Muita viestintäalan työttömiä täällä?
Onko täällä ketään viestintäalalta työttömäksi jäänyttä? Olisi kiva tietää, kuinka moni työttömänä oleva viestintäalan ammattilainen harkitsee tällä hetkellä alan vaihtoa ja mille alalle aiotte vaihtaa. Itselläni on alkanut mennä jo usko siihen, että tämä ala työllistäisi tulevaisuudessa kovin hyvin. Olen ollut työttömänä taas vaihteeksi muutaman kuukauden, ja näyttää siltä, että kesä menee samoissa merkeissä. Laskin, että viimeisten seitsemän vuoden aikana olen ollut viisi kertaa työttömänä. Tuttavapiirissä on sama tilanne monella. Niistä kollegoista, joilla ei ole vakityötä, kukin raapii elantonsa mistä sattuu. Tutuista löytyy alityöllistettyjä freelancetoimittajia, työvoimakoulutuksessa olevaa tiedottajaa, 5-kymppistä kesätuottajaa jne. Palkallisista kesälomista saati vakiviroista voi vain haaveilla.
Tuntuu siltä, etten enää oikein jaksa motivoitua työnhakuun. Totta kai haen paikkoja, mutta jotenkin vain ei huvita enää panostaa yhtään enempää. Olen korkeasti koulutettu, ja minulla on monipuolista työkokemusta yli kymmenen vuoden ajalta. Kolme kertaa olen vaihtanut paikkakuntaa työn perässä ja muuttanut monen sadan kilometrin päähän. Välillä olen opiskellut jotain alaani liittyvää. Silti olen tässä jamassa. Miten te samassa tilanteessa olevat motivoitte itseänne jatkamaan eteenpäin?
Kommentit (177)
Taitaa olla ihan huuhaa-ala koko viestintä. Eipä ole selvinnyt, mitä tyypit tekee. On graafikkoja, web-ohjelmoijia, front-end ohjelmoijia, kielentarkistajia, mutta viestintäalan ihminen... Mitä lisää heidän pitäisi enää tuoda?
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla ihan huuhaa-ala koko viestintä. Eipä ole selvinnyt, mitä tyypit tekee. On graafikkoja, web-ohjelmoijia, front-end ohjelmoijia, kielentarkistajia, mutta viestintäalan ihminen... Mitä lisää heidän pitäisi enää tuoda?
Luin ketjun läpi, enkä myöskään ymmärrä, että mitä lisää nuo viestintäihmiset voivat tarjota. Eipä varmaan mitään...
Mainostoimiston ad hommiin
Markkinointipäälliköksi pk yritykseen
Jne...
No mutta jos on liian viherhippi, sitten ei käy? Hui kaupallista!
ravintola-alalla viestintäkokemuksesta ois hyötyä, saa viestiä mukavien asiakkaiden kanssa ja löytyis teoriapohjaa ja ymmärrystä ihmisten käytökselle. viestinvastaanottamisen häiriöt vähenisi, jos ravintola-alan ammattilaisilla olisi myös viestintäosaamista, myös kirjallista. joskus saa nauraa katketakseen kun lukee ruokalistoja.
Vierailija kirjoitti:
Mainostoimiston ad hommiin
Markkinointipäälliköksi pk yritykseen
Jne...No mutta jos on liian viherhippi, sitten ei käy? Hui kaupallista!
Pilailetko vai oletko ihan ulalla? Mainos- ja markkinointialalla vielä hankalampi tilanne, jos mahdollista.
Meidän firmassamme haettiin juuri määräaikaiseen tehtävään sijaista. Tehtävä oli mielenkiintoinen ja haastava. Vaadittiin korkeakoulututkintoa ja kokemusta viestintätehtävistä yrityksessä vähintään 5 vuoden ajalta.
