Päiväkodin aikuisia ihmetyttää, kuinka vanhemmat eivät usein jaksa olla vanhempia lapsilleen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksen pointti on tuo, että osa vanhemmista ei pysty, halua tai jaksa olla vanhempia. Ymmärrän, että se on tärkeä ja pohtimisen arvoinen asia.

Mutta silti outoa ammattikasvattajalta arvostella vanhempia lasten oikeudesta varhaiskasvatukseen. Eri juttu sitten se, montako tuntia päivässä tai viikossa sitä oikeutta kannattaa hyödyttää. Mutta tutkimusten mukaan olisi tärkeää saada kaikki lapset varhaiskasvatukseen viimeistään 5-vuotiaana.

Eiköhän ne ammattikasvattajat juurikin arvostele sitä että lapsi on päiväkodissa 9hn päiviä ja vanhempi kotona. Kaikilla on oikeus varhaiskasvatukseen ja kotonaolijoille riiittä kerhotoiminta 3-4h/pväjota päiväkodit järjestävät. Kokopäivähoitoa eivät tarvitse.

Entäs jos ei ole kerhoja sille vanhemmalle lapselle? Ei ainakaan täälläpäin ole. Siispä meidän erittäin sosiaalinen 4-vuotias käy kavereiden kanssa leikkimässä päiväkodissa. Muuten hän ei näkisi arkisin ollenkaan muita lapsia, koska kaikki samanikäiset ovat siellä päiväkodissa. Kotona olo olisi yhtä itkua ja hammastenkiristelyä, koska pikkusisko ei voi vielä olla leikkikaveri, jota kaipaa.

Ei kylläkään ole koko päivää päiväkodissa, eikä koskaan ole pakko lähteä jos keksitään jotain muuta tekemistä.

Kaikki ei edelleenkään asu isossa kaupungissa, jossa lapsille on kerhoja ja virikkeitä.

Tämä.

Meillä 5v käy 2krt viikossa päiväkodissa leikkimässä. Ei täällä ole mitään kerhoja tms. Olisi aika hurjaa mennä eskariin jos ei olisi ikinä ollut muiden lasten kanssa.

Mutta tämähän on taas ihan eri asia kun mikä tässä on nostettu ongelmaksi? Nimenomaan lasten joilla on kotona vanhempi työttömänä ja terveenä kannattaisi olla varhaiskasvatuksessa osa-aikaisesti, saisivat hyödyt mutta ei ihan kaikkia haittoja. Yksikään lapsi ei oikeasti hyödy siitä että on viikossa 40 tuntia päiväkodissa samaan aikaan kun äiti on kotona vaikka sisaruksen kanssa. Sen sijaan siitä että on siellä vaikka 15 tuntia hyötyy jo paljonkin tuossa iässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä näkökulma, mutta vähän sinisilmäisesti kirjoitettu. On toki vanhempia, jotka laiskuuttaan ja virikkeiden toivossa vievät lapsiaan päiväkotiin mutta sitten on myös uupuneita vanhempia joiden viimeinen oljenkorsi saattaa olla juuri päivähoito. Näitä asioita pitää siksi katsoa jokainen tapaus ja perhe kerrallaan.

Ja puhun kokemuksesta. Olen itse töissä varhaiskasvatuksessa. Minulla on myös hyvin haasteellinen lapsi, joka syö paljon voimavaroja. Tukiverkkoa ei ole, joten arki pyörii omien voimien puitteissa.

Omasta mielestäni lapsen paras paikka on turvallinen ja tuttu kotiympäristö, eikä päiväkoti tarjoa mitään mitä kotona ei voisi saada. Monille lapsille vaikutukset ovat jopa negatiivisia. Siitä huolimatta, välillä on pohdittava myös vanhempien jaksamista. Toki päiväkoti ei silloin pitäisi olla ainut "auttava" taho, vaan esim. kotipalvelu tms.

Täyttä asiaa. Miten esim lapsen haastava käyttäytyminen paranee sillä että on hoidossa päivittäin. Ja pitkiä päiviä. Apua on saatava sinne kotiin, tukemaan vanhemmuutta yms. Ei "ulkoistaminen" tuota tulosta. Vanhempi voi jaksaa paremmin mutta yhtä hukassa se vanhemmuus silti on eli ongelma ei ratkea. Enemmän perhetyötä.

Sekkaista perhetyötäkö jossa perhetyöntekijät istuvat sohvalla kahvia juoden arvostelemassa vanhempia? Vai oikeaa työtä.

Vierailija kirjoitti:

Särähti korvaan tuo, että lapsi saa päättää mitä kotona tehdään, mitä syödään, tai syödäänkö, mitä puetaan, vai puetaanko, jopa siitä imuroidaanko kotona.

Näistä lapsista ( kotityranneista) kasvaa sitten aikuisia, jotka terrorisoivat omissa yhteisöissään. Kaiken pitää mennä heidän mieleisellä tavalla, tai tilanteesta saattaa kehkeytyä äärimmäisen hankala.

Jos joku puuttuu tähän terroriin, puuttuja on pilannut heidän elämänsä. ( aivan kuten se vanhempi, joka yrittää sanoa, että päivävaatteet päälle) Se ei olekaan heidän oma käytös, joka sen elämän pilasi. Heillä on se harhakäsitys, että he saavat tehdä mitä vaan, ja jos joku puuttuu, nostaa asiat esiin, on HEIDÄN elämänsä pilalla. Kyseessä on jo lapsena vääristynyt maailmankuva.

