Lue keskustelun säännöt.
Miten te muut muistisairaan läheiset jaksatte?
25.12.2020 |
Olen jotenkin aivan loppu muistisairaaseen äitiini. Hän asuu yksin, kotihoito käy kaksi kertaa päivässä. Ei pääse mihinkään palvelutaloon koska olevinaan pärjää kotona. Joo hän osaa itse vielä pukea ja käydä vessassa ja ilmeisesti suihkussakin. Myöskin laittautuu toisinaan, vähän poskipunaa ja papiljotit. Käy lähikaupassa ja kävelylenkeillä. Ruokaa ei tee itse vaan ateriapalvelu toimittaa lämpimän ruuan kerran päivässä. Kotiapulainen käy silloin tällöin siivoamassa ja vaihtaa lakanat. Kotihoito pesee pyykit. Tämä kaikki tavallaan vielä on ok.
Olen ainut lapsi, isäni kuoli kymmenen vuotta sitten. Äitini asuu lapsuuden kodissani, joka on omakotitalo. Hän ei hoida pihaa eikä varmasti muutenkaan ole yhtään kartalla mitä kaikkea talon ylläpitoon kuuluu. Hän wi osaa tehdä siellä mitään järkevää enää. Talo on siis täynnä minun, isäni ja tietysti äitini tavaraa. En kestä sitä että tämä kaikki on minun vastuullani, kaikki paikat vain ränsistyy ja minun pitäisi ne jaksaa hoitaa. Itsellä oma perhe, kolme pientä lasta ja oma talo. En todellakaan jaksa huolehtia kahden talon hommista. Äidistäni on tullut minulle kamala riesa ja rasite. Ja toivon että aika jo hänestä jättäisi. Hän ei voi muuttaa pienempään asuntoon, koska ei varmasti sopeudu uuteen eikä löytäisi kotiin. Miten te muut olette tälläisiä asioita ratkaisseet?? Näen usein unia kuinka joku, useimmiten isäni, on hoitanut kaikki äitini talon asiat kuntoon ja kaatanut kaikki villintyneet puut ja pensaat äitini pihalta. Ja olo on niin huojentunut. Pelkään myös, että äitini talo ei mene ikinä kaupaksi kun on niin huonokuntoinen tai sieltä paljastuu pahoja ongelmia.
Ei huvita tavata äitiäni. Hänen näkemisensä saa minut hermostuneeksi ja talossa käyminen epätoivoiseksi kun en jaksa siellä asioita hoitaa. Sitten tietysti huono omatunto tästä kaikeata ja näistä ajatuksista.
Antakaa edes vertaistukea!
Kommentit (68)
Villiintyneet puut ja hoitamaton piha on sinun pienin huolesi. Sama juttu 16:lla ja muutamalla muulla, joilla talon rapistuminen huolestuttaa .
Ei tämä varmasti sinua millään tavalla lohduta, mutta tässä vaiheessa sinä et tiedä vielä mitään todellisesta muistisairaan kanssa taistelusta. Pitää muista se tosiasia, että itse kukin on vastuussa OMASTA elämästään, omasta itse hankkimastaan perheestä eikä vanhemmistaa. On velvollisuus elää omaa elämää, ei vanhempien. Heillä on puolestaan mahdollisuus valita: elävät siinä omassa kodissaan miten tahtovat - omansa kun on - tai järjestävät itselleen sellaisen elämän, että ei tarvitse juoksuttaa lapsiaan.
Aloita nyt kuitenkin sillä, että järjestät kodin mahdollisimman turvalliseksi. Ei tulitikkuja eikä ensinkään tulisijoja käyttöön. Saunaa lämmitetään vain silloin, kun on joku muu paikalla. Liesi turvalliseksi, ettei käy niin kuin meidän mummolla: kolme levyä oli päällä ja hän kokeili kädellä, mikä niistä lämpenee parhaiten ja kattila oli neljännellä kylmällä levyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sarkasmiako tuo "helpotti kummasti" edelliseen viestiini? Noin se kuitenkin menee, että dementoituvan kanssa on tämä päivä aina parempi kuin huominen. Harva siitä vaan osaa iloita.
Kun äitisi nyt vielä joten kuten ymmärtää tilanteen, järjestä hänelle se hoitopaikka nyt. Hän oppii vielä asumaan ja elämään siellä. Toisaalta ihan sama, sillä ehkä ei mene kauankaan, kun hän ei enää löydä vessaa omassa kodissaan, siis nykyisessä.
Minusta ette saa vertaistukea te, jotka epätoivoisesti yritätte huolehtia vanhuksesta, omasta elämisestä luopuen. Olen se häijy miniä, joka huolehti anopistaan pakon edessä. Muistanpa sen psykogeriatrisen osaston lääkärin, joka totesi "teillä on huono omatunto, kun olette joutuneet luovuttamaan omaisen laitokseen". Jaa että luovuttamaan? Väkisin hänet piti sinne työntää. Eikä todellakaan ollut huono omatunto vaan suuri helpotus. Siinä mielessä ap saa vertaistukea, että ymmärrän äidin kuoleman tulevan sitten aikanaan suurena helpotuksena, sillä suurin surutyö on tehty jo sairastumisen aikana.
54
Tee huoli-ilmoitus ja hoidat vain oman perheesi
Vaihda oman numerosi tilalle päivystävän sossun numero. Kun mamma sinne tarpeeksi usein kilauttaa niin alkaa tapahtumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidilläni ei ole ketään muuta kuin minä, joitain sisaruksia kauempana mutta eivät ole läheisiä ja kun on tämä sairaus niin eivät halua olla sitäkään vähää tekemisissä. Oikeasti odotan vaan äitini kuolemaa niin silloin asiat olisi pakko hoitaa..
Ap
Minusta sinulla on julma asenne, että odotat äitisi kuolemaa. Etkö rakasta äitiäsi.
Olen samassa tilanteessa. Olen ainoa lapsi ja minulla on perhe. Rasittavaa tämä toki on, kun joutuu hoitelemaan toisten asioita. Mutta myös raastavaa seurata toimeliaan ihmisen muuttumista osaamatromaksi. Tunnen surua.
Palvelutaloon ei pääse, jos vähänkin vielä pystyy asumaan itsekseen.
Tästä 2 naapuria muutti toinen kerrostaloon ja toinen Palvelutaloon itse maksaen. Molemmat dementoituivat heti muuton jälkeen erittäin paljon ja nopeasti. Ennen muuttoa, en huomannut heissä mitään outoa.
Ei ap voi alkaa heittää äitinsä omaisuutta roskiin ilman äitinsä lupaa!
Tilaa roskalava ja heitä sinne omia tavaroitasi, kun kerrot talossa niitä olevan.
No kun niitä liikoja lääkkeitä vähentää, alkaa pysyä järjestyskin.