Miksi naiset olettavat että 34v lapseton mies haluaisi alkaa isäksi toisen miehen lapsille? Etsin lapsetonta naista.
Tuntuu että naisilla on kummallinen oletus miten 34v miehen tulisi alkaa elättämään ja isäpuoleksi toisen miehen lapsille.
Jäätävän moni jopa salaa lapset hetken aikaa...Ei vain jostain kummallisesta syystä mainitse niistä.
Kommentit (194)
Mä en ole koskaan maininnut lapsiani tinderissä, koska en halua että se muuttuu ainoaksi mua määrittäväksi tekijäksi. En etsi ketään leikkimään perhettä mun kanssa, ottamaan vastuuta toisen miehen lapsista. Kerron kyllä lapsistani keskustelun alkuvaiheessa, ja harva sen takia on juttelun lopettanut. Jos lopettaa niin ok, suhtaudun asiallisesti tähän, mutta samalla totean että mies ei varmaan muutenkaan olisi ollut mun tyyppiä, joten hyvä näin.
Olen 29v, kaksi lasta, lapsilla on hyvä isä ja mulla myös oma itsenäinen elämäni. Aiemman kumppanin (ei lasten isä) kanssa tehtiin paljon reissuja kaksin, teen myös ulkomaan komennuksia ajoittain. Lapseni eivät ole enää ihan pieniä, ja teen reissuja ja muuta kivaa erikseen myös sitten heidän kanssaan.
Pointtina tässä nyt se, että vaikka olen äiti eivät lapseni kulje mukanani jatkuvasti, eikä heidän olemassaolonsa määritä minua tai elämääni täysin. Ehkä nämä yh äiteihin turhautuneet ovat törmänneet ainoastaan naisiin joiden elämä muutenkin pyörii vain sen kodin ja perheen ympärillä, tai sitten naisiin jotka tarvitsevat elättäjää tai lapsilleen isää, koska naisella itsellään ei ole merkittävää kunnianhimoa, eikä lasten isä ole kuvioissa mukana. Toisaalta nämä naiset varmasti olisivat tuollaisia elätettäviä muutenkin, ihan ilman niitä lapsiakin.
Siksi en koskaan ymmärrä näitä yleistäviä keskusteluja, ihmiset ovat yksilöitä, eikä jokaista tietyn ominaisuuden tai asian omaavaa voi niputtaa samaan pinoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 34-vuotias nainen enkä halua kaljua miestä. Miehet salaavat kaljunsa käyttämällä myssyä Tinderissä. Olin kerran vähällä joutua treffeille kaljun miehen kanssa. Aion valittaa asiasta vauvapalstalla seuraavat 30 vuotta.
Miten tämä liittyy naisten lapsiin?
Minä ymmärrän, että kirjoittaja halusi osoittaa, miten typerää on valittaa jostain, mitä ei halua ja minkä voisi välttää ilmaisemalla profiilissaan mitä on etsimässä. Minkä ihmeen takia keskittyä asioihin, joita ei halua sen sijaan, että aktiivisesti pyrkisi saamaan niitä, mitä haluaa?
Tätä itsekin olen ihmetellyt. Tinderissä vasemmalle lähtee profiilit jotka on täynnä ei-listoja vaikka olisinkin niihin sopiva. Ärsyttää se negatiivisuus.
Aloittajassa kiinnostaisi kyllä tietää, että moniko nainen on olettanut ja miten tuo asia on tullut ilmi? Ettei vaan olisi ap:n omia oletuksia... Sopisi kyllä 34v lapsettoman miehen kuvaan tuollainen epärealistinen kuvittelu.
Itse seurustelin 37-vuotiaana kolmen lapsen yh:na tuollaisen miehen kanssa pari vuotta. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta sanotaan näin, että hän oli monessa asiassa joustamattomampi kuin omat lapseni olivat joskus taaperoina. 34v elänyt vain itselleen ja omat tarpeet ei vain ykkösenä, vaan ainoana asiana maailmassa. Kokemuksen perusteella voisin itse kysyä, että miksi 34v lapseton mies olettaa, että kukaan äiti haluaisi hänestä lisälapsen itselleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nuorempi mieheni halusi 30v:nä minut ja valmiit lapseni. Hänelle ei tullut edes mieleen ettei olisi ottanut koko pakettia.