Mitähän tuossa oikeasti on taustalla? Mistä päiväkodin täti voi tietää, jos lapsi päättää kaikesta? Jos lapsi on vaan päiväkodissa sanonut jotain tyyliin: "Minä en syö parsakaalia, meillä ei kotona ole ikinä parsakaalia koska minä olen päättänyt niin" en ihan luottaisi siihen, että asia oikeasti on noin. Ja kyllä minä kysyn lapsilta joskus ruokatoiveita, koska on sinänsä ihan sama, syödäänkö makaronilaatikkoa vai vaikkapa kasvissosekeittoa. Tällöin lapsi voisi päiväkodissa kertoa, että "meillä on tänään makaronilaatikkoa, minä päätin sen" ja paheksunnanhaluinen päiväkodin työntekijä voi jo alkaa kehittää skenaarioita mielessään.

Ja sekin on aika yleistä, että aamuhässäkkää helpotetaan antamalla lapsen näennäisesti valita vaatteensa, tyyliin annetaan kaksi vaihtoehtoa ("kumman paidan haluat"). Jos lapsi joskus haluaisi laittaa pyjaman paidan päiväkotiin, miksi sekään olisi niin iso ongelma? Samanlaista puuvillakangastahan se on kuin muutkin vaatteet.

Yhdessäkään lapsiryhmässä ei ole aamulla ja iltapäivällä kolmea kasvatusvastuullista paikalla, harvoin edes keskipäivällä (jolloin yksi aikuinen on väistämättä palavereissa, suunnitteluajalla tai kasvatuskeskusteluissa, tiimillä on palaveri tai toisen ryhmän palaverivalvonta).

Mitä vähemmän aikuisia, sitä vähemmän voidaan auttaa tuen tarpeisia eli esim. niitä, joille siirtymätilanteet ovat mahdottomia ilman aikuisen välitöntä lähiohjausta.

Ryhmissä on useita uhmaikäisiä, ohjeita vastustavia, kielitaidottomia, tarkkaavuushäiriöisiä, levottomia, muuten vaan kehitysviiveisiä tai ihan vain avuttomia ja oma-aloitteettomia. Heistä huolehtii aamupalalla ja välipalan jälkeen siis 2 aikuista. Omatoimiset saavat pärjätä omillaan ja uloslähtö voi olla selviytymistä varsinkin, jos yksi saa raivarit, kaksi kakat, yksi pissaa housuun, pari tappelee, yhden hanskat eivät löydy ja kaikille 21:lle puetaan kuravaatteet. Siinä kohtaa vanhempana miettisin, käynkö pelastamassa lapseni ajoissa kotiin vai jätänkö hänet nauttimaan iltapäivän kaaoksesta.

Sitä kannattaa hetki miettiä.

Meillä oli ongelma erään virikelapsen äidin kanssa. Lapsi tuotiin usein hoitoon valmisriisipuuropurkin kanssa, joskus mukana myös banaani tai keksi. Äiti sanoi, että ne pitää antaa lapselle sitten aamupalaksi.

No eihän me voitu niitä antaa, siinä olisi muut ihmetelleet.

Yritimme sitten ystävällisesti sanoa, että jospa hän kotona ne syöttäisi lapselleen, emme voi antaa täällä niitä. Äiti totesi, että lapsi pelleilee ja sotkee niin kovin, että ei tule aamupalan syömisestä kotona mitään. Kyseessä siis 3v. Ja, että heidän lähtemisestä ei tule myöskään mitään jos lapsi ei saa ottaa omia sapuskojaan mukaan. Äiti siis aina lupasi, että saat sitten päiväkodissa syödä ne jos lähdet kiltisti.

Tarhassa lapsi sitten sai samaa ruokaa muiden kanssa, alkuun oli ihan järjettömät kiukuttelut ja puuron heittelyt, mutta ajan kanssa alkoi sujumaan.

Olisi kiva tietää millainen tästä lapsesta on tullut.

Vierailija kirjoitti:

Tämän syksyn saldoa:

-lapsi tulee aamulla hoitoon ja haetaan kohta neuvolaan, vanhempi keskustelee koko ajan lapsen kanssa että mennään ja lapsi haraa vastaa, tulos neuvola-aika perutaan kun lapsi ei halua mennä

-lapsi tulee hoitoon sipsipussin kanssa koska ei muuten suostu lähtemään, henkilökunta ottaa pussiin pois, lapsi ei kumma kyllä haraa yhtään vastaan

-lapsi tulee hoitoon kumisaappaissa, pakkasta -5 astetta. Ei halunnut laittaa muita ja sai raivarit kun vanhempi yritti ottaa talvikengät mukaan. Vanhempi kysyy että kai teillä on jotkut varakengät lapselle. Ei ollut.

-vanhempi tuo huutavan lapsen päiväkotiin, suosikkipaita oli vielä märkä pesusta, muu ei kelvannut päälle. Henkilökunta pukee toisen paidan päälle ja tilanteesta selvitty. Yhtäkkiä kesken aamupalan vanhempi pölähtää päiväkotiin ja tuo sen lempipaidan että jos voidaan laittaa se kuivauskaappiin ja kohta päälle.

