Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tulin toimeen ihmisten kanssa siihen saakka, kunnes aloin välillä sanoa vastaan
21.12.2020 |
Minut on kasvatettu viimeisen päälle kynnysmatoksi. Vuosikymmenet olen niellyt kaiken väittämättä vastaan vaan ainoastaan hymyillyt ja nyökytellyt.
Kolmekymppisenä sitten päätin että nyt se loppuu. Vaikka kuinka vaikeaa on, niin olen pakottanut itseni sanomaan asioista jotka itseäni häiritsevät. Aina olen yrittänyt sanoa kiltisti.
Esimerkiksi pyysin että ilman lupaani facebookiin laitetut kuvat itsestäni poistetaan. Pyysin että vieras ottaisi kengät pois jalastaan sisälle tullessa. Pyysin ettei minusta käytetä loukkaavia termejä eikä väitetä minun sanoneen asioita joita en ole sanonut.
Nyt yhtäkkiä minut koetaan ilkeäksi ja sosiaaliset suhteet ovat kärsineet. Koskee siis niin sukulaisia kuin työkavereita. Vaikka kuinka muotoilen asian kauniisti niin silti tuntuu että jotenkin loukkaan heitä pyytäessäni näitä asioita. (Joo, mua hävettää että joudun sanomaan aikuiselle täysijärkiselle ihmiselle että ottaisitko kuraiset kengät pois ennen kuin astelet olohuoneen valkoiselle matolle, kun luulisi että jokainen sen tajuaisi sanomattakin.)
Ei pointtia mutta harmittaa kelpasinko vain mielipiteettömänä hymistelevänä ihmisenä.
Kommentit (37)
Sama. Mua siedetään just niin kauan kuin hymyilen ja nyökkään kaikkeen. Jos yritän yhtään pitää puoliani, se koetaan lähes vihamielisenä. Samaan aikaan joku toinen sanelee kaikki asiat jalkaa polkemalla, ja se on ihan ok.
En enää jaksa välittää, teen mitä tykkään ja sanon mitä tarvitsee, hyvien tapojen rajoissa toki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama. Mua siedetään just niin kauan kuin hymyilen ja nyökkään kaikkeen. Jos yritän yhtään pitää puoliani, se koetaan lähes vihamielisenä. Samaan aikaan joku toinen sanelee kaikki asiat jalkaa polkemalla, ja se on ihan ok.
En enää jaksa välittää, teen mitä tykkään ja sanon mitä tarvitsee, hyvien tapojen rajoissa toki.
Missä ne rajat menee? Eikö kuitenkin pidä vähän ottaa muitakin huomioon eikä vaan jyrätä omaa mielipidettään läpi?
Mietin tuota yhtä joulunviettäjää.. että jospa muutkin (mummit, kummit, serkut jne.) haluaisi niitä lapsia nähdä eikä vaan äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Mua siedetään just niin kauan kuin hymyilen ja nyökkään kaikkeen. Jos yritän yhtään pitää puoliani, se koetaan lähes vihamielisenä. Samaan aikaan joku toinen sanelee kaikki asiat jalkaa polkemalla, ja se on ihan ok.
En enää jaksa välittää, teen mitä tykkään ja sanon mitä tarvitsee, hyvien tapojen rajoissa toki.
Missä ne rajat menee? Eikö kuitenkin pidä vähän ottaa muitakin huomioon eikä vaan jyrätä omaa mielipidettään läpi?
Mietin tuota yhtä joulunviettäjää.. että jospa muutkin (mummit, kummit, serkut jne.) haluaisi niitä lapsia nähdä eikä vaan äiti.
Kyllä mun mielestä lapsen äiti ja isä on ne ensijaiset henkilöt, joilla lapsella on oikeus viettää joulua. Vasta sitten ne mummit ja vaarit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Mua siedetään just niin kauan kuin hymyilen ja nyökkään kaikkeen. Jos yritän yhtään pitää puoliani, se koetaan lähes vihamielisenä. Samaan aikaan joku toinen sanelee kaikki asiat jalkaa polkemalla, ja se on ihan ok.
