"Kivoja" asioita mitkä sinun mielestäsi tuntuu hirveän vastenmieliseltä pakkopullalta?

Bridekulkueet.

-Tyttöjen illat. Sen jälkeen kun lopetin loppasuisen ratakanailun ja siirryin pääasiallisesti kohtuukäytön/raittiuden puolelle, on naispuoleisten kavereiden kanssa illanistuminen aivan hirveää. Ei mulla ole kenenkään kanssa mitään puhuttavaa ja kun keskustelut menee henkeviksi tai aletaan kaivelemaan karaokevehkeitä tai yläasteen hittibiisejä Spotifysta esille, niin tekee mieli paeta paikalta. Olen toki joskus vetänyt kunnon kännit ja koittanut päästä fiilikseen mukaan mutta jurri-minä onkin sitten yleensä tilannut taksin kotiin paremman musiikin ja oman miehen luokse. Yksittäisten kavereiden kanssa tulen aivan hyvin toimeen eikä siis muiden juominen ärsytä vaikka itse olisin selvinpäin.

-Vieraiden miesten huomio ja flirttailu. Olen nykyään miesvaltaisella alalla töissä ja vakaassa parisuhteessa, niin jotenkin se siirappinen keimailu ja läähpuuhsexbätäng ei vain sytytä. Vaivaannuttaa.

-Kaiken tekeminen omin pikku kätösin. Joulun aikaan se tuli tajuttua vihdoinkin, että miksi kiusata niinkin hyvää kaveria kuin itseään tekemällä väkisin asioita, ilman mitään järkevää syytä. Niinkuin leipoa pipareita tai torttuja itsetehdyistä taikinoista, kun ei niistä kukaan taloudessa erityisemmin pidä muutenkaan.

-Whatsapp-viestien saaminen. Jos se ei ole hauska kuva tai kiinnostava uutislinkki, niin ei kiinnosta. Vastenmielinen kommunikointimuoto.. Jos on asiaa, soita tai tule käymään.

Ystävien kutsuminen syömään, siis kotiini illalliselle.

Vihaan tätä sydämeni pohjasta. Ja se on vähän outoa: olen 53-vuotias perheenäiti, onnellisessa parisuhteessa, osaan kokata ja olen tottunut tekemään ruokaa isommallekin porukalle. Ja koti on ihan esittelykelpoinen, tilava ja siisti. Ja astioistakaan ei ole kiinni. Meillä on hyviä ystäviä, joiden seurassa viihdymme jne.

Mutta en kestä sitä stressiä tarjoomuksista: yhtäkkiä pää on tyhjä, en muista yhtään ruokalajia. Ja kiukuttelen itsekseni kuinka suuri vaiva järjestelyistä on (vaikka olisikin niin mitä sitten).

En itsekään ymmärrä mikä siinä hiertää niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Makean syöminen. Sosiaalisissa tilanteissa makeasta kieltäytymisen aiheuttaman kriisin selvittely. Pakkosyötetyn makean jälkeinen pahoinvointi. 

Just tää! On ihan käsittämätöntä, ettei sitä tunnu kukaan tajuavan, että jotkut (ilmeisen harvat) ei oikeesti tykkää makeasta ollenkaan tai eivät halua sokeria elimistöönsä. Itse olen herkästi lihoava ja olen vuosien varrella lakannut syömästä sokeria ja kaikkia nopeita hiilihydraatteja. Itselleni tilanne on se, että en saa kermakakusta tms mitään nautintoa ja suhteessa siihen, että se kertasyöminenkin voi näkyä heti mun vaivoin hallittavissa olevassa painossa... tilanne on täysin absurdi. Kaikki ihmettelee suureen ääneen, että "voi voi, miten sä VOIT kieltäytyä makeasta, en mä vaan ikinä pystyis..."

Mäkin inhoan tuota makeiden herkkujen väkisin tuputtamista, vaikka itse syönkin ihan liikaa kaikkia epäterveellisiä herkkuja. Mutta syön niitä silloin kun itse haluan, aina ja kaikkialla (esim. työpaikan kahvipöydässä klo 9 tiistaiaamuna) en välttämättä halua.

Sama täällä! Herkut maistuvat kyllä silloin tälläin, jos saan nauttia niistä kotona rauhassa rentoutuen. Muiden edessä etenkin työpaikalla tai sukulaisissa jonkinlainen kahvikuppineuroosi vaivaa, eivätkä makeat herkut vain maistu ja niistä tulee huono olo. Kohteliaisuudesta voin ottaa, mutta mieluummin valitsen suolaista jos sellaista on makean lisäksi tarjolla.

