Suoraan sanottuna v*tuttaa olla YKSINÄINEN

25-vuotias ja Joensuussa asun. Näin pienessä kaupungissa yksin ulos lähteminen on siinä mielessä hankalaa että kaikilla mun ikäisillä tosiaan on ne omat sisäänpäin lämpeävät piirit. Karjalainen lupsakkuus my ass, täällä kukaan ei tule yksinäisen pöytään ellei ole persettä vaille.

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:05"]

Satuin istumaan torstai-iltana Helsingin rautatieasemalla puolenyön jälkeen ja minulle tuli juttelemaan suloinen poika, joka viihdytti minua koko yön siihen asti että junani lähti puoli kuuden aikaan. Ihan tuntematon poika, mutta siinähän halattiin pitkään ennen junan lähtöä ja tuntui kuin olisin tuntenut hänet vaikka kuinka pitkään. Muutamassa tunnissa tuli vaihdettua elämäntarinat ja keskusteltua runoudesta yms. Minulla on vanhoja ystäviä, joiden kanssa en ole päässyt yhtä intiimille tasolle :) Ajattelin kirjoittaa tämän tähän ketjuun, koska yksinäisyyshän on valinta. Se poika olisi voinut jättää istumatta viereeni ja minä olisin voinut olla vastaamatta hänelle. So simple. Maailma on täynnä tuntemattomia, joista voi tulla ystäviä muutamassa tunnissa.

[/quote]

Jos yksinäisyys olisi valinta, ei olisi olemassa yksinäisiä.

Krstalossa eläminen eristää ihmisen.

Seuraa netistä. Minä olen saanut monta ystävää netin kautta. Olen pannut ilmoituksen tori.fi henkilökohtaista palstalle. Kuvailen lyhyesti itseäni ja elämäntilannettani ja toivon löytäväni seuraa naisista toiveena syvempi ystävävystyminen. Olen saanut aina pari-kolme vastausta, mutta sehän riittää. 

Ollaan oltu ystäviä vuosikaudet.

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 21:46"]

Asun Helsingissä mutta oon tajunnut että haluaisin teatteriinkin. No, arvata saattaa ettei taaskaan ole ketään kenen kanssa mennä.

En siis koskaan ole käynyt täällä teatterissa.

[/quote]

En käsitä tuollaista saamattomuutta, anteeksi vaan. Ymmärrän täysin, että haluaisit mennä ystävän/kaverin kanssa, mutta jos et koskaan voi mennä yksin, niin se on typeryyttä.

Entä sitten, kun tutustut johonkin, joka haluaisi keskustella sinun kanssasi aiheesta? Aika vähän sinulla on annettavaa keskusteluun, jos et milloinkaan siellä teatterissa käy.

Ainakin osittaisia syitä yksinäisyydelleni ovat olleet useat muuttamiset jo lapsuudessani. Nykyisellä kotipaikkakunnalleni muutettuani tutustuin aluksi ihmisiin, mutta muiden perheellistyminen tai muuttaminen muualle etäännytti.

Joskus olin aika avulias ja autoinkin mielelläni ihmisiä. Siihen väsyin, että minua alettiin pitää itsestäänselvyytenä eikä tuntunutkaan olevan kyse ystävyydestä. Niihin ihmisiin sitten otin itse etäisyyttä, sillä oli aika apea olo, kun apuani kyllä olisi tarvittu, mutta yleensä minun ehdottamat tapaamiset eivät sopineet.

Kai meitä vähäystävisiä on aika paljon. Kivointa olisi juuri samanlaiset mielenkiinnon kohteet. Kun ei ole miestä tai lapsia, on välillä aika hiljaista vapaa-ajalla.

Ainakin osittaisia syitä yksinäisyydelleni ovat olleet useat muuttamiset jo lapsuudessani. Nykyisellä kotipaikkakunnalleni muutettuani tutustuin aluksi ihmisiin, mutta muiden perheellistyminen tai muuttaminen muualle etäännytti.

Joskus olin aika avulias ja autoinkin mielelläni ihmisiä. Siihen väsyin, että minua alettiin pitää itsestäänselvyytenä eikä tuntunutkaan olevan kyse ystävyydestä. Niihin ihmisiin sitten otin itse etäisyyttä, sillä oli aika apea olo, kun apuani kyllä olisi tarvittu, mutta yleensä minun ehdottamat tapaamiset eivät sopineet.

