Kuinka estää anoppia kärräämästä kaikkea turhaa romua meille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano, että uusia tavaroita saa tuoda vain sillä ehdolla että vie samalla kaksi vanhaa pois per tuotu tavara.

Sanottu on. Piti sitäkin vain vitsinä.

Kai sinä nyt osaat sanoa selkeästi asian niin että hän ymmärtää. Ja ensi vuonna kerrot hyvissä ajoin etukäteen, mikä olisi kiva lahja.

Hehe. Tässä aikaisemmin äidistäni kertonut. Hän ostelee pitkin vuotta aleista lahjoja muille, joilla ei todellakaan ole mitään palautus- tai vaihto-oikeutta jäljellä siinä vaiheessa kun ne annetaan lahjaksi. Toiveita ei ota kuuleviin korviinsa, koska hän ei ole mikään tilausautomaatti, vaan hänen mielestään lahjan antaja on se, joka valitsee lahjan, sen mukaan mitä vastaanottaja hänen mielestään tarvitsee. En tiedä millaista rautalankaa oikein pitäisi vääntää, mutta olen esim. kerran käynyt seuraavan keskustelun:

Äiti: Haluaisitko sinä tämän kaulahuivin? Ajattelin, että se sopisi sinulle.

MInä: Ei kiitos, en halua. 

Äiti: Ottaisit nyt, ihan sinua ajatellen sen neuloin.

Minä: Kiitos, se oli kaunis ajatus, mutta en silti ota sitä. Kuten olen kertonut, en pysty käyttämään tuosta langasta neulottuja vaatteita, ne saavat ihon kutiamaan ja silmät vuotamaan. Muistatko, itsekin huomautit siitä aikaisemmin?

Äiti: Mutta tämä väri olisi niin sopiva sinun takkisi kanssa, ja voisit vaikka laittaa sen alle jonkun toisen huivin ihon suojaksi. 

Minä: Ei kiitos, en oikeasti halua sitä. Jos haluat neuloa minulle jotain, voin tuoda lankaa, joka on minun mieleeni, ja katsotaan yhdessä joku minulle sopiva malli. 

Äiti: Mutta kun!!!11 Ihan sinua ajatellen, hyvää hyvyyttäni. 

Minä: Hei nyt ihan oikeasti. Sen lisäksi että tuo on lankaa jota en voi käyttää, se on myös väriä josta en pidä, ja se on aivan liian lyhyt minulle, tuo sopisi jollekin lapselle tai ohutkaulaiselle ihmiselle, ei minulle. Ajatus oli kaunis, mutta minulla ei ole tuolle mitään käyttöä.

Äiti: Loukkaantunutta mutinaa. 

Minä: Ei kiitos. Oikeasti. Tämä asia on loppuun käsitelty.

Kaksi viikkoa myöhemmin löysin joulupaketista kyseisen huivin, "kun sinä niin ihastelit sitä".

Vierailija kirjoitti:

Luulisi, että kierrätyspaikatkin pursuavat tätä tavaraa..?

Ne toiset anopit ostaa tavarat lastensa perheille.

Vie kierrätykseen, myy kirpparilla. Aukaisemattomat jutut voi antaa lahjana eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Ostamisesta tulee hyvä mieli, joten hän kerää dopamiinipurskahdukset, ja jättää seuraukset teidän kärsittäväksenne.

Meillä oli vuosikausia tuota samaa. Lahjaksi tuli aina mahdollisimman isoa tavaraa, ts. näyttävää pakettia. Samalla kyseinen ihminen toi toistuvasti ilmi kuinka sotkuista meillä on ja kuinka meillä on liikaa tavaraa.

Niinpä, niinpä...

Jep. Tuntuu siltä, että lapsen isovanhemmat kilpailevat sillä kumpi ostaa isomman paketin!

Olihan tässä ihan jotain hyviäkin neuvoja.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano, että uusia tavaroita saa tuoda vain sillä ehdolla että vie samalla kaksi vanhaa pois per tuotu tavara.

Sanottu on. Piti sitäkin vain vitsinä.

Kai sinä nyt osaat sanoa selkeästi asian niin että hän ymmärtää. Ja ensi vuonna kerrot hyvissä ajoin etukäteen, mikä olisi kiva lahja.