-huoltaja on lomautettuna, lapsi hoidossa joka päivä klo 7-16.30. Ihan oikeasti teki mieli kysyä että soisitko lapselle sen ihanan hetken ja hakisit joskus aikaisemmin. Mutta en saa kysyä sellaista.

Tällaista on päiväkodin arki nykyään, vielä 10 vuotta sitten ei olisi voinut edes kuvitella näitä tilanteita. Ja tässä oli vain osa siitä mitä olen nähnyt. Vanhemmat pelkäävät tuottaa pettymyksiä lapsilleen, saavat lyödä vanhempia, kiroilla heille (päiväkoti-ikäinen!!), huutaa jne. 

t. varhaiskasvatuksen hoitaja

Hmm. Jos kerran päiväkotiin lähtö sujui ilman ongelmia, kun lapsi sai roikottaa sipsipussia mukana, mutta antoi sen kiltisti pois päiväkodissa, niin miksi on ongelma kuljettaa mukana sitä sipsipussia? Ai niin, siksi varmaan että se on "roskaruokaa". Olisiko suhtautuminen sama, jos lapsi olisi vaatinut jonkun lelun tai puurokauhan käteensä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän syksyn saldoa:

-lapsi tulee aamulla hoitoon ja haetaan kohta neuvolaan, vanhempi keskustelee koko ajan lapsen kanssa että mennään ja lapsi haraa vastaa, tulos neuvola-aika perutaan kun lapsi ei halua mennä

-lapsi tulee hoitoon sipsipussin kanssa koska ei muuten suostu lähtemään, henkilökunta ottaa pussiin pois, lapsi ei kumma kyllä haraa yhtään vastaan

-lapsi tulee hoitoon kumisaappaissa, pakkasta -5 astetta. Ei halunnut laittaa muita ja sai raivarit kun vanhempi yritti ottaa talvikengät mukaan. Vanhempi kysyy että kai teillä on jotkut varakengät lapselle. Ei ollut.

-vanhempi tuo huutavan lapsen päiväkotiin, suosikkipaita oli vielä märkä pesusta, muu ei kelvannut päälle. Henkilökunta pukee toisen paidan päälle ja tilanteesta selvitty. Yhtäkkiä kesken aamupalan vanhempi pölähtää päiväkotiin ja tuo sen lempipaidan että jos voidaan laittaa se kuivauskaappiin ja kohta päälle.

-huoltaja on lomautettuna, lapsi hoidossa joka päivä klo 7-16.30. Ihan oikeasti teki mieli kysyä että soisitko lapselle sen ihanan hetken ja hakisit joskus aikaisemmin. Mutta en saa kysyä sellaista.

Tällaista on päiväkodin arki nykyään, vielä 10 vuotta sitten ei olisi voinut edes kuvitella näitä tilanteita. Ja tässä oli vain osa siitä mitä olen nähnyt. Vanhemmat pelkäävät tuottaa pettymyksiä lapsilleen, saavat lyödä vanhempia, kiroilla heille (päiväkoti-ikäinen!!), huutaa jne. 

t. varhaiskasvatuksen hoitaja

Voin niin kuvitella! Itse neuvolassa näin ku sellanen leikki-ikäinen alkaa ihan hulluna hangoittelee vastaan, et hän haluaa tehdä omiaan. Äiti neuvottelee, neuvottelee ja neuvottelee, minuutit kuluivat eikä terkallakaan ollut kanttia puuttua ja käskeä sisälle. No, siinä meni kaikkien aikataulut uusiksi tämän tulevan maailmannavan myötä sitten. Äidillä ei ollut mitään tajua taas ajatella, ettei se päivä ollut vain heitä varten varattu. Ilmeisesti samanlaisen kasvatuksen saanut äitikin?

Näitä näkee koko ajan.

Jätän ammattinimikkeeni nyt kertomatta, mutta olen ollut verkostoneuvottelussa, jossa käsiteltiin erään alle kouluikäisen lapsen aggressiivisuutta. Lastenpsykologi siinä kertoi asiantuntevasti miten lapselle sanoitetaan tunteita ja kuvataan tilannetta, jotta ne aggressiiviset kohtaukset saadaan vähenemään. Vähenihän ne toki, mutta toisinaan niitä tuli edelleen. Kun kysyin psykologilta, että mitäs sitten, jos edelleen tulee niitä tilanteita, saako esim lasta pidellä kiinni ja miten tuo kiinnipitäminen tulisi toteuttaa, ettei lapsi satuta itseään tai muita. Ei kuulema saanut, vaan vanhemman piti ennakoida ja sanoittaa.

Onhan tässäkin ketjussa joku tuonut esiin, ettei perheneuvolasta saanut neuvoja vaan vanhemmat raportoivat mitä olivatkaan keksineet. Eli kyllä ne ammattilaiset neuvovat vanhemmille tuota, että pitää vaan sanoittaa ja sanoittaa. Vanhemmille on tehty hyvin selväksi ettei lapseen saa kajota ettei vaan satuta. Kun monet nykyvanhemmista on kasvatettu henkisen ja fyysisen väkivallan tai sen uhan avulla, on aika helvetin vaikea kasvattaa tänä päivänä lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä näkökulma, mutta vähän sinisilmäisesti kirjoitettu. On toki vanhempia, jotka laiskuuttaan ja virikkeiden toivossa vievät lapsiaan päiväkotiin mutta sitten on myös uupuneita vanhempia joiden viimeinen oljenkorsi saattaa olla juuri päivähoito. Näitä asioita pitää siksi katsoa jokainen tapaus ja perhe kerrallaan.

