Lue keskustelun säännöt.
Paniikkihäiriö
15.05.2014 |
Minulla on aika vaikea paniikkihäiriö. Siihen on lääkityksenä propral ja tarvittaessa oxamin. Välillä tuntuu ettei ne auta hyvin. Olen siis eristäytyvä tämän takia. Meillä on tulossa koulutuspäivä töissä ja pelkään jo etukäteen ja jännitän sitä. En ole kuin kala vedessä tuollaisissa tapahtumissa. Ihmisillä on omat kuvionsa joihin en mahdu tai ole päässyt sisälle. Olo on orpo. Nyt vielä tuo paniikkihäiriö lisäksi. Tunne in yksinäinen ja ulkopuolinen. Pelkään saavani jonkun kohtauksen siellä stressistä.
Kommentit (24)
Kuulostaa tutulta tai siltä, mistä itsekin kärsin nuorempana. Oletko käynyt asiasta juttelemassa ammattilaisen luona? Ensiksikin olisi hyvä, jos hakeutuisit paikkakunnalla olevalle psykiatrille puhumaan asiasta. Saisit oikean lääkityksen , joka usein on iso apu paniikkihäiriöön. Mielialalääkkeet tehoavat usein kuukauden syömisen jälkeen melko hyvin paniikkihäiriöön oloa helpottaen. Ne eivät aiheuta riippuvuutta, eivätkä turruta oloa tai väsytä. Lisäksi jonkinlainen kognitiivinen terapia olisi hyvä. Itse kävin ryhmäterapiassa, jossa oli 9 muuta paniikkihäiriötä sairastavaa ja koin, että siitä oli apua ja sai myös vertaistukea. Toki yksilöterapiakin voisi olla hyvä. Myös terveyskeskuksissa on psykologeja ja psykiatrisia sairaanhoitajia, joiden luona voi käydä juttelemassa ja apua saamassa. Tai sitten psykiatri voi kirjoittaa lausunnon KELAa varten, että saisit KELAn tukemaa terapiaa ja silloin voit itse valita/etsiä terapeutin jolla on KELA. korvattavuuteen oikeuttava pätevyys. Paniikkihäiriön kanssa oppii elämään ja lääkkeet sitä helpottavat. Kannattaa lukea aiheesta netistä ja varmaan sieltäkin löytyy jokin vertaistukiryhmä. Kovasti tsemppiä sulle ja uskon, että ajan kanssa ongelma helpottaa jokatapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli myös nuorempana paniikkihäiriö, mutta mulla paniikkikohtaukset ei iskeneet koskaan jännittävissä tilanteissa. Päinvastoin ne iskivät maailman arkisimmissa tilanteissa kuten kaupan kassajonossa, luennolla istuessa, koiraa ulkoiluttaessa. Siksi ne olivatkin niin pelottavia, kun ei koskaan voinut tietää koska se iskee, joten ei voinut vaan vältellä edes tiettyjä jännittäviä tilanteita.
Itse käytin ei-suositeltavasti lääkityksenä bentsoja ja viinaa. Viina tehosi minulla kaikkein parhaiten. Muistaakseni en koskaan saanut pienessä pöhnässä paniikkikohtausta, enkä muutenkaan jännittänyt mitään. Tulihan sitä siksi käytettyä vähän liikaa aikansa, mutta ajan myötä minulta meni itsestään ohi koko paniikkihäiriö. Kohta on jo 15 vuotta siitä kun olen viimeisen kerran kohtauksen saanut, enkä käytä mitään lääkkeitä enkä enää edes alkoholia jännityksen hallintaan.
Mulla auttoi vaihtoehtohoidot kaikkein parhaiten: vyöhyketerapia auttoi hyvin vatsaoireisiin (pahoinvointia, ripulia) ja huimauksen tunteeseen. Energiahoito rentoutti aivan mahtavasti ja lievitti jännittyneisyyttä ja auttoi uneen pääsemisessä illalla.
Psykoterapiasta en tuntenut kyllä saavani mitään apua. Puhuminen ei auttanut tippaakaan. Ei myöskään esim. hengitysharjoitukset. Minusta se oli lähinnä sellaista "askartelua", piirrettiin paniikkimittareita ja tikku-ukkoja. Voihan siitä jollekin olla apua, mutta ei ollut mulle.