En enää jaksa välittää, teen mitä tykkään ja sanon mitä tarvitsee, hyvien tapojen rajoissa toki.
Missä ne rajat menee? Eikö kuitenkin pidä vähän ottaa muitakin huomioon eikä vaan jyrätä omaa mielipidettään läpi?
Mietin tuota yhtä joulunviettäjää.. että jospa muutkin (mummit, kummit, serkut jne.) haluaisi niitä lapsia nähdä eikä vaan äiti.
Tämä just on sitä rajojen vetämistä. Nyt koronan aikana ihmisten on oikeasti PAKKO opetella sanomaan itsekkäille sukulaisille, että EI, me EI nyt kierrätetä lapsia sukulaiselta toiselle ihan vaan koska se olis teistä niin kiva ja teidän mielestä perheillä on siihen velvollisuus. EI HELVETISSÄ OLE! Joulua saa ja meillä myös pitää viettää lasten ehdoilla. Vuorovuosin isän ja äidin luona. Jos sukulaiset haluaa nähdä meitä väkisin just jouluna, niin koronan jälkeen voivat ennen joulua tai välipäivinä tulla kahville.
Piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Mua siedetään just niin kauan kuin hymyilen ja nyökkään kaikkeen. Jos yritän yhtään pitää puoliani, se koetaan lähes vihamielisenä. Samaan aikaan joku toinen sanelee kaikki asiat jalkaa polkemalla, ja se on ihan ok.
En enää jaksa välittää, teen mitä tykkään ja sanon mitä tarvitsee, hyvien tapojen rajoissa toki.
Missä ne rajat menee? Eikö kuitenkin pidä vähän ottaa muitakin huomioon eikä vaan jyrätä omaa mielipidettään läpi?
Mietin tuota yhtä joulunviettäjää.. että jospa muutkin (mummit, kummit, serkut jne.) haluaisi niitä lapsia nähdä eikä vaan äiti.
Kyllä mun mielestä lapsen äiti ja isä on ne ensijaiset henkilöt, joilla lapsella on oikeus viettää joulua. Vasta sitten ne mummit ja vaarit.
Kukin tyylillään..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kävin samanlaisen itsenikehittämisrumban läpi vähän ennen kolmekymppisiäni. Siinä meni siis vuosia. Mun lapsuudenperheessä oli tosi vinoutunut meininki, kaikki tunteet piti kuolettaa täysin ja olla mieluiten näkymätön. Siis minun, ei sisarusteni. Erityisesti tuo mistä itsekin mainitsit, eli asioiden haluaminen oli multa täysin kiellettyä. Mut nolattiin aina täydellisesti, jos halusin jotain. Vuosia, vuosia, vuosia en edes tiennyt, mitä haluaisin. Jos joku tarjosi herkkuja, kieltäydyin aina, koska enhän saanut haluta mitään. Tietenkin se oli ihmisistä tosi outoa ja vaikutin ylimieliseltä, mitä en todellakaan ollut! Siinä oli taustalla se, että jos jotain haluat, kuka tahansa voi ottaa sen sulta pois ja sen lisäksi nolata sut sen takia. Haluaminen aina paljastaa ihmisestä jotain, ja silloin toiset pääsee iskemään. Mulla siis pääasiassa lapsuudenperhe.
Tein tosi paljon töitä itseni kanssa. Olin varmaan aika hemmetin omituinen muutenkin ihmisten mielestä. Kaikki mun outoudet oli jonkunlaista itsensä suojelemista. Ja huomasin saman kuin sinäkin siinä prosessissa, että ihmisten oli ihan mahdotonta hyväksyä se, etten ollut enää samanlainen kuin ennen. Multa käytännössä katkesi kaikki ihmissuhteet, mutta loin sitten uusia ja terveempiä.
