lapsen kuolemasta selviytyminen
tämä suru on jotain järkyttävää. Puolivuotta on kulunut kun pikkuisemme haudattiin lähes 2 vuotiaana. Päivä on ollut elämäni kauheimpia, mielummin olisin mennyt itse hautaan. Jäi niin tyhjentävä kaipaus, ettei sitä voi sanoin kertoa. Olen saanut apua terapiasta, mutta ei näytä auttavan. Onkohan normaalia olla vieläkin niin surullinen, että tahtoo oksentaa. Ajattelen iltaisin niitä pieniä pullevia käsiä jotka halasivat tai niitä lauseita jotka hän oppi sanomaan. Mä olen aivan loppu tähän tuskaan. Nauttikaa niistä pienokaisista mitä teillä on nimittäin ne ei välttämättä ole enään huomenna.
Kommentit (95)
Ei siitä varmaan toivukaan. Varmaan aikanaan oppii elämään sen kanssa, mutta vienee vuosia vuosia ja vuosia. Luulisin, että sikäli on surullisia vielä lyhyt ettei voikaan olla vielä parempi olo.
Voimia ja vielä kerran voimia!! ♡
Hatunnoston arvoinen jaksaminen. Valitettavasti itse en varmaan selviäisi hengissä enkä haluaisikaan (yksi lapsi)
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 22:22"]Ei siitä varmaan toivukaan. Varmaan aikanaan oppii elämään sen kanssa, mutta vienee vuosia vuosia ja vuosia. Luulisin, että sikäli on SURUAIKASI vielä lyhyt ettei voikaan olla vielä parempi olo.
Voimia ja vielä kerran voimia!! ♡
Hatunnoston arvoinen jaksaminen. Valitettavasti itse en varmaan selviäisi hengissä enkä haluaisikaan (yksi lapsi)
[/quote]
Koetko syyllisyyttä että lapsi kuoli ei kait noin voimakas reaktio muutoin selity.
Osanottoni menetyksestä.
Syvä osanotto minultakin. Uskon, että tunteesi ovat "normaaleja" tuossa erittäin kauheassa tilanteessa, mutta toivottavasti joskus tulee vielä päivä, jolloin näet myös valoa elämässäsi.
Valitettavasti itse en varmaan selviäisi hengissä enkä haluaisikaan .
Kunhat et vaan mene sanomaan tuota kellekään lapsensa menettäneelle.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 22:24"]Koetko syyllisyyttä että lapsi kuoli ei kait noin voimakas reaktio muutoin selity.
Osanottoni menetyksestä.
[/quote]
Eiköhän suurin osa vanhemmista reagoi erittäin voimakkaasti, jos oma lapsi kuolee.
Otan osaa suruusi :( en osaa edes kuvitella tuskaa, jota käyt läpi. Toivon vilpittömästi sinulle voimia ja että ajan kanssa helpottaisi.
Anna itsellesi aikaa ollakin surkeana, menetyksestäsi on vasta lyhyt aika ottaen huomioon menetyksen laadun. Toivottavasti sinulla on lähellä ihmisiä, jotka ovat tukenasi.
Otan osaa <3
Kenenkään ei pitäisi haudata omaa lastansa.
Yritin olla ystäväni tukena, kun hän joutui tämän tekemään.
En voi kuvitella tuskaasi.
Onko sinulla muita lapsia?
Eka viosi on varmaan pahon. Usko, se hellittää vähitelle. Kannat sitä kuitenkin aina mukanasi. Sinulle tulew vielä hyviäkin hetkiä. Jaksa odottaa.
Kuvittelisin että on ihan normaalia tuntea vielä tuossa vaiheessa syvää surua ja tuskaa.
Osanotto täältäkin.
Kiitos. Miehen mielestä pitäisi ryhdistäytyä, mutta en ole vain pystynyt. Ne pienen pullevat rakastavat kadet ja vasta opitut jutut tulevat mieleen. Kait tämä tästä...joskus.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2014 klo 22:25"]Valitettavasti itse en varmaan selviäisi hengissä enkä haluaisikaan .
Kunhat et vaan mene sanomaan tuota kellekään lapsensa menettäneelle.
[/quote]
Sanon tai en mutta se on totuus. Maailman hirvein asia.
Tapani sanoa kuvastaa sitä suunnatonta tuskaa mitä en kestäisi! Pidit siitä tai et ♡
ainut lapsi oli. meidän pikkuinen tyttö.
Tuli ihan kyynel silmään. Jokainen suree tavallaan ja oman aikansa, ja onneksi olet ottanut apua vastaan. Lapsen kuolemasta ei varmasti täysin toivu ikinä, mutta ajan kanssa asian oppii hyväksymään ja sen kanssa elämään. Hurjasti voimia!
Mulla on reilu puolivuotias, ja pelkkä ajatus siitä, että menettäisin hänet, saa aikaan tosi pahan olon ja itkun silmään.
Syvä osanottoni. Hautasit lapsesi hyvin vähän aikaa sitten, ei sun tarvi siitä vielä päästä yli, ei siitä pääse ikinä yli. Sureminen on sallittua ja luonnollista, elämä jatkuu, kun jatkuu.
Otan osaa. Itku tuli. Toivon kaikkea parasta sinulle. <3
Otan osaa suruusi