Lue keskustelun säännöt.
Te joilla on psykologista silmää, osaatteko sanoa mistä tämä johtuu?
20.12.2020 |
Mistä johtuu se, että hyvä rakas ystäväni, joka on minulle erittäin tärkeä, ei koskaan kysy, miten jokin asia meni tai mitä minulle kuuluu, kun jotain on tapahtunut. Esimerkiksi kun jouduin leikkaukseen, hän ei kysynyt, miten se sujui. Kun omaiseni kuoli, hän ei kysynyt, mitä kuuluu, miten menee.
Juttelemme usein ja nauraa räkätämme yhdessä, koska meillä on hyvin samanlaiset huumorintajut. Hän ei missään nimessä ole tunteeton ihminen, mutta hän ikään kuin unohtaa, että jossakin tilanteessa olisi kohteliaista kysyä jotain, tiedustella oloa jne.
Ennen kuin kukaan tulee sanomaan, että kaikesta sitä valitetaan, niin sanon, etten valita tai ruikuta. Ihmettelen vain, koska itselleni ja hyvin monelle muulle sisäinen sosiaalisten tilanteiden "tietokanta" viestittää herkästi, että jos ystävältä on kuollut isä, olisi hyvä kysyä, haluaako hän jutella tai miten hänellä menee. Kyse on siitä, että yritän saada järkeiltyä, mistä tämä johtuu. Minulle on selvää, ettei johdu siitä, että hän ei välittäisi. Tuntuu pikemminkin, että hän ikään kuin unohtaa, miten näissä tilanteissa on yleensä tapana toimia.
Kerran tästä oli juttuakin, ja hän oli ihan hirvittävän noloissaan ja pyyteli anteeksi, enkä sen jälkeen ole asiasta halunnut puhua, koska se oli hänelle selvästi jotenkin vaikea paikka.
Silloin kun tilanne on ollut päinvastainen eli hänelle on tapahtunut jotain, olen aina kysynyt, miten hän jakselee. Nämäkin tilanteet ovat olleet outoja minun silmissäni, sillä hän on aina vaikuttunut yllättyneeltä, että ylipäätään kysyn, eikä hän ole oikein osannut sanoa muuta kuin että "ihan hyvin sillä menee", kun kyse on ollut isoäidistä joka kaatui ja jonka lonkka murtui.
Olen miettinyt, onko kyse siitä, ettei hän halua puhua tällaisista asioista, mutta toisaalta hänellä ei ole vaikeuksia niistä puhua kunhan joku muu aloittaa keskustelun. Ongelma on siinä, ettei hän tunnu näkevän, että tässä on tilanne, jossa olisi hyvä reagoida.
Tai ei tämä edes mikään ongelma ole. Haluaisin vain ymmärtää, mikä tässä on takana. Onko sitä, että kyseessä on hyvin epäsosiaalinen ihminen, joka viihtyy itsekseen eikä halua viettää aikaa isoissa ihmisjoukoissa? Tai jotenkin siihen liittyvä asia?
Vai olenko vain idiootti, kun tällaista pohdin.
Kommentit (22)
mun kaveri oli tommonen. Ei ollu kasvanu ikinä aikuiseksi ihan täysin vielä 40 vuotiaanakaan. Muuten kyllä "menestyi" työn saralla, kyynärpäätaktiikalla, mutta ei henkistä kypsymistä ollu tapahtunut niin kuin ikätovereillaan. Aspergeri? Joku autismin kirjon mt-sairaus? voi olla kasvatettu väärin, who knows?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin, että on monta mahdollista syytä:
-Oikeasti vaan unohtaa kysyä, koska lapsena ei ole oppinut siihen. Eli oletataa, että sinä kerrot kyllä haluamasi.
-ujostelee kysyä, ei jotenkin löydä oikeita sanoja.
-ajattelee, ettei halua nostaa mieleesi ikäviä asioita, jos olette ilosella mielellä juttelemassa. Eli ajattelee, että hänen tehtävä on ns. Pitää yllä iloista mieltä.
Ei uskalla kysyä. Sun pitää itse kertoa, jos haluat keskustella hänen kanssaan ko asioista..