Äiti sanoo edelleen, että "kyllä minä sinut tunnen. Kyllä äiti lapsensa tietää." Ei hän tunne. Ei hän tutustunut muhun ihmisenä silloin kun olin kynnysmattolapsi, joka janosi rakkautta ja hyväksyntää. Eikä todellakaan tunne nyt, kun olen aidosti itsenäinen aikuinen. Ja se on helvetin surullista.
Välit on nykyään poikki, koska hän ei lakkaa kohtelemasta mua sillä tavalla kuin aina ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Mua siedetään just niin kauan kuin hymyilen ja nyökkään kaikkeen. Jos yritän yhtään pitää puoliani, se koetaan lähes vihamielisenä. Samaan aikaan joku toinen sanelee kaikki asiat jalkaa polkemalla, ja se on ihan ok.
En enää jaksa välittää, teen mitä tykkään ja sanon mitä tarvitsee, hyvien tapojen rajoissa toki.
Missä ne rajat menee? Eikö kuitenkin pidä vähän ottaa muitakin huomioon eikä vaan jyrätä omaa mielipidettään läpi?
Mietin tuota yhtä joulunviettäjää.. että jospa muutkin (mummit, kummit, serkut jne.) haluaisi niitä lapsia nähdä eikä vaan äiti.
Tämä just on sitä rajojen vetämistä. Nyt koronan aikana ihmisten on oikeasti PAKKO opetella sanomaan itsekkäille sukulaisille, että EI, me EI nyt kierrätetä lapsia sukulaiselta toiselle ihan vaan koska se olis teistä niin kiva ja teidän mielestä perheillä on siihen velvollisuus. EI HELVETISSÄ OLE! Joulua saa ja meillä myös pitää viettää lasten ehdoilla. Vuorovuosin isän ja äidin luona. Jos sukulaiset haluaa nähdä meitä väkisin just jouluna, niin koronan jälkeen voivat ennen joulua tai välipäivinä tulla kahville.
Piste.
Just näin. Toki muitakin pitää ottaa huomioon mutta se nyt ei ole ongelma niillä ihmisillä jotka samaistuvat aloittajaan. Ennen joulua tai sen jälkeen vaikka välipäivät ja vkl voi käydä sukulaisilla jos haluaa mutta ei äidin, isän ja lasten tarvitse sen takia lähteä sukuloimaan kun kummeille ja serkuille on niiiiiiin tärkeää nähdä just joulu(aatto)na. Taas sukulaiset yrittää lytätä ja kertoa ettei ole oikeutta viettää joulua perheen haluamalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä pyydän asioita vain sellaisilta ihmisiltä jotka ne haluavat täyttää. Eli mieheltäni, lapseltani ja vanhemmiltani. Autan muita sen minkä jaksan ja haluan, ja tarvittaessa menen valkoisella valheella, tai en vain vastaa puhelimeen/viestiin, jos epäilen minulta haluttavan jotain, jota en sillä hetkellä tahdo antaa. En juuri koskaan jaksa alkaa väittelemään asioista ihmisten kanssa, koska minulle on se ja sama uskovatko he litteisiin maapalloihin, tai miten tahansa pöljiä juttuja heillä olisikaan. En myöskään koe että ympäristö vaatii minun pyhää mielipidettäni joka asiaan. Näillä olen päässyt pitkälle.
Totu siihen, että rajojesi ylläpitäminen loukkaa aina niitä ihmisiä jotka hyötyy siitä, että sinulla ei niitä ole. Hienoa toimintaa ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen joululukemiseksi
Sarah Knightin " Viis veisamisen elämänmullistava taika" kirjaa.
