Miten olisit pärjännyt, jos et olisi saanut apua vanhemmiltasi?

HUOMIO! Tämän ketjun tarkoitus EI OLE arvostella kumpaakaan ns. osapuolta. Ainoastaan herättää keskustelua ja pohdin itse näitä asioita tällä hetkellä paljonkin. Tarkoitus ei ole arvostella, loukata tai halveksia yhtään ketään. 

ap

Siis todella surkeasti olisi mennyt. Äiti ja isä ovat tukeneet minua niin paljon elämässäni kaikin eri tavoin aina lapsesta saakka, että olen heille paljosta velkaa. Siitä syystä minä vuorostani huolehdin heistä nyt, kun he ovat vanhoja ja tarvitsevat tukea asioissa. Elämäni suurimpia siunauksia on ollut hyvät ja rakastavat vanhemmat ja teen itsekin kaikkeni, että olisin yhtä hyvä isä omalle pojalleni.

En ole saanut apua vanhemmiltani 16 ikävuoden jälkeen. Menin töihin konttoriharjoittelijaksi ja kävin lukion iltaoppikoulussa kokopäivätyön ohessa. Päästyäni ylioppilaaksi opiskelin opintolainalla ja samalla kävin osa-aikatyössä, mm. siivosin öisin lääkärikeskusta.

Oli pakko pärjätä yksin, kun ei ollut muutakaan vaihtoehtoa.

Todennäköisesti olisin jo kuollut. 

Hyvin

Toimeentulotuki kattaa <3

Selventäkää myös paljonko omaisuutta vanhemmat antaneet ennen kuin täytitte 18. Monellahan voi olla 20 tonnia rahaa/sijoituksia vanhemmilta saatuna jo ennen 18v ikää, sitten kehutaan kuinka 18v jälkeen ollaan pärjätty ihan "itse".

ON mahdoton sanoa, miten asiat olisivat, jos ne olisivat toisin. Olen saanut vanhemmiltani paljon henkistä tukea ja rohkaisua kaikissa elämäni vaiheissa isäni kuolemaan asti - ja opiskeluaikoina aluksi vähän rahaakin opiskelijakämpän vuokran maksuun. Tuki ja rohkaisu ei tietenkään varsinaisesti muuttanut mitään, eikä sillä ollut esimerkiksi mitään tekemistä saamieni työpaikkojen jne kanssa, koska opiskelin ja työlistyin ihan eri alalle ja eri paikkakunnille kuin vanhempani. Mutta sillä oli väliä, että tiesin aina, että tukea tulisi jos sitä tarvitsisin, myös taloudellisesti. Että kaikisa tilanteissa voisin luottaa, että jos huonosti käy, niin perhe  tekee parhaansa minunkin eteeni. Se antoi rohkeutta yrittää, tehdä, ja menestyä.

Isän kuoleman jälkeen roolit vaihtoivat toisin päin: minä aloin tukea äitiäni, joka ei siinä tilanteessa oikein parjännyt yksin.

Tarkoittaako ap apua jota on saanut vanhemmilta kotoa muuton jälkeen?

En ole ylenmäärin saanut esim. rahallista apua, mutta opiskeluaikana kun oli tiukempaa rahasta, vanhemmat toivat silloin tällöin käydessään ruokakassin ja antoivat joskus parikymppiä rahaa sekä lahjaksi saatoin saada jonkun kalliimman asian, esim. silmälasit, jos tarve sellaiselle oli.

Vastaus kysymykseen: Olisin pärjännyt mutta tuollaiset avustamiset oli mukavia kun oli tiukkaa.

Hyvin olen pärjännyt. Samoin broidi.

Itse olen aina pitänyt itsestäni huolta, ei apuja.

Hyvin. En ole saanut vanhemmilta penniäkään rahaa sen jälkeen, kun menin 15-vuotiaana iltatöihin. Asunnon ja ruoan sain, mutta vaatteet, huvitukset ja koulut maksoin itse. 18-vuotiaana muutin kotoa, ja sen jälkeen en saanut mitään. Enkä sano tätä katkeruudella millään muotoa, oli täysin oma valintani olla itsenäinen ja kustantaa elämäni itse.

