Tähän mukavista äiti-vanhuksista

Ei taida olla?  Satuolento kuin joulupukki?

Ei kenelläkään mitään sanottavaa?

Ei näytä olevan.  Äitien vihaajilla taas tänäänkin paljon asiaa.

Mun äiti. Hoiti esikoistani, kun menin töihin ensimmäiseen vakipaikkaani. Aina touhusi kaikkea, kunnes sairastui ja lopulta kuoli.

Ikä vain numeroita. Harrastaa. On tuttuja. On kiva koti ja auto. Vesi juoksu, lenkit.

Liekö oli niin mukava?

Kuollut jo. Narsistinen mentaalikeissi.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti. Hoiti esikoistani, kun menin töihin ensimmäiseen vakipaikkaani. Aina touhusi kaikkea, kunnes sairastui ja lopulta kuoli.

Sama stoori. Parhaat lähtee aina ensin ja paskat jää.

Vierailija kirjoitti:

Ei näytä olevan.  Äitien vihaajilla taas tänäänkin paljon asiaa.

Ei, vaan lastensa vihaavia äitejä, jotka kokevat omien tyttäriensä olevan kilpailijoitaan.

Oksettavaa!

Meillä on, tosin anoppi. Hoiti tarvittaessa, haki päiväkodista, luotettava ja mukava. Vielä teräskunnossa, poimii mustikat ja puolukat. 🥰

Oma äitini on ihana ja voimme puhua oikeastaan kaikesta. Hoitaa lapsiani ja jaksaa leikkiä heidän kanssaan. Tarjoaa aina apua ilman kysymistäkin. 

 

Ainut ärsytyksen aihe on se, että hän on vähän liian varovainen lasten kanssa. Esimerkiksi jos lapsi juoksee metsässä, niin heti alkaa varoittelu ettei saisi juosta kun jotain voi sattua jos lapsi vaikka kompastuu :D. Ei ollut meidän kanssa yhtään sellainen. Sinänsä ihan ymmärrettävää, että iän myötä tulee tiettyä varovaisuutta. 

Eksän äiti eli entinen anoppi on kiva äiti-ihminen. Hassu ja nykyään jo vähän höpsö, antoi lapselle paljon aikaa ja huomiota. Leikki ja teki ruokaa. Tosi mukava. Lapsi on jo aikuinen, mutta mummiinsa kiintynyt, niin kuin oikein on.

(Nyksäni äiti on puolestaan kiintynyt omaan poikaansa vähän turhan kiinteästi, ja oma äitini on ihan vain luonnevikainen.)  

Mun äiti on sellainen. Miksi siitä pitäisi sanoa jotakin?