Kai meitä vähäystävisiä on aika paljon. Kivointa olisi juuri samanlaiset mielenkiinnon kohteet. Kun ei ole miestä tai lapsia, on välillä aika hiljaista vapaa-ajalla.

Luin läpi ja totsein, että "sitä saa mitä tilaa", tai että "niin metsä vastaa kuin sinne huutaa". Olen ikäni ollut erakkoluonne ja viihdyn yksin. Huomioin kyllä ihmisten yksinäisyyden ja olen muutaman kerran yrittänyt avittaa sillä lailla, että olen pitänyt yhteyttä ja ollut aloitteellinen. Joka kerta sama juttu. Ei tule mitään. Nämä krooniset yksinäiset ovat ottajia jotka eivät anna mitään. Hyväksikäyttäjiä.

Jos yksinäisyys vaivaa, pitää keksiä mitä voi tarjota muille ja tuumasta toimeen. Ellei muuta keksi niin lähtee johonkin vapaaehtoistyöhön ja tekee sitä pyyteettömästi. Aikanaan voi oppia mitä vuorovaikutus ja ihmisuhteiden vastavuoroisuus oikeastaan tarkoittaa. Pienin askelin yksi asia kerrallaan. Kukaan ei muutu vuodessa eikä kahdessa vaan muuttuminen on loppuiän projekti.

Eli te itsesäälissä rypevät nillittäjät. Ratkaisun avain on teillä 100%, eikä kellään muulla.

Täällä toinen turkulainen 26-v. Olen vähän kuin lakannut yrittämästä saada seuraa sillä huomaan että tutuilla ja vanhoilla ystävillä on juurikin noita ihan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia päästä minnekään, ja jos jonkun leffaillan on joskus sopinutkin niin se peruutetaan, mieluummin niin että saan itse soittaa puoli tuntia ennen leffan alkua että mikä on suunnitelma ja sitten pahoitellaan ettei päästäkään. Hohhoi. Ulkomailla mulla olisi ystäviä ja kavereita vaikka pilvin pimein, mutta monta vuotta ollut rahat niin loppu etten ole päässyt heitäkään tapaamaan. Sosiaalisessa mediassa keskustelu ehkä vähän helpottaa yksinäisyyttä, paitsi silloin kun näiden superkiireellisten kavereiden kuvia lävähtää seinän uutisvirtaan ja huomaan että vaikkapa se leffailta peruuntuikin baarikierroksen takia. Vinkki tulee ikään kuin ymmärrettyä. :/

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:08"]

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:05"]

Satuin istumaan torstai-iltana Helsingin rautatieasemalla puolenyön jälkeen ja minulle tuli juttelemaan suloinen poika, joka viihdytti minua koko yön siihen asti että junani lähti puoli kuuden aikaan. Ihan tuntematon poika, mutta siinähän halattiin pitkään ennen junan lähtöä ja tuntui kuin olisin tuntenut hänet vaikka kuinka pitkään. Muutamassa tunnissa tuli vaihdettua elämäntarinat ja keskusteltua runoudesta yms. Minulla on vanhoja ystäviä, joiden kanssa en ole päässyt yhtä intiimille tasolle :) Ajattelin kirjoittaa tämän tähän ketjuun, koska yksinäisyyshän on valinta. Se poika olisi voinut jättää istumatta viereeni ja minä olisin voinut olla vastaamatta hänelle. So simple. Maailma on täynnä tuntemattomia, joista voi tulla ystäviä muutamassa tunnissa.

[/quote]

Hienoa että sait ystävän. Vai oliko vain ohimenevä kohtaaminen eikä yhteydenpitoa ole luvassa?

