Lue keskustelun säännöt.
Miten olisit pärjännyt, jos et olisi saanut apua vanhemmiltasi?
Kommentit (60)
Olen käynyt töissä ennen opiskeluja ja koko opiskelujen ajan. Sain käyttää koko kuuden vuoden ajan perheeni kakkosautoa, josta en maksanut muuta kuin bensat. Helpotti arkea todella paljon ja tuonut huolettomuutta elämiseen.
Olisin selvinnyt ilmankin, tosin olisi täytynyt olla entistä tiukempi rahasta. Pystyin laittamaan opintolainaa hieman säästöön.
Ja vaikka en sinänsä muuta rahallista apua saanut, niin tieto siitä helpotti, että vanhemmat tarvittaessa antavat vähästään, jos tiukka paikka tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuin lukion loppuun asti ilmaiseksi kotonani ja vanhempani kustansivat lukiokirjat. Sen jälkeen muutin 400 kilometrin päähän opiskelemaan enkä saanut vanhemmilta taloudellista tukea (en tosin odottanutkaan sitä). Minulla ei ollut opiskelemaan lähtiessäni mitään vanhempien kokoamia säästöjä. Onneksi Suomessa on mahdollisuus opiskella opintolainan ja -tuen avulla ilman niitäkin.
Sain kyllä syödä kotona ilmaiseksi, kun kävin siellä usein viikonloppuisin ja loma-aikoina, mutta junaliput kotipaikkakunnalle maksoivat selvästi enemmän kuin mitä tuli säästöjä ruokaostoksissa.
Olen pärjännyt elämässä oikein hyvin. Minulla on ihana mies ja pari aikuista lasta. Heidän kouluaikanaan äiti auttoi hoitojärjestelyissä kesälomien aikana. Tulojeni puolesta kuulun parhaiten ansaitsevaan kymmenykseen.
Juu, sain vanhemmiltani niin paljon "tukea" että traumatisoiduin ja sairastan sivupersoonahäiriötä jonka takia työelämässä oleminen vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonosti olisin pärjännyt. Varmaan olisin jossain surkeassa vuokraläävässä ja yhteiskunta maksaisi elämiseni.
'
Haluaisitko avata vähän miksi uskot näin? Minkä uskoisit olleen estenä?
ap
Eilinen ketju, joten tuskin tulet edes huomaamaan vastaustani, mutta laitan silti. Olen ennen kaikkea laiska ja luovutan heti vastoinkäymisten tullen. En jaksa opetella mitään taitoja, joilla pärjäisi elämässä, ja tuskin oppisin vaikka yrittäisin. Toisekseen olen sairastellut paljon lapsesta asti, joten en voi tehdä mitään fyysisyyttä vaativaa työtä. Siinäpä sitä tarpeeksi syitä, joiden takia en ilman apua pärjää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistin itse välit poikki kun muutin kotoa eli oikein hyvin olen pärjännyt ilman vanhempien apua
Vierailija kirjoitti:
Kävin koulut ja teen vaativaa asiantuntijatyötä, talous on kunnossa. Olen tyytyväinen elämääni.
Sitähän täällä kaikki tekevät, vaativaa asiantuntijatyötä.
:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ainakin elämä olisi ollut ankarampaa.
Olen tottunut siihen, että vanhemmat auttavat tarvittaessa taloudellisesti, ostavat kalliimpia harrastusvälineitä, maksavat matkoja, hoitavat lastani jos haluan lähteä yksin reissuun tai olla rauhassa jne.
Varmasti olisin pärjännyt ilman vanhempieni apuja ihan ok, mutta olisin ollut inhottavampi ihminen jos olisin joutunut yksin elämässä sitkuttamaan.....eli olisin ollut stressaantuneempi, väsyneempi, köyhempi jne.
Huonompi versio itsestäni. Luultavasti olisin myös kyynisempi ja pessimistisempi ihminen, jos olisin joutunut aina pärjäämään omillani.
Erikoinen kysymys. Tai ehkä se johtuu vain minusta.
Maksoin 15v iässä äidilleni "vuokraa" ensimmäisestä kesätyöpalkastani. Muutin kotoa ollessani reilut 17v.
Mukaani sain päiväkirjani ja lastulevyhyllyni. Tasan 1x olen sen jälkeen apua pyytänyt/saanut, opiskelin eikä ollut työtä ja poikaystäväni=avopuolisoni silloin, oli juuri valmistunut kortistoon=paha lama-aika.
Sain 200mk ja siitäkin seurasi helvetinmoinen älämölö ja nöyryytys ja äiti vaati velkakirjaa.
