Siivoajana lapsen luokkakaverien perheessä
Olen monen lasten kanssa kotona vietetyn vuoden jälkeen joutunut hanttihommiin siivoojaksi. No, viime viikolla olin nuorimmaisen lapseni vanhempainillassa ja huomasin siellä asiakkaani ja hekin selkeästi tunnistivat minut. Tämän vanhempainillan jälkeen lastani on kiusattu koulussa, huudeltu että "sun äiti siivoo meidän vessoja" ja jätetty ulkopuoliseksi. Asumme Espoossa ihan hyvällä alueella (vuokrakämpässä), joten täällä ei todellakaan ole kovin tavanomaista, että kenenkään vanhempi olisi tämmösissä paskaduuneissa... Tuli tosi paha mieli lapseni puolesta, koska eihän hän vielä tokaluokkalaisena oikein ymmärrä tilannetta ja että siihenkin on syy, että joudun tätä ammattia tekemään... Ilmeisesti lapseni on aiemmin ollut aika vähäsanainen ammattini suhteen, koska kaverit eivät ammatistani olleet tietoisia (aika paljon lapset kuitenkin puhuu että mitä vanhemmat tekee työkseen yms). Tosin en itsekään varsinaisesti ehkä huutelisi siitä, että äitini on siivooja. Vähän myös kiukuttaa noiden vanhempienillassa olleiden vanhempien puolesta, heidän on täytynyt sanoa tästä asiasta lapselleen koska en koskaan ole siivotessa heidän lapseensa törmännyt. Mitä tekisitte tilanteessa, jos kiusaaminen ei lopu? Lapseni on aika herkkä ja huomaa että on ottanut jutun raskaasti, hänellä ei muutenkaan ole kovin paljon koulussa kavereita. En kuitenkaan haluaisi sotkea työjuttuja "henk koht juttuihin", koska muuten tämä perhe on ollut mukava asiakas.
Kommentit (67)
Selitä pojalle ja samalla itsellesi, että siivoamisessa ei ole mitään hävettävää.
No vaikka oma arvostukseni tätä alaa kohtaan on kasvanut, niin onhan se myönnettävä että tätä en mielelläni tee ja hattua kyllä nostan kaikille, jotka tämän alan parissa jaksavat tehdä pitkän "uran". Harkitsen vielä mahdollista lisäkouluttautumista, yliopistossa olen ollut mutta jätin opinnot kesken lasten takia aikoinaan.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:09"]Selitä pojalle ja samalla itsellesi, että siivoamisessa ei ole mitään hävettävää.
[/quote]
Selitä että käyt siivosmassa luokkakaverin perheessä koska ovat laiskoja.
No älä mene siivoamaan sinne perheeseen, voit kaiketi vaihtaa kohdetta?
[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:12"][quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:09"]Selitä pojalle ja samalla itsellesi, että siivoamisessa ei ole mitään hävettävää.
[/quote]
Selitä että käyt siivosmassa luokkakaverin perheessä koska ovat laiskoja.
[/quote]
Höpsis, ei kotisiivoojan palkkaaminen ole laiskuutta.
Mene sinne perheeseen siivoamaan viel kerran, pasko lattialle ja jätä lappu:" Siinä teille siivottavaa" ja sitten kerrot lapsellesi mitä teit ja lapsesi voi vittuilla muille takaisin, että teidän äiti siivoaa meidän äidin ulosteet!
Olisi ihan oikein niille.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:15"][quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:12"][quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:09"]Selitä pojalle ja samalla itsellesi, että siivoamisessa ei ole mitään hävettävää.
[/quote]
Selitä että käyt siivosmassa luokkakaverin perheessä koska ovat laiskoja.
[/quote]
Höpsis, ei kotisiivoojan palkkaaminen ole laiskuutta.
[/quote]
Onhan
Kuulostaa tosi ikävällä.
Voitko puhua opettajalle tai työnantajalle (eli petheelle) että tällaista on ilmennyt eikä rinne kovin mukavalla.
Meilläkin käy siivooja eikä itselle tulisi mieleenkään toimia noin että puhuu...
Ilman siivoojia hukkuisimme paskaa. Kaikki, yleisistä tiloista lähtien.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:09"]
Selitä pojalle ja samalla itsellesi, että siivoamisessa ei ole mitään hävettävää.