[/quote]

Hyvä kysymys. Olen jo 40-vuotias ja naimisissa ja sen verran on tullut erehdyttyä vuosien varrella, että en antanut koko nimeäni edes lähtiessä. Nuoret miehet ovat joskus arvaamattomia. Nyt itse asiassa vähän harmittaa, koska tämän kanssa tulin todella hyvin juttuun eikä se kuitenkaan ollut mitään iskupuhetta kummaltakaan. Hän antoi nimensä, mutta en tiedä viitsinkö ottaa yhteyttä enää (sen verran harvinainen nimi, ettei varmasti ole vaikea saada numeroa). Tulimme siinä halaillessamme siihen tulokseen, että jo se on merkityksellistä, että löytää kuin lahjana ihmisen, jonka kanssa saa olla ihminen ihmiselle pelkäämättä jälkiseurauksia (ships in the night..). Voisin kyllä laittaa hänelle kivan viestin. Tosin minulle on joskus käynyt niin, että mies on ollut oven takana ihan rakastuneena vaikkei minusta olisi ollut syytä. Tai ehkä olisikin, siksi en taida uskaltaa :) Mutta jos olisin yksinäinen tai sinkku, ihan varmasti olisin antanut yhteystiedot ja ottanut ne myöskin häneltä!

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 21:32"]5, aikuisiällä on aika vaikea löytää uusia ystäviä. En haluaisi olla kenellekään mikään "velvollisuusystävä", vaan ihminen, jonka kanssa viettää aikaa tai tehdä kivoja juttuja yhdessä.

[/quote]

Itse olen muuttanut usein, ja joka paikkakunnalta löytänyt ystäviä, myös aikuisena. Kannattaa mennä vaan juttuihin, alottaa vaik puhumaan säästä jos ei muuta keksi! Kyllä se siitä sitten lähtee jos on lähteäkseen. Voi olla että toinen on yhtä yksinäinen kuin sinäkin ja alkaa mielellään juttelemaan. Ei kannata ajatella että mitähän tuokin ajattelee kun juttelen sille. Newsflash!: ei mitään! Ihmiset normaalisti juttelee toisilleen. Tai jos juttu alkaa luistamaan hyvin, saattaa ajatella että tuopa on kivanoloinen ja mielenkiintoinen kaveri!

Itse joudun asumaan työni vuoksi kaupungissa, josta en vaan kertakaikkiaan ole löytänyt ystäviä vaikka olen asunut täällä jo lähes kymmenen vuotta. En tiedä mistä johtuu, mutta yhtään sellaista ihmistä, jota voisin pyytää vaikka lasilliselle en täältä tunne. Työkavereilla on omat vakiintuneet kuvionsa ja jostain syystä en ole töissäkään tavannut sellaista kenen kanssa synkkaisi ( tai yhden olen, mutta hän ei ollut täältä). Jotenkin outoa, en tiedä onko vika minussa vai näissä tämän kaupungin ihmisissä?

Siinä mielessä en kuitenkaan ole yksinäinen, että minulla on tuttavia ja ystäviä opiskelu- sekä kotipaikkakunnallani ( tosin useamman sadan kilometrin päässä) joiden kanssa olen säännöllisesti tekemisissä. Mutta kyllä tämä tylsyys ajoittain ärsyttää Ja jotenkin erityisesti silloin, kun olen ollut mukavassa seurassa ja joutuu taas palamaan tänne ankeuteen. 

Täällä myös yksinäinen Helsingistä. Tavallaan olen tosi sosiaalinen ja juttelen paljon ihan tuntemattomillekin mutta syvempi tutustuminen on minulle hankalaa. Olen huono tyrkyttämään itseäni toisten seuraan. Ehkä se on syy omaan yksinäisyyteni. Minulla on kyllä kavereita mutta ei ketään ketä voisin lyhyellä varoitusajalla pyytää lenkkiseuraksi tai keneltä voisin pyytää vaikka muuttoapua ja kuka taas pyytäisi minua pihatalkoisiin.Yksi hyvä kaverini asuu toisella puolella Suomea. Näemme aina kun olemme samassa kaupungissa mutta tuo kaveri ei ole sellainen että soittelisi tai haluaisi jutella ihan vain ilman syytä vaikka Facebookissa.

Huomenna ajattelin mennä museoon. Yksin. Jotenkin niin surkuhupaisaa tämä. Tiistaina palasin matkalta yksin, torstaina istuin töiden jälkeen oluella yksin, eilen kävin kakkukahvilla yksin, tänään ei huvittanut mennä yksin mihinkään, huomenna menen siis museoon yksin. Viikonloput on jotenkin ankeita kun kaupungillakin kaikilla on seuraa. Arki-iltana siellä pubissa istuu muitakin yksinäisiä mutta viikonloppuisin vietetään aikaa ystäväporukoissa ja perheen kanssa.