Vastuuntuntoinen ja rakastava isä on ollut kaikille lapsillemme (1 yhteinen). Arvostan häntä suuresti, 25v oltu nyt yhdessä.
Pakko nyt kysyy, että kenelle oikeasti edes tulisi mieleen, ettei kuuluisi ottaa koko pakettia? Kenellä olisi oikeasti pokkaa ehdottaa, että hylkää lapsesi, huolin vain sinut? Ei kukaan täysijärkinen edes haaveile tuollaisen ehdotuksen menevän läpi.
On niitä sellasiakin naisia tullu nähtyä, että lapset on hylätty isälle ja lähetty uuden rakkauden perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalle suositus, että etsi käsiisi joku filippiiniläinen nainen, jos haluat hyvän ja onnellisen parisuhteen. Ovat useimmiten myös neitsyitä.
Heillä on useimmiten oma perhe lapsineen elätettävänä Filippiineillä.
Muutamilta miehiltä olen kuullut, että tulee puolta halvemmaksi ottaa filippiiniläinen vaimo ja lähettää rahaa tämän perheelle, kuin että ottaisi suomalaisen akan.
Kyllä, suomalaiselle naiselle tulee hyvinkin puolta halvemmaksi, kun ei ota suomalaista miestä nurkkiinsa loisimaan vaan jättää suomimiehet filippiinoille.
Isäpuoli ei ikinä inissyt aiheuttamistamme kustannuksista. Nämä palstaulinat ovat mielenkiintoisia.
Eiköhän valtaosa naisista ihan itse elätä lapsensa ja mahdollisesti saa elatusapua lasten isältä. Jälkimmäiseen ei välttämättä voi luottaa, mutta onneksi Kela sponsoroi, kun luuseri-isät laiminlyövät ikiomien lastensa elatuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 34-vuotias nainen enkä halua kaljua miestä. Miehet salaavat kaljunsa käyttämällä myssyä Tinderissä. Olin kerran vähällä joutua treffeille kaljun miehen kanssa. Aion valittaa asiasta vauvapalstalla seuraavat 30 vuotta.
Miten tämä liittyy naisten lapsiin?
Minä ymmärrän, että kirjoittaja halusi osoittaa, miten typerää on valittaa jostain, mitä ei halua ja minkä voisi välttää ilmaisemalla profiilissaan mitä on etsimässä. Minkä ihmeen takia keskittyä asioihin, joita ei halua sen sijaan, että aktiivisesti pyrkisi saamaan niitä, mitä haluaa?
Tätä itsekin olen ihmetellyt. Tinderissä vasemmalle lähtee profiilit jotka on täynnä ei-listoja vaikka olisinkin niihin sopiva. Ärsyttää se negatiivisuus.
Aloittajassa kiinnostaisi kyllä tietää, että moniko nainen on olettanut ja miten tuo asia on tullut ilmi? Ettei vaan olisi ap:n omia oletuksia... Sopisi kyllä 34v lapsettoman miehen kuvaan tuollainen epärealistinen kuvittelu.
Itse seurustelin 37-vuotiaana kolmen lapsen yh:na tuollaisen miehen kanssa pari vuotta. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta sanotaan näin, että hän oli monessa asiassa joustamattomampi kuin omat lapseni olivat joskus taaperoina. 34v elänyt vain itselleen ja omat tarpeet ei vain ykkösenä, vaan ainoana asiana maailmassa. Kokemuksen perusteella voisin itse kysyä, että miksi 34v lapseton mies olettaa, että kukaan äiti haluaisi hänestä lisälapsen itselleen?
Kun tuo ainoa ehdoton ei tuntuu olevan ne lapset, voi ilmaista etsivänäs kaltaistaan lapsetonta naista parisuhteeseen, ei tarvitse tehdä mitään pitkää ei-listaa.
Jos 34-vuotiaalla miehellä ei ole parisuhdekokemusta, siihen on yleensä joku selvä syy.
Nykyään on normaalia ja yleistä erota. Lapset seuraa aina mukana. Ei niille isäksi tarvi ryhtyä, mutta joo, vaativat toki huomioon ottamisen arjessa. Etkö löytänyt aikanaan puolisoa kun enemmistö oli vielä naimattomia ja lapsettomia?