Minä olen tuollainen. En osaa eläytyä ihmisten tilanteisiin ennen kuin ne sattuvat omalle kohdalle. Silti yritän parhaani ja tosiaan nolottaa jälkeenpäin. Esim kaverin isä kuoli eikä minusta ei ollut kunnolla tueksi näin jälkikäteen ajatellen. Johtuu ehkä myös siitä ettei minulla ole rakastavaa suhdetta omaan isään. Joskus oon miettinyt tunnenko helpotusta kun isä kuolee. Ei voi kauhalla ottaa jos on lusikalla annettu. Joka tapauksessa en tarkoita pahaa.
Vierailija kirjoitti:
mun kaveri oli tommonen. Ei ollu kasvanu ikinä aikuiseksi ihan täysin vielä 40 vuotiaanakaan. Muuten kyllä "menestyi" työn saralla, kyynärpäätaktiikalla, mutta ei henkistä kypsymistä ollu tapahtunut niin kuin ikätovereillaan. Aspergeri? Joku autismin kirjon mt-sairaus? voi olla kasvatettu väärin, who knows?
Autismin kirjo ei ole mt-sairautta, vaan kyse on kehitysvammasta. Eli aivot ovat kehittyneet eri tavalla kuin muilla, se on synnynnäistä, ei voi korjata lääkkeillä ja terapialla muuksi. Mt-sairauksia ovat sitten jotkut kaksisuuntaiset, depressiot ja psykoosit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla autismikirjolla tai muuten sosiaalisesti "erilainen".
Jos pyysi anteeksi kun kysyit asiasta, niin todennäköisesti ei ole ihan paska tyyppi joka ei piittaisi sinusta.
Toinen vaihtoehto on kotikasvatus, että ikävistä asioista ei saa puhua muille, ja koetaan ei-hienotunteiseksi kysyminenkin. Voi olla että hänen perheessään on vaan naurettu ja puhuttu mukavia, ja ikävät asiat siivottu pois silmistä.
Jos jokin sairaus tai muu ikävämpi asia ja tietää sen niin kun näette seuraavan kerran niin onko lainkaan vaisumpi vai nauraa hörnöttääkö kuten ennenkin. Vaikea sanoa kun ei tunne ihmistä. Onko vain arka kysymään. Onko minkäikäinen ihminen. Kuitenkin kun hän on rakas ystäväsi ja viihdytte niin en usko että hän sillä mitään tarkoittaa. Hän vain on sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle opetettiin lapsena että muiden asioista ei udella. Ihminen itse kertoo jos haluaa. Koen itsekin tunkeilevana kyselyn. En ole tilivelvollinen kellekään ja sama koskee muitakin.
Voi olla, ettei tosiaan vaan huomaa eli ei ole ehkä tullut kasvatetuksi siten. Esimerkiksi kukaan ei ole toiminut siten kotona. Esimerkiksi jos minulla oli mukulana joku juttu, kotona kysyttiin miten meni, mitä siellä teit, oliko koulussa, retkellä, reissussa kivaa, mitäs kaverille kuului jne. Siinä oppii ikään kuin osoittamaan välittämistä osoittamalla kiinnostusta. Sitten jos kukaan ei ole ollut kiinnostunut asioistasi, sitä kovempi tarve niitä on tuoda itse esille.
Toinen juttu mihin itsekin hairahdun, on että yrittää lohduttaa kertomalla jonkun vastaavan kokemuksensa, mutta toinen ei koekaan sitä lohduttavana vaan vähättelynä.
Vaikeiden asioista puhuttaessa taas oikea taktiikka on tasan yhtä vaikea löytää kuin puhuttu aihe on. Toinen ei halua puhua ja kokee kyselyn loukkauksena ja toinen taas haluaisi, että kysytään.