Ja puhun kokemuksesta. Olen itse töissä varhaiskasvatuksessa. Minulla on myös hyvin haasteellinen lapsi, joka syö paljon voimavaroja. Tukiverkkoa ei ole, joten arki pyörii omien voimien puitteissa.

Omasta mielestäni lapsen paras paikka on turvallinen ja tuttu kotiympäristö, eikä päiväkoti tarjoa mitään mitä kotona ei voisi saada. Monille lapsille vaikutukset ovat jopa negatiivisia. Siitä huolimatta, välillä on pohdittava myös vanhempien jaksamista. Toki päiväkoti ei silloin pitäisi olla ainut "auttava" taho, vaan esim. kotipalvelu tms.

Täyttä asiaa. Miten esim lapsen haastava käyttäytyminen paranee sillä että on hoidossa päivittäin. Ja pitkiä päiviä. Apua on saatava sinne kotiin, tukemaan vanhemmuutta yms. Ei "ulkoistaminen" tuota tulosta. Vanhempi voi jaksaa paremmin mutta yhtä hukassa se vanhemmuus silti on eli ongelma ei ratkea. Enemmän perhetyötä.

Sitä voi olla väsynyt ihan huonojen unien takia. Ei väsymys tarkouta, että on heti joku mentaalitapaus. Ja kyllä, mun lapsi on 2pv viikossa päiväkodissa jaksamisen ja etenkin sen takia, että tiettyjä asioita on helpompi hoitaa ilman lapsia. Silittäminen, verikokeet, auton koeajo, pankkiasioiden hoitaminen ja kaupassa käynti jne. Päiväkoti on mun ainoa mahdollisuus näitä tehdä, tukiverkkoa ei ole. Erittäin harvoin ehdin noina päivinä levätä. Kyllä ihminen tarvitsee ja tarvitsisi sitä lepoakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä näkökulma, mutta vähän sinisilmäisesti kirjoitettu. On toki vanhempia, jotka laiskuuttaan ja virikkeiden toivossa vievät lapsiaan päiväkotiin mutta sitten on myös uupuneita vanhempia joiden viimeinen oljenkorsi saattaa olla juuri päivähoito. Näitä asioita pitää siksi katsoa jokainen tapaus ja perhe kerrallaan.

Ja puhun kokemuksesta. Olen itse töissä varhaiskasvatuksessa. Minulla on myös hyvin haasteellinen lapsi, joka syö paljon voimavaroja. Tukiverkkoa ei ole, joten arki pyörii omien voimien puitteissa.

Omasta mielestäni lapsen paras paikka on turvallinen ja tuttu kotiympäristö, eikä päiväkoti tarjoa mitään mitä kotona ei voisi saada. Monille lapsille vaikutukset ovat jopa negatiivisia. Siitä huolimatta, välillä on pohdittava myös vanhempien jaksamista. Toki päiväkoti ei silloin pitäisi olla ainut "auttava" taho, vaan esim. kotipalvelu tms.

Täyttä asiaa. Miten esim lapsen haastava käyttäytyminen paranee sillä että on hoidossa päivittäin. Ja pitkiä päiviä. Apua on saatava sinne kotiin, tukemaan vanhemmuutta yms. Ei "ulkoistaminen" tuota tulosta. Vanhempi voi jaksaa paremmin mutta yhtä hukassa se vanhemmuus silti on eli ongelma ei ratkea. Enemmän perhetyötä.

Sitä voi olla väsynyt ihan huonojen unien takia. Ei väsymys tarkouta, että on heti joku mentaalitapaus. Ja kyllä, mun lapsi on 2pv viikossa päiväkodissa jaksamisen ja etenkin sen takia, että tiettyjä asioita on helpompi hoitaa ilman lapsia. Silittäminen, verikokeet, auton koeajo, pankkiasioiden hoitaminen ja kaupassa käynti jne. Päiväkoti on mun ainoa mahdollisuus näitä tehdä, tukiverkkoa ei ole. Erittäin harvoin ehdin noina päivinä levätä. Kyllä ihminen tarvitsee ja tarvitsisi sitä lepoakin.

Silittäminen ja auton koeajo.. 🤣🤣🤣🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä näkökulma, mutta vähän sinisilmäisesti kirjoitettu. On toki vanhempia, jotka laiskuuttaan ja virikkeiden toivossa vievät lapsiaan päiväkotiin mutta sitten on myös uupuneita vanhempia joiden viimeinen oljenkorsi saattaa olla juuri päivähoito. Näitä asioita pitää siksi katsoa jokainen tapaus ja perhe kerrallaan.

Ja puhun kokemuksesta. Olen itse töissä varhaiskasvatuksessa. Minulla on myös hyvin haasteellinen lapsi, joka syö paljon voimavaroja. Tukiverkkoa ei ole, joten arki pyörii omien voimien puitteissa.

Omasta mielestäni lapsen paras paikka on turvallinen ja tuttu kotiympäristö, eikä päiväkoti tarjoa mitään mitä kotona ei voisi saada. Monille lapsille vaikutukset ovat jopa negatiivisia. Siitä huolimatta, välillä on pohdittava myös vanhempien jaksamista. Toki päiväkoti ei silloin pitäisi olla ainut "auttava" taho, vaan esim. kotipalvelu tms.

