"Kivoja" asioita mitkä sinun mielestäsi tuntuu hirveän vastenmieliseltä pakkopullalta?

Katsella kylillä verovaroin lonnivia paimentolaisia kaikkine etuineen !

Iloisena asiakaspalvelijana firman puolesta hymyileminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klubitus, reivit, psykebileet yms konemusiikkimeininki. Tykkään kuunnella tällaista musiikkia itsekseni, mutta vihaan tähän liittyvää skenespedeilyä ja "ug"-urpoilua. Kaverit eivät tajua, miksi en tule koskaan mukaan kemuihin vaikka muuhun illaanviettoon osallistun. Minä en tajua, miten he jaksavat katsella övereitä vetäviä narkkareita hytkymässä. Ihan sama, onko kyse pienistä privaattibileistä vai avoimesta tapahtumasta.

Reivit ja psykebileet tietyllä porukalla (vaan läheisimmät ystävät kumppaneineen) on just parhaita!

Tietää kenen kanssa bailaa eikä kellään mene överiksi 🙂

Normi baarissa kännäilyn voittaa mennen tullen.

Kuulostaa kauppasaarnaajan kaatuilubileiltä.

Vierailija kirjoitti:

Epäilen että tämä on uniikkia: en pidä seurassa syömisestä. Siis illallisista, yhteisistä lounaista ym. Rakastan ruokaa, ja haluaisin keskittyä syömiseen ja ruuasta nautiskeluun. Esim. kamalinta ikinä ovat töissä suoritettavat yhteiset lounaat tai muut. Suurin osa ruuasta nauttimisen ilosta katoaa, kun pitää seurustella ja keskustella, eikä voi lappaa ruokaa ääntä kohti, tai makustella sitä äännähdellen ilosta. Kyllä, minä saatan tehdä niin kun syön yksin.

Pidän myös siitä, kun olen nälkäinen ja saan ahmia ruokaa samalla kirjaa lukien. Vinkki: jos näette työpaikan ruokapöydässä kollegan kirja/kännykkä edessään syömässä, älkää menkö hänen seuraansa höpöttämään ja häiritsemään.

Aikamoinen uniikki lumihiutale olet kyllä :DDD en minäkään pidä seurassa syömisestä. Maailman rasittavinta, kun vaikka työpaikalla on saanut kivan erillisen paikan, niin muut maanittelevat liittymään seuraan. En ole mikään raukka, olen yksin omasta tahdostani.

Vierailija kirjoitti:

Treffeillä käyminen

TÄMÄ TÄMÄ TÄMÄ SIIS TODELLAKIN TÄMÄ!!!!!!!!!!

Ei siinä, jos vastapuoli on tuttu jostain, mutta joku tinder yms., niin voi VMP! Aina samat jutut saa selittää, ahdistavat hiljaiset hetket ja aina se on jotenkin teennäistä.

Vierailija kirjoitti:

Epäilen että tämä on uniikkia: en pidä seurassa syömisestä. Siis illallisista, yhteisistä lounaista ym. Rakastan ruokaa, ja haluaisin keskittyä syömiseen ja ruuasta nautiskeluun. Esim. kamalinta ikinä ovat töissä suoritettavat yhteiset lounaat tai muut. Suurin osa ruuasta nauttimisen ilosta katoaa, kun pitää seurustella ja keskustella, eikä voi lappaa ruokaa ääntä kohti, tai makustella sitä äännähdellen ilosta. Kyllä, minä saatan tehdä niin kun syön yksin.

Pidän myös siitä, kun olen nälkäinen ja saan ahmia ruokaa samalla kirjaa lukien. Vinkki: jos näette työpaikan ruokapöydässä kollegan kirja/kännykkä edessään syömässä, älkää menkö hänen seuraansa höpöttämään ja häiritsemään.

Tämä. Ongelmaksi muodostuu että olen hyvin laiha, joten ihmiset olettavat että en syö koskaan.

Saan ahdistusta ravintolassa syömisestä helposti. Pahin on varmaan häät / firmabileet / ulkomaanmatkat missä on välillä pakko istua todella tiiviisti yhdessä pitkässä pöydässä ventovieraitten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Saunminen  muitten  kuin mieheni kanssa. ei, ei.

Mulla on sama, en tiedä miksi. Ei tule kuuloonkaan, että lähtisin saunomaan esim. työ- tai ystäväporukan kanssa.

Mulla on treenattu kroppa, eli ei ole tarvetta hävetä esim. liikakiloja.

Vierailija kirjoitti:

Ystävien tai sukulaisten tapaaminen. Miksei whatsapp-viestittely riitä?

Toinen on työpaikan videopuhelut. Miksi on niin tärkeää nähdä tousen kasvot, eikö itse asia eli palaverin aihe ole kuitenkin tärkeintä?

Luulen, että nuo, joilla on pakonomainen tarve nähdä toisen kasvot, ovat jollakin tavalla kehityksessään vajaita. Eikös pikkuvauvoille ole kasvojen näkeminen jotenkin erityisen tärkeää?

Mutta tämä on tosiaan vain oma mielipiteeni asiasta. Ihan turha siis vetää herneitä nenuliin.

Kosketuksen tarpeen ymmärrän, etenkin yksin eläjillä, mutta jos juuri kosketukselle ei ole erityistä tarvetta, en ymmärrä mitä lisäarvoa face to face -näkeminen tuo kontakteihin.