Rekrytoija pelkäsi hukkuvansa hakemuksiin. Oli suuri yllätys, että hakemuksia tuli noin 15, joista 90 % ei millään lailla täyttänyt vaatimuksia. Haastateltavista pääosa oli luonteeltaan ja ulosanniltaan täysin outoja. Eräs kertoi, että vaatii sitten kovastikin ohjausta, oman huoneen ja omaa rauhaa. Että ei kestä kiirettä tai useampia projekteja samanaikaisesti. Ja ilmoituksessa etsittiin itseohjautuvaa, kokenutta henkilöä, joka kestää kiirettä ja painetta.
Mistähän johtui? Kyse oli kuitenkin isosta kv-firmasta. Kun minä olen hakenut samantapaisia paikkoja muualta en pääse edes haastatteluun. Hakijoita on kerrottu olleen satoja. Onko siis niin, että hakijoita aina on pilvin pimein - vai onko näin vain tapana sanoa? Tai oliko meidän firmamme ongelma a) tehtävän määräaikaisuudessa b) firman maineessa c) tiukoissa vaatimuksissa?
Minä olen ollut useassa haastattelussa ja saanut niistä hyvää palautetta. Silti tulee soitto, jossa kerrotaan, että haastattelu meni hyvin, mutta "mentiin nyt kapeammalla kärjellä" tai "haettiin nyt erilaista profiilia". Ja samaan aikaan on tehtäviä, joihin hakee todellakin ammattitaidottomia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
viestintä on muuttunut aika paljon viime vuosina, ei voi mitään
hakeutukaa suomen ulkopuolelle, jospa siellä natsais?
Tämä on aika huono neuvo, koska viestinnän ammattilaisen pääasiallinen työkalu on huippuluokan kielitaito. Menenpä tästä jonnekin Espanjaan työnhakuun ja kehitä kielitaitosi huippuun viikossa kahdessa. Ei se mikään ongelma ole!
Tämä ketju toi mulle oudosti lohtua, tai ehkä enemmänkin vertaistuen tunnetta. Täällä muutama vuosi sitten maisteriksi valmistunut viestintäalan ihminen. Tällä hetkellä teen tutkimustyötä, kun mahdollisuus tarjoutui heti valmistumisen jälkeen. Suoraan sanoen ei ole oikein hajua siitä, mitä sitten teen kun on seuraava (taas astetta korkeampi) tutkinto takataskussa. Pelottaa edessä olevat työnhaut, kun hakijoita joka paikkaan on niin rutosti, kokemusta pitäisi olla järjetön määrä ja kontakteja ja halukkuutta painaa pitkää viikkoa vielä sitäkin enemmän.
Vertaistuen fiilis tuli ehkä siitäkin, että tuntuu että ainakaan tuntemani viestintäalan ihmiset eivät näitä jaa. Olen miettinyt että olenko jotenkin outo, kun just tuo itsensä brändääminen ja joku hiottu someprofiili tuntuu jotenkin niin perseeltä. Minä esim. en lähtenyt alalle markkinointiviestintä mielessä, ensisijaisesti ihan vuorovaikutus ja sen kehittäminen kiinnostaa. Omista opiskelukavereista osa on näitä jotka painavat niska aivan limassa jaksamisen rajoilla viestintäfirmoissa, ja sitten on nää tyypit jotka ovat LinkedInissä "etsineet uusia mahdollisuuksia" suurinpiirtein sieltä valmistumisesta asti.
Hassua muuten, että tässä ketjussa huomaa sen, että viestintäalan mielletään olevan yhtä kuin toimittajan työ, tai aina mediatyötä. On se muutakin.
just ja täällä yksi joka haaveilee hakevansa opiskelemaan puheviestintää jyväskylään. kannattaakohan tässä valossa sittenkään :/
Vierailija kirjoitti:
Mainostoimiston ad hommiin
Markkinointipäälliköksi pk yritykseen
Jne...No mutta jos on liian viherhippi, sitten ei käy? Hui kaupallista!
Ei jeesus, voiko näin pihalla ihminen edes olla?
