Lue keskustelun säännöt.
lapsen kuolemasta selviytyminen
13.05.2014 |
tämä suru on jotain järkyttävää. Puolivuotta on kulunut kun pikkuisemme haudattiin lähes 2 vuotiaana. Päivä on ollut elämäni kauheimpia, mielummin olisin mennyt itse hautaan. Jäi niin tyhjentävä kaipaus, ettei sitä voi sanoin kertoa. Olen saanut apua terapiasta, mutta ei näytä auttavan. Onkohan normaalia olla vieläkin niin surullinen, että tahtoo oksentaa. Ajattelen iltaisin niitä pieniä pullevia käsiä jotka halasivat tai niitä lauseita jotka hän oppi sanomaan. Mä olen aivan loppu tähän tuskaan. Nauttikaa niistä pienokaisista mitä teillä on nimittäin ne ei välttämättä ole enään huomenna.
Kommentit (95)
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 22:55"][quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 22:44"]
Sinulle on tapahtunut pahin asia mitä kuvitella saattaa. Usko siihen että kaikella on tarkoituksensa ja että näet pikkuisesi vielä.
[/quote]
Mulla kiehahtaa nämä paskat "kaikella on tarkoituksensa", vittu! Vain henkisesti sairas ihminen voi edes ajatella noin jonkun kuolemasta tai vakavasta onnettomuudesta, kaikella on tarkoituksensa, HAISTA PASKA!
[/quote] En ole tämä kenelle haistattelit, mutta kun ihmisillä ihmisillä on erillaisia elämänkatsomuksia. Joku uskoo vilpittömästi, että kaikella on tarkoitus ja ettemme elä vain tätä maailmaa varten, vaan suurempaa todellisuutta ja kaikkeutta. Todella mautonta tulla riehumaan tähän ketjuun, jossa jokainen ottaa osaa toisen suruun nojaten omaan elämänkatsomukseensa.
T. Tunnustava kristitty
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 22:55"][quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 22:44"]
Sinulle on tapahtunut pahin asia mitä kuvitella saattaa. Usko siihen että kaikella on tarkoituksensa ja että näet pikkuisesi vielä.
[/quote]
Mulla kiehahtaa nämä paskat "kaikella on tarkoituksensa", vittu! Vain henkisesti sairas ihminen voi edes ajatella noin jonkun kuolemasta tai vakavasta onnettomuudesta, kaikella on tarkoituksensa, HAISTA PASKA!
[/quote] En ole tämä kenelle haistattelit, mutta kun ihmisillä ihmisillä on erillaisia elämänkatsomuksia. Joku uskoo vilpittömästi, että kaikella on tarkoitus ja ettemme elä vain tätä maailmaa varten, vaan suurempaa todellisuutta ja kaikkeutta. Todella mautonta tulla riehumaan tähän ketjuun, jossa jokainen ottaa osaa toisen suruun nojaten omaan elämänkatsomukseensa.
T. Tunnustava kristitty
Osanottoni ap. Olet kokenut hurjia asioita mutta kuitenkin selvinnyt. Haluan vain sanoa sinulle jotakin, kun näin internetin välityksellä se on ainoa tapa sinua lohduttaa. En kuitenkaan ihan tarkalleen tiedä mitä voisin sanoa.
Jos töihinpaluu pelottaa niin koita jotenkin tsempata itseäsi niin että palaamalla arkeen saat normaalit asiat ja rutiinit jälleen kulkemaan. Rutiinit taas tuovat turvaa ja rytmiä elämään. Ei se kuitenkaan sitä tarkoita että sureminen pitäisi lopettaa. Minusta elämässä voi mennä eteen päin ja surra samalla.
Oma mieheni kuoli melko tarkalleen kaksi vuotta sitten. Jokainen eletty päivä vie sinua kohti surusta selviämistä ja ajan kanssa olo helpottaa. Välillä tuntuu siltä että sitä vain junnaa paikallaan ja olo menee huonommaksi mutta sitten tulee taas parempia päiviä. Sure ja muistele mutta koita tehdä muutakin. Päätä vaikka joka päivä löytää joku kaunis asia. Mene katsomaan auringonlaskua, seiso raikkaassa kevätsateessa tai poimi kaunein näkemäsi kasvi maljakkoon.