Hehe. Tässä aikaisemmin äidistäni kertonut. Hän ostelee pitkin vuotta aleista lahjoja muille, joilla ei todellakaan ole mitään palautus- tai vaihto-oikeutta jäljellä siinä vaiheessa kun ne annetaan lahjaksi. Toiveita ei ota kuuleviin korviinsa, koska hän ei ole mikään tilausautomaatti, vaan hänen mielestään lahjan antaja on se, joka valitsee lahjan, sen mukaan mitä vastaanottaja hänen mielestään tarvitsee. En tiedä millaista rautalankaa oikein pitäisi vääntää, mutta olen esim. kerran käynyt seuraavan keskustelun:

Äiti: Haluaisitko sinä tämän kaulahuivin? Ajattelin, että se sopisi sinulle.

MInä: Ei kiitos, en halua. 

Äiti: Ottaisit nyt, ihan sinua ajatellen sen neuloin.

Minä: Kiitos, se oli kaunis ajatus, mutta en silti ota sitä. Kuten olen kertonut, en pysty käyttämään tuosta langasta neulottuja vaatteita, ne saavat ihon kutiamaan ja silmät vuotamaan. Muistatko, itsekin huomautit siitä aikaisemmin?

Äiti: Mutta tämä väri olisi niin sopiva sinun takkisi kanssa, ja voisit vaikka laittaa sen alle jonkun toisen huivin ihon suojaksi. 

Minä: Ei kiitos, en oikeasti halua sitä. Jos haluat neuloa minulle jotain, voin tuoda lankaa, joka on minun mieleeni, ja katsotaan yhdessä joku minulle sopiva malli. 

Äiti: Mutta kun!!!11 Ihan sinua ajatellen, hyvää hyvyyttäni. 

Minä: Hei nyt ihan oikeasti. Sen lisäksi että tuo on lankaa jota en voi käyttää, se on myös väriä josta en pidä, ja se on aivan liian lyhyt minulle, tuo sopisi jollekin lapselle tai ohutkaulaiselle ihmiselle, ei minulle. Ajatus oli kaunis, mutta minulla ei ole tuolle mitään käyttöä.

Äiti: Loukkaantunutta mutinaa. 

Minä: Ei kiitos. Oikeasti. Tämä asia on loppuun käsitelty.

Kaksi viikkoa myöhemmin löysin joulupaketista kyseisen huivin, "kun sinä niin ihastelit sitä".

Tämäkin on niin tuttua!

Meillä oli kotona äidistä lähtöisin oleva perinne, että kirjoitettiin joulutontulle lahjatoiveita.

Eipä niitä koskaan toteutettu, koska lahja on antajaltaan, eikä lahjoja ole "mikään tilausautomaatti".

Sama päti myös vierailuihin. Meillä piti saada käydä mielensä mukaan kylässä. Jos ehdotin keskiviikon sijasta torstaita, kauhea marina siitä, miten ei saa vaatia, ja mikään ei kelpaa.

Kinkkinen juttu. Oma äitini oli näitä lahjoittajamummotyyppejä, joka hyvää hyvyyttään kantoi lapsillemme mitä ihmellisintä krääsää. Myönnetään, jakoipa hän joskus aivan laatutavaroita, kasvattavia ja kehittäviä lelujakin.

Ei auttanut sanoa, etteivät lapset tarvitse romuvuoria huoneisiinsa, mummo loukkaantui pahasti jos edes vihjaisi asiasta.

Eräällä lomamatkallaan oli ostanut mm. sellaisen kamalan kosketinsoittimen, jossa lisäilona nappuloita painelemalla saattoi kuunnella eri eläinten ääntelyjä. Vehje ei täyttänyt mitään direktiivejä, ja desipelejä siitä lähti kuin katujyrästä ja valot vilkkuivat kuin Harmajan majakassa. Osuipa sitten hetkeksi omaan nilkkaan koko halvatun Kanarian tuominen. Se oli mennyt matkalaukussa mystisesti päälle ja huusi pitkätpätkät kukkokiekuuta, ennekuin mummo sai laukun Seutulassa auki ja pelin hiljaiseksi.