Eikä siinä minua niinkään häiritse se tarjoilu itsessään, vaan se ihmettely ja taivastelu jonka saa osakseen kun pidättäytyy vapaaehtoisesti makeasta.

Samaistun tähän täysin. Itse en ole ikinä ollut perso makealle. Lastenkutsujen kermakakku irtokarkkikoristuksineen saa voimaan pahoin eikä se ole leipojasta kiinni. Oikeastaan kaikki makeat tarjottavat jää välistä kun ei vaan maistu. Ennen niitä söi lähinnä nälkään ja koska on nyt vaan pakko.

Vierailija kirjoitti:

Kampaajalla käyminen. Tahmeiden lehtien selailua sokeana kun lasit on pitänyt riisua, pesupaikalla kykkiminen niskat kipeinä, suunnattoman epämukava tunne kun joku velloo päänahkaa.

Minäkin inhoan sitä päänahan loputonta hieromisesta! Vihdoinkin sain sanottua kampaajalle että sen voi jättää väliin.

Yökerhot ja bilettäminen. Tykkään kyllä nähdä ystäviä ja käydä vaikka pubissa parilla, mutta yökerhossa tungoksessa huutaminen musiikin yli on tympeää. Normaaliäänellä ei kuulu. Ja yökerhossa tanssiminen …brrr. Ei kiitos.

Jääkiekkovouhotus. Olen itsekin pelannut ja katselen kyllä pelejä, mutta ainakin tässä maassa tuosta tehdään liian iso asia. Kourallinen maita pelaa maailmanmestaruudesta joka vuosi (olympiavuotena oikeastaan kaksi) ja tuolloinkaan ei edes kaikki parhaat pelaajat, joten aika vaikea asiasta on suuremmin innostua.

Palju. Ei yhtään innosta hautua kylki kyljessä koivet ristissä vedessä, jonka pinnalla lilluu kerros muista irronnutta kuohnaa, lehtiä, neulasia ynnä muuta luontoa. Lisämausteeksi inhaan keitokseen on heitetty jokin klooritabletti. Vesi on lämmitetty aivan liian kuumaksi niin että henkeä ahdistaa. Jos lämmitys on hoidettu puilla niin vesi on lisäksi savuista ja sillä puumäärällä olisi lämmittänyt saunan monen monta kertaa. Jos osallistujilla liikaa promilleja niin lisäksi saa huolehtia ettei sinne kukaan oksenna tai huku. Uimahallin poreallas on pieninä annoksina ihan ok koska sentään efektit löytyy ja kunta/firma hoitaa hommat. Paljussa voin kohteliaisuudesta kastautua mutta kyllä siinä tuntee lähinnä likaantuvansa lisää.

Seurakoirat. Tämä on ihan tabuaihe kun tuntuu että koirista tykkäämättä oleminen on kiellettyä. Jos seurueessa sattuu olemaan koira mukana niin sitä pitäisi automaattisesti ihastella ja rapsutella ja jututtaa... juu ei kyllä nappaa. Hyötykoirat kuten apu-, virka-, pelastus- ja osin myös metsästyskoirat ymmärrän. Mutta tämmöiset hupikoirat lähinnä ärsyttää kun ovat kokoajan häsläämässä ympäriinsä, haukkumassa, hyökkäämässä päälle, kuolaamassa, sotkemassa paikkoja, syömässä huonekaluja ja vaatteita, kerjäämässä ruokaa tai rapsutuksia .... aargh! Mutta tämän jos sanoisi ääneen niin saisi ikuisen ilonpilaaja-eläintenvihaajan leiman, siispä hymyilen muiden mukana. Ja olkoon kuinka perheenjäsen hyvänsä, oikea pronomini on "se" eikä "hän".

Auringonotto. Häikäisee, tukalaa, kuumottaa, tylsää, ajanhukkaa. Sitten pitäisi ensin suojautua (aurinkolasit, ja -rasvat) että voisi taas olla vieläkin enemmän auringossa. Kevyissä ja sopivan suojaavissa vaatteissa kuljeskelu tai osittaisessa varjossa oleskelu on ihan mukavaa mutta paikallaan grillaantuminen ei vaan toimi mulle eikä status nouse mun silmissä ruskettumisen myötä.

Humalahakuisuus. No se nyt ei välttämättä edes lähtökohtaisesti ole kiva asia mutta tuntuu silti pakkopullalta kun monessa yhteydessä humaltuminen tuntuu olevan odotusarvo. Humalassa jutut huononee, käytös huononee, yhteys muihin ja ympäristöön huononee, olo huononee jne. Ei saa ajaa autoa. Krpla on kauheaa. Ei jaksa seurata muiden inttämistä ja sekoilua. En silti mikään raittiusintoilija ole mutta yleensä vähemmän vaan on enemmän.

