Kummi avautuu - kyllästynyt olemaan ilmainen lastenhoitaja
Olen lapseton opiskelija, ja minulla on 3-vuotias kummilapsi, jolla on alle vuoden ikäinen pikkusisarus. Hoidan lapsia melko usein, koska muut kummit ja isovanhemmat asuvat kaukana. Pitkään pidin lastenhoitoa mukavana ajanvietteenä, koska tykkään kyseisistä lapsista kovasti, ja tykkään yleisesti lastenhoidosta ja ihmisten auttamisesta. Nyt kuitenkin alkaa minunkin jaksamiseni loppua.
Kiitosta en koe saavani. Olen tasan kerran viimeisen kolmen vuoden aikana saanut pienen rahallisen palkkion ns. könttäsummana, mutta muuten saan yleensä tyytyä ovelta huikattuun hätäiseen kiitokseen. En minä tosin rahaa niinkään kaipaa vaan aikani arvostamista. Esimerkiksi viime viikolla minua pyydettiin parin tunnin varoitusajalla hoitamaan lapsia, ja jouduin vähän nolona lähtemään aikaisemmin töistä (olen tuntipalkkalainen, joten tuo tarkoittaa minulle ihan suoraan menetettyjä tuloja) ja ryntäsin paikalle suoraan töistä väsyneenä ja nälkäisenä. Sitten selvisikin, ettei lasten äidillä ollutkaan kiire yhtään mihinkään, ja istuin heidän sohvallaan kännykkää näpräten tunnin, kun äiti kaikessa rauhassa ruokki lapsia ja laittoi nuoremman nukkumaan. Suoraan sanottuma mieluummin olisin ollut tuon ajan töissä.
Eilen minua pyydettiin iltapäivällä hoitamaan lapsia todella lyhyellä varoitusajalla, kun vanhempien aikataulut menivät ikävästi ristiin, ja lapset olisivat tarvinneet hoitoa ”noin vartiksi” (tähän päälle se, että olin aamupäivällä vahtinut lapsia pari tuntia). Totesin, että voisin tulla tosiaan ihan vähäksi aikaa, koska minulla oli illalla ystäväni juhlat. Lopulta lastenhoito venähti kahden tunnin mittaiseksi, enkä saanut kummaltakaan vanhemmalta mitään viestiä, jossa olisi kerrottu aikataulumuutoksista. Olin suhteellisen stressaantunut, koska emme olleet käyneet ollenkaan läpi lasten syömis- tai nukkumisaikatauluja, koska kyseessä piti olla niin lyhyt hoitokeikka. Pääsin siis lopulta kotiin, kun juhlat olivat jo alkaneet, ja tulin juhliin tunnin myöhässä, tukka kuin petolinnun perseellä ja meikit kulahtaneena, kun laittautumiseen ei jäänyt aikaa ollenkaan. Kun vähän ärsyyntyneenä totesin lasten isälle lähtiessäni, että nyt kyllä myöhästyn juhlista, niin sain vain väkinäisen ”hauskaa iltaa” -toivotuksen, enkä minkäänlaista anteeksipyyntöä tai pahoitteluja.
Nyt ärsyttää, koska en millään haluaisi enää suostua tällaiseen kohteluun, mutta samalla kyllä haluaisin viettää kummilapseni kanssa aikaa. Vanhemmilla on ymmärtääkseni suhteellisen tiukka taloudellinen tilanne, minkä vuoksi he joutuvat ottamaan työvuoroja viikonloppuisin ja iltaisin, jolloin lapsille on vaikeaa saada muuta hoitajaa. Lisäksi olen sen verran kiltti, etten vain osaa sanoa heille suoraan asiasta, varsinkin kun heillä on muitakin huolia elämässään.