Ap etsii sitten lapsettoman naisen. Väitän kyllä, että hyvännäköisillä ja vaimomatskua oleva 30+ naisilla on järjestäen lapsia. Nuoremmilla naisilla ei välttämättä ole, mutta huoliiko ne sua? Ap, oletko hyvännäköinen ja korkeasti koulutettu? Sun pitää laskea ulkonäkökriteerejä, jos haluat lapsettoman naisen.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole koskaan maininnut lapsiani tinderissä, koska en halua että se muuttuu ainoaksi mua määrittäväksi tekijäksi. En etsi ketään leikkimään perhettä mun kanssa, ottamaan vastuuta toisen miehen lapsista. Kerron kyllä lapsistani keskustelun alkuvaiheessa, ja harva sen takia on juttelun lopettanut. Jos lopettaa niin ok, suhtaudun asiallisesti tähän, mutta samalla totean että mies ei varmaan muutenkaan olisi ollut mun tyyppiä, joten hyvä näin.
Olen 29v, kaksi lasta, lapsilla on hyvä isä ja mulla myös oma itsenäinen elämäni. Aiemman kumppanin (ei lasten isä) kanssa tehtiin paljon reissuja kaksin, teen myös ulkomaan komennuksia ajoittain. Lapseni eivät ole enää ihan pieniä, ja teen reissuja ja muuta kivaa erikseen myös sitten heidän kanssaan.Pointtina tässä nyt se, että vaikka olen äiti eivät lapseni kulje mukanani jatkuvasti, eikä heidän olemassaolonsa määritä minua tai elämääni täysin. Ehkä nämä yh äiteihin turhautuneet ovat törmänneet ainoastaan naisiin joiden elämä muutenkin pyörii vain sen kodin ja perheen ympärillä, tai sitten naisiin jotka tarvitsevat elättäjää tai lapsilleen isää, koska naisella itsellään ei ole merkittävää kunnianhimoa, eikä lasten isä ole kuvioissa mukana. Toisaalta nämä naiset varmasti olisivat tuollaisia elätettäviä muutenkin, ihan ilman niitä lapsiakin.
Siksi en koskaan ymmärrä näitä yleistäviä keskusteluja, ihmiset ovat yksilöitä, eikä jokaista tietyn ominaisuuden tai asian omaavaa voi niputtaa samaan pinoon.
Kyllä lapset määrittelevät sinua, menojasi ja arvojasi todella paljon. Ja ne ovat todella iso elämääsi.
Itseäni epäilyttäisi mies, joka ei kertoisi lainkaan lapsista profiilissaan. Jos jo pihtaa noinkin isoa asiaa treffiprofiilissaan, niin mitä kaikkea muuta tietoa henkilö ei halua kertoa, koska "eiväthän ne määrittele häntä ihmisenä".
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoli ei ikinä inissyt aiheuttamistamme kustannuksista. Nämä palstaulinat ovat mielenkiintoisia.
Eiköhän valtaosa naisista ihan itse elätä lapsensa ja mahdollisesti saa elatusapua lasten isältä. Jälkimmäiseen ei välttämättä voi luottaa, mutta onneksi Kela sponsoroi, kun luuseri-isät laiminlyövät ikiomien lastensa elatuksen.
Vajosit sitten itse samalle tasolle palstaulien kanssa, joten älä ihmettele heidän olemassaoloa täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä37185 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on niin totta. Yhteen aikaan oli tyrkyllä aivan liikaa yh-mammoja ja kovasti halusivat ryhtyä vakavaan suhteeseen ja mua ei olisi vähempää voinut kiinnostaa moiset. Joskus tein kokeen ja "lainasin" kaverin muksua, niin kummasti ne yh:t eivät hyväksyneetkään "mun lasta".
Siis millä tavalla sinä sitä muksua "käytit"?
Näkeehän sen asiayhteydestä mistä oli kyse. Älä leiki tuollaista burgeria.
Ei kyllä selvinnyt. Meni siis treffeille kaverin lapsi mukana ja sitten ne naiset teki äkkikäännöksen? Laittoi lapsen kuvan tinderiin ja oletti kun mächejä ei tule että nyt yh:t ei häntä halua?
Onhan se melkoinen hälytyskello, jos treffeille tulee mies, joka ei oikein tunnu tuntevan omaa lastaan.
En usko, että kukaan yh-mammakaan sentään äpärälaumaansa treffeille vie mukanaan.
Ei varmaan mutta ilmeisesti joku sälli vie lainaäpärää ja ihmettelee kun naiset kaikkoaa.