Sillä kokemuksella mikä minulla on, voin luvata että jonain päivänä tajuat jättäneesi sen pohjattoman surun ja tuskan taaksesi. Kaipaus ja muistot jää mutta pelko, toivottomuus ja tyhjyys poistuu ja täyttyy elämän halulla. Nyt sinä tarvitset vain kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä.
Sinä taidat olla melkoisen vahva ja kaikesta selviytyvä. Juuri sellainen äiti, jota tuo pieni ihminen lyhyen mutta tärkeän elämänsä aikana tarvitsi.
Toivotaan että huomenna meillä on aurinkoinen ja kaunis päivä. Taivaassa aurinko paiskaa aina.
Voi pientä Ilonaa :(
Minäkään en pidä siitä, että sanotaan kaikella olevan tarkoituksensa (että jonkun pienen lapsen kuolemalla olisi muka mikään tarkoitus,se on vain epäreilua ja inhottavaa) MUTTA uskon, että jokaisella ihmisellä maanpäällä on joku tarkoitus. Ilonallakin oli joku tarkoitus olla täällä. Se aika kun hän oli ap kanssasi, sillä oli joku tarkoitus.
Uskon myös, että jo luotamme poistuneet ilmestyvät uniimme koska haluavat lähellemme uudestaan. Ehkä tapaat Ilonan unissa vielä useasti kunnes kohtaatte jälleen.
lapsi menehtyi tulehdukseen kesken hoitojen. t.ap hyvää yötä ja toivon mukaan taas huominen helpompi. ainakin on kasattain rakkaita muistoja, aivan liian rakkaita. Inhoan kaikkia huonoja sanoja mitä joskus hänelle sanoin, tai hänestä ajattelin. Inhoan sitä että vein liian aikaisin hoitoon, inhoan sitä etten elänyt täysin lapselleni. Tämä on vain kertakaikkisen vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurimmat osanottoni. Anna ajan kulua, anna surulle niin paljon aikaa kuin se vaatii. Ei onni aikaa kysele. Joskus voit paremmin ja nautit taas elämästä, vaikka nyt ei näykään valoa missään. Joskus sunkin on hyvä taas olla. Mutta ennen sitä sulla on lupa surra niin paljon kuin rakkaudestasi ja sydämestäsi lähtee.
Voimia <3
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 22:48"][quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 22:26"]
Jos tyttöni joutuisin hautaamaan, saisivat haudata minutkin.
[/quote]
^ Tälläistä ajattelua kavahdan. Äitini on aivan samanlainen. Minä joudun nyt siis häntä lohduttamaan ja itse olen tässä 23v ja syöpään kuolemassa... Uskomattoman itsekästä.
[/quote]
Ei se mitään itsekästä ole.
Jos surua ei kestä ja romahtaa, murenee paloiksi. Miljoonia....
Kuolee suruunsa.
Vanhukset kuolevat usein suruunsa parin viikon päästä siitä kun puoliso on kuollut.
Ymmärrän kantasi suhteessa äitiisi. Mutta ei se sinun tehtäväsi ole lohduttaa häntä ja tukea. Ja kyllä... Helpommin sanottu kuin tehty mutta äitisi ottaa omasta jaksamisesta vastuun
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvää yötä, ap. Kyllä Ilona tiesi, että rakastat!
Olen täällä kyyneleet silmissä enkä keksi mitään sanottavaa. Tuo olisi omakin painajaiseni.
t: neljän äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 23:04"]lapsi menehtyi tulehdukseen kesken hoitojen. t.ap hyvää yötä ja toivon mukaan taas huominen helpompi. ainakin on kasattain rakkaita muistoja, aivan liian rakkaita. Inhoan kaikkia huonoja sanoja mitä joskus hänelle sanoin, tai hänestä ajattelin. Inhoan sitä että vein liian aikaisin hoitoon, inhoan sitä etten elänyt täysin lapselleni. Tämä on vain kertakaikkisen vaikeaa.
[/quote] Älä ruoski itseäsi. Sinä olit lapsellesi hyvä äiti. Elit elämää ja niin pitikin ja pitää. Ihmissuhteisiin kuuluu tunteita, elämään kuuluu ratkaisuja. Joka ratkaisua ei voi tehdä peläten, ettei huomenna enää eletä. Se ei ole omissa käsissämme. Lapsellesi parasta oli elää tavallista pikkulapsiarkea oman, arvokkaan elämänsä ajan.