Kommentit (43)
Rajaa itse elämäsi sellaiseksi kuin haluat. Ja jos olet vain pojan kummi, niin vietä aikaa vain hänen kanssaan kun sinulle se sopii. Vie poika uimaan, teatteriin, tivoliin, mäkkäriin ja ties minne. Jos joskus harvakseltaan tarvitsevat vahtia molemmille, suostu siihen ainoastaan kunnon varoajalla. Älä missään nimessä laiminlyö töitäsi ja muuta elämääsi heidän vuokseen.
ap täällä. Olen ehdottomasti teidän kaikkien kanssa samaa mieltä siitä, että saan syyttää ihan itseäni siitä, että olen antanut tilanteen mennä näin pahaksi. Lisäksi olen omassa lapsuudenperheessäni tottunut ajatukseen, että läheisiä autetaan niin paljon kuin pystytään, mutta kyllä meilläkin siihen kuuluu vastavuoroisuus. 11 kysyi, että saisinko perheeltä apua, jos pyytäisin; lasten isä (jonka kanssa olen läheisempi) on auttanut minua pari kertaa muuttoroudaamisissa, mutta missään nimessä ei voida puhua tasapuolisuudesta.
Otan kyllä neuvoistanne vaarin ja alan aktiivisemmin ehdottaa lastenhoitoa omien aikataulujeni mukaan ja alan sanoa ei lastenhoitopyynnöille sen enempää menojani selittelemättä. Tähän asti olen äärimmäisen harvoin itse ehdottanut mitään tekemistä kummilapsen kanssa, kun hoitokertoja on ollut muutenkin ihan riittävästi.
Nytkin tosiaan eniten ärsyttää se, että eilen jopa oikeasti sanoin, että harmitti tuo hoitokeikan venähtäminen ja juhlista myöhästyminen. Enkä silti saanut mitään pahoitteluja tai sen isompia kiitoksia. Joten en tiedä, kuinka ilmoittaisin asiasta niin, että viesti menee perille - linkkaanko vanhemmille tämän keskustelun vai mitä pitäisi tehdä?
Ja työkuvioita ihmetelleille - kyseessä on erittäin joustava toimistotyö, jonne voi tulla ja josta voi lähteä todella vapaasti, jos ei ole mitään fiksattuja kokouksia tai tilaisuuksia. Eli äärimmäisen harvoin on mitään etukäteen sovittuja vuoroja, vaan tulen työpaikalle aamulla ja viivyn siellä sen mukaan kuin jaksan ja hommia riittää. Pomo on asian kanssa täysin ok, koska työajoissa joustetaan molempiin suuntiin.
Kummilapsen äiti: "Moi! Tulisitko hoitamaan illalla Jamina-Jessicaa."
Sinä: "Moi! Tänään en pääse. Kysy vaikka MLL:stä hoitajaa."
Ja korostan vielä - eilen oli tosiaan tilanne, jossa sanoin selkeästi, että voin tulla vain vartiksi ja sitten minulla on omaa menoa. Ja siltikin kävi näin. Eli vaikka olenkin usein suostunut tulemaan ilman sen suurempia selittelyjä, niin tällä kertaa vanhemmilla oli selkeästi tiedossa, että minulla on muita suunnitelmia illaksi. Sen takia minä nyt suutuinkin - aikaisemmin sentään on voinut laittaa sen piikkiin, että olen iloisena tullut paikalle kun on pyydetty, joten on saattanut syntyä kuvaa, ettei minulla ole mitään ongelmaa lastenhoidosta. - ap
Kyllä mäkin töistä lähtisin jos se olisi mahdollista.
Tuo on arvokasta aikaa. Olin itse otettu kun mua kysyttiin voiko lapsia tuoda kun olin samalla paikkakunnalla kun kummilapset ja yksi vain oli
jonka kummi en ole.
Mutta selkeästi täytyy sanoa jos itsellä on menoja.
Miksi ihmeessä lähdet omasta ttöstäsi aikaisemmin hoitamaan muiden lapsia ilmaiseksi. Opettele kieltäytymään, jos sulle ei sovi.