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:18"]Luin läpi ja totsein, että "sitä saa mitä tilaa", tai että "niin metsä vastaa kuin sinne huutaa". Olen ikäni ollut erakkoluonne ja viihdyn yksin. Huomioin kyllä ihmisten yksinäisyyden ja olen muutaman kerran yrittänyt avittaa sillä lailla, että olen pitänyt yhteyttä ja ollut aloitteellinen. Joka kerta sama juttu. Ei tule mitään. Nämä krooniset yksinäiset ovat ottajia jotka eivät anna mitään. Hyväksikäyttäjiä. Jos yksinäisyys vaivaa, pitää keksiä mitä voi tarjota muille ja tuumasta toimeen. Ellei muuta keksi niin lähtee johonkin vapaaehtoistyöhön ja tekee sitä pyyteettömästi. Aikanaan voi oppia mitä vuorovaikutus ja ihmisuhteiden vastavuoroisuus oikeastaan tarkoittaa. Pienin askelin yksi asia kerrallaan. Kukaan ei muutu vuodessa eikä kahdessa vaan muuttuminen on loppuiän projekti. Eli te itsesäälissä rypevät nillittäjät. Ratkaisun avain on teillä 100%, eikä kellään muulla. [/quote]

Olen itsekin erakkoluonne. Ei se muuta sitä että joskus haluaa ihmisolennon kanssa vaihtaa ajatuksia. Mistään nillittämisestä ei ole kyse, ja kuten mainitsin niin ystäviä on nimenomaan erään mielenkiinnon kohteen tiimoilta pilvin pimein maassa jossa ennen pääsin ramppaamaan. Kyllä tämä on suomalainen ilmiö, että minkäänlaisen sosiaalisen verkon edes löyhään ylläpitoon ei panosteta.

T:49

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:02"][quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 21:59"]

27, kuinka niin ajattelet ulkonäkösi olevan vääränlainen?

[/quote]Olen lyhyt ja mulla on persjalat ja raskas ruumiinrakenne. Myös pukeutumiseni oli välillä vähän vääränlaista.

[/quote]

Ehkei se opiskeluaikojesi kaveripiiri ihan parhaita mahdollisia ystäviä olleet, mikäli ulkonäköseikat merkitsevät niin paljon. Tosin nykyisin ulkonäkö tuntuu olevan monelle todella keskeisessä asemassa.

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:20"]

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:08"]

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:05"]

Satuin istumaan torstai-iltana Helsingin rautatieasemalla puolenyön jälkeen ja minulle tuli juttelemaan suloinen poika, joka viihdytti minua koko yön siihen asti että junani lähti puoli kuuden aikaan. Ihan tuntematon poika, mutta siinähän halattiin pitkään ennen junan lähtöä ja tuntui kuin olisin tuntenut hänet vaikka kuinka pitkään. Muutamassa tunnissa tuli vaihdettua elämäntarinat ja keskusteltua runoudesta yms. Minulla on vanhoja ystäviä, joiden kanssa en ole päässyt yhtä intiimille tasolle :) Ajattelin kirjoittaa tämän tähän ketjuun, koska yksinäisyyshän on valinta. Se poika olisi voinut jättää istumatta viereeni ja minä olisin voinut olla vastaamatta hänelle. So simple. Maailma on täynnä tuntemattomia, joista voi tulla ystäviä muutamassa tunnissa.

[/quote]

Hienoa että sait ystävän. Vai oliko vain ohimenevä kohtaaminen eikä yhteydenpitoa ole luvassa?