[/quote]
vahingossa peukutin tätä!
Kun en ymmärtänyt ollenkaan niin, että ap itse häpeäisi työtään, vaan häntä surettaa lapsen puolesta, kun sivistymättömät tenavat pilkkaavat hänen lastaan koulussa (?)
vai menikö multa ohi jokin, mitä sinä löysit rivien välistä (?)
Me esim. asumme kerrostaloasunnossa alueella, jossa on lähinnä 200m2 ok-taloja. En todellakaan häpeä itseäni tai elämänvalintojani, mutta jos lastani kaverit tämän takia kiusaavat, olen kyllä surullinen hänen puolestaan. Koska kiusaaminen satuttaa aina ja sen lisäksi perheen statuksesta kiusaaminen vääristää arvomaailmaa huonoon suuntaan, tulee vinoutunut käsitys, ettei kaikilla olisi samaa ihmisarvoa.
Vaikka kotona vanhemmat kuinka yrittävät arvokasvatusta antaa, niin kaveripiirin vaikutus on lapsuudessa tutkitusti suurempi... joten tällaisessa tilanteessa on helposti voimaton. Kauheinta on, jos lapsi oppii halveksimaan omia vanhempiaan ja omaa taustaansa ihan syyttä suotta :(
[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:12"]
Selitä että käyt siivosmassa luokkakaverin perheessä koska ovat laiskoja.
[/quote]Ei tällainen varmaan ole fiksu linja. Eihän sinuakaan ilmeisesti ole mitenkään haukuttu.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:15"]
No älä mene siivoamaan sinne perheeseen, voit kaiketi vaihtaa kohdetta?
[/quote]
Työskentelen firmassa, jossa kyllä yleensä pitää mainita joku peruste miksei enää jatkossa halua jotain tiettyä kohdetta. Voisinhan siihen jotain keksiä, mutta toisaalta en halua alkaa liian krantuksi ettei kohteitani vähennetä. Voi olla, että minulle ei annettaisi mitään uutta kohdetta tilalle. En myöskään omista autoa, joten en voi valita kohteita kovin kaukaa, koska pitää päästä nopeasti julkisilla paikasta toiseen. Ja kuten ylempänä sanoin, on tämä perhe ollut mukava asiakas ja heidän kotiaan on myös ollut helppo siivota.
No kyllä menisin juttelemaan vanhemmille, ja kertoisin, että lapsesi on saanut ikäviä kommentteja siitä, että äitinsä käy luokkakavereiden kotona siivoamassa. Ota yhteys opettajaan. Kenenkään työtä ei pidä halveksia, siivoojan työ on tärkeä siinä missä muukin työ! Itse nostan siivoojille aina henkisesti hattua, minusta kun siihen työhön ei olisi, ihailen sitä että joku jaksaa sitä raskasta ammattia pienellä palkalla. Uskon myös että jotkut aidosti nauttivat työstään siivoojana, ei se kaikille edusta mitään paskatyötä, vaan ihan ok työpaikkaa (siis sellaisissa työpaikoissa, missä työolot hyvät, ei riistoa). Moni luuseri nostaa mielummin tukia kotona maatessa, kuin ottaa siivoojan työn vastaan. Kyllä siinä moni kermaperse kakakaran nokka nirpahtaisi, jos pitäisi harjanpäähän tarttua. Kunnioitan itse ihmisiä, jotka eivät pelkää työtä! Rehellistä työtä.
Älä häpeä iteäsi, taustaasi, työtäsi. Jos joku ääliö ei tajua että sinunkin työ on arvoasta, se on hänen häviönsä. Ota yhteyttä niihin vanhempiin asiallisesti ja rauhallisesti, joiden lapset kiusasivat lastasi koulussa asiasta (kommentoivat halveksivasti, tai haukkuivat jne). Olisi hyvä puhua esim. luokassa, että kaikki työ tässä yhteiskunnassa on tärkää, ja että kaikkien työpanosta tarvitaan. Opettajan ei tarvitse alkaa sormella osoittamaan, mutta olisi hyvä avoimesti keskustella ja pohtia asenteita ja mielipiteitä eri ammatteja ja työtä kohtaan. Saisi lapsetkin ajattelemaan ehkä vähän avarammin.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:18"][quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:09"]
Selitä pojalle ja samalla itsellesi, että siivoamisessa ei ole mitään hävettävää.
