Lue keskustelun säännöt.
Erolapset (myös aikuiset), kokemuksia
31.12.2020 |
Kuinka vanhempiesi ero on vaikuttanut sinuun? Muistatko sitä tunteiden kirjoa, jonka eropäätös tuotti? Ajatteletko, että vanhempiesi olisi ollut parempi vain jatkaa yhdessä vaikeuksista huolimatta, vai koetko eron olleen ns. hyvä asia? Kuinka ero vaikutti käytännön arkeen, esim asumisjärjestelyihin? Kuinka vanha olit eron aikaan ja olet nyt?
Nimim. Tilanne mietinnässä, mutta lasten etu nro 1
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eroilevat nykyään heppoisin perustein.
Erityisesti patologiset dopamiiniaddiktit jotka juoksevat keinotekoisen intohimon perässä kun eivät ole omia lapsuuden vaillejäämisiään hoitaneet kuntoon ennen parisuhteilua.
Tuotahan moni ei edes itselleen myönnä. Koska sen syyllisyyden ja häpeän läpikäynti on monelle liikaa. Ei kestäisi heidän psyyke sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…
"Yksi useimmin toistetuista väitteistä on, että vain onnellinen vanhempi pystyy tarjoamaan onnellisen lapsuuden. Erotutkimuksen pioneerin Judith Wallersteinin mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Usein onnettomaan avioliittoon jääneet vanhemmat ovat yllättyneitä kuullessaan, että heidän lapsensa ovat myöhemmin pitäneet lapsuuttaan varsin onnellisena. Lasta ei välttämättä haittaa vaikka avioliitto on kylmä ja vanhemmat nukkuvat eri huoneissa.
Wallerstein päätyi näihin tuloksiin tehtyään 25 vuotta kestävän seurantatutkimuksen, jossa hän selvitti amerikkalaisten erolasten elämää.
- En halua sanoa, että älkää erotko, mutta lapset saattavat pitää enemmän onnettomasta perheestä, Wallerstein sanoi haastattelussa vuonna 1976."
Artikkeli on kymmenen vuoden takaa,
Muuttuuko se ajan kuluessa jotenkin epätodeksi?
Onko muilla vastaavia kokemuksia:
Mun vanhemmat erosivat kun olin 6-vuotias 1990-luvun alussa. Isäni meni vuoden kuluttua uudelleen naimisiin ja samana vuonna syntyi heille yhteinen lapsi. Kun lapsi syntyi, ei isäni enää halunnut pitää minuun mitään kovin tiivistä yhteyttä eikä halunnut enää viedä minua kotiinsa saatikka että olisin luonut siteen pikkuveljeni. Me sitten tavattiin vain päiväseltään tai sitten vietettiin viikonloppuja mummon siis isänäidin luona. Mietin vaan, että oliko tuohon aikaan 1990-luvulla avioero ja uusperheen sitten niin valtavan häpeällisiä juttuja, että oli helpompi vaan yrittää unohtaa "entinen elämä"?
Ainakin mun mutsin sedällä oli avioero 1950-luvulla, kun hänen vaimo petti ja hankkiutui raskaaksi toiselle miehelle. Heidän yhteinen lapsi oli silloin joku 5-vuotias. Avioeron jälkeen lapsen ja isän etääntyivät, vaikka eivät täysin koskaan katkenneet. Mutta toki siihen aikaan Suomi oli ihan erilainen. Nykypäivänä on ihan normaalia, että hankitaan lapsia 2-3 kumppanin kanssa ja avioerot on yleisiä. Ja moni eroaa lapsen ollessa pieni.
Avioerot kasautuvat samoille ihmisille. Syynä kun tarpeeksi eroileva ihminen menee itseensä on oma itsekeskeisyys sekä hoitamattomat traumat.
Vierailija kirjoitti:
Avioerot kasautuvat samoille ihmisille. Syynä kun tarpeeksi eroileva ihminen menee itseensä on oma itsekeskeisyys sekä hoitamattomat traumat.