Jotain lääkkeitä mulle määrättiin, oliko beetasalpaajia. Niistä tuli ihan hirveä olo, luulin että nyt tuli kuolema; sydän löi tosi harvakseltaan, huimasi entistä enemmän ja oli tosi huono olo. Syy oli vissiin se, että laski mun verenpaineen liian alas. Huh, mäkeen heitin moiset myrkyt.
Nyt voin hyvin. Ei minusta mitenkään saa ulospäinsuuntautunutta tai seurallista. Mutta pystyn hoitamaan työni ihan hyvin, on ihana perhe, muutama ystävä, harrastuksia. Olen hyväksynyt, että jännitän tiettyjä tilanteita enkä pysty esim. esiintymään. Mutta ajattelen, että mitä sitten? Minähän elää hyvää elämää, hoitakoot toiset nuo esiintymiset. Luovin omia reittejäni. Paniikkihäiriö on taaksejäänyttä elämää. Olen iloinen, että lääkkeet eivät sopineet ja löysin näin vaihtoehtohoidot muihinkin vaivoihin.
en tiedä, onko näillä yhteyttä, mutta kun e-pillerit jäivät pois (tai sitten se, että vanhenin), niin oireet alkoivat hävitä.
Alkoholista: joku sanoi, että se auttaa oireisiin. Näin kävi mullakin. Pienessä huppelissa en jännittänyt samalla tavalla kuin muuten. Toisaalta sitten, kun jätin alkoholin kokonaan-kokonaan pois, tuntuu, ettei paniikkihäiriöitä pääse enää alkamaan ollenkaan, kun ei ole sitä väsymyksen ja krapulan jälkimaininkien aiheuttamaa yleishäiriötilaa kehossa.
En voi nyt kuitenkaan kännissä mennä koulutukseen. Mitä muutkin ajattelisivat? Niin ja juon alkoholia todella harvoin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy testaamassa sun kilpirauhanen :) Mulla löytyi syy kohtauksiin vajaatoiminnasta, tyroksiinilla kaikki ok vaikka välillä vähän vielä jännitänkin (muttei enää varsinaisia kohtauksia tuu)
Nro 3 jatkaa vielä. Tosi älytöntä kertoa täällä käyttäneensä lääkkeeksi paniikkiin alkoholia. Näinhän ne monet suomalaiset tietysti hoidattavat masennusta ja muitakin ahdistustiloja, mutta sitä keinoa ei nyt kannata kenellekkään mainostaa!!! Moni tämäntyyppisistä oireiluista kärsinyt on varmasti myös oikeasti alkoholisoitunut - kun ei ole apua muusta hakenut. Lisäksi krapula lisää riskiä todelliseen paniikkikohtaukseen huomattavasti, eli se siitä viinasta. Ja tosiaan kilpirauhaskokeet on hyvä katsoa, jos niitä ei ole katsottu. t. sairaanhoitaja, joka aiemmin kärsi paniikkioireista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 10:41"]
En voi nyt kuitenkaan kännissä mennä koulutukseen. Mitä muutkin ajattelisivat? Niin ja juon alkoholia todella harvoin.
Ap
[/quote]
Minä opiskelin ja olin sittemmin töissä yliopistolla käyttäen lääkityksenä tuota viinaa ;-) Ei sitä kukaan tietääkseni koskaan huomannut. En toki ottanut niin paljoa että olisin silminnähden juovuksissa. Mutta joo, ei voi suositella tietysti kenellekään tätä keinoa...
Silti päätin siitä kertoa, koska epätoivoisessa tilanteessa se voi jollekin olla oljenkorsi jolla pääsee yksittäisen vaikean tilanteen yli. Itse olisin luultavasti tappanut itseni pahimmassa vaiheessa, jos ei olisi ollut tietoa, että on "ihmelääke", jolla selviän mistä vaan kun on pakko...
Minulla katosi Iän vanhentuessa paniikkihäiriöt.
Nykyään voisin olla vaikka munasillaan kassajonossa :) ei vaivaa muiden katseet tai puheet juuri ollenkaan. Itsetuntoni on nykyään myös erittäin vahva.
M39
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Propral ei auta, seuraavanakaan päivänä ei syke nouse jos lenkille lähtee. Vain rauhoittavat toimii. Kokemusta on.
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 10:39"]en tiedä, onko näillä yhteyttä, mutta kun e-pillerit jäivät pois (tai sitten se, että vanhenin), niin oireet alkoivat hävitä.