Toinen ikimuistoinen lahja oli kammottava, muovinen metrin korkuinen joulupukki. Siinäkin paloi valo sisällä ja se oli tarkoitettu ulkokäyttöön. Että ärsytti pakotettuna asentaa se monsteri olohuoneen ikkunan alle, mutta pakko oli, kun "lapset niin tykkäävät".  Eräänä tuulisena yönä se pirun ilmeellä varustettu pukki tuiskahti kemalleen nietokseen ja lamppunsakin lopetti välkkymästä. Kaksi pientä, mutta kirkasta ääntä kuulutti aamulla: " Pukki on sammunut hankeen".

Joo noi matkamuistot on kanssa ihan käsittämättömiä!

Joskus on saatu jotain upeita käsityönä tehtyjä pipoja, ja ne olivat vuosia käytössä.

Mutta turistikrääsää paikasta, jossa ei ole itse käynyt, tai paikallisella kielellä kirjoitettu Prinsessa Ruusunen... Voisi olla kiva muisto, jos olisi itse käynyt lasten kanssa ko. paikassa, mutta mitä nyt tekee kirjalla, jota ei pysty edes lukemaan?

Toivottavasti päätyi kirjaston kierrätyshyllystä perheelle, joka kieltä taitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vanhimpia leluja pois (ei roskiin vaan myyntiin tai lahjoituksena kiertoon!!) kun uusia tulee, niin pysyy homma hanskassa.  Lapsi ei niitä katoavia huomaa yleensä, varsinkaan jos huone on täynnä kaikkea romua eikä niitä rakkaimpia hävitä heti ensimmäisenä. Ei kannata kehittää riitaa, lapsi on pieni niin vähän aikaa ettei sen vuoksi kannata välejä katkoa anoppiin tai muihinkaan ihmisiin. Iloisesti kiittäen vain otat vastaan ja näytät samalla lapsellekin että mummu on rakas kun muistaa. Älkää opettako lapsia halveksimaan isovanhempiaan vaikka itse vihaisit tätä. Jos sinä koet anopin hankalaksi ihmiseksi, hän luultavasti kokee sinut ihan samoin. Lasten vuoksi teidän on parasta oppia tulemaan toimeen. Elämässä tulee vielä suurempiakin murheita kuin lahjat lapselle. 

Ihana välillä lukea sivistyneen aikuisen ihmisen kirjoitusta, kiitos sinulle.

Jotkut luulee että kieltäytyminen lahjoista on jonkinlaista vaatimattomuutta, mutta oikeasti niitä lahjoja halutaan vaikka ei myönnetä. Joulussa pahinta on se tavara mitä muut tunkee lahjaksi, vaikka kuinka on sanottu ettei haluta tavaraa. Ostaisi jotain kuluvaa, jos jotain haluaa ostaa.

Vie ne takas, kyllä se äkkiä loppuu. Nokkinsahan se siitä ottaa, mutta jos ei muuten usko.

Meille tuotiin sellainen saatanan iso polkutraktori yksivuotiaalle, joka ei jaksa edes polkea sellaista ja traktori ei mahtunut edes kääntymään oviaukoista. Minun olisi pitänyt kuulemma raahata se aina vaunujen kanssa puistoon. Pistettiin vietäväksi takaisin sinne mistä olivat tuoneetkin. Vihathan siitä miniä osakseen sai, koko anopin loppuelämäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vie ne takas, kyllä se äkkiä loppuu. Nokkinsahan se siitä ottaa, mutta jos ei muuten usko.

Meille tuotiin sellainen saatanan iso polkutraktori yksivuotiaalle, joka ei jaksa edes polkea sellaista ja traktori ei mahtunut edes kääntymään oviaukoista. Minun olisi pitänyt kuulemma raahata se aina vaunujen kanssa puistoon. Pistettiin vietäväksi takaisin sinne mistä olivat tuoneetkin. Vihathan siitä miniä osakseen sai, koko anopin loppuelämäksi.

Minkähän takia miniälle suututaan, kun siinä on oma poikakin jolle voisi loukkaantua?