[/quote]

Hyvä kysymys. Olen jo 40-vuotias ja naimisissa ja sen verran on tullut erehdyttyä vuosien varrella, että en antanut koko nimeäni edes lähtiessä. Nuoret miehet ovat joskus arvaamattomia. Nyt itse asiassa vähän harmittaa, koska tämän kanssa tulin todella hyvin juttuun eikä se kuitenkaan ollut mitään iskupuhetta kummaltakaan. Hän antoi nimensä, mutta en tiedä viitsinkö ottaa yhteyttä enää (sen verran harvinainen nimi, ettei varmasti ole vaikea saada numeroa). Tulimme siinä halaillessamme siihen tulokseen, että jo se on merkityksellistä, että löytää kuin lahjana ihmisen, jonka kanssa saa olla ihminen ihmiselle pelkäämättä jälkiseurauksia (ships in the night..). Voisin kyllä laittaa hänelle kivan viestin. Tosin minulle on joskus käynyt niin, että mies on ollut oven takana ihan rakastuneena vaikkei minusta olisi ollut syytä. Tai ehkä olisikin, siksi en taida uskaltaa :) Mutta jos olisin yksinäinen tai sinkku, ihan varmasti olisin antanut yhteystiedot ja ottanut ne myöskin häneltä!

[/quote]

Palaa sitten kertomaan, jos otit yhteyttä. :)

Ships in the night ei muuten ole enää niin ihanaa, kun kohtaamiset ovat aina sellaisia. En haluaisi olla aina jollekin vain yhden yön shippi, jonka kanssa on mielenkiintoista keskustella kerran. Ystävän kanssa pitäisi voida pitää yhteyttä silloinkin, kun ei ole syvällisellä tuulella tai on oikein kovaa vastatuulta.

Mulle on yllättävää ollut huomata, että moni joka on pinnalta katsoen sosiaalinen, on kuitenkin elämässä yksinäinen. Mulla on vice versa. Olen uusissa tilanteissa ujo ja hillitty, mutta en ole koskaan ollut yksinäinen, ihmiset haluavat seuraani, koska mun kanssa ei tarvii esittää mitään. Sen lisäksi pystyn olemaan aidosti kiinnostunut toisista ihmisistä, koska mulla ei energia kulu oman imagon luomiseen.

Nuorempana joskus häpesin ujouttani, mutta näin aikuisena olen ymmärtänyt, että luonteeni on hyvä näin.

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:19"]

Täällä toinen turkulainen 26-v. Olen vähän kuin lakannut yrittämästä saada seuraa sillä huomaan että tutuilla ja vanhoilla ystävillä on juurikin noita ihan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia päästä minnekään, ja jos jonkun leffaillan on joskus sopinutkin niin se peruutetaan, mieluummin niin että saan itse soittaa puoli tuntia ennen leffan alkua että mikä on suunnitelma ja sitten pahoitellaan ettei päästäkään. Hohhoi. Ulkomailla mulla olisi ystäviä ja kavereita vaikka pilvin pimein, mutta monta vuotta ollut rahat niin loppu etten ole päässyt heitäkään tapaamaan. Sosiaalisessa mediassa keskustelu ehkä vähän helpottaa yksinäisyyttä, paitsi silloin kun näiden superkiireellisten kavereiden kuvia lävähtää seinän uutisvirtaan ja huomaan että vaikkapa se leffailta peruuntuikin baarikierroksen takia. Vinkki tulee ikään kuin ymmärrettyä. :/

[/quo

Minullakin on tuttuja ja ystäviä eri puolella Suomea ja ulkomailla, joten jos heidät kaikki voisi saada asumaan tänne Turkuun, en olisikaan niin yksinäinen... Skype ja facebookin avulla pidetty yhteys ei kuitenkaan korvaa paikallisia ystäviä tai tuttuja, joiden kanssa esim. mennä ulos istumaan iltaa :-( Opiskeletko vai oletko työelämässä? Voisimme vaihtaa vaikka sähköpostiosoitteet, jos haluat? Onko täällä muita yksinäisiä turkulaisia/turkulaistuneita?

Ystävyys perustuu molemminpuoliseen luottamukseen ja lisäksi siihen, että henkilöt saavat toisiltaan mielihyvää. Kun nämä tekijät täyttyvät, syntyy joskus ystävyysside. Kumppanuutta tai toveruutta taas voi syntyä vaikka yhteisten kokemusten kautta ja se on kapeampialaisempaa. Noita kannattaa etsiä sieltä missä omat kiinnostuksen ja intohimon aiheet ovat. Se on todennäköisin alue jossa törmää toiseen ihmiseen jolla jotain yhteistä jonka varaan alkaa rakentaa.

Itselläni on muutama ystävä, joskaan en nyt ole yhtään heistä tavannut aikoihin.