Onko kenelläkään ideoita miksi se kasvokkain näkeminen on niin tärkeää?

En pidä matkustelusta, koska minusta se on stressaavampaa kuin normaali arki. Jos viikonloppureissua stressaa kaksi viikkoa etukäteen ja reissusta toipuminen vie viikon, en näe reissua vaivan arvoisena.

Väsyn virikkeistä ja muutoksista, siinä syy.

Mitä pidempään reissu kestää, sen enemmän se alkaa olla vaivan arvoinen. Mutta silloinkin lisi parasta pysyä yhdessä ja samassa paikassa. Mitkään kiertomatkat eivät todellakaan ole minun juttuni.

Inhoan mökkeilyä. Etenkin, jos mökiltä puuttuu juokseva vesi ja vesivessa.

Vierailija kirjoitti:

Puolituttujen ihmisten halaaminen.  Vaivaannuttavaa.  

Elokuvia en jaksa katsoa loppuun.

Kampaamokäynnit.

Kun sukulaiset mökkeilevät pikku mökillä viikon.  Pari päivää olisi riittävästi.

Maratonpuhelut.

Oon kuule melko varma että ollaan sukulaissieluja. Ainut poikkeus on etten käy mökeillä lähes ikinä.

Yhdessä kokkaaminen. Mitä enemmän kokkeja sitä keljumpaa.

Risteilyt, pikkujoulut, lasten urheiluharrastusten seuraaminen.

Kuvien ottaminen sosiaaliseen mediaan. Minulla on kaveriporukka jonka kanssa järjestämme muutama kerran vuodessa ohjelmaa. Aina joku haluaa ottaa kuvia, joka tarkoittaa väkisin poseeraamista ja omien kuviensa löytämistä kaverin instaprofiilista. Kaveri näyttää tietty erittäin hyvältä ja itse en. Kohtelias kysyminen "Saanko julkaista kuvasi?" on mennyttä historiaa.

Shoppaileminen. 

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä kokkaaminen. Mitä enemmän kokkeja sitä keljumpaa.

Ja huonompi soppa.

Uusi vuosi ja juhannus, etenkin uusi vuosi. Hirveä paine, että jotain pitää tehdä, kun kaikki tekee, vaikka juuri on ollut joulu, josta kaikkine sukulointeineen ei tosiaan viidessä päivässä toivu.

Risteilyt. Tarvitseeko edes perustella?

Baarissa käyminen. Hirveä meteli, hirveä tungos, ylihintaista viinaa ja seuraavana päivänä särkee päätä, vaikka olisi ollut kuskina, eli selvin päin.

Kivijalkakaupoissa/ostoskeskuksissa shoppailu. Sama kuin baari, mutta yleensä ei tule vedettyä kännejä. Saattaisi olla kivempaa niin, tosin. Mitään etsimäänsä noista ei yleensä löydä, tai ei ainakaan oikeaa kokoa.

Kaikille jumalille kiitos verkkokaupoista ja pakettiautomaateista.

Leipominen. Ihan kirjaimellisesti pakkopullaa silloin, kun täytyy tehdä, eli aniharvoin vieraita varten vain, onneksi. Joskus tykkäsin, mutta parisuhteen myötä hommasta meni maku. Miehelle kelpaa vain pari tiettyä, tylsääkin tylsempää, leivonnaista, enkä pelkästään itselle viitsi tehdä, joten ei huvita enää ollenkaan.

Hieronta, kampaamokäynnit ym., kaikki mikä vaatii antautumista vieraan ihmisen koskettavaksi millään tavalla.

Ulkomaanmatkailu. Hirveä vaiva ja rahanmeno vain siksi, että pääsee jonottamaan jonnekin hikisiin nähtävyyksiin miljoonan muun turistin kanssa. Jollei halua käydä niissä, ei ole mitään tekemistä paitsi ravata ympäri ruuhkaisia katuja ja kauppoja. Inhoan sitä kotimaassakin, joten miksi menisin sitä ulkomaille tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Treffeillä käyminen

TÄMÄ TÄMÄ TÄMÄ SIIS TODELLAKIN TÄMÄ!!!!!!!!!!

Ei siinä, jos vastapuoli on tuttu jostain, mutta joku tinder yms., niin voi VMP! Aina samat jutut saa selittää, ahdistavat hiljaiset hetket ja aina se on jotenkin teennäistä.

Ohis, sori siitä, mutta...

Maailma on kai muuttunut tässä mielessä paljon reilussa kymmenessä vuodessa. Itse kävin aikoinani netissä tapaamieni tyyppien kanssa esim. kävelylenkillä, elokuvissa ym. Kävin kahvilatreffeilläkin ja ne olivat, totta kyllä, vaivaannuttavia, ahdistavia jopa.

Kun tekee jotain muuta kuin vain istuu ja tuijottaa toista naamaan, keskustelu on luontevampaa, eikä hiljaisia hetkiä niin synny, kun voi kommentoida jotain ympäristössä näkyvää (lenkillä) tai ruotia sitä yhdessä nähtyä leffaa kahvikuppien yli.

Uudenvuoden juhliminen ilotulitteita ampuen. En vaan kertakaikkiaan enää näin vuonna 2022 ymmärrä.

Hiihtäminen. Mies yrittää pakottaa. Itse haluaisin vain hiihtomajalle oluelle.