Juuu, se oli eka ja vika kerta kun apua sain ja edes pyysin, en ole vieläkään tajunnut moista käytöstä enkä niin tekisi koskaan omille lapsilleni, en tosin montaa muutakaan kokemaani asiaa.
Ja hienosti olen selvinnyt, viimeisen opintolainaeräni maksoin 26v iässä ja 1-2v sisään on tämä oma kotikin maksettu, olen nyt 45v. Omat lapseni ovat 17v ja 19v ja heillä on pesämunaa tilillä ja tulevat saamaan kotoa pois muuttamisen yhteydessä niin henkistä kuin materiaalistakin apua ja tukea myös sen jälkeenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin. Terapiaan meni kyllä varoja kun piti käsitellä vaikea lapsuus ja masennus. Mutta hyvin olen omasta mielestäni pärjännyt. Tai itse olen tyytyväinen.
Henkisesti pärjää melko hyvin.
Ei tukea vanhemmilta ja äitikin jaksaa vielä 90-vuotiaana haukkua.
Ja 50 lisää, että luonnollisesti tuemme myös opiskeluasioissa, esim.esikoisen lukio kaikkinensa kustannettu (juuri sai lakin ja kustannukset lukion suhteen n.3000€). Se ei ole itsestään selvää sekään, kuten ei vaikkapa ajokorttikaan, minua ei tuettu tippaakaan kummassakaan asiassa, ei opiskelussa eikä kortin hankkimisessa.
-50-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pärjännyt huonosti elämässä. Minä olin se, joka huolehti alkoholisti äidistä. Olen oppinut elämässä asiat kantapään kautta. En ole saanut taloudellista apua tai muutakaan. Muutin omilleni, kun olin 17-vuotias enkä saanut apua enkä tukea mistään. Olin täysin yksin. Ei kavereita. Minua ei laskettu lapsena eikä nuorena mihinkään. Isä lähti, kun olin 2-vuotias.
Olen onnistunut nyt +30v rakentamaan normaalin ok elämän puolisoni kanssa.
Useista asioista olen vihainen ja katkera...
On ehkä vähän kurja sanoa näin, mutta luultavasti paremmin. Olen saanut jonkin verran taloudellista tukea vanhemmiltani nuorena aikuisena, mutta henkisen tuen suhteen on ollut aika vaihtelevaa, osin heillä on ollut jopa haitallinen ja rasittava vaikutus. Ilman vanhempia olisin ehkä uskaltanut kokeilla siipiäni rohkeammin ja pakon edessä tukeutua enemmän kavereihin ym. kannustaviin ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttuni on 45-vuotias ja asuu vanhempiensa omistamassa asunnossa ja hänellä on myös vanhempiensa ostama auto.
Mutta mutta.
Tuntuu kuin hänen äitinsä haluaa määrätä tyttärensä elämästä.
Ei tervettä.
Napanuora pitää katkaista jossain vaiheessa. Mutta kun syytää rahaa niin sitä ei tapahdu.
En ole saanut apua vanhemmiltani, mutta mielestäni olen pärjännyt hyvin.
Mielenkiintoinen kysymys. Käsitän vanhempien avulla ihan kaiken avun, myös henkisen tuen ja turvan vaikeissa elämäntilanteissa. Todennäköisesti olisin vieläkin pienipalkkaisessa työssä ja onnettomassa avioliitossa.
Mt-ongelmieni takia olisin pärjännyt todella huonosti ilman huolehtivaa äitiäni. Olisin takuulla joutunut taloudellisiin vaikeuksiin ja huonoihin ihmissuhteisiin.
Olen vasta nyt nelikymppisenä siinä kunnossa, että uskon pärjääväni sitten joskus kun äitiä ei enää ole.
En ole saanut apua vanhemmilta ja pärjään ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaista apua? Rahallistako? Ei heillä ole koskaan ollut tapana vain "antaa" mulle rahaa, jouduin kyllä tekemään töitä sen puolesta. Ihan hyvin olen siis omillani pärjännyt.
Minkäänlaista. Olisitko saanut kyseisiä töitä ilman vanhempiasi ja vastasiko "palkka" työmäärää?
ap
No mitä ihmettä nyt taas?! Ei mun vanhemmilla ole ollut mitään tekemistä työpaikkojeni kanssa. Millä vuosikymmenellä tää kysymys on mietitty?
En ole saanut minkäänlaista rahallista enkä muuta apua ikinä aikuisena, siis sen jälkeen kun lähdin kotoa 18-vuotiaana. Olen sen sijaan jo parikymmentä vuotta avustanut vanhempiani taloudellisesti. Ilman minua he eivät pärjäisi mitenkään.