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:41"]

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:20"]

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:08"]

[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 22:05"]

Satuin istumaan torstai-iltana Helsingin rautatieasemalla puolenyön jälkeen ja minulle tuli juttelemaan suloinen poika, joka viihdytti minua koko yön siihen asti että junani lähti puoli kuuden aikaan. Ihan tuntematon poika, mutta siinähän halattiin pitkään ennen junan lähtöä ja tuntui kuin olisin tuntenut hänet vaikka kuinka pitkään. Muutamassa tunnissa tuli vaihdettua elämäntarinat ja keskusteltua runoudesta yms. Minulla on vanhoja ystäviä, joiden kanssa en ole päässyt yhtä intiimille tasolle :) Ajattelin kirjoittaa tämän tähän ketjuun, koska yksinäisyyshän on valinta. Se poika olisi voinut jättää istumatta viereeni ja minä olisin voinut olla vastaamatta hänelle. So simple. Maailma on täynnä tuntemattomia, joista voi tulla ystäviä muutamassa tunnissa.

[/quote]

Hienoa että sait ystävän. Vai oliko vain ohimenevä kohtaaminen eikä yhteydenpitoa ole luvassa?

[/quote]

Hyvä kysymys. Olen jo 40-vuotias ja naimisissa ja sen verran on tullut erehdyttyä vuosien varrella, että en antanut koko nimeäni edes lähtiessä. Nuoret miehet ovat joskus arvaamattomia. Nyt itse asiassa vähän harmittaa, koska tämän kanssa tulin todella hyvin juttuun eikä se kuitenkaan ollut mitään iskupuhetta kummaltakaan. Hän antoi nimensä, mutta en tiedä viitsinkö ottaa yhteyttä enää (sen verran harvinainen nimi, ettei varmasti ole vaikea saada numeroa). Tulimme siinä halaillessamme siihen tulokseen, että jo se on merkityksellistä, että löytää kuin lahjana ihmisen, jonka kanssa saa olla ihminen ihmiselle pelkäämättä jälkiseurauksia (ships in the night..). Voisin kyllä laittaa hänelle kivan viestin. Tosin minulle on joskus käynyt niin, että mies on ollut oven takana ihan rakastuneena vaikkei minusta olisi ollut syytä. Tai ehkä olisikin, siksi en taida uskaltaa :) Mutta jos olisin yksinäinen tai sinkku, ihan varmasti olisin antanut yhteystiedot ja ottanut ne myöskin häneltä!

[/quote]

Palaa sitten kertomaan, jos otit yhteyttä. :)

Ships in the night ei muuten ole enää niin ihanaa, kun kohtaamiset ovat aina sellaisia. En haluaisi olla aina jollekin vain yhden yön shippi, jonka kanssa on mielenkiintoista keskustella kerran. Ystävän kanssa pitäisi voida pitää yhteyttä silloinkin, kun ei ole syvällisellä tuulella tai on oikein kovaa vastatuulta.

[/quote]

Olet tietenkin oikeassa, mutta kirjoitin tuosta kohtaamisesta oikeastaan juuri siksi, että oma kyynisyyteni jäi vähän harmittamaan. Ellei muutama mies olisi stalkannut minua aiemmin suht vähäisin perustein, olisin varmasti antanut tälle numeroni, vaikka en olekaan ystävän tarpeessa juuri nyt, enkä varsinkaan nuoren miehen, jonka kanssa ehkä mentiin vähän pidemmälle kuin pelkän ystävän kanssa voisi mennä. En tosin usko tämän kyseisen miehen olleen erityisesti juuri minun ystävyyteni tarpeessa, hän oli hyvin verbaalinen ja lämmin ihminen, joka varmasti löytäisi seuraa mistä hyvänsä kun kerran se onnistuu häneltä jopa rautatieasemalla. Lisäksi asumme kaukana toisistamme. Ylipäätään ajattelin viestilläni ilmaista lähinnä sen, että fiksuja ihmisiä voi tulla vastaan oudoissa paikoissa eikä pidä kääntää heille selkäänsä. Jos asettaa kovin tiukkoja vaatimuksia ihmisille, joita haluaisi ystävikseen, saattaa rajoittaa ystävystymismahdollisuuksiaan liikaakin. Häntä pystyyn vaan kaikki yksinäiset ja ennakkoluulottomalla asenteella liikkeelle!