Mun entisellä deittikumppanilla oli 11- ja 3-vuotiaat lapset. Kun kysyin, että asuuko lasten äiti lähellä häntä, vastasi hän, että heillä on eri äidit. Eli on kahdesti eronnut lapsen ollessa pieni. Ja hän haaveili saavansa vielä kaksi lasta lisää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani ovat aina asuneet ja eläneet erillään. Ehkä vanhempieni suhde olisi toiminut myös keskenään, ehkä ei. Toisaalta he ovat monin tavoin aika samankaltaisia, mutta toisaalta he ehkä halusivat elämässä eri asioita. Mielestäni tärkeämpää on kuitenkin se miten toimivat vanhempina kuin heidän suhdestatuksensa.
Lapsena asuin äidin luona ja isän kanssa olin pidennettyjä viikonloppuja ja lomilla, joskus tavattiin muuten vaan. Molemmat vanhempani ovat hoitaneet vanhemmuuden ja huoltajuuden hyvin, vaikka isä asui kauempana niin hän oli arjessani läsnä niin paljon kuin mahdollista. Molempiin vanhempiin on ollut hyvät ja läheiset välit. Kun olin lapsi, isä tapasi äitipuoleni. 9-vuotiaana sain pikkusiskon, mikä oli ihanaa, sain sittemmin myös toisen pikkusisaruksen. Valitettavasti äitipuoli kuoli kun olin yläasteikäinen, tuntui että menetin silloin oikeastaan yhden vanhemman.
Olen nähnyt läheltä, että ydinperhe itsessään ei takaa yhtään mitään, ei onnellista lapsuutta, hyvää suhdetta tai hyvää vanhemmuutta. Varmasti on olemassa paljon myös sellaisia ydinperheitä missä olisi jopa parempi että vanhemmat eroaisivat. Toki näitä on todella vaikea määritellä, koska oikeastihan siitä perheen tilanteesta ei voi tietää kukaan muu kuin perhe tai vanhemmat itse. Kaikki asiat kun eivät näy ulospäin eivätkä koskaan tule muiden ihmisten tietoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioerot kasautuvat samoille ihmisille. Syynä kun tarpeeksi eroileva ihminen menee itseensä on oma itsekeskeisyys sekä hoitamattomat traumat.
Mun entisellä deittikumppanilla oli 11- ja 3-vuotiaat lapset. Kun kysyin, että asuuko lasten äiti lähellä häntä, vastasi hän, että heillä on eri äidit. Eli on kahdesti eronnut lapsen ollessa pieni. Ja hän haaveili saavansa vielä kaksi lasta lisää
Tuo kertoo kaiken tarpeellisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avioerot kasautuvat samoille ihmisille. Syynä kun tarpeeksi eroileva ihminen menee itseensä on oma itsekeskeisyys sekä hoitamattomat traumat.
Minulla on mies, jonka lapset ovat eri äideille. Me olemme olleet yhdessä 15 vuotta, enkä ole nähnyt mitään, miksi erot ovat heille tulleet. Hän on hyvin antelias ihminen eikä tippaakaan minä-keskeinen. Traumojakaan en ole huomannut. Hän onnhyvin sitoutuvaa tyyppiä. Oletan, että erot ovat tulleet yrittäjän työn lunteen vuoksi. Minä kestän hyvin sitä, että toinen tekee aina töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat aina asuneet ja eläneet erillään. Ehkä vanhempieni suhde olisi toiminut myös keskenään, ehkä ei. Toisaalta he ovat monin tavoin aika samankaltaisia, mutta toisaalta he ehkä halusivat elämässä eri asioita. Mielestäni tärkeämpää on kuitenkin se miten toimivat vanhempina kuin heidän suhdestatuksensa.
Lapsena asuin äidin luona ja isän kanssa olin pidennettyjä viikonloppuja ja lomilla, joskus tavattiin muuten vaan. Molemmat vanhempani ovat hoitaneet vanhemmuuden ja huoltajuuden hyvin, vaikka isä asui kauempana niin hän oli arjessani läsnä niin paljon kuin mahdollista. Molempiin vanhempiin on ollut hyvät ja läheiset välit. Kun olin lapsi, isä tapasi äitipuoleni. 9-vuotiaana sain pikkusiskon, mikä oli ihanaa, sain sittemmin myös toisen pikkusisaruksen. Valitettavasti äitipuoli kuoli kun olin yläasteikäinen, tuntui että menetin silloin oikeastaan yhden vanhemman.