Sama homma. Hirveä määrä turhaa tavaraa tuli taas lahjaksi, pyytämättä. Ja nimenomaan olen sanonut että ei roinaa ja tilpehööriä. Ihan ärsytti avata paketteja. Itse heitin osan roskiin ja osan vien kierrätyskeskukseen

Minulla on laatikollinen saamiani lahjoja vaatekaapissa, joilla en tee mitään 🙄. Ihan hyvää tavaraa. Mutta sitä tarvitsee vain rajallisen määrän katajaisia paistinlastoja, astiapyyhkeitä, kynttilöitä jne.  Lahjoittelen eteenpäin ja pidän peukkuja, ettei lahja osu sille, joka sen minulle antoi 👍

Ei ole onnistunut mitkään kehotukset ja kiellot. Meillekin juuri anoppi tuo sitä romua. Omia vanhoja vaatteitaan ja ties mitä muuta. Vien välillä niitä jopa suoraan roskikseen. Kamalaa. Mutta minulla on muutakin tekemistä, kun myydä tai kierrättää hänen romujaan. Hän pitää meitä ilmeisesti kierrätyskeskuksena.

Sama ongelma. Appivanhemmat laahasivat sekä meille että lapsille kaikenlaista isokokoista ja huonolaatuista tavaraa.

Meillä oli esikoisen syntyessä taloudellisesti vähän tiukkaa ja "auttaminen" oli tietysti hyväntahtoista. Ainut vaan, että jos oikeasti oltais tarvittu vaikka lapselle toppahaalaria, niin saatiin sitten kassikaupalla jotain megajättipehmoleluja. Harmitti, kun sillä rahalla olisi saanut sen uuden toppahaalarin. Pienessä asunnossa ei myöskään ollut yhtään ylimääräistä tilaa.

Puhuttiin tästä miehen kanssa ja hän sitten kielsi vanhempiaan tuomasta meille turhaa roinaa. Appivanhemmat tietysti loukkaantuivat, mutta tavaran laahaaminen meille väheni (hiukan). Oma taloudellinenkin tilanne parani, joten ei tuntunut enää niin pahalta se, että toiset tuhlaa rahojaan täyteen turhuuteen. Nyt olen ottanut sen asenteen, että otetaan hymyillen vastaan kaikki appivanhempien tuomat lahjat ja laitetaan suoraan keräykseen ne, joille ei ole käyttöä. Leluilla lapset voivat hetken leikkiä ja pistetään sitten kiertoon (lasten kanssa yhdessä sopien).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muista romuista kieltäydytte suoraan, lasten lahjat on pakko ottaa vastaan, mutta niitäkin myytte sitten eteenpäin kun ei enää leikitä.

Kieltäytyminen olisi helppoa, mutta sitten siitä seuraa hirveä mielenpahoitus, totta kai.

Et ole vastuussa aikuisen ihmisen mielensä pahoittamisesta, anna mennä vaan ja sano suoraan.

Nakkaat samantien romut takas pihalle ja sanot, ristusnotta ei tartte tuoda näitä.

Vierailija kirjoitti:

Vanhimpia leluja pois (ei roskiin vaan myyntiin tai lahjoituksena kiertoon!!) kun uusia tulee, niin pysyy homma hanskassa.  Lapsi ei niitä katoavia huomaa yleensä, varsinkaan jos huone on täynnä kaikkea romua eikä niitä rakkaimpia hävitä heti ensimmäisenä. Ei kannata kehittää riitaa, lapsi on pieni niin vähän aikaa ettei sen vuoksi kannata välejä katkoa anoppiin tai muihinkaan ihmisiin. Iloisesti kiittäen vain otat vastaan ja näytät samalla lapsellekin että mummu on rakas kun muistaa. Älkää opettako lapsia halveksimaan isovanhempiaan vaikka itse vihaisit tätä. Jos sinä koet anopin hankalaksi ihmiseksi, hän luultavasti kokee sinut ihan samoin. Lasten vuoksi teidän on parasta oppia tulemaan toimeen. Elämässä tulee vielä suurempiakin murheita kuin lahjat lapselle. 

Ei, ei tarvitse. Toimeen tuloon tarvitaan kaksi osapuolta. Tärkeämpää on opettaa omille lapsille toisten toiveiden kunnioittaminen, toisen kodin kunnioittaminen ja se ettei suostu tallottavaksi omien mielipiteittensä osalta.

Onko anoppisi sitä ikäluokkaa, joka eli pula-aikaa? Voi selittää erilaisia näkemyksiä.

Ehdotan, että ainakin osa anopin antamista leluista viedään mummolaan leikittäviksi, jotta lapset saavat nauttia leluistaan useammassa paikassa. Kun kerran anoppi antaa, niin ottaa sitten vastaankin sen saman ja miettii säilytysratkaisuja.