Täyttä asiaa. Miten esim lapsen haastava käyttäytyminen paranee sillä että on hoidossa päivittäin. Ja pitkiä päiviä. Apua on saatava sinne kotiin, tukemaan vanhemmuutta yms. Ei "ulkoistaminen" tuota tulosta. Vanhempi voi jaksaa paremmin mutta yhtä hukassa se vanhemmuus silti on eli ongelma ei ratkea. Enemmän perhetyötä.

Sitä voi olla väsynyt ihan huonojen unien takia. Ei väsymys tarkouta, että on heti joku mentaalitapaus. Ja kyllä, mun lapsi on 2pv viikossa päiväkodissa jaksamisen ja etenkin sen takia, että tiettyjä asioita on helpompi hoitaa ilman lapsia. Silittäminen, verikokeet, auton koeajo, pankkiasioiden hoitaminen ja kaupassa käynti jne. Päiväkoti on mun ainoa mahdollisuus näitä tehdä, tukiverkkoa ei ole. Erittäin harvoin ehdin noina päivinä levätä. Kyllä ihminen tarvitsee ja tarvitsisi sitä lepoakin.

Silittäminen ja auton koeajo.. 🤣🤣🤣🤣

Tässä kohdin täytyy sanoa, että purskahdin myös nauruun 😆

Entäs me päiväkodin työntekijät, jotka olemme yksinhuoltajia? Vien omat muksuni kuudeksi hoitoon, että ehdin omalle työpaikalleni klo 6.30 avaamaan ovet ja vastaanottamaan teidän lapsenne. Päivät väännän niidenkin kanssa, joita te ette jaksa kotona hoitaa, ja sitten riennän hakemaan omani päiväkodista. Samat kaupassakäynnit, silittämiset, ruuanlaitot sun muut minuakin odottavat.

Mikä ero? Sinulla on koko päivä aikaa. Voit tehdä kotityöt ja levätä, olla sitten illat lapsillesi läsnä. Minä käyn töissä enkä voi iltaisin keskittyä pelkkään lasten kanssa oloon, koska silloin odottavat myös ne kotityöt.

Mutta sinä olet väsynyt ja lujilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään vanhemmat, erityisesti äidit eivät muuta teekään kuin ovat lastensa kanssa ja tämä ilmiö rantautui Suomeen 90-luvulla, kun pitkät perhevapaat tulivat.

Sitä ennen lasten kanssa oli vähemmän työkykyiset isovanhemmat, tädit ja sedät, serkut, vanhemmat sisarukset. Ja lapset leikkivät pihaleikkejä jo muutaman vuoden ikäisenä keskenään ja talonmiehet ja siivoojat antoivat huutia, jos lapset tekivät kolttosia. Ja lapset menivät hoitoon 3-6kk ikäisenä, niin kuin nykyään vielä monessa maassa.

Tämä ei ole kannanotto, että ihailisin mallia.

Jotenkin ihmettelen, tätä vanhempien jatkuvaa syyllistämistä, ettei olla lasten kanssa, kun todellisuudessa lapset ovat vanhempiensa seurassa enemmän, kuin leikkisivät ikäistensä seurassa.

Mikä motiivi on ainaisella syyllistämillä ja nalkuttamisella ja mitä hyötyä siitä on. Ja vielä alan ammattilaiset.

Eihän tässä syyllistetä ihmistä joka on lapsensa kanssa suurimman osan päivästä vaan häntä joka oikeasti tuo sen lapsen yli 8 tunniksi päiväkotiin ja menee itse kotiin. Siinä on turha sanoa että viettäisi päivässä enemmän aikaa lapsensa kanssa kuin kukaan muu, kyllä se lapsi viettää suurimman osan hereilläoloajastaan silloin päiväkodissa ja sitä sopiikin kyseenalaistaa. 

Herää muutama kysymys,

1.) Onko tällaisia perheitä oikeasti niin paljon, että tällainen avautuminen on tarpeen?

2.) Mitä hyötyä tällaisesta syyllistämisestä on? 

3.) Eikö lapsen ole parempi olla päiväkodissa pitkää päivää kuin uupuneen (tms) kanssa kotona?

4.) Jos lasta ei voi viedä tällaisissa tapauksissa päivähoitoon niin mikä on se ratkaisu?

En ole tuo jota lainaat mutta vastaan

1. On paljon, omassa ryhmässä jopa n kolmannes lapsista sellaisia joilla tiedämme vanhemman olevan kotona päivisin. Ja on siis kotona joko työttömänä (näin ainakin meille ilmoittaa) tai sisaruksen kanssa kotona. Lisäksi nämä lapset lähes poikkeuksetta on iltapäivisin viimeisten joukossa paikalla.

2. Jospa joku heräisi ajattelemaan että mikä järki tässä touhussa on?

3. Tuskin joka kolmas äiti alueellamme on kovasti uupunut, koko ajan tässä keskustelussa pyritään erottamaan ne perheet joissa on sairastumisia tai muuta varsinaista ongelmaa.

4. Jokin muu tukimuoto kaupungilta sinne kotiin missä sitä jaksamista sitten kaivataan. Ja sen kanssa yhteistyössä lyhyempi hoitoaika. Se, että lapsi on päivän poissa ei juurikaan kotioloja helpota kun lapsi pitkän päivän jälkeen kaipaa vanhemmilta huomiota entistä enemmän. 