" Pääsisitkö illalla lastenvahdiksi?" Nyt en pääse, mulla on töitä /muita sovittuja menoja. Ehkä joku toinen kerta.
Nuo ihmisethän käyttää sua ihan hyväkseen.
Mun lasten kummit ei ole kertaakaan hoitaneet kummilapsiaan. Ei sillä, että olisi edes pyytänyt, mutta eivät kyllä vaikuta kiinnostuneiltakaan. Meillä lapsia hoitaa mummit ja ukit. Minusta on muutenkin kiusallista, jos pitäisi kummeja tai muita ystäviä pyytää lapsiani hoitamaan. En tietäisi kuuluuko antaa rahaa kiitokseksi vai jotain muuta? Ja aina tuntuisi, että ehkä toiset eivät haluaisi tulla, mutta eivät vaan kehtaa kieltäytyä. Tästä syystä pitäydyn lähisukulaisissa, jotka kehtaavat suoraan sanoa, jos eivät jaksa tai ehdi tulla hoitamaan. Tietenkään kaikilla ei näitä lähisukulaisia ole käytettävissä.
Tästä lähtien: ota etäisyyttä. Jos sinulla on muita menoja tiedossa, älä suostu lastenhoitoon.
Monta hyvää neuvoa olet tässä ketjussa saanut. On myös itsestäsi kiinni kuinka paljon päällesi tallotaan.
Ymmärrän pointi, mutta samaan aikaan on mielestäni hassua että töistä voit pyytää "vapaata", mutta näille vanhemmille et osaa vaatimusta laittaa. .
Ensi kerralla kannattaa sanoa tyyliin " on muuta ja en nyt uskalla luvata kun viimeksikin kävi huonosti." Sanot siis vaikka suoraan että pelkäät ettet ehdi sovittuna aikana sovittuun menoon koska ei viimeksi toiminut tuo juttu. Jos sinua ei olisi, vanhemmat järjestäisivät asiat jotenkin... Ja vastuuhan on heillä lasten hoidosta.
Kerrot että " voisin tulla sen Ellin kanssa ensi viikolla leikkimään niin että_näkisin teitäkin_. Eli vanhemmat hoitavat lapsia ja ovat kotona, mutta saat viettää sen verran aikaa kummilapsen kanssa kuin sinusta sopivalta tuntuu.
Meillä sanottiin kummeille heti ettei haluta ilmaista lapsenvahtia vaan "ns aikuinen kaveri lapselle".
Onko nykyään kummi=ilmainen lapsenvahti/henkilö holle laitetaan lista lapsen joululahjoista?
Ihan kuin naapurini, jota tyttärensä pompottaa lastenlasten hoidossa. Vastikään oli soittanut arkipäivänä klo 12 että tuutko parin tunnin päästä vahtimaan lapsia, kun on menoa. Kun mummo oli kieltäytynyt lähtemästä kesken työpäivän, oli tytär suuttunut. Tässä on vielä uhkauksia "sitten et näe lapsenlapsia enää ikinä!"
Sanot ettet pääse töistä aikasemmin enään pomo valittanut. Ja sano välillä et tärkeitä menoja. Pidä hyvä ihminen puolesi!
sanot niille vanhemmille vaikka näin: "Musta ei ole OK, että vartin hoidosta tulikin kahden tunnin keikka. Myöhästyin juhlista, jonne halusin mennä ja joihin olin suunnitellut meneväni. En voi luottaa teidän sanaan siitä, että lyhyt vahtimishetki on oikeasti lyhyt, joten enää en suostu tulemaan lyhyellä varotusajalla, jos minulla on jo jotain menoa illaksi. Teidän välinpitämätön käytös on loukkaavaa, enkä enää halua auttaa teitä, jos ette paranna käytöstapojanne."
Ei voi olla todellista että suostut tuohon. Jotain rajaa.