Voi rakas ap, äitinä tuskasi tulee niin lähelle.. ja nuo itseinhon ajatukset siitä, ettei osaa kohdella rakastaan täydellisesti. Sinä olit silti hänelle paras mahdollinen ja varmasti rakkain äiti. Me ollaan juuri niin hyviä kuin sillä hetkellä osataan, täydellinen ei osaa olla kukaan.
En tiedä, oletko nähnyt pääsiäis-Hesarin artikkelia Bulevardin surmassa kuolleiden äidin ja lasten mummosta/äidistä. Se oli minusta lohduttavin kuvaus ikinä siitä, miten voi jollain tapaa selvitä sellaisesta, mistä ei oikeasti usko, että ikinä voisi. Ja mitä se selviäminen sitten on..?
Lapsukaisesi kulkee aina mukanasi ja kaikki se hyvä ja rakas ja mittaamattoman arvokas, jota oli. Haluan uskoa, että voit selvitä ja olet ajatuksissani. Voimia ja lohdutusta sinulle siellä jossakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ison halauksen kuin mahdollista lähetän sinulle. Rukoilen Jumalalta helpotusta suruun ja tuskaan teille.
Mullakin kolme lasta ja joka päivä pelkään että heistä joku sairastuu tai tapahtuu jotain :( ei vois kuitenkaan koko aikaa pelätä, mut on ne vaan niin rakkaita ettei niille haluais mitään pahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 22:30"]
Kiitos. Miehen mielestä pitäisi ryhdistäytyä, mutta en ole vain pystynyt. Ne pienen pullevat rakastavat kadet ja vasta opitut jutut tulevat mieleen. Kait tämä tästä...joskus.
[/quote]
Voi rakas ystävä! Olen itse 1,5 v lapsen nelikymppinen äiti. Haluan sanoa, ettei sinun koskaan tarvitse siitä toipua. Ei siitä kokonaan voikaan toipua. Itsekin ajattelen usein, miten hirveää olisi, jos menettäisin lapseni. Juuri tänään viimeksi. Haluan jakaa sen ajatuksen, minkä itse sain (olen uskovainen, mutta vaikka usko tuo lohtua, ei se poista tuollaisen menetyksen hirvittävyyttä). Ajattelin, että parasta elämässäsi oli, että sait hänet. Edes lyhyeksi aikaa. Sinusta tuli äiti. Ja olet sitä elämästi loppuun asti. Vaikka saisit vielä viisi lasta, on tällä erityinen paikka sydämessäsi. Hän oli sinun esikoisesi, rakkaimpasi, ja on edelleen, on nyt siellä Taivaan Isän luona. Hän pitää tytöstäsi huolta.
Miehesi tekee väärin. Noin ei saisi sanoa. Ehkä oma surutyö kesken. Ja se on jo tutkimuksissakin todettu, mies suree, mutta eri tavoin.
Itse haluaisin sinun tilanteessasi surra pohjamutia myöten. Sinun pitää saada lisää sairauslomaa, jos niin koet. Ihmiset surevat eri tavoin.
Minuakin alkaa nyt itkettää, kun ajattelen sinua. Ethän usko, että tämä oli sattumaa. Kun yksikään hius ei voi pudota päästämme, ilman, että Luoja tietää, niin Hän tiesi tämänkin. Vaikka ei sitä voinut estää. Miksi? Vastausta ei saa täällä maan päällä, vasta kerran Taivaassa. Ne pullevat pienet kädet - ne sinun piti saada kokea. Kaikki se rakkaus. Rakas sisar, se ei ollut sattumaa. Uskon, että se on ainoa ajatus, millä selviää. Että hänen piti saada syntyä lapseksesi. Hänellä oli äiti, joka häntä rakasti enemmän kuin kukaan olisi voinut rakastaa.
Rakkautta ja voimaa sinulle, ap. Luin itkien ketjun. Surua ei voi hoputtaa pois, kukaan ei saa hoputtaa sinua. Miehellä lienee oma surutyö kesken. Vertaistuki on hyvä ajatus - siinä konkreettisesti näkee, että joku toinenkin on kokenut jotain samanlaista ja on vielä tuossa.
