heistä ei kuulunut enää yhtään mitään sittemmin. Me lapset lakkasimme heille olemasta. Jouluisin sitä joskus pohtii, että olisi voinut viedä kynttillää niiden toisten sukulaisten haudoille, mutta en ole kehdannut, tohtinut. Myös se olisi antanut signaalin, että joku "muu" olisi käynyt ja taas olisi saanut olla varpaillaan. En tiedä mitä se puoli sukua asioista pohti ja miten asian näkee.
Ja onhan tässä tämä, että ei se äidinkään suku ihan mukavin ole sittemmin ollut. Puolikas meistä lapsista on geeneissään väärää. Puolikas meistä on vain jotain pahaa. Välit sinne sentään ovat, mutta ovat etäiset. Ei vaan meilläismiä on vaan vähän turhan tuhdisti. Helppo on kääntää selkänsä ja todeta että ei vaan meillä tollasta ole. No, joo ... ei ole ei. Mitä me lapset olemme teille tehneet?
En ole ap, mutta itse pohdin myös eroa. Lapset jo 20, 18 ja 12. Mieheni käyttää henkistä väkivaltaa, myös kahteen vanhimpaan lapseen. Ei tietenkään koko ajan, mutta säännöllisesti, liian usein. Riitoja, joissa käytös ei ole hyvää, on paljon.
Henkinen väkivalta on esim. minun tai lasten haukkumista, nimittelyä, räyhäämistä, tavaroiden aggressiivista käsittelyä, mitätöintiä, uhkailua. Tilanne on pahentunut viime vuosina. Apua on haettu kaikki, mitä on saatu, myös lastensuojelusta (eivät pystyneet auttamaan). Kesällä olin turvakodissa ja yritin irrottautua, mutta en saanut asuntoa (Hki).
Apua on haettu, on yritetty, lapsetkin kärsivät. Ero on meillä enää jäljellä oleva vaihtoehto.
Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskelin teknillisessä yliopistossa ja opiskelukaverini vanhemmat erosivat.
Heidän poikaansa ero vaikutti niin, että ei saanut puoleen vuoteen yhtään opintoviikkoa.
(poika asui jo omillaan, mutta samassa kaupungissa)
Tiedän pariskunnan, jolla 3 lasta. Lapset ovat jo aikuisia. Vuosikausia olivat varmoja, että vanhemmat eroavat. Vanhemmat eivät vaan saaneet sitä eroa aikaiseksi.
Kun se pariskunta tuli kunnolla vanhuksiksi, niin alkoivatkin rakastaa toisiaan uudelleen. Tajusivat, että ihanaa, kun on toinen vierellä siinä.
Minä olen 50+ ja tunnen lukemattomia eronneita naisia. Itsekin olen eronnut ja puhunut eroista paljon, koska olen pohtinut itse paljon sitä, missä menee turhan ja ei.turhan eron raja.
Moni ystävä on myöntänyt eronneensa vähän liian heppoisasti. Sanovat, että olivay jotenkin kyllästyneitä tai halusivat ”jotain parempaa”. Mutta tämä myönnetään aikaisintään, kun erosta on kulunut kymmenisen vuotta.
Toki on niitäkin, jotka sanovat, ettei ollut vaihtoehtoa. Mutta en usko sitä, kun ihmiset sanovat, että ero tapahtuu aina hyvästä syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on lapsille parempi, kun vanhemmat eroavat, jos heidän välillä ei ole rakkautta ja kunnioitusta. Liian moni sinnittelee seksittömässä ja liitossa, jossa ei ole läheisyyttä, väkivaltaisessa, vastuuttoman puolison kanssa, pullot pyörii perhe-elämässä, muut päihteet, käydään vieraissa jne... Tuollasessa, kun pysyy ei lapsi saa kovin hyvää mallia parisuhteesta. Uusperheet on perseestä, jotka toimii harvoin. Eron jälkeen eletään omaa elämää ja lapset hoidetaan yhdessä. Toisen omaa aikaa myös kunnioittaen.
Nuo listatut asiat nyt ei ole mitenkään rinnasteisia. Lapsia ei todellakaan kiinnosta tietää, onko vanhemmilla seksiä vai ei, eikä seksin määrä vaikuta siihen, millaisena lapset kokevat perhe-elämän. Joku väkivalta ja päihdeongelmat on ihan eri sarjan juttuja eroa miettiessä.
Tuntuu että todella monella on ylivoimaisen vaikea katsoa asiaa toisen ihmisen näkökulmasta, vaikka tämä olisi oma lapsi. Kuvitellaan, että LAPSI kärsii jos omaa alapäätä kutittaa liiaksi. Haloo?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 50+ ja tunnen lukemattomia eronneita naisia. Itsekin olen eronnut ja puhunut eroista paljon, koska olen pohtinut itse paljon sitä, missä menee turhan ja ei.turhan eron raja.
Moni ystävä on myöntänyt eronneensa vähän liian heppoisasti. Sanovat, että olivay jotenkin kyllästyneitä tai halusivat ”jotain parempaa”. Mutta tämä myönnetään aikaisintään, kun erosta on kulunut kymmenisen vuotta.
Toki on niitäkin, jotka sanovat, ettei ollut vaihtoehtoa. Mutta en usko sitä, kun ihmiset sanovat, että ero tapahtuu aina hyvästä syystä.
Eli tapahtuiko omakin erosi ei-hyvästä syystä?
Olin noin vuoden kun erosivat, jos näin ei olisi käynyt olisin joutunut huostaanotetuksi isän väkivallan ja alkoholinkäytön takia. Myöhemmin äiti lähti ja katosi, keskityn oikeastaan vaan työhöni, omaan perheeseeni enkä paljon mieti tai pysty miettiä asiaa.
Ei pidä paikkaansa jokaisen miehen kohdalla !!! Moni isä kärsii kun ei saa olla lastensa kanssa joka päivä ja usein se on nainen joka haluaa erota ja olla vielä vapaa !!! mennä bilettää !!