Olen nähnyt läheltä, että ydinperhe itsessään ei ta
Suurin osa ydinperheistä on tasapainoisia ja vanhempien parisuhde perustuu aikuiseen rakkauteen. Ikävää tietysti jos sinä et ole sellaisessa kasvanut. Oletko kateellinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ketju. Vastapainoa niille lukemattomille keskusteluille, joissa eronneet hehkuttavat uuden elämän ihanuutta. Kuinka vuoroviikkoelämä on autuutta, kun joka toinen viikko on vähemmän pyykkiä ja tiskiä (juuri eilen luin tämmöistä keskustelua). Tässä on sitten se toinen puoli.
Vuoroviikkoelämän hehkuttajat tekevät sitä hehkutusta ylläpitääkseen ulos päin väkisin kulissia kuinka ero oli ihanaa. Totuus on sitten aivan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat aina asuneet ja eläneet erillään. Ehkä vanhempieni suhde olisi toiminut myös keskenään, ehkä ei. Toisaalta he ovat monin tavoin aika samankaltaisia, mutta toisaalta he ehkä halusivat elämässä eri asioita. Mielestäni tärkeämpää on kuitenkin se miten toimivat vanhempina kuin heidän suhdestatuksensa.
Lapsena asuin äidin luona ja isän kanssa olin pidennettyjä viikonloppuja ja lomilla, joskus tavattiin muuten vaan. Molemmat vanhempani ovat hoitaneet vanhemmuuden ja huoltajuuden hyvin, vaikka isä asui kauempana niin hän oli arjessani läsnä niin paljon kuin mahdollista. Molempiin vanhempiin on ollut hyvät ja läheiset välit. Kun olin lapsi, isä tapasi äitipuoleni. 9-vuotiaana sain pikkusiskon, mikä oli ihanaa, sain sittemmin myös toisen pikkusisaruksen. Valitettavasti äitipuoli kuoli kun olin yläasteikäinen, tuntui että menetin silloin oikeastaan yhden vanhemman.
Olen
Suurin osa ydinperheistä on tasapainoisia ja vanhempien parisuhde perustuu aikuiseen rakkauteen. Ikävää tietysti jos sinä et ole sellaisessa kasvanut. Oletko kateellinen?
Mikä siinä mielestäsi on niin ikävää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä että erosivat. Ei sellainen perhe-elämä toimi missä toinen elää siivellä eikä tee yhtään mitään, ei osallistu mihinkään ja käyttäytyy kuin pikkulapsi.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eroilevat nykyään heppoisin perustein.
Erityisesti patologiset dopamiiniaddiktit jotka juoksevat keinotekoisen intohimon perässä kun eivät ole omia lapsuuden vaillejäämisiään hoitaneet kuntoon ennen parisuhteilua.
No jaa, usein perheissä on asioita mitä muut eivät tiedä joten totta kai muille näyttää että on erottu heppoisin perustein. Harva haluaa avata ulkopuolisille eronsa syvimpiä syitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eroilevat nykyään heppoisin perustein.
Erityisesti patologiset dopamiiniaddiktit jotka juoksevat keinotekoisen intohimon perässä kun eivät ole omia lapsuuden vaillejäämisiään hoitaneet kuntoon ennen parisuhteilua.
No jaa, usein perheissä on asioita mitä muut eivät tiedä joten totta kai muille näyttää että on erottu heppoisin perustein. Harva haluaa avata ulkopuolisille eronsa syvimpiä syitä.
Niinpä. Tai varsinkaan sanoa ulospäin että itse rikkoi asiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eroilevat nykyään heppoisin perustein.
Erityisesti patologiset dopamiiniaddiktit jotka juoksevat keinotekoisen intohimon perässä kun eivät ole omia lapsuuden vaillejäämisiään hoitaneet kuntoon ennen parisuhteilua.
No jaa, usein perheissä on asioita mitä muut eivät tiedä joten totta kai muille näyttää että on erottu heppoisin perustein. Harva haluaa avata ulkopuolisille eronsa syvimpiä syitä.
Ihmiset olisivat ihan varmasti lässyttäneet just sitä että voi miten heppoisin perustein erosivat jos meillä äiti olisi eronnut. Eihän heidän pieneen maailmankuvaansa olisi lainkaan mahtunut se ajatus, että heidän mielestään se niin mukava "isä" onkin kotioloissa arvaamaton, itsekäs ja ilkeä jonka mielestä kaikista muista pitäisi olla hänelle vain jotain hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eroilevat nykyään heppoisin perustein.