Shoppailu. Riittää että kiertää pakollisten ja tarpeellisten asioiden takia muutamat liikkeet niin olo on ihan uupunut. Ei kyllä enää jaksaisi lähteä pitkän kaavan mukaan shoppailukierrokselle ihan vaan etsimään ja katselemaan. Viihdyttävämpää tai hyödyllisempääkin käyttöä ajalle löytyy. Ehkä yksi-pari ylimääräistä liikettä tai ehkä kirpparin voi kiertää jos sopivasti sattuu hotsittamaan. Nettikauppa on kätevää.

Huppareiden käyttäminen. Huppu on epäkätevä ja aina juuttumassa kiinni.  Huppari ei myöskään sovi kenellekään. Se päärä näyttää ihan juntilta.

Lautapelit.

Höntsäfutis tai -lentis sillee ”hauskana” iltatekemisenä leiriolosuhteissa

Löhöily jossain rannalla. Pitää tehdä jotain. Enkä tarkoita että olisin joku ahkeraliisa, vaan ihan että en jaksa olla ilman toimintaa ja toiminta voi olla täysin turhaakin, kunhan on tekemistä.  En ole ikinä ollut rantalomala, enkä usko että viihtyisin. 

Shoppailu. Vaatteiden hiplaaminen ja sovittaminen. Kaupasta toiseen kiertely.

"Somevaikuttajien" instajulkaisujen seuraaminen. Mieluummin otan vapaaehtoisesti koronan.

Vierailija kirjoitti:

"Somevaikuttajien" instajulkaisujen seuraaminen. Mieluummin otan vapaaehtoisesti koronan.

En ole ikinä tajunnut miten kukaan jaksaa "seurata" ketään. Aivan omituinen ilmiö mielestäni.

Rippikoulu oli kyllä aivan järjetöntä sontaa.

Kaikenlaiset megatapahtumat, missä on paljon ihmisiä, ja mökä kuuluu kaiuttimista.

Shoppailu.

Lautapelien pelaaminen, jos enemmän kuin 2 pelaajaa. (ahdistaa)

Sukukokoukset

Luokkakokoukset

Vierailija kirjoitti:

Huppareiden käyttäminen. Huppu on epäkätevä ja aina juuttumassa kiinni.  Huppari ei myöskään sovi kenellekään. Se päärä näyttää ihan juntilta.

Itse olen lopettanut hupareiden käytön, koska se huppu on aina ruma ja tiellä takin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Seurakoirat. Tämä on ihan tabuaihe kun tuntuu että koirista tykkäämättä oleminen on kiellettyä. Jos seurueessa sattuu olemaan koira mukana niin sitä pitäisi automaattisesti ihastella ja rapsutella ja jututtaa... juu ei kyllä nappaa. Hyötykoirat kuten apu-, virka-, pelastus- ja osin myös metsästyskoirat ymmärrän. Mutta tämmöiset hupikoirat lähinnä ärsyttää kun ovat kokoajan häsläämässä ympäriinsä, haukkumassa, hyökkäämässä päälle, kuolaamassa, sotkemassa paikkoja, syömässä huonekaluja ja vaatteita, kerjäämässä ruokaa tai rapsutuksia .... aargh! Mutta tämän jos sanoisi ääneen niin saisi ikuisen ilonpilaaja-eläintenvihaajan leiman, siispä hymyilen muiden mukana. Ja olkoon kuinka perheenjäsen hyvänsä, oikea pronomini on "se" eikä "hän".

Komppaan täysin. Voin joskus kaukaa ihastella että söpö koira ulkona mutta en tahdo koskea, lässyttää, antaa niille erityistä huomiota. Ne kuolaa ja likaa vaatteet ja suoraan sanottuna haisee pahalta. Sanon yleensä että en ole koiraihminen mutta koiraihmiset ottaa tämän henkilökohtaisena loukkauksena tai että vihaan koiria. En tietenkään vihaa, viatonta eläintä, en vaan halua hössöttää niistä. Lapsena oli myös pelottavia koirakokemuksia, joille koiranomistajat vaan naurahtaa että ei se meidän rekku. Eipä, voi olla arvaamaton.

Kaikki seurapelit. Sitten lopuksi pitää vielä kerätä ne tikat ja krokettimailat ja sulkisverkot. Inhoan myös kilpailuhenkisiä ihmisiä yleensäkin.

-hieronta

-lautapelit

-melkein kaikki liikunta