Kävin koulut ja teen vaativaa asiantuntijatyötä, talous on kunnossa. Olen tyytyväinen elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkälaista apua? Rahallistako? Ei heillä ole koskaan ollut tapana vain "antaa" mulle rahaa, jouduin kyllä tekemään töitä sen puolesta. Ihan hyvin olen siis omillani pärjännyt.

Minkäänlaista. Olisitko saanut kyseisiä töitä ilman vanhempiasi ja vastasiko "palkka" työmäärää?

ap

Mut kasvatettiin siten että ymmärtäisin rahan arvon ja ettei raha kasva puussa. Tein jo lapsena hommia isäni firmassa ja ansaitsin viikkorahat, vastasiko palkka työmäärää en tiedä, ei ole vertailukohdetta, aikuisena olen tehnyt muita hommia. Opiskellessa en koskaan pyytänyt rahaa kun ohessa tein töitä ja sen jälkeen töihin omalle alalle. 

Olisi varmaan jäänyt opiskelematta.

Tosin, jos koko ikä olisi ollut siihen asti tyyliin "vastikkeetonta rahaa ei tipu", olisin ehkä sisarusten kannustamana onnistunut jotain opiskelemaan. Laskisin nyt jokaisen sentin ja olisin tyhmyyttäni jäänyt Suomeen jonkun maatiaiseukon ja lasten kanssa.

Muutin 17vuotiaana pois kotoa. Äitini ystävältä sain ekan sänkyni. Muuten olen itse maksanut kaiken muun ja hyvin olen pärjännyt. Nyt 33vuotias

Sain viikkorahaa ja jopa lapsilisät tililleni, kun olin yläasteikäinen. Näin itse omin nuorin silmin mitä se 90-luvun lama aiheutti, niin olen aina ollut säästäväinen ja tarkka rahan kanssa. ”Raha ei kasva puussa”, opetettiin kotona ja se on taivahan tosi. Vanhemmat auttoivat rahallisesti opiskeluaikoina ja ennen kaikkea ne neuvoi miten kannattaa hankinnat yms. suunnitella. Rahankäytön opettaminen on ollut keskeinen taito läpi elämäni. En ole rikas enkä varakaskaan, mutta en myöskään persaukinen. Olen onnellinen ja tyytyväinen siihen mitä minulla on.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin olen pärjännyt ilman vanhempia, kun 18 vuotta täytin.

Kelasta saan asumistuen ja opintotuen ja osa-aika töissä tienaan 500€/kk. Ihan itse olen työpaikkani hankkinut, eivät vanhempani.

Näistä rahoista jopa sijoitan 200€/kk osakkeisiin. :)

Vanhemmiltani en ole rahallista tukea saanut 18 vuotta täytettyäni, mutta hyvän kasvatuksen kulutuskäyttäytymisen osalta, siitä olen kiitollinen.

T. 19v yksin asuva

Jatkan vielä vastaten ketjussa myöhemmin ap:n esittämään kysymykseen:

Vanhempani eivät itse ole säästäneet minulle rahaa, mutta pienestä pitäen opettaneet säästämään: olen 5-vuotiaasta lähtien saanut 2€ viikkorahaa, jolla sitten voi joko ostaa karkkia tai säästää pidempään vaikkapa johonkin leluun.

Sitten myöhemmin summat kasvoivat, yläasteella esimerkiksi sain 60€/kk, jolla sitten itse ostettiin vaatteet, meikit, kännykkä, karkit ja leffat, ja jos halusi rahaa enemmän, oli mentävä hankittava itse. (minulle usein jäi 60€:sta jopa yli, koska ostan vaatteet kirpputorilta eikä yläasteella ollut paljon kavereita, joiden kanssa olisin vaikkapa sinne leffaan mennyt...).

Näistä viikko- ja kuukausirahoista sekä alaikäisenä saamistani synttärirahoista ja kesätyöpalkoista olin säästänyt itselleni säästötilille 5000€, jotka sitten 18 vuotta täytettyäni sijoitin myös osakkeisiin.