Vierailija kirjoitti:
Sinä sentään huomasit tuon asian jo kolmekymppisenä, hienoa että noinkin varhain. Minä tajusin vasta lähes viisikymppisenä, millainen kynnysmatto olen ollut. Ja sittenkään en uskaltanut vetää rajoja tai antaa palautetta, kiukuttelin vain itsekseni (ja sairastuin melko vakavasti). Nyt on tilanne sellainen, etten enää kestä. En vain pysty enää alistumaan siihen mitä ennen, vaikka pelkuri olen edelleen. Olen tuhlannut valtaosan elämästäni kamalalla tavalla.
Mäkin olen pitkälti yli 50, ja kiehun vihasta entistä itseä kohtaan. Miksi en pitänyt puoliani? Silloin ei ollut nettiä eikä edes kirjoja jolla sanoilla olisi osannut sanoittaa omaa kyvyttömyyttä pitää puolia. En ollut koskaan kuullut että minullakin olisi oikeus omaan tahtoon. Se oli sitä aikaa, mutta trauma on kuin aikakone, joka on osittain niissä traumoissa ilmeisesti hautaan asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama kokemus, tosin opin sanomaan vasta nyt viisikymppisenä. Nyt olen sitten se kiukkuinen vanha akka. Tällaisiksihan naiset kuulemma vanhemmiten muuttuvat. Nyt ymmärrän, miksi nuoret naiset ovat kivempia kuin vanhat. Minäkin olin ennen kiva. Eli kynnysmatto.
AP ei auta muu kuin vaihtaa ihmisiä. Aloitat uusien terveiden ihmisten kanssa terveellä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Mua siedetään just niin kauan kuin hymyilen ja nyökkään kaikkeen. Jos yritän yhtään pitää puoliani, se koetaan lähes vihamielisenä. Samaan aikaan joku toinen sanelee kaikki asiat jalkaa polkemalla, ja se on ihan ok.
En enää jaksa välittää, teen mitä tykkään ja sanon mitä tarvitsee, hyvien tapojen rajoissa toki.
Missä ne rajat menee? Eikö kuitenkin pidä vähän ottaa muitakin huomioon eikä vaan jyrätä omaa mielipidettään läpi?
Mietin tuota yhtä joulunviettäjää.. että jospa muutkin (mummit, kummit, serkut jne.) haluaisi niitä lapsia nähdä eikä vaan äiti.
Tämä just on sitä rajojen vetämistä. Nyt koronan aikana ihmisten on oikeasti PAKKO opetella sanomaan itsekkäille sukulaisille, että EI, me EI nyt kierrätetä lapsia sukulaiselta toiselle ihan vaan koska se olis teistä niin kiva ja teidän mielestä perheillä on siihen velvollisuus. EI HELVETISSÄ OLE! Joulua saa ja meillä myös pitää viettää lasten ehdoilla. Vuorovuosin isän ja äidin luona. Jos sukulaiset haluaa nähdä meitä väkisin just jouluna, niin koronan jälkeen voivat ennen joulua tai välipäivinä tulla kahville.
Piste.
Just näin. Toki muitakin pitää ottaa huomioon mutta se nyt ei ole ongelma niillä ihmisillä jotka samaistuvat aloittajaan. Ennen joulua tai sen jälkeen vaikka välipäivät ja vkl voi käydä sukulaisilla jos haluaa mutta ei äidin, isän ja lasten tarvitse sen takia lähteä sukuloimaan kun kummeille ja serkuille on niiiiiiin tärkeää nähdä just joulu(aatto)na. Taas sukulaiset yrittää lytätä ja kertoa ettei ole oikeutta viettää joulua perheen haluamalla tavalla.