Alkoholista: joku sanoi, että se auttaa oireisiin. Näin kävi mullakin. Pienessä huppelissa en jännittänyt samalla tavalla kuin muuten. Toisaalta sitten, kun jätin alkoholin kokonaan-kokonaan pois, tuntuu, ettei paniikkihäiriöitä pääse enää alkamaan ollenkaan, kun ei ole sitä väsymyksen ja krapulan jälkimaininkien aiheuttamaa yleishäiriötilaa kehossa.
[/quote]Allekirjoitan nuo pillerit! Paniikkihäiriö puhkesi samaan aikaan kun söin Femodenia. Sain p-häiriöön lääkkeet, mutta lopullisesti kohtaukset hävisivät kun lopetin e-pillerit. En ole uskaltanut kokeilla olisiko joku muu merkki parempi, pelkään että kohtaukset tulisivat pillereiden myötä takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä alkoholia suosittelette? Raakaa viinaa ryyppyinä vai? Tarvisin nyt kyllä pika apua. Terapiaa en kerkiä saamaan tai toisia lääkkeitä. Kandeeko ottaa pelkkä rauhoittava (monta) vai otanko myös propralia?
Ap
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 10:19"]Mulla oli myös nuorempana paniikkihäiriö, mutta mulla paniikkikohtaukset ei iskeneet koskaan jännittävissä tilanteissa. Päinvastoin ne iskivät maailman arkisimmissa tilanteissa kuten kaupan kassajonossa, luennolla istuessa, koiraa ulkoiluttaessa. Siksi ne olivatkin niin pelottavia, kun ei koskaan voinut tietää koska se iskee, joten ei voinut vaan vältellä edes tiettyjä jännittäviä tilanteita.
Itse käytin ei-suositeltavasti lääkityksenä bentsoja ja viinaa. Viina tehosi minulla kaikkein parhaiten. Muistaakseni en koskaan saanut pienessä pöhnässä paniikkikohtausta, enkä muutenkaan jännittänyt mitään. Tulihan sitä siksi käytettyä vähän liikaa aikansa, mutta ajan myötä minulta meni itsestään ohi koko paniikkihäiriö. Kohta on jo 15 vuotta siitä kun olen viimeisen kerran kohtauksen saanut, enkä käytä mitään lääkkeitä enkä enää edes alkoholia jännityksen hallintaan.
[/quote]
Tekstisi oli kuin itse olisin kirjoittanut. Viinaa meni enemmän kuin bentsoja mutta elämä sen avulla sujui ilman niitä karmeita kohtauksia normaalissa arjessa.Erona on, että efexor lääkitys on auttanut kohtuu hyvin häiriön hoitoon ja viinan olen onneksi pystynyt sen avulla jättämään pois :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
15 jatkaa: jokainen on yksilö ja on todella moukkamaista arvostella kenenkään selviytymiskeinoja kriisissä. Hukkuva tarttuu oljenkorteen. Mikäli oikeasti apua haluaa nii tämä kanava ei ole siihen oikea. Tämä mielestäni antaa kaikille sananvapauden kertoa omista kokemuksistaan ja neuvoa päin helvettiä jos huvittaa.
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 11:59"]
Mitä alkoholia suosittelette? Raakaa viinaa ryyppyinä vai? Tarvisin nyt kyllä pika apua. Terapiaa en kerkiä saamaan tai toisia lääkkeitä. Kandeeko ottaa pelkkä rauhoittava (monta) vai otanko myös propralia?
Ap
[/quote]
Omasta mielestäni rauhoittava paras. Ei viinaa, eikä etenkään rauhoittavien kanssa, tai oletkin täysin sekavassa tilassa. Rauhoittavan napattuaan hetken kuluttua ihmettelee, että mikäs paniikin aihe tässä muka olikaan.
Pitemmän päälle kannattaa kokeilla seuraavaa tekniikkaa: Kun paniikki tuntuu olevan painamassa päälle, ei kannata mitenkään vastustella, vaan päin vastoin koittaa ajatuksissaan yllyttää sitä! Koska ei kuitenkaan ole mitään todellista uhkaa, paniikki ei siitä mitenkään pahene, eikä kuolema tule, vaikka siltä aluksi tuntuisi, koska mitään todellista pahaa ei tapahdukaan. Silloin paniikkireaktiot alkavat vaimeta ja katoavat. Tätä kautta pystyy oppimaan hallitsemaan tilannetta ja saamaan paniikkihäiriöt kuriin.