Joo, viestintäalan ihminen, esim. tiedottaja tosta vaan AD:ksi mainostoimistoon. Tiedätkö ollenkaan mitään AD tekee? Hän tekee visuaalista suunnittelua käyttäen erilaisia graafisen sunnittelun ohjelmia. Niiden opetteluun menee tovi, mutta ei se tietnkään mitään rakettitiedettä ole. Suurempi ongelma on se, että AD:n homma vaatii tietynlaista taiteellista ja visuaalista näkemystä ja osaamista, värien tajua jne. jota ei koulussakaan opi, vaan hyvillä graafisilla suunnittelijoilla se on myötäsyntyistä.
Kun taas tyypillisesti viestintäalan ihmiset ovat hakoja kirjoittamaan, ilmaisemaan itseään sanallisesti.
Lisäksi mainostoimistoalalla työtilanne on ehkä vielä huonompi. Kokeneita, osaavia graafisia suunnittelijoita on jonoksi asti. Rasti seinään siinä kohdassa, kun mainostoimisto palkkaa tiedottajan/toimittajan AD:n hommiin opettelemaan.
Viestintäosaaminen ei myöskään pätevöitä markkinointipäällikön hommiin...
Vierailija kirjoitti:
just ja täällä yksi joka haaveilee hakevansa opiskelemaan puheviestintää jyväskylään. kannattaakohan tässä valossa sittenkään :/
Jos ala todella kiinnostaa niin ei tästä ketjusta kannata mitään liian dramaattisia johtopäätöksiä vetää. Tilanne voi olla ihan toinen sitten kun sinä aikanaan valmistuisit. Kun itse aloitin viestintäalan opinnot viime vuosikymmenellä, oli näkymät hyvät. Nyt notkahtaneet. Voivat muuttua taas toiseenkin suuntaan.
Suomen toimittajien (tiedän, ette kaikki ole toimittajia) taso on kyllä niin surkea ja heidän rehellisyytensä, objektiivisuutensa ja suoraselkäisyytensä niin syvältä, että jokainen työtön saa minut myhäilemään tyytyväisesti. Teidän sossurahanne maksan mielihyvin, olettepahan pois propagandaa suoltamasta.
Tutkivaan journalismiin ja objektiiviseen uutisointiin perustuva lafka menestyisi Suomessa varmasti ja sieltä löytyisi töitä viestintalan osaajille. Sääli vain, ettei tämmöiseen tilaisuuteen ole tarttujia.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 14:39"]
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 14:36"]
Itse olen media-assari ja arvaa onko töitä? Valmistuin puolitoista vuotta sitten enkä ole saanut edes ensimmäistä alan työpaikkaa. Siivoushommia tehnyt.
Miksi hait idiootti alalle jolla ei ole töitä. Putkimiehiä, eristäjiä, sähkömiehiä tarvitaan ja sinä idootti luet itsellesi kevyen sisätyön. Työttömyys on vähintä mitä tuollaiselle lusmulle voi toivoa.
Viestintäalalle on koulutettu liikaa ihmisiä, työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole kaikille. Ei siitä pidä syyllistää niitä, jotka alalle ovat hakeutuneet opiskelemaan, vaan tämän maan typerää koulutuspolitiikkaa. Onko mielestäsi järkevää kouluttaa ihmisiä työttömiksi?
Onko järkevää tehdä loppuelämää koskevia päätöksiä ilman omaa tutkimista ja pohdintaa? Ajattelykykysi toisaalta kertovat, että olisi koulutuksesi mikä vain et ikinä hyviä töitä saisi, ne vaativat lahjakkuutta ja älykkyyttä.
Mites nyt kun freelancereista tulee yrittäjiä? Oonko ymmärtänyt oikein vuoden alusta voimaan astuvan muutoksen?
Täällä sama. Melkein kuin minut olisit kuvaillut. Toimittajana työskentelen ja potkutkin olen saanut kerran tuotannollisista ja taloudellisista syistä, mutta päivääkään en ehtinyt olla työttömänä, kun seuraava työnantaja jo otti yhteyttä ja halusi palkata minut. Sen jälkeen olen hakenut uutta työtä kerran ja pääsin siihenkin heti. Palkkani on noussut joka kerta, kun olen työtä vaihtanut.