Olen tyhmä! Idiootti! Kesälomamatka pilalla!!
Olemme opiskelijaperhe. Mies opiskelee, minä opiskelen, meillä on kaksi pientä lasta. Molemmat käymme satunnaisesti töissä, mutta raha on siis todella tiukassa. Emme ole käyneet moneen vuoteen millään matkoilla, koska tähän ei ole ollut varaa.
Viime syksynä juttelin yhden kaverin kanssa, että olisi kiva päästä joskus lomalle, mutta ei ole varaa ennen valmistumista ja siihen menee vielä ainakin kaksi vuotta. Kaveri sitten sanoi, että jos vain pääsette lähtemään, niin voitaisiin käyttää hänen vanhempien Italian-loma-asuntoa. He ovat koko kesän purjehtimassa ja loma-asunto on tyhjillään. Olin aivan innoissani ja kaveri soittikin heti vanhemmilleen ja sopi asian. Vanhemmat olivat tyytyväisiä, että asunnolla on joku ja minä suorastaan kiljuin riemusta.
Saatiin haalittua talven aikana lentoliput kasaan, halpalentoyhtiöillä saatiin edestakaiset liput meille kaikille 490 eurolla. Tarkoitus oli olla kolme viikkoa heinäkuussa Italiassa, eläminenhän maksaa sen saman siellä kuin täällä, kun ei shoppailla tai muuta.
Nyt tuli kaverilta sähköposti, että asunnon vuokran voi maksaa tilille XXXXX ja kolmelta viikolta vuokra on 600€. Ei kiirettä maksaa.
EI MEILLÄ OLE MITÄÄN 600 EUROA!!! Sehän on kahden kuukauden opintotuki, enemmänkin! Saimme juuri ja juuri nuo lentoliput kasaan.
Syytän itseäni. Kuvittelin, että kaveri tajusi selittämättäkin, ettei meillä todellakaan ole varaa mihinkään ja siksi se sitä vanhempien asuntoa meille kauppasikin. Oma moka, kieriskelen itsesyytöksissä.
200 euroa viikosta on kohtuuhinta, sen myönnän, mutta meillä ei sitä ole. Lentolippuja ei voi perua. Emme siis voi lähteä, lentolippurahat menivät kankkulan kaivoon.
Kommentit (372)
Voi harmi! Minä olisin ainakin kaverin puheista päätellyt että saa ilmaiseksi majoittua, ilman vuokraa! Sanoiko hän vielä selkeästi että niin vuokra pitää maksaa? Muuten en olisi ainakaan itse yhtään tajunnut. olisin luullut että omistusasunto kyseessä ja on niin kiltit vanhemmat että antavat tyttären kaverin tulla ilmaiseksi. Mutta kun kerta on näin, niin jos vertaa muihin majoitushintoihin niin eihän tuo ole paha. Jospa ottaisitte lainaa? Tai kun hän sanoi kuitenkin ettei ole kiire maksaa, niin maksakaa vaikka kahden vuoden päästä kun on enemmän rahaa :D tai sitten jossain pikkuosissa? Älä nyt hyvä ihminen matkaa peruuta ;( vai peruutitko jo? ja mitä kaverille sanoit kun hän kertoi hinnan?
Nyt sun on kyllä ap pakko tinkiä periaatteistasi ja lainata jostain. Ei ole järkeä jättää lippu käyttämättä. Kyllä se vitutus paikan päällä haihtuu.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 10:07"]Sori, en huomannut että olette kolme viikkoa. Siihen nähden tuo on älyttömän halpa, ette muualta saa mitenkään noin halvalla.
[/quote]
Mikä tässä on VAIKEAA.
OLKOON SAATANA VAIKKA 10 EUROA KOKO HELAHOITO MUTTA JOS EI OLE RAHAA NIIN EI OLE.
Olkoon saatana vaikka kuinka halpa.
Nää on yhtä tonttuja kuin ap kaveri. Ei mitään ymmärrystä.
Jollakin voi olla saatana vaikka 2€ homma kiinni. Ei siinä auta halpuus.
Pointti on se et ap luuli sen olevan 0€ ja nyt se yhtäkkiä pomppasi 600€. Onhan tossa nyt saatana HUIMA ERO.
