Olen mies ja minua käy sääliksi rumia naisia

:D Sain hyvät naurut, kiitos vaan säälistäsi mutta I'll pass.

Olen ollut saman, loistavan miehen kanssa siitä asti kun hänet nuorena tapasin. Juttelimme aluksi vain netissä ja puhelimessa, koska halusimme varmistua siitä että toinen on tosissaan + että sovimme yhteen. Kun tapasimme, toinen olisi voinut näyttää ihan miltä vaan- ei sillä olisi ollut mitään väliä enää siinä vaiheessa.

Tiedän, että yleisen naisihanteen mukaan minä olen lähellä rumaa, mutta miehelleni olen maailman kaunein nainen. Minussa on hyvät ja huonot puoleni, tiedän ne itsekin. En koe olevani kasa kävelevää paskaa vaikka en näyttäisi samalta kuin muotilehtien mallit ja julkkikset. Minun ei tarvitse olla mieliksi, varsinkaan ulkonäöllisesti, jokaiselle vastaantulijalle.

Ap lienee niitä miehiä, jotka saisivat tosiaan pohtia, onko elämää sen jälkeen kun vaimo lihoo tai joutuu onnettomuuteen ja vammautuu.

Kerropa millaiset on rumat kasvot?

Ainiin iso nokka, isot ihohuokoset, pienet silmät jne. Täältä löytyy! Silti ei tunnu (ainakaan tänään) rumalta. 

Jokaiselle löytyy kyllä ulkonäöltään tasavertainen kumppani, kunhan vain kelpuuttaa.

[quote author="Vierailija" time="24.05.2014 klo 14:25"]

"Kun ihmisen oppii tuntemaan, hänen ulkonäölleen ei anna enää painoarvoa. Jos siis todella pitää jostain ihmisestä."

Tämä pätee toki kun puhutaan ystävyyssuhteista, mutta niistä ei ollut kyse. Lähes jokaisella, ellei kaikilla meistä on jossain määrin pinnalliset kriteerit parinvalinnassa ja se on täysin luonnollista.

ap

[/quote] 

Sinäkö siis elämänkumppania etsiessäsi et anna naisen luonteelle niin suurta painoarvoa kuin hänen ulkonäölleen? Parinvalintaasi ohjailee ulkonäköseikat enemmän kuin se, rakastatko ko. ihmistä?

Kuka nyt rumaa kakkua haluaisi maistaa?

En ole kovin viehättävä nainen, ja saa vapaasti sääliä. :) Itseäni ei ulkonäköni pahemmin häiritse.

Itseasiassa säälin aiheuttaminen on hyvä juttu, koska maailma tarvitseekin lisää empatiaa ja empatiakykyisiä ihmisiä.

[quote author="Vierailija" time="24.05.2014 klo 15:23"]

[quote author="Vierailija" time="24.05.2014 klo 14:58"]

[quote author="Vierailija" time="24.05.2014 klo 13:34"]

Ajattelin ihan sen takia, että usein tulee kirjoitettua vain siitä, että miehillä on vaikeaa naismarkkinoilla, ilmaista sympatiani kasvoista vähemmän viehättäviksi syntyneitä naisia kohtaan. Välillä minusta on pahoista itsetunto-ongelmista kärsineenä miehenä tuntunut todella epäreilulta, että olen joutunut tappelemaan kaikenlaisia sisäisiä demoneja vastaan että kelpaisin ikäni urheilleena miehenä muillekin kuin lihaville naisille. On kuitenkin kaiken kohtuuden nimissä myönnettävä, että olen myös todella etuoikeutettu. Jos olisin ruma nainen, en voisi tehdä niin kauheasti tilanteelleni mitään. Toivottavasti geenilotossa huonot numerot saaneet naiset oppivat olemaan tyytyväisiä itseensä eivätkä koe olevansa yhtään huonompia, koska eivät voi ikinä näyttää Sara Chafakilta.

- mies 26

[/quote]

Mistä syystä kelpaat vain lihaville naisille?

Kauniita naisiahan juuri säälitään koska heihin sovelletaan stereotypioita.

[/quote]

Nykyään kelpaan toki muillekin. Joskus teini-ikäisenä en uskaltanut juuri puhua ihmisille ja olin ns. mammanpoika, joka pelkäsi äitiään niin ettei uskaltanut tehdä oikeen mitään mitä tämä ei hyväksyisi. Ei naiset sellaista halua, alinta paskaahan tuollainen kaltaiseni mies on kun lähdetään tyttöystävää etsimään.

[/quote]

No päästiinhän lopulta asiaan. Pelkäsit äitiäsi, ja nyt pelkäät naisia, ja olet heille vihainen kaikesta siitä, mistä et äidillesi uskaltanut vihoitella, ja ennenkaikkea siitä, että kuitenkin heitä tarvitsisit. Käsittele se äitisuhde ja lakkaa projisoimasta sitä joka suuntaan. Onhan se tietysti suuri vääryys, että jokaisen miehen ensimmäinen pomo on nainen ja vielä hetkellä, jolloin hänen oma miehuutensa on kaikkein kyseenalaisin asia. Mutta ei se ole meidän muiden naisten syy, emme me sitä keksineet, että sen pitää mennä niin. Ehkä miesten pitäisi kasvattaa poikalapset, ja sitten nämä pelkäisivät miehiä...

Jatkuvasti nämä äitiä kohtaan käsittelemättömät tunteet tuottavat kaikenlaisia villejä ja älyttömän kylmiä teorioita siitä, miten juuri kukaan mies ei saa elää niinkuin pitäisi. Haluaisinpa nähdä miehen, joka lähtisi ensimmäiseksi miettimään, mitä hän voisi tehdä sielunvaikeuksilleen, sen sijaan että alkaa korjata fyysistä olemustaan suoran palkkion toivossa, ja katkeroituen, jos ei siltikään lykästä toivotussa määrin.

Kerronpa miespuolisesta ystävästäni. Aivan tavis näöltään, hiukan hintelä pottunokka maantienvärinen rillipää. Mutta jotenkin niin lämpimän oloinen ihminen, että naiset kaatuu päälle. Suuttuvat, koska luulevat hänen flirttailleen. Homot tekevät samoin.

Jopa mammanpojista pahimmalle voi löytyä ottaja, jolla on kova suojeluvaisto ja pelko uhomiehiä kohtaan. Seksimarkkinoilla kytätään ehkä markkina-arvoa, parisuhdemarkkinat ovat lopulta eri asia. Haetaan tuttuutta ja yksilöä, jossa on ne sielunpiirteet, jotka joko täydentävät itseä tai jotka ovat jääneet pakkomielteeksi kasvuympäristön ongelmallisuuden takia. Eli esim. päädytään mielistelemään samalla tapaa kylmää ihmistä kuin omat vanhemmat olivat, siinä toivossa että rakastamalla kovasti pystytään pakottamaan se kylmiö lämpiämään, ja samalla hoitamaan ne lapsuuden traumat.

Asiasta on kirjoitettu pariterapiakirjallisuudessa paljonkin, mutta sinä valitset pysyä sosiobiologialinjalla, jotta saat kiukutella rauhassa ja oikeuttaa sen. Siihen nähden tuo rumien naisten sääliminen on ehkä ensimmäinen askel tielläsi kohti myötätuntoista ja arvostavaa ihmisyyttä. Älä anna sen jäädä ainoaksi.

[quote author="Vierailija" time="24.05.2014 klo 16:29"]

Kuka nyt rumaa kakkua haluaisi maistaa?

[/quote]

Minä! Rumatkin kakut on herkullisia ja makeita.