Kun sinua kysytään sanot ettei nyt sovi. Ei sinun pidä työvuorojasi muuttaa toisten ihmisten lastenhoito-ongelmien vuoksi.
Jos on työvuoro kerrot sen. Ei työnatajakaan katso hyvällä jos lähtee kesken työajan, pahimmassa tapauksessa sinulta loppuu työt.
Lähetä tekstiviesti jos ei ole munaa sanoa ääneen. "Olen just paikassa X enkä voi vastata"
Ihmisen on opeteltava sanomaan ei.
Toinen juttu on tietty sellainen että sanot että lastenkaitseminen estää tekemästä töitä ja sovitaan joku tuntipalkka minkä maksatte kun hoidan pyynnöstänne lapsia.
Tee yllätysvierailuja heille mutta niin että sinulla on joku sovittu meno jo parin tunnin kuluttua. Näin saat olla lasten seurassa mutta et heidän hoitajanaan.
On aika yksinkertaista sanoa, että nyt ei sovi.
Jos alkavat kysellä miksi, sitten voit kertoa heille, että sinulla on muutakin elämää, joka on vähän kärsinyt lastenhoidosta mm. siksi, että vanhemmat eivät ole pitäneet kiinni sovituista ajoista. Jos eivät kysy, älä sano mitään syitä.
Soittavatko nämä ihmiset sinulle muutenkin kuin kysyäkseen lastenvahtiapua? Jos puhelu on aina avun kinuamista, jätät kylmästi vastaamatta! Niin helppoa.
Itsekin aikoinaan hoidin kummilasta. Nyt en ala tekemään mitään ylimääräistä kenellekään tai haluan palkkion.
Kuten joku tässä jo sanoikin, niin...:
Kummilapsen äiti: "Heippa! Tulisitko tänään hoitamaan Janna-Jeminaa ja Senni-Jessicaa?"
Sinä: "Ikävä kyllä tänään ei sovi. Kysy vaikka MLL:stä tai Väestöliitosta hoitajaa."
Ap, nyt ryhdistäydyt ja sanot suoraan, että et voi enää ottaa tuollaisia pikakeikkoja lastenhoitajaksi ja että sinulla on omakin elämä ja aikataulut. Jos loukkaantuvat, niin sitten loukkaantuvat ja samalla paljastavat kuinka ääliöitä ovat, kun käyttävät sinua ihan suoraan sanottuna hyväkseen. Liian kiltit eivät pärjää tässä maailmassa, heitä käytetään hyväksi ihan häikäilemättä.
Tosiaan pidä hiukan puolesi noista lastenhoito ajoista. Kummallista lähteä kesken työpäivän toisten lapsia hoitamaan. Näköjään jotkut ihmiset kävelevät heti yli, jos joku antaa siihen mahdollisuuden. Itse olen kummina ollut lapsenvahtina paljon. Sain juuri kuulla kummilapseltani olevani kuin varaäiti. Se tuntui hyvältä. Hänen vanhempansakin sanoivat, että meillä on ihan erityinen suhde. Se on ihan seurausta hänen kanssaan vietetystä ajasta. Vietä ihmeessä aikaa lasten kanssa, mutta kuitenkin oman elämäsi ehtojen mukaan. Sanot vaan ei, kun sinulla on omia menoja.
No tässä nämä jo sanottukin kaikki.. Törkeitä ihmisiä mutta eivät ole ajatustenlukijoita eli kun aina suostut ja aina sinulle sopii niin olettavat varmaan että hoidat lapsia aina ihan mielelläsi. Ihan voit sanoa että et voi oikein omista töistä olla pois lastenhoidon takia enää. Ja ihan voit sanoa että niin lyhyellä varotusajalla ei onnistu. Lisäksi jos sinulle sanotaan että kestää vartin ja kestää kaksi tuntia niin ilmota että seuraavalla kerralla niin ei saa käydä.