Erityisesti patologiset dopamiiniaddiktit jotka juoksevat keinotekoisen intohimon perässä kun eivät ole omia lapsuuden vaillejäämisiään hoitaneet kuntoon ennen parisuhteilua.
No jaa, usein perheissä on asioita mitä muut eivät tiedä joten totta kai muille näyttää että on erottu heppoisin perustein. Harva haluaa avata ulkopuolisille eronsa syvimpiä syitä.
Ihmiset olisivat ihan varmasti lässyttäneet just sitä että voi miten heppoisin perustein erosivat jos meillä äiti olisi eronnut. Eihän heidän pieneen maailmankuvaansa olisi lainkaan mahtunut se ajatus, että heidän mielestään se niin mukava "isä" onkin kotioloissa arvaamaton, itsekäs ja ilkeä jonka mielestä kaikista muista pitäisi olla hänelle vain jotain hyötyä.
Sellaisesta kannattaa puhua ääneen. Eikä laittaa maton alle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ketju. Vastapainoa niille lukemattomille keskusteluille, joissa eronneet hehkuttavat uuden elämän ihanuutta. Kuinka vuoroviikkoelämä on autuutta, kun joka toinen viikko on vähemmän pyykkiä ja tiskiä (juuri eilen luin tämmöistä keskustelua). Tässä on sitten se toinen puoli.
Vuoroviikkoelämän hehkuttajat tekevät sitä hehkutusta ylläpitääkseen ulos päin väkisin kulissia kuinka ero oli ihanaa. Totuus on sitten aivan muuta.
Ei, vaan vuoroviikko nimenomaan sopii monelle aikuiselle. Saa rusinat molemmista pullista. Lapset kärsivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ketju. Vastapainoa niille lukemattomille keskusteluille, joissa eronneet hehkuttavat uuden elämän ihanuutta. Kuinka vuoroviikkoelämä on autuutta, kun joka toinen viikko on vähemmän pyykkiä ja tiskiä (juuri eilen luin tämmöistä keskustelua). Tässä on sitten se toinen puoli.
Vuoroviikkoelämän hehkuttajat tekevät sitä hehkutusta ylläpitääkseen ulos päin väkisin kulissia kuinka ero oli ihanaa. Totuus on sitten aivan muuta.
Ei, vaan vuoroviikko nimenomaan sopii monelle aikuiselle. Saa rusinat molemmista pullista. Lapset kärsivät.
Itsekeskeisyys. Lapsista viis. On. Näiden. Motto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat aina asuneet ja eläneet erillään. Ehkä vanhempieni suhde olisi toiminut myös keskenään, ehkä ei. Toisaalta he ovat monin tavoin aika samankaltaisia, mutta toisaalta he ehkä halusivat elämässä eri asioita. Mielestäni tärkeämpää on kuitenkin se miten toimivat vanhempina kuin heidän suhdestatuksensa.
Lapsena asuin äidin luona ja isän kanssa olin pidennettyjä viikonloppuja ja lomilla, joskus tavattiin muuten vaan. Molemmat vanhempani ovat hoitaneet vanhemmuuden ja huoltajuuden hyvin, vaikka isä asui kauempana niin hän oli arjessani läsnä niin paljon kuin mahdollista. Molempiin vanhempiin on ollut hyvät ja läheiset välit. Kun olin lapsi, isä tapasi äitipuoleni. 9-vuotiaana sain pikkusiskon, mikä oli ihanaa, sain sittemmin myös toisen pikkusisaruksen. Valitettavasti äitipuoli kuoli kun olin yläasteikäinen, tuntui että menetin silloin oikeastaan yhden vanhemman.
Olen
Ihan mielenkiinnosta, miksi kukaan olisi kateellinen ydinperheessä kasvamisesta?
Ihmiset eroilevat nykyään heppoisin perustein.
Erityisesti patologiset dopamiiniaddiktit jotka juoksevat keinotekoisen intohimon perässä kun eivät ole omia lapsuuden vaillejäämisiään hoitaneet kuntoon ennen parisuhteilua.