Lue keskustelun säännöt.
Löydänköhän koskaan miestä, joka välittää?
13.05.2014 |
Minä päädyn ihmissuhteissa aina antajan rooliin. Olen aina se, joka panostaa täysillä. Minulla on aika suuri sydän, ja välitän kaikista elämässäni olevista ihmisistä äärettömän paljon. Minä olen se, jolle huolet puretaan ja johon ihmiset aina luottavat. Parisuhteessa olen myös lojaali, en koskaan ota toista itsestäänselvyytenä ja pidän tietoisesti mielessä että toista täytyy huomioida myös pienin elein arjessa. Enkä silti ole kynnysmatto jolla ei ole omaa elämää.
Minulla on ollut yksi vuosia kestänyt suhde, joka päättyi koska mies välitti enää työstään, ja minä en ollut mitään. Tämän jälkeen olen tapaillut monia miehiä. Pari päivää sitten pistin poikki alkuvuodesta alkaneen lupaavan tapailun. Ongelma oli sama kuin aina: minä pidän enemmän yhteyttä, minä muistan kysellä kuulumiset, minä huomioin, minä annan aikaa ja olen saatavilla (en nyt tässäkään asiassa liiallisesti, mutta mitään vaikeasti tavoiteltavaa en leiki).
Jossain vaiheessa tilanne menee aina siihen, että miestä ei vain enää niin kiinnosta. Minä sentään olen nyt tarpeeksi fiksu lopettaakseni jutun itse siinä vaiheessa kun huomaan, että nyt annan taas enemmän kuin saan. Minä en saa koskaan sitä turvallista ja lämmintä tunnetta, että minun eteeni oikeasti halutaankin nähdä vaivaa ja minua halutaan huomioida. Minä kyllä olen kiinnostava, mutta vain siksi että minä olen antavana osapuolena kaikilla tasoilla.
Alan olla äärimmäisen väsynyt ja kyynistyn kovaa vauhtia. Olen alle 30-vuotias, mutta pelko alkaa silti herätä: ehdinkö kohtaamaan ihmistä, joka oikeasti rakastuu juuri minuun ja haluaa kaikkea hyvää juuri minulle, niin kuin minä haluan kaikille niille joista itse välitän? Haluaisin kodin ja perheen, mutta en kestä enää tuntea sitä kylmää tunnetta vatsanpohjalla kun tajuaa, että toista osapuolta ei minun asiani juuri hetkauta, eikä tapailun/seurustelun lopettaminen myöskään tunnu juuri missään.
Olen mielestäni lämmin ja rakastava ihminen, ja minulla olisi hirveästi annettavaa. Kukaan ei vain välitä sen syvemmin :-(
Kommentit (34)
[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 13:10"]
Mulla oli ennen sama ongelma. Olin maailman epäitsekkäin ihminen, tein kaikkeni ollakseni hyvä tyttöystävä ja olin aidon kiinnostunut ja huomioiva. Suhde kylmän exän kanssa kuitenkin opetti, että ei kannata omistautua täysin toiselle ja elää toisen kautta. Minulla saa olla myös itsekkäitä tarpeits, eikä läheisteni hyvinvointi mene automaattisesti minun hyvinvointini edelle.
Seurustelen taas ja nykyinen mies on samanlainen mitä mä olin ennen. Olen pyrkinyt rohkaisemaan miestä tapaamaan enemmän kavereita ja elämään meidän elämän lisäksi sitä kuuluisaa omaakin elämää. Mies melkein roikkuu ja koittaa koko ajan miellyttää, laittaa minun tarpeet omansa edelle jne. Parempi näin kuin liian itsekäs, mutta mies ei ole edes sopivasti itsekäs. Minua ei tarvitse hemmotella jatkuvasti, minun ei tarvitse saada joka asiassa tahtoani läpi. Pysyn miehen vierellä ihan muutenkin. Onneksi voimme keskustella näistä asioista :).
Ap, opettele sinäkin olemaan sopivasti itsekäs. Elämme lopulta vain itseämme varten. Älä roiku kenessäkään tai yritä hemmotella ahdistavuuteen asti. Kultainen keskitie tässäkin, vielä kun tuo mun mies ymmärtäisi ajatella myös omia tarpeitaan...
