Minkä ikäisiä lapsesi olivat, kun sinulla oli kaikkein rankinta?

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:05"]

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 12:46"]

2-10kk. Sen jälkeen helpottanut koko ajan. Yksi lapsi, nyt 11v.

[/quote]

Öh, just joo.. Sulla tulee olemaan todella rankkaa kohta, jos luulet, että olet päässyt jostain rankasta jaksosta eeenpäin.

[/quote]

Joo, nää on nämä lehmät äänessä täällä, jotka ovat saaneet äidiksi tullessaan ajan myötä kumuloituvan päänvamman. Yhdistettynä suomalaiseen synkistelytaipumukseen tulee juuri tällaisia tuloksia.

Itsellä oli rankinta kun lapset olivat 1,5-3-vuotiaita. Nyt ovat 7- ja 9-vuotiaat ja olleet kivassa vaiheessa useamman vuoden.

Juuri näille lehmäilijöille tulee myös hankalat murkut, jolloin eivät käytä mitään tilaisuutta vaikeuden ja kamaluuden kauhisteluun käyttämättä. Haluavat myös erityisen mieluusti jakaa tätä vaikeuden odotusta. "Odotan vaan kun sinulla on murkkuja" Lisäksi taudin dementoivan kuvan mukaisesti ovat unohtaneet kaikki aikaisemmat vaiheet ja niiden haasteet.

Sääliksi käy näitä murrosikäisiä lapsiaan. Ilmankos on kaikenlaista viiltelyä, alkoholinkäyttöä ja muuta ongelmatapausta, kun on noin vastenmielisiä äitejä.

Ehkä omalla tavallaan silloin kun esikoinen oli n. 3-vuotias ja kuopus vasta syntynyt. Myös silloin kun kuopus alkoi lliikkua, esikoinen (todella vilkas) 4-vuotias. Sanotaan että aika kun kuopus oli 0-3 ja esikoinen 3-6. Nyt lapset 8 ja 5-vuotiaat, aika paljon helpompaa on nykyään!

Nro 20 , aika rohkeasti uskallat luottaa, että sinun lapsistasi ei tule niitä hankalia murkkuja. Fyysisesti rankinta on varmasti jossain siinä vauva-taapero-vaiheessa, mutta kyllä useimmille vanhemmille murrosikä tuo ihan uuden ulottuvuuden asiaan.

Että mä pelkään jo nyt lasten murrosikää. Lapset ovat nyt 8 ja 10. Tosi kiva vaihe ollut heidän kanssaan pari vuotta. Täytyy varmaan vaan alkaa kerätä voimia. Onkohan se oikeasti yhtä helvettiä koko ajan vai onko välissä hyviäkin hetkiä? Kertokaa kokeneemmat, miten on parasta asennoitua?

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:20"]

Nro 20 , aika rohkeasti uskallat luottaa, että sinun lapsistasi ei tule niitä hankalia murkkuja. Fyysisesti rankinta on varmasti jossain siinä vauva-taapero-vaiheessa, mutta kyllä useimmille vanhemmille murrosikä tuo ihan uuden ulottuvuuden asiaan.

[/quote]

Kummankaan suvussa ei ole ollut taipumusta hankalaan murrosikään, päinvastoin. Tietty, jos huono tuuri käy, voi tulla ongelmia.

Lisäksi murroikäiset käyvät itse vessassa.

Ärsyttävät nämä "voi voi, odota vaan, kyllä sinulla sitten tulee vaikeata murrosikäisen kanssa, riemuitsen jo etukäteen hankaluuksistasi" sekä "mitä sinä nyt tästä hyvästä vaiheesta iloitset, tuskaa siitä kuitenkin vielä tulee, heh heh" -kommentoijista.

Jopa sellaiset hokevat näitä mantroja, jotka ovat suoraan kysyttäessä myöntäneet, että heidän murrosikäisensä eivät olleet ollenkaan vaikeita.

Vähän sama kun odotin esikoista viimeisilläni ja kerrottiin kuinka kipeää synnytys tekee. Siellä synnytyssalissa sitten ihmettelin että milloin tämä synnytys alkaa vielä sen loppuessakin, kun ei ollutkaan kipeää.

Hävetkää, pahanilmanlehmät!

7-18v.

Kaksi lasta.

Uskon että sitten kun lapsi on teini-iässä. Henkisesti ja rahallisesti rankkaa varmasti. Vaikka meitä on siunattu huonosti nukkuvalla riehakkaalla lapsella, on murheet pieniä. Nyt 3v.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:26"]

Että mä pelkään jo nyt lasten murrosikää. Lapset ovat nyt 8 ja 10. Tosi kiva vaihe ollut heidän kanssaan pari vuotta. Täytyy varmaan vaan alkaa kerätä voimia. Onkohan se oikeasti yhtä helvettiä koko ajan vai onko välissä hyviäkin hetkiä? Kertokaa kokeneemmat, miten on parasta asennoitua?

[/quote]

Siihen voi asennoitua vaan niin, että mitä tahansa voi tapahtua (tai olla tapahtumatta), etkä sä välttämättä voi niille asioille mitään. Mulla kolme lasta, samalla tavalla kasvatettu kaikki, yksi oli tosi helppo murkku, yksi ihan kamala, sekaantui vaikka mihin laittomuuksiin, mikään ei auttanut vaan lopulta jouduttiin sijoittamaan kodin ulkopuolelle. Kolmas sitten jotain tuolta väliltä, haastava, mutta selvittiin omin nokkinemme kaikista väännöistä.