Ei vienyt. Lapsen oma isä eli paras kaverini kuoli onnettomuudessa, ennen kuin lapsi syntyi, joten olen ollut lapsen elämässä ikäänkuin isäpuoli vaikka en äitinsä kanssa ole suhteessa ollutkaan. Lapsi on siis ollut minullakin hoidossa aika paljon ja siksi oli hyvä testata, miten lapsettomat ja lapselliset naiset oikeasti suhtautuvat, kun luulevat, että miehellä on lapsi. Itse kuvittelin, että nainen, jolla on omia lapsia, suhtautuisi suopeasti miesten lapsiin, mutta olin väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 34-vuotias nainen enkä halua kaljua miestä. Miehet salaavat kaljunsa käyttämällä myssyä Tinderissä. Olin kerran vähällä joutua treffeille kaljun miehen kanssa. Aion valittaa asiasta vauvapalstalla seuraavat 30 vuotta.
Miten tämä liittyy naisten lapsiin?
Minä ymmärrän, että kirjoittaja halusi osoittaa, miten typerää on valittaa jostain, mitä ei halua ja minkä voisi välttää ilmaisemalla profiilissaan mitä on etsimässä. Minkä ihmeen takia keskittyä asioihin, joita ei halua sen sijaan, että aktiivisesti pyrkisi saamaan niitä, mitä haluaa?
Tätä itsekin olen ihmetellyt. Tinderissä vasemmalle lähtee profiilit jotka on täynnä ei-listoja vaikka olisinkin niihin sopiva. Ärsyttää se negatiivisuus.
Aloittajassa kiinnostaisi kyllä tietää, että moniko nainen on olettanut ja miten tuo asia on tullut ilmi? Ettei vaan olisi ap:n omia oletuksia... Sopisi kyllä 34v lapsettoman miehen kuvaan tuollainen epärealistinen kuvittelu.
Itse seurustelin 37-vuotiaana kolmen lapsen yh:na tuollaisen miehen kanssa pari vuotta. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta sanotaan näin, että hän oli monessa asiassa joustamattomampi kuin omat lapseni olivat joskus taaperoina. 34v elänyt vain itselleen ja omat tarpeet ei vain ykkösenä, vaan ainoana asiana maailmassa. Kokemuksen perusteella voisin itse kysyä, että miksi 34v lapseton mies olettaa, että kukaan äiti haluaisi hänestä lisälapsen itselleen?
Miten sinä pari vuotta tuhlasit tuohon suhteeseen, jonka mahdottomuus tulee esille jo muutaman tapaamiskerran jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalle suositus, että etsi käsiisi joku filippiiniläinen nainen, jos haluat hyvän ja onnellisen parisuhteen. Ovat useimmiten myös neitsyitä.
Heillä on useimmiten oma perhe lapsineen elätettävänä Filippiineillä.
Muutamilta miehiltä olen kuullut, että tulee puolta halvemmaksi ottaa filippiiniläinen vaimo ja lähettää rahaa tämän perheelle, kuin että ottaisi suomalaisen akan.
Mitenköhän tuo todellisuudessa lienee? Suomalaisista naisista suurin osa käy ansiotöissä ja osallistuu siten perheen elatukseen. Tosiaanko muka olisi puolet halvempaa elättää filippiiniläinen vaimo Suomessa ja vielä kaupan päälle hänenkin perheensä siellä Filippiineillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoli ei ikinä inissyt aiheuttamistamme kustannuksista. Nämä palstaulinat ovat mielenkiintoisia.
Eiköhän valtaosa naisista ihan itse elätä lapsensa ja mahdollisesti saa elatusapua lasten isältä. Jälkimmäiseen ei välttämättä voi luottaa, mutta onneksi Kela sponsoroi, kun luuseri-isät laiminlyövät ikiomien lastensa elatuksen.
Vajosit sitten itse samalle tasolle palstaulien kanssa, joten älä ihmettele heidän olemassaoloa täällä.
Ulinainen, sinulla ei ole varaa arvostella kenenkään kirjoitteluja täällä. Itse suollat päivittäin sellaista paskaa, että heikompaa hirvittää.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Ap etsii sitten lapsettoman naisen. Väitän kyllä, että hyvännäköisillä ja vaimomatskua oleva 30+ naisilla on järjestäen lapsia. Nuoremmilla naisilla ei välttämättä ole, mutta huoliiko ne sua? Ap, oletko hyvännäköinen ja korkeasti koulutettu? Sun pitää laskea ulkonäkökriteerejä, jos haluat lapsettoman naisen.