Lämmin halaus Ap:lle ja 42:lle. Toivon teille molemmille ilonpilkahduksia ja hyviä hetkiä surun keskelle. Jännällä tavalla elämänne ja kohtalonne yhdistyivät tässä keskustelussa. Kuten omanikin. Olen ajoittain todella väsynyt ja huudan lapsilleni. Huomenna teen heidän kanssaan jotakin kivaa, halaan heitä ja kerron rakastavani. Hyvää jatkoa elämänpoluillenne. <3
Oman lapsen kuolema on niin kauhea asia, että sitä ei haluaisi omalle kohdallensa tapahtuvan. Tuli todella surullinen olo tätä lukiessa. :`(
Myös se on todella kauhea tilanne, jos lapsi kuolee ihan yhtäkkiä. Kuten Lappeenrannassakin oli kuollut se 10v poika kesken jääkiekkoharkkojen.
Mun yksi tuttu tuntee tämän pojan perheen ja oli todella vaikeaa kuunnella sitä, kun hän kertoi tästä tapahtumasta ja äidin reaktiosta, meinasin kokoajan purskahtaa itkuun. :`(
Oli ollut täydellinen shokki. Ja heilläkin oli ollut ainut lapsi tämä poika. Tuskaa lisäsi sen miettiminen, että itsellä on pari vuotta nuorempi poika. Hirveetä!!!! :-(
Täällä yksi lapseton itkee vuolaasti ap:n surun ja ihanien tsemppikommenttejen vuoksi... olen sanaton, osanottoni. Jokainen päivä on osoitus siitä, kuinka vahva olet kun jaksat näin suuren surun keskellä. Pieni tyttösi katselee rakkaintaan, äitiään, pilven reunalta.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 22:52"][quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 22:47"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 22:42"]Vitsi mitä urpoja täällä. Se on ihan sama onko ap:llä tai muilla lapsensa menettäneillä muita lapsia. Suru ja tuska on silti IHAN YHTÄ SUURI kuin niilläkin jotka ovat menettäneet ainokaisensa. Ei muut lapset korvaa menetettyä lasta. Todella outoa kuvitella, että suru olisi jotenkin sietämättömämpi sille jonka ainoa lapsi kuolee. Suru on sietämätön kenelle tahansa. Mutta kummasti se ihminen siitä vain selviää niin halutessaan.
Minulla on lähipiirissä kaksikin lapsensa menettänyttä äitiä. Toinen menetti tyttärensä kun tyttö oli 2vuotias. Toinen tyttärensä kun tyttö oli 8vuotias. Molemmat ovat päässeet eteenpäin elämässä. Molemmat ovat iloisia ja onnellisia ihmisiä ja kummastakaan ei mitenkään päällepäin näy minkä tuskan ovat läpikäyneet. Eihän se suru tietenkään koskaan täysin hellitä, mutta sen kanssa oppii elämään. (itsekin erittäin läheisen ihmisen olen menettänyt). Aika helpottaa ja sitä oppii elämään niin, että välillä voi nauraa ja pitää hauskaa, surustaan huolimatta.
AP, anna ajan kulua. Suosittelen lukemaan myös kirjan "onnellisuus ansa", googlettamalla löytyy netistä ja voi tilata suoraan kotiin. Siinä on hyvää itseopiskelua ja itsehoito apua ihmiselle joka on kaltaisessasi tilassa. Ei se varmasti ainakaan hukkaan mene, jos uhraat kirjalle hetken aikaasi. Kirjassa on esimerkkinäkin nainen joka menetti miehensä ja lapsensa.
AP, otan osaa suruusi. On kauheaa, että jouduit kokemaan noin kauhean asian. Oletko hakenut vertaistukea? Elämä on epäreilua. Ja kyllä minä ainakin lupaan arvostaa lapsiani ja pitää heitä sylissä muistaen sanasi, että huomisesta ei koskaan tiedä! Halauksia!!!!
[/quote]
Ei ei ei....
Jos on muita lapsia niin on pakko jaksaa ja jatkaa koska nekin tärkeitä.
Jos ainut kuolee niin ei ole sellaista syytä selvitä suuren suuressa surussa.
Tässä pelkistettynä
[/quote]
Et sinä pysty pakottamaan itseäsi jatkamaan. Kuori vain jatkaa, mutta suru on yhtä pitkä ja loputon kuin silläkin joka ainokaisensa menettää. Lapsi on yhtä tärkeä kaikille äideille.
[/quote]
Niin ne muut lapset pakottavat jatkamaan. On pakko...
2kk4pv