1.) Ette voi oikeasti tietää mitä se vanhempi puuhaa päivän aikana. Hän voi opiskella, hankkia lisätuloja jollain pienimuotoisella työllä, odottaa keikkaa yms.

2.) Jos vanhempi on keinoton tai uupunut, ei hänestä tulee paheksumalla ja syyllistämällä sen parempi.

3.) Missä ne isät ovat? Taas lähtökohtaisesti äitiä syyllistetään. Perheessä voi olla hieman suurempiakin ongelmia, kun uupunut äiti ja päivähoidossa olevat lapset. Eikä tähänkään syyllistäminen auta.

4.) Aina tämä mystinen "joku muu hoitaa"-kortti. Päivähoito on yksinkertaisesti kustannustehokasta matalan kynnyksen palvelua. Joku tehostettu perhetyö monta kertaa viikossa on aivan törkeän kallista kunnalle.

Minulla on näin päiväkodin aikuisena vain 3 ohjetta vanhemmille:

1 Lapsi ei tarvitse virikkeitä 6.30-17 joka päivä.

2. Lapsi tarvitsee lomaa siinä missä aikuinenkin.

3. Jos et jaksa hoitaa jo olemassa olevaa lastasi itse niin älä tee lisää.

Vanhemmuus ei ole tutkinto ,siihen oppii vain olemalla lapsen kanssa.

Jos ei pysty vaikkapa neljää lasta hoitamaan kotona yhtä aikaa, miksi ihmeessä niitä pitää noin valtavaa määrää muiden hoidettavaksi ja ennen kaikkea maksettavaksi hankkia. Ei mahdu kaaliin. Vielä ymmärrän, jos 5-6 -vuotiaalle ostetaan yksityistä harrastuspäiväkotipalvelua muutaman tunnin verran päivässä.

Vierailija kirjoitti:

Mulle valitettiin siitä, että 6 v jäi toukokuun loppuun asti päiväkotiin kun itse jäin äitiyslomalle huhtikuussa. Siellä oli kaverit ja puuhat ja muut ja halusi itsekin olla siellä. Jäi jäi kotiin hieman sen jälkeen kun vauva syntyi. Ensinnäkään, ei varmasti vienyt kenenkään paikkaa koska kukaan ei täällä ainakaan saa hoitopaikkaa enää toukokuussa, sanotaan vain että hae elokuun alusta. Toisekseen ei ollut 8 h hoidossa. Lisäksi oli menossa eskariin syksyllä jolloin pidin vain sen eskarin 4 h eli kuormitin päivähoitoa mahdollisimman vähän.

Mielestäni oli jokseenkin typerää valittaa jostakin muutamasta viikosta. Lapselle oli kyllä tarve olla hoidossa koska itsellä oli kaikenlaista vaivaa ja mm. äitiyspolilla hyppäämistä. Mutta tämän arviointi ei kuulu henkilökunnalle eikä heille tarvitse tehdä tiliä omista asioistaan.

Mulle Pk:n johtaja valitti siitä, kun pidin lapsia gradua tehdessäni kokopäivähoidossa. Lapset olivat 4- ja 5-vuotiaat ja tein gradua työnantajan maksamalla opintovapaalla, mutta kai olisin sen voinut sitten kirjoittaa vaikka yöllä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on näin päiväkodin aikuisena vain 3 ohjetta vanhemmille:

1 Lapsi ei tarvitse virikkeitä 6.30-17 joka päivä.

2. Lapsi tarvitsee lomaa siinä missä aikuinenkin.

3. Jos et jaksa hoitaa jo olemassa olevaa lastasi itse niin älä tee lisää.

Vanhemmuus ei ole tutkinto ,siihen oppii vain olemalla lapsen kanssa.

... ja koska vanhemmuus ei ole tutkinto, ei siitä jaeta arvosanojakaan. Lasten vanhempien huonouden tai paremmuuden pisteyttäminen, mielenterveyden, vireystilan tai vuorokauden tuntien käytön arviointi ei ole päiväkodin työntekijän tehtävä. Vanhemmat ovat päiväkodin työntekijöiden työnantajia ja heitä kohdellaan kunnioittavasti.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei pysty vaikkapa neljää lasta hoitamaan kotona yhtä aikaa, miksi ihmeessä niitä pitää noin valtavaa määrää muiden hoidettavaksi ja ennen kaikkea maksettavaksi hankkia. Ei mahdu kaaliin. Vielä ymmärrän, jos 5-6 -vuotiaalle ostetaan yksityistä harrastuspäiväkotipalvelua muutaman tunnin verran päivässä.

Esimerkiksi siksi että sinä saat lääkityksestäsi Kela-korvauksia kun joku tekee ne maksajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on näin päiväkodin aikuisena vain 3 ohjetta vanhemmille:

1 Lapsi ei tarvitse virikkeitä 6.30-17 joka päivä.

2. Lapsi tarvitsee lomaa siinä missä aikuinenkin.

3. Jos et jaksa hoitaa jo olemassa olevaa lastasi itse niin älä tee lisää.

Vanhemmuus ei ole tutkinto ,siihen oppii vain olemalla lapsen kanssa.