Vedin itse kotirajani muutamia vuosia sitten. En vain mennyt enää vanhemmilleni kylään, vaan sanoin jos soittivat että miksi en ole käynyt pariin viikkoon, että tänne meidän luo on sama matka kuin minulla sinne. Miehen kanssa kun muutettiin yhteen, niin tein heti selväksi että minä en yökyläile hänen vanhempiensa nurkissa, koska välimatkaa on vain 60km. Myöskin vieraisilla oloa riittää maks. 2h, ja mikäli haluaa olla pitempään siellä, niin silloin minä jään kotiin. Jotenkin nyt taas tulevana jouluna meni sekoiluksi, kun minun pitäisi mennä jouluna käymään heidän luonaan. Ei riitä että mieheni menee lastensa kanssa, vaan minun pitäisi tulla myös kun haluavat nähdä minua jouluna. Aivan typerä syy minun mielestäni. Mies menee sinne pariksi päiväksi lasten kanssa, ja hän tulisi hakemaan minut kahdeksi tunniksi anoppilaan, ja sitten lähdettäisiin kotiin lasten kanssa yhdessä. Eli 120km turhaa ajelua miehelle vain siksi että anoppilassa nyt "vain pitää käydä jouluna".
Omalla kohdallani aika lailla samoin. Oon tullut siihen tulokseen, että koska olen vasta aikuisena alkanut sanomaan aisoihin vastaan, niin en osaa välttämättä kuitenkaan sanoa sitä vielä tarpeeksi nätisti tai uskottavasti. Kun taas sellainen joka on ollut sellainen ihan pienestä asti, on voinut harjoitella sitä vuosikausia enemmän kuin minä ja sellaiselta ihmiseltä se tulee aivan luonnostaan.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on todellakin sama ongelma. Tässä sinulle
OMIEN OIKEUKSIEN LUETTELO
1. Minulla on oikeus pyytää haluamaani.
2. Minulla on oikeus vastata kieltävästi pyyntöihin tai vaatimuksiin, joita en voi täyttää.
3. Minulla on oikeus ilmaista kaikkia – sekä kielteisiä, että myönteisiä – tunteitani.
4. Minulla on oikeus muuttaa mieleni.
5. Minulla on oikeus tehdä virheitä ja olla epätäydellinen.
6. Minulla on oikeus toimia omien arvojeni ja moraalikäsitysteni mukaan.
7. Minulla on oikeus sanoa ei kaikelle, mihin en koe olevani valmis, mikä tuntuu vaaralliselta tai mikä loukkaa arvojani.
8. Minulla on oikeus päättää omien asioideni tärkeysjärjestyksestä.
9. Minulla on oikeus olla vastaamatta muiden käytöksestä, teoista, tunteista tai ongelmista.
10. Minulla on oikeus odottaa muilta rehellisyyttä.
11. Minulla on oikeus suuttua rakastamilleni ihmisille.
12. Minulla on oikeus olla täysin oma itseni.
13. Minulla on oikeus pelätä ja sanoa, että minua pelottaa.
14. Minulla on oikeus olla selittelemättä tai puolustelematta käytöstäni.
15. Minulla on oikeus sanoa: 'En tiedä.'
16. Minulla on oikeus tehdä päätöksiä tunteideni pohjalta.
17. Minulla on oikeus kaivata omaa tilaa ja aikaa.
18. Minulla on oikeus olla leikillinen.
19. Minulla on oikeus olla läheisiäni terveempi.
20. Minulla on oikeus olla ympäristössä, jossa minua ei kohdella huonosti.
21. Minulla on oikeus saada ystäviä ja viihtyä ihmisten seurassa.
22. Minulla on oikeus muuttua ja kasvaa.
23. Minulla on oikeus siihen, että muut kunnioittavat tarpeitani ja toiveitani.
24. Minulla on oikeus saada arvokasta ja kunnioittavaa kohtelua.
25. Minulla on oikeus olla onnellinen. (Bourne, 1999: Vapaaksi ahdistuksesta)
tästä puuttuu kaikki "minulla on velvollisuus" kohdat. vai onko voimaantuneella edes sellaisia
Alue: Aihe vapaa
Kyllä. Jos sanoo jollekin ihmisille varovaisestikin jostain asiasta, niin saa vihat päällensä. Työelämässä varsinkin. Siellä pärjää jos jaksaa nuoleskella kaikki ja olla oikein sellainen yli-imelä. Työrooli.