[/quote]
vahingossa peukutin tätä!
Kun en ymmärtänyt ollenkaan niin, että ap itse häpeäisi työtään, vaan häntä surettaa lapsen puolesta, kun sivistymättömät tenavat pilkkaavat hänen lastaan koulussa (?)
vai menikö multa ohi jokin, mitä sinä löysit rivien välistä (?)
Me esim. asumme kerrostaloasunnossa alueella, jossa on lähinnä 200m2 ok-taloja. En todellakaan häpeä itseäni tai elämänvalintojani, mutta jos lastani kaverit tämän takia kiusaavat, olen kyllä surullinen hänen puolestaan. Koska kiusaaminen satuttaa aina ja sen lisäksi perheen statuksesta kiusaaminen vääristää arvomaailmaa huonoon suuntaan, tulee vinoutunut käsitys, ettei kaikilla olisi samaa ihmisarvoa.
Vaikka kotona vanhemmat kuinka yrittävät arvokasvatusta antaa, niin kaveripiirin vaikutus on lapsuudessa tutkitusti suurempi... joten tällaisessa tilanteessa on helposti voimaton. Kauheinta on, jos lapsi oppii halveksimaan omia vanhempiaan ja omaa taustaansa ihan syyttä suotta :(
[/quote]
No kyllä sieltä rivien välistä voi lukea häpeän.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:19"][quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:12"]
Selitä että käyt siivosmassa luokkakaverin perheessä koska ovat laiskoja.
[/quote]Ei tällainen varmaan ole fiksu linja. Eihän sinuakaan ilmeisesti ole mitenkään haukuttu.
[/quote]
No korvaa laiskan sitten vaikka kiireisellä tai jollain muulla termillä joka kuvaa tilannetta parhaiten.
Niin, onhan se tietenkin ollut vähän oma moka muuttaa tällaiselle alueelle missä asuu suurimmaksi osaksi hyvätuloisia ihmisiä. Perheemme taloudellinen tilanne ei kuitenkaan aina ole ollut näin huono ja toisaalta vuokra-asuntomme on hyvin edullinen sijaintiinsa nähden. Pienestä pitäen lapseni on kasvatettu siihen ettei raha kasva puussa ja kyllä välillä käy sääliksi, kun lapset tuntuvat jättävän niin kylmästi ulkopuolelle niitä joilla ei ole yhtä hienoja tavaroita, harrastuksia yms. Jo noin pienestä pitäen. Kovasti olen aina yrittänyt kannustaa lapsia opiskelemaan ja tehdä selväksi, että itsestä voi tulla mitä vaan riippumatta siitä mitä vanhemmat on. Kauhulla odotan mitä edessä on sitten, kun on siirtyminen yläasteelle. Siellä perheen sosiaalisella taustalla on vielä suurempi merkitys muiden silmissä.
Vaihda kohdetta, lapselle liian kiusallinen tilanne.
.....siihenkin on syy, että JOUDUN tätä työtä tekemään.
No en minä varsinaisesti häpeä työtäni, kyllä ihan avoimesti voin kertoa ihmisille olevani siivooja ja kuten toinenkin kommentoija mainitsi, mieluummin tekee rehellistä työtä vaikka huonolla palkalla kuin makaisi töissä tekemättä mitään. Mutta sitä ei käy kiistäminen, että ei tämä todellakaan ole ollut haaveammattini enkä tästä nauti. Ihan vaan jo sen takia, että kaipaan paljon virikkeellisempää työtä ja sosiaalisena ihmisenä työskentelisin mielellään työyhteisössä enkä aina vaan näin yksin. Ja tuo "en itsekään lapsena olisi huudellut äitini olevan siivooja" viittasi enemmänkin siihen, että tuon ikäsenä ei vielä oikein osaa katsoa asioita monesta perspektiivistä. Kyllä mä ainakin muistan, miten pienenä puhuttiin paljon vanhempien töistä ja mitä vanhemmat siellä tekee. Ja olin tosi vaikuttunut, kun parhaan kaverini isä oli kirurgi.
Korjaan edelliseen, kotona tekemättä mitään. -Ap
Ja en kirjoittanut tuota "paskaduunia" niin että itse halveksisin siivoojan ammattia, päin vastoin tämä on aivan aliarvostettua hommaa superpienellä palkalla. -Ap