Eli aika usein menee itsellänikin täysin metsään, sekä puhujana että kuuntelijana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että hän on sinulle tärkeä ja pidät hänestä kertoo vastauksen. Hän vain on sellainen tarkoittamatta mitään. Minullakin oli kouluaikana ystävä jonka kanssa nauraa hörötettiin jatkuvasti, ihana ihminen. Ei oikein vakavista asioista puhuttu. Ja sitten on toinen ystävä joka miettii aina syntyjä syviä, on raskasmielinen, ei niinkään nauraa hörötetä. Ihmiset ovat erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mun kaveri oli tommonen. Ei ollu kasvanu ikinä aikuiseksi ihan täysin vielä 40 vuotiaanakaan. Muuten kyllä "menestyi" työn saralla, kyynärpäätaktiikalla, mutta ei henkistä kypsymistä ollu tapahtunut niin kuin ikätovereillaan. Aspergeri? Joku autismin kirjon mt-sairaus? voi olla kasvatettu väärin, who knows?
Autismin kirjo ei ole mt-sairautta, vaan kyse on kehitysvammasta. Eli aivot ovat kehittyneet eri tavalla kuin muilla, se on synnynnäistä, ei voi korjata lääkkeillä ja terapialla muuksi. Mt-sairauksia ovat sitten jotkut kaksisuuntaiset, depressiot ja psykoosit.
Ai että oikein kehitysvammaisia sitä nyt ollaan 130 älykkyysosamäärällä. Kaikkea sitä lukee.
Minullakin tuollainen ystävä. Omat isot elämäntilanteet, hän on tehnyt ohareita ja ei kysy vointiani mitenkään. Kohta taas nauretaan ja höpötetään yhdessä kaikesta kivasta. En jaksa enää. Itsekäs olkoot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli vastaava siis siltä osin että ei ikinä kysynyt mitä kuuluu tai mitään.
Syy hyvin yksinkertainen: häntä ei mun kuulumiset kiinnostanut paitsi tosin siinä vaiheessa kun omassa elämässä oli vastoinkäymisiä ja erehdyin niistä hänelle sit uskoutumaan. Juorusi ne eteenpäin ja tietty kun tämä kuvio mulle valkeni niin en pystynyt luottamaan enää. Saati kertomaan murheitani. Yritti udella ihan viimeiseen asti ja kun en suostunut puhumaan mitään vaikeasta elämän tilanteestani niin sanoi että ”älä puhu, en mäkään sulle kerro jos mulla on juoruja jostain muista”
Meidän ystävyys kuoli sinä iltana. Mä aloin ottaa tietoisesti etäisyyttä ja nykyään ei olla enää väleissä.
Huomaavaiseksi kasvatetaan, joskus jopa synnytään.
Vierailija kirjoitti:
Minulle opetettiin lapsena että muiden asioista ei udella. Ihminen itse kertoo jos haluaa. Koen itsekin tunkeilevana kyselyn. En ole tilivelvollinen kellekään ja sama koskee muitakin.
Olen samanlainen. Ajattelet, että ihmiset kertovat itse sen, mitä haluavat, että heistä tiedän. Muuten utelu on epäkohtelista.
Muiden, ei-ihmisten-henkilökohtaisten asioiden suhteen olen kyllä utelias, mutta tunkeilevaksi en halua tulla.
Mä oon itse tuollainen sellaisille ihmisille joiden asiat ei jaksa oikeasti kiinnostaa, kaikille hyvänpäiväntutuille jotka eivät ole mulle oikeasti tärkeitä tai läheisiä. Oletan, että jos häntä huvittaa puhua aiheesta niin varmasti puhuu, mutta en viitsi vartavasten kysyä jos asialla ei ole mulle itselleni mitään merkitystä. Ehkä tämä jonkun silmissä on sosiaalisesti kömpelöä käytöstä, mutta en jaksa ylläpitää turhanpäiväistä small talkia asioista jotka tuntuvat itselleni turhilta. Ehkä sun kaverikin vain on vähän sosiaalisesti kömpelö.
Sinä et ole ystävällesi yhtä tärkeä kuin hän sinulle.
Siltä kuulostaa.
Mulla oli ystävä, joka oli tuollainen. Korostan verbiä ja aikamuotoa.
Ihmiset nyt pääsääntöisesti ovat ihme möllejä täynnä omia turhanpäiväisiä elämiään. Muiden jutut kiinnostavat lähinnä sosiaalisen kohteliaisuuden tasolla. Kuinka vanha olet?