Vauvoina/lapsina ihan perushelppoja kaikki, jos pakko sanoa niin tuo huostaan otettu (ja sittemmin masennuksen takia ja saatananpalvontaan sekaannuttuaan itsensä 19-vuotiaana tappanut) oli haastavin/vaativin, muttei mitenkään silmiin pistävästi.

Murrosikäinen on myös ihana , se on hyvä muistaa. Pitää pitää se mielessä, että siinä käydään läpi tärkeää kehitysvaihetta. Murrosikäisen äitinä tarvitaan hyvää huumorintajua ja joustamiskykyä. Pitää ikäänkuin nauttia taistelusta ja hyvistä hetkistä, että jaksaa ne muut.

Minä aloin harrastaa juoksua kun esikoinen tuli murrosikään. Joskus kun oikein vitutti, tunnin lenkki teki hyvää.

Murrosikäiset kyseenalaistavat kaiken ja siitä syntyy monia hyviä keskusteluja. Murrosikäisten kanssa voi shoppailla ja matkustaa, he ovat kiinnostuneita maailmasta.Tosin heidät joutuu monasti pakottamaan mukaan , mutta reissu voi sitten olla ihan antoisa. Niihin " mitä välii" "ihan sama" ja " ei kuulu sulle" kommmetteihin turtuu, eikä niihin kannata uskoa. Tosiasiasa se murkku haluaa tietää että vanhempi arvostaa ja välittää. Eli missäännimessä se ei ole pelkkää kurjuutta. Siihen kuuluu myös vanhemman kehitysvaihe , se että oikeasti alkaa haluta että nuori aikanaan muuttaa omilleen.

Miten joku voi ajatella, että kun suvussa ei ole taipumusta hankalaan murrosikään , meillekään ei voi tulla sellaista ? Jotenkin koominen ajatuskulku.

Ja joo , murroikäiset kyllä käyvät itse vessassa. Pojat kuseskelevat pitkin pytynvieriä ja vessa haisee kuin yleinen käymälä. Tytöt meikkaavat, värjäävät hiuksia ja saainä samalla koko kylppäri on pesukunnossa. Eli sinun ei tarvitse käydä pyllyä pyyhkimässä, mutta siivota saat senkin edestä.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:45"]

Murrosikäinen on myös ihana , se on hyvä muistaa. Pitää pitää se mielessä, että siinä käydään läpi tärkeää kehitysvaihetta. Murrosikäisen äitinä tarvitaan hyvää huumorintajua ja joustamiskykyä. Pitää ikäänkuin nauttia taistelusta ja hyvistä hetkistä, että jaksaa ne muut.

Minä aloin harrastaa juoksua kun esikoinen tuli murrosikään. Joskus kun oikein vitutti, tunnin lenkki teki hyvää.

Murrosikäiset kyseenalaistavat kaiken ja siitä syntyy monia hyviä keskusteluja. Murrosikäisten kanssa voi shoppailla ja matkustaa, he ovat kiinnostuneita maailmasta.Tosin heidät joutuu monasti pakottamaan mukaan , mutta reissu voi sitten olla ihan antoisa. Niihin " mitä välii" "ihan sama" ja " ei kuulu sulle" kommmetteihin turtuu, eikä niihin kannata uskoa. Tosiasiasa se murkku haluaa tietää että vanhempi arvostaa ja välittää. Eli missäännimessä se ei ole pelkkää kurjuutta. Siihen kuuluu myös vanhemman kehitysvaihe , se että oikeasti alkaa haluta että nuori aikanaan muuttaa omilleen.

[/quote]

Niinpä, murrosikäinen on myös älyllinen haaste. Ehkä juuri sen takia nämä vähemmällä älyllä varustetut kollegamme kokevat murrosiän niin hankalana.

Ja ah, kuinka ihanaa on kiekua, päivitellä ja valitella omia vaikeuksiaan. Vaikka kyse on pääasiassa oman älyllisen kapasiteetin riittämättömyydestä.

Ehkä sen takia juuri myös tätä pikkulapsivaiheen haastavuutta nämä samat tyypit vähättelevät: Sisältää paljon mekaanista ja yksinkertaista tekemistä, josta yksinkertaisempikin selviää kunhan vaan jaksaa toistaa tarpeeksi monta kertaa.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2014 klo 13:48"]

Miten joku voi ajatella, että kun suvussa ei ole taipumusta hankalaan murrosikään , meillekään ei voi tulla sellaista ? Jotenkin koominen ajatuskulku.

Ja joo , murroikäiset kyllä käyvät itse vessassa. Pojat kuseskelevat pitkin pytynvieriä ja vessa haisee kuin yleinen käymälä. Tytöt meikkaavat, värjäävät hiuksia ja saainä samalla koko kylppäri on pesukunnossa. Eli sinun ei tarvitse käydä pyllyä pyyhkimässä, mutta siivota saat senkin edestä.

[/quote]

Hyh hyh, sinulla on vajakin geenit, joita olet vielä levittänyt eteenpäin. Kuvottavaa.

Meillä ihan ehdottomasti, kun lapset oli 0 ja 1. Nyt lapset on 0, 2, 5, 8 ja 9 ja on ihan mukava tilanne.

Äiti on äidille susi , se näkyy taas tästäkin ketjusta. Miten se on muka pikkulapsivaiheen vähättelyä, jos joku kokee että itselle murrosikäisten äitiys on ollut haastavinta ?

Ja onko siis fakta , että lapsellani on haastava murrosikä vaan siksi, että olen vajakki, tyhmä ja kyvytön kasvattamaan ? 

Kiitos siskot.