Minä lähtisin, 600€ saa raavittua kasaan vaikkapa satasen kuukausierinä puolessa vuodessa.
200 euroa Italialaisesta tönöstä on ryöstöhinta.
Ja sitäpaitsi kavereilta ei pyydetä vuokraa. Unohda kaveris ja säästä rahat.
Viestissähän luki että ei ole kiirettä maksaa. soitat kaverillesi ja selität tilanteen. Sitten sovit että maksatte 100 tai 50 euroa kuussa tai jotain. Kolme viikkoa tuohon hintaan on todella halpa. Matkan peruminen harmittaa varmasti jälkikäteen enemmän vaikka joksikin aikaa tiukille joutuisittekin.
On aika outoa olettaa majoituksen olevan ilmainen. Ja kyseessä ei ole ystävän asunto van ystävän vanhempien.
Käytte töissä mutta 600 on tiukassa... mihin sitä rahaa kuluu.
Molempien vanhemmilta lainaa 300e ja maksatte rahalla tai työllä. Esim. pihanhoitoa, siivousta, ikkunoidenpesu, kodin pikkuremonttia kuten maalausta, tapetointia, katon pesu sammalista ym. Kyllä te jotain keksitte.
Joku 100 e / vk olisi ollut vähän kohtuullisempi pyytää tutuilta.
Jos saitte säästettyä lippuihin etukäteen töitä tehden niin olisiko niin kamalaa nyt jälkikäteen tehdä sama?
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 10:10"]
Aika outoa että oletit asunnon olevan ilmainen. Minä olisin kyllä ihan varmuuden vuoksi ja kohteliaisuudesta kysynyt heti että paljonko vuokra olisi ym. 600e kolmesta viikosta on kyllä edullista joten kaivaisin sen rahan vaikka kiven alta. Säästäisin sitten vaikka ruuissa siellä matkalla...tekisin kaikkea hyvää, halpaa, helppoa ja kesäistä ruokaa. Ja hyödyntäisin kaikki lähialueen ilmaistapahtumat ja kiertelisin kävellen kaikki nähtävyydet, kirkot ja museot. Enkä ostaisi mitään krääsää tai riepua. Halpaa viiniä ostaisin ja istuisin miehen kanssa nauttimassa auringonlaskusta lasten nukkuessa :)
[/quote]
No, kun se keskustelu oli nimenomaan siitä, ettei meillä todellakaan ole varaa. Ei ole rahaa. Ilmeisesti kaveri kuvitteli, että jos ei ole rahaa tai varaa, se ei tarkoita sitä, etteikö kuitenkin sitä rahaa joillain säästötileillä loju.
Kaverini siis ehdotti sen varattomuus-rahattomuuskeskustelun jälkeen, että 'Hei, mun vanhempien Italian-asunto on vapaana koko kesän, menkää sinne!'. Jotenkin typerästi kuvittelin, että se olisi sitten ilmainen, jos kerran sanoin, ettei meillä ole yhtään rahaa. Mutta ei, kuvittelin väärin.
Mies tietenkin syyttää minua, kun en kysynyt. Minä syytän itseäni. Molempia harmittaa. Lapset ovat vasta 3v ja 2v, he eivät varmaan edes muistaisi koko asiaa kuukauden päästä, jos ei siitä nyt enää mitään puhuttaisi.
Kaksi vaihtoehtoa on siis joko pyytää jostain se 600 euroa lainaksi ja maksaa sitä seuraavan vuoden aikana pois ja kituuttaa yhden matkan takia siis puolitoista vuotta (!) tai sitten otan opikseni ja menetämme lentolippurahat ja pysymme Suomessa. Jälkimmäinen houkuttaa sen takia, ettei tätä ylimääräistä rahanmenoa enää tulisi.
ap
Sitä ne lapset teettävät. En muutenkaan ymmärrä, mikä hinku joillakin on hankkia lapsia opiskeluaikana. Mutta tässä tilanteessa lainaisin ilman muuta rahat vaikka vanhemmiltani. Kerran se vain kirpaisee.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 10:05"]olisimme voineet sillä 600 eurolla (plus lentolippujen hinnalla) tehdä kotimaassakin vaikka mitä hauskaa. Tai lähteä telttailemaan Ruotsiin, sekin olisi ollut halvempaa.