Uskon, että olisin pärjännyt elämässäni paremmin ilman vanhempien apua. Sain siis vanhemmilta apua, mutta sillä ehdolla että menin opiskelemaan yliopistoon. Tietenkin silloin tuntui sit järkevältä mennä yliopistoon kerta vanhemmatkin sitä taloudellisesti haluavat tukea. Amikseen tai AMK:n ei olisi tukea tippunut vaan minut olisi haukuttu lyttyyn ja jätetty omilleni. No, siinä kävi sit niin että se yliopisto ei mulle yhtään sopinut kun en vaan ole sellaista tyyppiä. Aina ajattelin, että menisin mielummin johonkin käytännönläheisempään juttuun kun ei tämä lukeminen, ajatteleminen ja kirjoittaminen vaan ole yhtään oma juttu. SIlti vanhemmat painosti ja painosti ja muistutti että mitään tukea ei tipu jos en opiskele yliopistossa. Yliopisto on pakollinen. Niimpä roikuin yliopistossa yli 7 vuotta, en saanut koskaan tutkintoa valmiiksi, jouduin jatkuvasti ruinaamaan rahaa vanhemmilta. Nykyään en kelpaa töihin edes siivoamaan ja olen työtön, enää ei vanhemmat lainaa senttiäkään tietenkään. Olen miettinyt että jos saan työkkäriltä luvan niin lähden sit johonkin aikuiskoulutukseen opiskelemaan jotain, mitä olisin aina halunnut. Yliopistopelleilyn ja vanhempien painostuksen takia elämästä meni tuhottoman monta vuotta hukkaan, ja luulen että perhe jää perustamatta ja muutenkin moni normaalin ihmisen unelma jää toteuttamatta. Vanhempien "tuki" ja apu siis tavallaan pilasi koko elämäni.

Vierailija kirjoitti:

Selventäkää myös paljonko omaisuutta vanhemmat antaneet ennen kuin täytitte 18. Monellahan voi olla 20 tonnia rahaa/sijoituksia vanhemmilta saatuna jo ennen 18v ikää, sitten kehutaan kuinka 18v jälkeen ollaan pärjätty ihan "itse".

Äiti kuoli kun olin vielä alaikäinen. Sain pienen perinnön, jonka turvin pystyin olemaan virkavapaalla töistä ylioppilaskirjoitusten ajan ja kuukauden ennen niitä lukemassa kirjoituksiin. Pystyin myös hoidattamaan hampaani ja käymään nielurisaleikkauksessa, jota oli suositeltu minulle jo lapsena. Ostin talvitakin, siihen asti olin käyttänyt isoäitini vanhaa takkia.

Ekat matot meni alta jo 10v. Luottamus 0. 12v meni toiset matot. 13v käytännössä jo kasvatin itse itseäni, lääkärit varasin, vilmat tarkistin, kaupassa kävin yms. 16v loppui se ulkopuolisille näytetty "holhous". Totaali vapaus joka luojankiitos purkaantu tahtona pärjätä elämässä. Olisi voinut mennä toisinkin. Tän takia varmaan alakseni valitsin mt ja päihdetyön.

Vierailija kirjoitti:

Mitä apua? Kuvitteletko sinä tosiaan, että kaikki saavat apua vanhemmiltaan? Minä olin se joka vippailin vanhemmille rahaa pienestä opintotuestani. Välit meni kun lopetin pankkina toimimisen.

Joten, olisin pärjännyt oikein hyvin ilman tätä "apua". 

Sama. Minä maksoin laskuja opintolainasta vanhemmille, vippailin rahaa ja aina käydessäni kotona maksoin itse omat ruokani. En tiedä millaista on, kun voi mennä kotiin vanhemmilleen, jotka ruokkivat ja antavat mukaan ruokaa tai rahaa.

Koska olen oppinut siihen, ettei apua tipu, niin edelleen on vaikeaa päästää irti siitä "Minä itse"-ajatuksesta. Tänä vuonna iski ensimmäisen kerran burn out. Ihmettelen, että vasta tässä vaiheessa.

Puolisoa minulla ei ole ollut koskaan apuna, joten yksin on pitänyt pärjätä, ihan kirjaimellisesti. Toivottavasti joskus rinnallani on joku, jonka kanssa voi jakaa taakat ja pitää turvaverkot vesillä.

N40