Vakiovastaus 99 prosentille palstamiehistä ja -jonneista. :D
Vierailija kirjoitti:
Synnyttäneen naisen kanssa seksi ei ole kovin kehuttavaa, tiedätte kyllä miksi.
Minusta seksi ollut jopa parempaa synnyttäneen naisen kanssa. Toisaalta he ovat monesti väsyneitä lapsen hoitamisesta, eträ eivät jaksa seksiin ja seksuaalisuuteen panostaa.
Käyttäjä37185 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalle suositus, että etsi käsiisi joku filippiiniläinen nainen, jos haluat hyvän ja onnellisen parisuhteen. Ovat useimmiten myös neitsyitä.
Heillä on useimmiten oma perhe lapsineen elätettävänä Filippiineillä.
Muutamilta miehiltä olen kuullut, että tulee puolta halvemmaksi ottaa filippiiniläinen vaimo ja lähettää rahaa tämän perheelle, kuin että ottaisi suomalaisen akan.
Kyllä, suomalaiselle naiselle tulee hyvinkin puolta halvemmaksi, kun ei ota suomalaista miestä nurkkiinsa loisimaan vaan jättää suomimiehet filippiinoille.
Ymmärrän kyllä, että sinun tasoisella lähipiiri koostuu loisista, mutta mitä minä tiedän pariskuntia joissa nainen on filippiiniläinen, niin miehet ovat kyllä keskivertoa varakkaampia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä37185 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on niin totta. Yhteen aikaan oli tyrkyllä aivan liikaa yh-mammoja ja kovasti halusivat ryhtyä vakavaan suhteeseen ja mua ei olisi vähempää voinut kiinnostaa moiset. Joskus tein kokeen ja "lainasin" kaverin muksua, niin kummasti ne yh:t eivät hyväksyneetkään "mun lasta".
Siis millä tavalla sinä sitä muksua "käytit"?
Näkeehän sen asiayhteydestä mistä oli kyse. Älä leiki tuollaista burgeria.
Ei kyllä selvinnyt. Meni siis treffeille kaverin lapsi mukana ja sitten ne naiset teki äkkikäännöksen? Laittoi lapsen kuvan tinderiin ja oletti kun mächejä ei tule että nyt yh:t ei häntä halua?
Onhan se melkoinen hälytyskello, jos treffeille tulee mies, joka ei oikein tunnu tuntevan omaa lastaan.
En usko, että kukaan yh-mammakaan sentään äpärälaumaansa treffeille vie mukanaan.
Ei varmaan mutta ilmeisesti joku sälli vie lainaäpärää ja ihmettelee kun naiset kaikkoaa.
Ei vienyt. Lapsen oma isä eli paras kaverini kuoli onnettomuudessa, ennen kuin lapsi syntyi, joten olen ollut lapsen elämässä ikäänkuin isäpuoli vaikka en äitinsä kanssa ole suhteessa ollutkaan. Lapsi on siis ollut minullakin hoidossa aika paljon ja siksi oli hyvä testata, miten lapsettomat ja lapselliset naiset oikeasti suhtautuvat, kun luulevat, että miehellä on lapsi. Itse kuvittelin, että nainen, jolla on omia lapsia, suhtautuisi suopeasti miesten lapsiin, mutta olin väärässä.
Harva nainen, joka on valmis seurustelemaan miehen kanssa, jolla on lapsia, haluaa sen lapsen tulevan yllättäen ensitreffeille mukaan. Olitko profiilissasi ilmoittanut kuitenkin olevasi lapseton vai, miten tämä juttu meni? Kertoisitko hieman yksityiskohtaisemmin? Monenko eri naisen kanssa lähdit treffeille yllättäen lapsi mukana?
Aika äijä tuo aloittaja kun vinkuu tällaisesta vauvapalstalla :D
Ohi vaan ja seuraavaa, mitä sitä märehtimään.
"Aiemmat lapseni", mitä ihmeen höpöä tämä on?
Onko "tuttava" exäsi ja lapsesi joutuneet tekemään kotitöitä äitinsä luona? Voi nyyh...