... ja koska vanhemmuus ei ole tutkinto, ei siitä jaeta arvosanojakaan. Lasten vanhempien huonouden tai paremmuuden pisteyttäminen, mielenterveyden, vireystilan tai vuorokauden tuntien käytön arviointi ei ole päiväkodin työntekijän tehtävä. Vanhemmat ovat päiväkodin työntekijöiden työnantajia ja heitä kohdellaan kunnioittavasti.

Itse asiassa meillä ON velvollisuus arvioida lasten kasvuympäristön kokonaistilannetta, tehdä yhteistyötä neuvolan ja sosiaalipalvelujen kanssa ja tehdä ls-ilmoitus, jos huoli herää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on näin päiväkodin aikuisena vain 3 ohjetta vanhemmille:

1 Lapsi ei tarvitse virikkeitä 6.30-17 joka päivä.

2. Lapsi tarvitsee lomaa siinä missä aikuinenkin.

3. Jos et jaksa hoitaa jo olemassa olevaa lastasi itse niin älä tee lisää.

Vanhemmuus ei ole tutkinto ,siihen oppii vain olemalla lapsen kanssa.

... ja koska vanhemmuus ei ole tutkinto, ei siitä jaeta arvosanojakaan. Lasten vanhempien huonouden tai paremmuuden pisteyttäminen, mielenterveyden, vireystilan tai vuorokauden tuntien käytön arviointi ei ole päiväkodin työntekijän tehtävä. Vanhemmat ovat päiväkodin työntekijöiden työnantajia ja heitä kohdellaan kunnioittavasti.

Itse asiassa meillä ON velvollisuus arvioida lasten kasvuympäristön kokonaistilannetta, tehdä yhteistyötä neuvolan ja sosiaalipalvelujen kanssa ja tehdä ls-ilmoitus, jos huoli herää.

Vanhemmuus ei kuitenkaan ole tutkinto, joten vanhemmuutta te ette voi arvioida.

Me emme ainakaan osallistu teidän arviointeihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän syksyn saldoa:

-lapsi tulee aamulla hoitoon ja haetaan kohta neuvolaan, vanhempi keskustelee koko ajan lapsen kanssa että mennään ja lapsi haraa vastaa, tulos neuvola-aika perutaan kun lapsi ei halua mennä

-lapsi tulee hoitoon sipsipussin kanssa koska ei muuten suostu lähtemään, henkilökunta ottaa pussiin pois, lapsi ei kumma kyllä haraa yhtään vastaan

-lapsi tulee hoitoon kumisaappaissa, pakkasta -5 astetta. Ei halunnut laittaa muita ja sai raivarit kun vanhempi yritti ottaa talvikengät mukaan. Vanhempi kysyy että kai teillä on jotkut varakengät lapselle. Ei ollut.

-vanhempi tuo huutavan lapsen päiväkotiin, suosikkipaita oli vielä märkä pesusta, muu ei kelvannut päälle. Henkilökunta pukee toisen paidan päälle ja tilanteesta selvitty. Yhtäkkiä kesken aamupalan vanhempi pölähtää päiväkotiin ja tuo sen lempipaidan että jos voidaan laittaa se kuivauskaappiin ja kohta päälle.

-huoltaja on lomautettuna, lapsi hoidossa joka päivä klo 7-16.30. Ihan oikeasti teki mieli kysyä että soisitko lapselle sen ihanan hetken ja hakisit joskus aikaisemmin. Mutta en saa kysyä sellaista.

Tällaista on päiväkodin arki nykyään, vielä 10 vuotta sitten ei olisi voinut edes kuvitella näitä tilanteita. Ja tässä oli vain osa siitä mitä olen nähnyt. Vanhemmat pelkäävät tuottaa pettymyksiä lapsilleen, saavat lyödä vanhempia, kiroilla heille (päiväkoti-ikäinen!!), huutaa jne. 

t. varhaiskasvatuksen hoitaja

Voin niin kuvitella! Itse neuvolassa näin ku sellanen leikki-ikäinen alkaa ihan hulluna hangoittelee vastaan, et hän haluaa tehdä omiaan. Äiti neuvottelee, neuvottelee ja neuvottelee, minuutit kuluivat eikä terkallakaan ollut kanttia puuttua ja käskeä sisälle. No, siinä meni kaikkien aikataulut uusiksi tämän tulevan maailmannavan myötä sitten. Äidillä ei ollut mitään tajua taas ajatella, ettei se päivä ollut vain heitä varten varattu. Ilmeisesti samanlaisen kasvatuksen saanut äitikin?

Näitä näkee koko ajan.

Jätän ammattinimikkeeni nyt kertomatta, mutta olen ollut verkostoneuvottelussa, jossa käsiteltiin erään alle kouluikäisen lapsen aggressiivisuutta. Lastenpsykologi siinä kertoi asiantuntevasti miten lapselle sanoitetaan tunteita ja kuvataan tilannetta, jotta ne aggressiiviset kohtaukset saadaan vähenemään. Vähenihän ne toki, mutta toisinaan niitä tuli edelleen. Kun kysyin psykologilta, että mitäs sitten, jos edelleen tulee niitä tilanteita, saako esim lasta pidellä kiinni ja miten tuo kiinnipitäminen tulisi toteuttaa, ettei lapsi satuta itseään tai muita. Ei kuulema saanut, vaan vanhemman piti ennakoida ja sanoittaa.