ap [/quote]
Olen sitä mieltä, että ystävänne ovat toimineet tyhmästi, mutta ylläoleva kommenttisi ei vakuuta. On aivan turha verrata tuota summaa kotimaan lomailuun (joka itseasiassa on usein kalliimpaa kuin ulkomailla) tai Ruotsissa telttailuun. Teillä ei ollut aikomusta lomailla missään, etkä sinä tänne olisi tullut kirjoittamaan "olin aivan innoissani", jos teille olisi tarjottu ilmaista telttalomaa. Olit innoissasi, koska olitte matkalla Italiaan. Keskity siis miettimään sitä, haluatteko/voitteko tuolle Italian matkalle lähteä.
Jos nyt koko juttu muutenkaan on tosi, mutta vastasin kuitenkin niin kuin olisi :)
Laittaisin välit poikki tuollaisen kaveriin joka tuollai narraa. Vuokra olisi pitänyt sanoa heti. Enkä lähtisi reissuun. Menisihän ne lentoliput sitten hukkaan mutta ei voi mitään. En minä ainakaan alkaisi mistään lainailemaan lisää rahaa kun kaveri on minut petollisesti pettänyt ja häviäisin vielä enemmän. Kun sitä rahaa ei oikeasti ole, sitä on todella vaikea myös maksaa takaisin.
Maksullahan ei ollut kiirettä joten hyödyntäkää tuo.
Menette lomalle.
Muistakaa kuitenkin että matkalle pitää ottaa vararahastoa mukaan, reissussa menee aina enemmän rahaa kuin kotona ollessa ainakin meillä.
Matkavakuutukset kaikille jos jotain sattuu.
Kohtuullista on joku hinta, maksaahan vesi ja sähkö Italiassakin.
Tekisin niin että lainaisin jostain, esim. sukulaisilta.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 10:03"]
200 euroa viikossa ei ole kohtuuhinta vaan älyttömän halpa, kaveri varmaan ajatteli että sen voitte maksaa hotelliin verrattuna. Sovi osamaksusta. Lippujen peruuttaminen on typerää.
[/quote]
No onhan se halpa, mutta toisaalta täytyy muistaa, että kyse ei olekaan hotellista hotellin palveluin. Tässä ei käynyt ilmi millaisesta majoituksesta on kyse, mutta jos se on esim. vaatimaton huoneisto Etelä-Italiassa syrjässä kaikesta, niin ei 200 eur viikko mikään superhalpa enää olekaan.
No on tai ei, niin kyllähän tuo siltä kuulostaa, että kaverinkin tarkoitus oli alunpitäen, että majoitus ei maksa mitään. Sitten joku on alkanut kitsastelemaan myöhemmin (kaveri tai vanhemmat) ja keksinyt, että otetaan tuosta sittenkin rahaa ainakin sen verran kun itselle on asunnosta kuluja.
Otat opintolainan ja maksat pois tuon 600 euroa tai vaihtoehtoisesti sovit tosiaan osamaksulla maksamisesta jos ei asialla ole kiire. Sopimisen osalta kannattaa kuitenkin tehdä suunnitelma ettei tarvitse ihmetellä mikset maksa. Voisit pyytää vanhemmiltasi muutaman satasen "matkarahaa" jos kerran olivat asiasta innoissaan.
No todellakin ajattelematonta kaverilta! Silti, Italiassa vesi, kaasu (melkein kaikki asunnot, mahdollisesti vesi ja ruokakin, lämmitetään Italiassa kaasulla) ja sähkö ovat kuluttajalle paljon kalliimpia kuin Suomessa. En nyt sanoisi, että 200 euroa viikossa, mutta nelihenkisen perheen kulutuksella helposti kuitenkin useita kymppejä viikossa. Näiden kulujen kattaminen nyt olisi ainakin ihan asiallista.
Mitä järkeä on ylipäätään matkustaa, jos ei ole tuon vertaa ylimääräistä rahaa, matkoilla voi sattua mitä vaan ja rahaa on oltava varmuuden vuoksi.
Mutta menkää vaan sinne syömään omia eväitä yms säilykepurkki ruokaa, kunnei ole varaa mennä ravintolaan.
Menkää bussilla vaikka yyteriin...