Rauhoittava lääkitys voi tässä olla apuna, koska oppii luottamaan, etta napin suuhun heitettyään tilanne laukeaa, joten ei mitään todellista uhkaa ollutkaan, joten ei siihen enää lopulta lääkettäkään tarvitse.
Tsemppiä AP! Täällä myös yksi kohtalotoveri.
Suurin syy mun paniikkikohtauksiin ja krooniseen ahdistukseen löytyy huonosta itsetunnosta. Syvällä sisimmässä häpeän itseäni (ulkomuotoa, osaamista tai osaamattomuutta, olemustani, käytöstäni jne) ja tarkkailen itseäni ja muita. Ja tietysti vertailen. Juuri se ahdistaa, kun tunnen alemmuutta. Arvostelen ja vähättelen itseäni, ihan kuin joku Freudin määrittämä ankara yliminä myrkyttäisi mun mieltäni alitajunnassa ja koko tajunnassa.
Koen olevani surkea maan matonen muihin itsevarmoihin verrattuna enkä ole "mitään". Ja sitten iskee armoton kohtaus ja jännitysoireet. Happi meinaa loppua, kädet (ja muutkin ruumiinosat) tärisee, olen ihan voimaton, ääni värisee, naama punottaa, odotan omaa vuoroani tajunnanmenetyksen partaalla, haluan paeta koko maailmaa...
Propralia (40 mg) käytän tätä nykyä säännöllisesti. Useimmiten tehoaa mutta joskus ei. Arvatkaa vaan iskeekö silloin paniikki kahta kauheampana. :( Lisäksi propralista ääneni käheytyy ja saan kuivaa yskää. Se myös alentaa sykettä vähän liikaakin ja saa lihakset ihan voimattomiksi. Mutta muutakaan en ole keksinyt korvaajaksi.
Olen yrittänyt oppia arvostamaan itseäni. Lapsuudessa kokema henkinen väkivalta ja jatkuva lannistaminen on kuitenkin hankala selättää näin aikuisena. Siellähän se epävarmuuden ja itsearvostuksen puute on alunperin kylvetty.
joo, kannattaa mennä kännissä, saat ainakin huomiota
[quote author="Vierailija" time="15.05.2014 klo 13:15"]
Tsemppiä AP! Täällä myös yksi kohtalotoveri.
Suurin syy mun paniikkikohtauksiin ja krooniseen ahdistukseen löytyy huonosta itsetunnosta. Syvällä sisimmässä häpeän itseäni (ulkomuotoa, osaamista tai osaamattomuutta, olemustani, käytöstäni jne) ja tarkkailen itseäni ja muita. Ja tietysti vertailen. Juuri se ahdistaa, kun tunnen alemmuutta. Arvostelen ja vähättelen itseäni, ihan kuin joku Freudin määrittämä ankara yliminä myrkyttäisi mun mieltäni alitajunnassa ja koko tajunnassa.
Koen olevani surkea maan matonen muihin itsevarmoihin verrattuna enkä ole "mitään". Ja sitten iskee armoton kohtaus ja jännitysoireet. Happi meinaa loppua, kädet (ja muutkin ruumiinosat) tärisee, olen ihan voimaton, ääni värisee, naama punottaa, odotan omaa vuoroani tajunnanmenetyksen partaalla, haluan paeta koko maailmaa...
Propralia (40 mg) käytän tätä nykyä säännöllisesti. Useimmiten tehoaa mutta joskus ei. Arvatkaa vaan iskeekö silloin paniikki kahta kauheampana. :( Lisäksi propralista ääneni käheytyy ja saan kuivaa yskää. Se myös alentaa sykettä vähän liikaakin ja saa lihakset ihan voimattomiksi. Mutta muutakaan en ole keksinyt korvaajaksi.
Olen yrittänyt oppia arvostamaan itseäni. Lapsuudessa kokema henkinen väkivalta ja jatkuva lannistaminen on kuitenkin hankala selättää näin aikuisena. Siellähän se epävarmuuden ja itsearvostuksen puute on alunperin kylvetty.
[/quote]
Tässä oli asiaa. Sieltähän se tulee. Riittämättömyyden tunne.
Kohtalotoveri täälläkin! Itse syön jatkuvasti cipramiliä ja tarvittaessa propralia. Lääkkeiden avulla pystyn elämään normaali elämää ilman kohtauksia enkä voi edes kuvitella elämää ilman niitä. Joskus vuosia sitten yritin olla ilman ja kohtaukset palasivat samantien.
Up