Äiti HS:ssa: Opiskelupaikatta jäänyt tyttäreni masentui

Minä opiskelin pikkupaikkakunnalla huonossa lukiossa ja häirikköluokalla. Valmistuin neljän ällän papereilla (kirjoitin vain neljä ainetta). Hain Tampereen yliopistoon kahdelle eri linjalle, joille molemmille otettiin vain vähän opiskelijoita. Moni sanoi minulle ennen pääsykoetta, että et varmasti pääse. Olin toiseksi paras pääsykokeissa, ja minut hyväksyttiin molempiin aineisiin. Ihan vain pääsykokeen perusteella. Pääaineeseen, jonka valitsin, otettiin vain reilut kaksikymmentä hakijaa. 

Joten se, millainen lukio on ollut, on täysin merkityksetöntä. Ei siellä pääsykokeissa katsota, kuka on eliittilukiosta. Käpykylästä voi päästä sisälle yhtä lailla. Kokemusta on, ja maisterintutkinto. (Sittemmin vaihdoin pääaineen siihen toiseen, johon minut myös hyväksyttiin.) 

Tämän tyttären kannattaisi ehkä harkita toista alaa, jos ei vieläkään ole otettu sisään. Kenties hän ei sovi ko. alalle. 

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 09:30"]

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 09:18"]

Mä en päässyt ensimmäisellä hakukerralla yliopistoon, koska olin saanut lukioss hyviä numeroita ilman kunnon lukemista. Pääsykokeisiin valmistautuessa sainkin sitten kunnon palautuksen maan pinnalle. Seuraavana vuonna valmistauduin niin, että kävin töissä ja lopetin työt noin kuukautta ennen pääsykoetta. Luin joka päivä, mutta tämän kuukauden aikana oli ns.tehorääkki, jolloin vietin aikani aamusta iltaan kirjastossa. Myös kertyneet lomapäivät käytin tehokkaasti lukemiseen. En yhtään ihmettele, jos helposti numeroita saavat jäävät lehdele soittelemaan, kun pitäisi hakea yliopistoon tai ammattikorkeaan. Tehokasta lukutekniikkaa ja muistiinpanojen tekemistä pitää harjoitella.

[/quote]jääköhän minun lapseni rannalle kun ei paljoa lue lukiossa ja ka hipoo lähes kymppiä.

[/quote] Ei voi tietää. Ei välttämättä, jos hakee sellaiseen paikkaa, johon pääsee pelkällä hyvällä arvosanalla kuten matematiikka. Sinnehän ilmeisesti pääsee suoraan, jos kirjoittaa pitkästä matikasta ällän. Mutta voi olla mahdollista myös se, että lapsesi on oikeasti todella lahjakas, eikä tarvitse hirveää pänttäystä omaksuakseen asiat. Minä siis en ollut, vaikka kuvittelin olevani. Mutta kyllä näitä paljon lahjakkaampia on olemassa, en tietenkään sitä kiistä.

Itelläni ne lukutunnit työn ohessa oli 2-4h ja sitten tehoaikana, kun en ollut töissä noin 8h. Pidin tietty ruokatauon ja välillä pieniä 5minsan happihyppelyitä pihalla, jos alkoi mennä ajatukset sekaisin. Tsemppiä lapsellesi, toivottavasti pääsee hakemaansa paikkaan. Kannattaa kannustaa lukemaan pääsykoemateriaalia :) Kyllä varmasti on lahjakkuutta, jos kuitenkin keskiarvo on noin korkea.

Äidillä taitaa olla pahasti realiteetit hakusessa. Ei se riitä, että kirjoittaa "maineikkaasta lukiosta", pitää kirjoittaa hyvin mistä tahansa lukiosta ja tehdä kovasti töitä opiskelupaikan eteen, joskus kompromissejakin esimerkiksi sijainnnin suhteen. 

Ja se mun piti vielä lisätä tuohon viestiin 131, että kyllähän se hyvä menestys lukiossa aina lisää sitä todennäköisyyttä päästä opiskelmaan, se ei vaan ole automaatio.

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 12:36"]

AMK-hausta joku edellä kirjoittikin. Valmistuin aikoinani M-papereilla, siis ihan ok todistus. Keskiarvo tosin vähän niin ja näin kun tietyt matemaattiset aineet eivät kiinnostaneet. Niiden tärkeyden ymmärsin liian myöhään kun en päässyt opiskelemaan haaveilemaani terveydenhoitajan koulutukseen, en itseasiassa päässyt edes pääsykokeisiin. Pariinkin otteeseen yritin onneani kunnes realiteetit paljastuivat.

Kasvatustiedettä taas pääsin opiskelemaan yliopistoon ensimmäistä kertaa haettuani. Mutta pääsykokeiden eteen tein todella töitä. Luin päivät pitkät parin kuukauden ajan, sosiaalinen elämäni rajoittui satunnaisiin iltapäivän kahvitteluihin kavereiden kanssa ja iltaisin lähdin 10km kävelylle jotta pää pysyi kasassa. Ja Helsingin yliopiston ovet aukesivat, "korpikylän" lukiosta valmistuneelle. Istumalihaksia, itsekuria ja hermojahan homma vaatii, siihen on asennoiduttuva.

[/quote] Ja tuo on hassua, koska lukio on selvästi vaikeampaa kuin esim.terkkarin opinnot.