Onhan tässäkin ketjussa joku tuonut esiin, ettei perheneuvolasta saanut neuvoja vaan vanhemmat raportoivat mitä olivatkaan keksineet. Eli kyllä ne ammattilaiset neuvovat vanhemmille tuota, että pitää vaan sanoittaa ja sanoittaa. Vanhemmille on tehty hyvin selväksi ettei lapseen saa kajota ettei vaan satuta. Kun monet nykyvanhemmista on kasvatettu henkisen ja fyysisen väkivallan tai sen uhan avulla, on aika helvetin vaikea kasvattaa tänä päivänä lapsia. 

Minulla taas ei ole ollenkaan tuollaista kokemusta, että kiinnipito olisi tuomittu. Lapsi on saanut raivokohtauksia n. 2-vuotiaasta lähtien, ja kyllä ohjeet on olleet ammattilaisilta (neuvolan perheterapeutti, neuvolan th, neurologinen ja neuropsyk osasto), että sanoittaminen, rauhallisuus, ja tarvittaessa kiinnipitäminen sylissä. Se varsinainen työ tunteiden kanssa (esim. piirtämällä, kuvia näyttämällä, tarinoilla) tehdään raivokohtauksen ulkopuolella. Itse raivokohtauksessa pysytään rauhallisena ja autetaan lapsi rauhoittumaan. Yhdestä kirjasta luin joskus, että pitäisi välttää mahdollisuuksien mukaan fyysistä kiinnipitämistä, ettei lapsella ole jatkuvasti sellainen tilanne päällä, että hänet saatetaan ottaa kiinnipitoon. Tavallaan lapsi on siis oppinut jo siihen, että milloin tahansa kuka tahansa voi hänet ottaa kiinnipitoon. Tällöin lapsi voi oireilla sitäkin haastavalla käytöksellä, ja kierre on valmis. Mielestäni se on hyvä ohje, ja itse sovelsin lapsen ollessa pieni niin, että pidin kiinni vain sen ajan mikä on välttämätöntä. Ja sylissä kokonaisvaltaisesti. Samalla etsin keinoja millä saada pahin terä raivarilta pois, meidän lapsen kohdalla muovailuvahan tmv puristelu, tosi iso haliote (syvätunto aisti aktivoituu), mielenkiinnon kohteisiin huomion kääntäminen jne. Ideahan niissä on, että kun lapsi saa positiivisia rauhoittumisen kokemuksia aikuisen kanssa, niin itsesäätely kehittyy ja hiljalleen oppii itsekin etsimään niitä keinoja rauhoittua.

Olen myös kaikkien edellä mainittujen tahojen edessä kantanut huutavan/itkevän lapsen paikasta a paikkaan b väkisin. Ei tullut lasuja. Jämäkästi mutta lempeästi syliin vaan ja menoksi. Ei isomman lapsen kanssa tietysti enää, mutta alle kouluikäisen. Omalla kohdallani tuo on siis jäänyt totaalisesti urbaani legendaksi, että kaikki tahot kieltäisivät lapsen kiinnipitämisen. Lakikin sen sallii ja vaatiikin, jos lapsi ei pysty olemaan turvallisesti ilman kiinnipitoa.

T. Aspergerin äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette tainneet lukea kirjoitusta? Päiväkodin työntekijä on huolissaan perheistä joissa taapero saa päättää kaikesta. Hän on myös oikeassa siinä, jos 3 vuotias päättää mitä kaupasta ostetaan niin vanhemmat ovat epäonnistuneet.

Jos minä kysyn lapselta kaupassa, että otetaanko tätä vai tuota pastaa, niin lapsiko saa päättää, mitä kaupasta ostetaan? Enemmänkin kyse on siitä, että lapsi opettelee tekemään valintoja tilanteessa, jossa ei ole oikeaa tai väärää, on vain se valinta. Kauheinta on kohdata aikuisia, jotka eivät ole koskaan saaneet päättää mistään, jolloin he kokevat valinnan ja päätöksen uhkaaviksi ja soittavat äidille, että ostanko tätä vai tuota maitojuomaa.

Meillä lapset onsaaneet kaupassa päättää vaikka mitä hurjia asioita, mutta niinpä ne mahdollet virheet on tehty pienellä budjetilla.

Nimenomaan, tämä on se mitä monen kasvatusoppaatkin sanovat. Lapsi harjoittelee päättämistä ikätason mukaisesti pienissä, vanhemman rajaamissa tilanteissa. Lapsi voi esimerkiksi päättää laitetaanko punaiset vai siniset housut, mutta ei voi päättää laitetaanko pakkasella kesämekko tai toppahaalari. Lapsi voi myös päättää ostetaanko mansikka- vai banaanijugurttia, mutta lapsi ei voi päättää ostetaanko perunoita vai karkkia. Ja kyllä lapselta voi kysyä avoimillakin kysymyksillä toiveita ja aikuinen sitten arvioi onko ne toteutettavissa. Jos minä kysyn lapselta mitä hän haluaisi päivälliseksi ja hän vastaa "pullaa", niin toive ei toteudu ja minä päähän ruuan. Jos hän pyytää nakkikeittoa niin en näe syytä miksei sitä voisi tehdä.

No tämä! Samalla opetellaan kompromisseja "Tänään ei syödä pullaa, mutta mitä jos viikonloppuna leivottaisiin yhdessä pullaa jälkiruoaksi?".