-Mies 29v-

Minustakin tässä vähän haiskahtaa se, ettei ole tosissaan haettu. Tai sitten on tosissaan haettu aina siihen yhteen samaan paikkaan ja "kaikenmaailman opistot" on pistetty toisiksi ja kolmansiksi vaihtoehdoiksi näön vuoksi.

Hain huippuarvosanoilla ja mahtavalla ylioppilaskirjoitusmenestyksellä Helsingin yliopiston biologian laitoksen suosituimmalle linjalle ja olin pääsykokeen jälkeen satavarma, että paikka aukeaa. Ei auennut, enkä ollut pistemäärissä edes lähellä päästä sisään! Toiseksi ja kolmanneksi olin vain heittänyt random-koulut, joista en edes tiennyt mitään.

Aloitin opinnot yliopistossa pk-seudun ulkopuolella kolmannessa hakuvaihtoehdossani ja se oli kouluaikani paras päätös. En kahden viikon jälkeen harkinnut kertaakaan hakevani alkuperäiseen ykköskohteeseeni. Valmistuin ja sain töitä.

En voi ymmärtää, miten kenenkään on "pakko asua Helsingissä." Pakko ei ole kuin kuolla ja maksaa veroja. Suomessa on paljon hienoja paikkakuntia ja kivoja opiskelukaupunkeja, kuten Tampere, Lappeenranta, Vaasa, Jyväskylä, Turku, Oulu...ihan muutamana esimerkkinä. Kannattaa tulla välillä pois kehä 3:n sisältä.

Mua kyllä jotenkin harmittaa tytön puolesta - hänellä olisi oikeasti kaikki mahdollisuudet auki, eikä kukaan muutaman vuoden kuluttua ole kiinnostunut siitä, oliko niitä välivuosia nyt nolla vai kolme. Välivuosien aikana on mahdollisuus esim. matkustella ja olla töissä, molemmat arvokkaita juttuja tulevaisuuden kannalta. Toki eri ihmisillä on erilaiset mahdollisuudet hyödyntää välivuosiaan, esim. jos vanhemmat maksavat ja kannustavat vaikka hakemaan ulkomaillekin opiskelemaan niin asetelma on eri. Ja varmaan vaatii paljon motivoitua aina uudestaan lukemaan pääsykokeeseen. 

Sikäli kyllä ymmärrän tytön harmia ja tuskaa, että vasta lukiosta päässeen perspektiivi on erilainen kuin muutaman vuoden opiskelleen. Kirjoitin itse muutama vuosi sitten yhdestä näistä pk-seudun "eliittilukioista" ja pääsin ensimmäisellä yrittämällä opiskelemaan haluamaani alaa, niin kuin monet kaverinikin. Silloin  välivuosi olisi tuntunut ikuisuudelta, ja ainakin itse koin painetta valita kerralla oikean alan. Nyt monet tuttuni ovat vaihtaneet alaa kokonaan, ja olen itsekin monesti kyseenalaistanut opiskelemieni asioiden mielekkyyden. Muutama vuosi sinne tai tänne ei loppujen lopuksi merkitse elämässä yhtään mitään. 

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 14:06"]

Mua kyllä jotenkin harmittaa tytön puolesta - hänellä olisi oikeasti kaikki mahdollisuudet auki, eikä kukaan muutaman vuoden kuluttua ole kiinnostunut siitä, oliko niitä välivuosia nyt nolla vai kolme. Välivuosien aikana on mahdollisuus esim. matkustella ja olla töissä, molemmat arvokkaita juttuja tulevaisuuden kannalta. Toki eri ihmisillä on erilaiset mahdollisuudet hyödyntää välivuosiaan, esim. jos vanhemmat maksavat ja kannustavat vaikka hakemaan ulkomaillekin opiskelemaan niin asetelma on eri. Ja varmaan vaatii paljon motivoitua aina uudestaan lukemaan pääsykokeeseen. 

Sikäli kyllä ymmärrän tytön harmia ja tuskaa, että vasta lukiosta päässeen perspektiivi on erilainen kuin muutaman vuoden opiskelleen. Kirjoitin itse muutama vuosi sitten yhdestä näistä pk-seudun "eliittilukioista" ja pääsin ensimmäisellä yrittämällä opiskelemaan haluamaani alaa, niin kuin monet kaverinikin. Silloin  välivuosi olisi tuntunut ikuisuudelta, ja ainakin itse koin painetta valita kerralla oikean alan. Nyt monet tuttuni ovat vaihtaneet alaa kokonaan, ja olen itsekin monesti kyseenalaistanut opiskelemieni asioiden mielekkyyden. Muutama vuosi sinne tai tänne ei loppujen lopuksi merkitse elämässä yhtään mitään. 

[/quote]

Komppaan tätä. Lisäksi tytön äidin pitäisi ohjata tyttöä hakeutumaan myös sellaisille koulutuslinjoille ja -tasoille, johon hän pääsee helpommin. Se, että on valmistunut ns. huippulukiosta, ei ole tae siitä, että juuri tuo tyttö olisi edes tarpeeksi lahjakas päästäkseen kaikkein halutuimpiin jatko-koulutuksiin. Täytyy mukauttaa tavoitteet omiin resursseihin. Ja ennen kaikkea pitää ymmärtää, että ihmisen arvoa ei mitata sen mukaan, missä lukiossa hän on opiskellut, eikä edes sillä onko hän valmistunut akateemiseen ammattiin. Tärkeintä on oppia elämään.