[/quote]
Sinun tilanne kuulostaa nyt kohtalaisen hienolta, vaikka joudutkin miestä vähän "opettamaan" :) Minä olen kyllä mielestäni osannut melko hyvin tasapainotella omien tarpeiden ja parisuhteelle omistautumisen välillä, vaikka vaaka kallistuu ehkä hiukan enemmän parisuhteen puolelle. Minulla on siis toisin sanoen oma työ, omat ystävät ja harrastukset. Olen aika energinen ihminen, joten virtaa on riittänyt kaikkeen. Olen muuten myös huomannut, että olen yleisesti ottaen ollut paljon anteeksiantavampi ja armollisempi kuin miehet, joiden kanssa olen ollut tekemisissä. En ymmärrä pienistä virheistä vihoittelua, mykkäkoulujen pitämistä ja yleensäkin sitä, ettei toisen vikoja suostuta hyväksymään. Ehkä itse annan sitten liikaa periksi siinäkin, vaikea sanoa...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies vastaa ap:lle ja 18:lle
Te ette vain ole löytäneet sellaista miestä, joka olisi rakastunut teihin.
Ja vastauksen kysymykseen "miten saisin hänet rakastumaan minuun" tiedätte itsekin.
Millaisen kuvan itsestäsi miehille? Itsekkyys on ärsyttävää, mutta niin on myöskin se jatkuva "teen mitä vaan sun puolestas, hyppään vaikka kaivoon"-asenne. Ymmärrön nykyään ehkä paremmin exääni, jonka mielestä minun alistuminen ja itsetunnottomuus olivat rasittavia piirteitä. Kiikutin miehelle jatkuvasti telkkarin eteen ruokaa jääkaapista, vaikka hyvin ois osannut itsekkin hakea. Tämä vain esimerkkinä.. Toki välillä voi antaa ja hemmotella, mutta ei koko ajan. Se saa toisen näyttämään itsetunnottomalta ja mielenkiinto tähän "itsestäänselvään palvelijaan" loppuu aika nopeasti.
Mielestäni toisessa ihmisessä pitää olla myös haastetta. En halua kaikkea suoraan nenän eteen. Sopivan haastava suhde ylläpitää ainakin mulla sitä mielenkiintoa.. Siksi koitankin opettaa miestä nauttimaan omasta ajasta, ostamaan sitä ruokaa mitä se haluaa (ei niin, että syö sitä mitä mä olen toivonut kaupasta) ja ennenkaikkea sanomaan välillä EI. En minäkään hiero miehen selkää jos en vaan jaksa. Miksi miehen pitäisi antaa mulle kokovaetalohieronta silloin kun hän ei oikeasti jaksaisikaan? Ei tarvitsekkaan, ja sitä koitan takoa miehen päähän.
23
[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 13:30"]
Millaisen kuvan itsestäsi miehille? Itsekkyys on ärsyttävää, mutta niin on myöskin se jatkuva "teen mitä vaan sun puolestas, hyppään vaikka kaivoon"-asenne. Ymmärrön nykyään ehkä paremmin exääni, jonka mielestä minun alistuminen ja itsetunnottomuus olivat rasittavia piirteitä. Kiikutin miehelle jatkuvasti telkkarin eteen ruokaa jääkaapista, vaikka hyvin ois osannut itsekkin hakea. Tämä vain esimerkkinä.. Toki välillä voi antaa ja hemmotella, mutta ei koko ajan. Se saa toisen näyttämään itsetunnottomalta ja mielenkiinto tähän "itsestäänselvään palvelijaan" loppuu aika nopeasti.
Mielestäni toisessa ihmisessä pitää olla myös haastetta. En halua kaikkea suoraan nenän eteen. Sopivan haastava suhde ylläpitää ainakin mulla sitä mielenkiintoa.. Siksi koitankin opettaa miestä nauttimaan omasta ajasta, ostamaan sitä ruokaa mitä se haluaa (ei niin, että syö sitä mitä mä olen toivonut kaupasta) ja ennenkaikkea sanomaan välillä EI. En minäkään hiero miehen selkää jos en vaan jaksa. Miksi miehen pitäisi antaa mulle kokovaetalohieronta silloin kun hän ei oikeasti jaksaisikaan? Ei tarvitsekkaan, ja sitä koitan takoa miehen päähän.
23
[/quote]
On hyvin mahdollista että olen totuttanut kaikki potentiaaliset miehet liian helppoon elämään. Edes tapailuvaiheessa en jaksa seurata mitään "sääntöjä", vaan jos minun tekee mieli tavata mies, niin kysyn sitä ihan suoraan. Näin mies ehkä sitten heti alussa oppii että ei tarvitse kuin olla ja odotella että minä teen siirtoja...? Mielenkiintoista sinänsä, että käytännössä kaikki tapailut ovat alkaneet miehen aloitteesta ja kiinnostuksesta, ja hiljalleen tilanne on kääntynyt päälaelleen niin, että minä olen enemmän kiinnostunut ja panostan enemmän.
Ehkä sitä vaikeasti tavoiteltavaa pitää joskus yrittää esittää, vaikka se on minusta lähtökohtaisesti lapsellista ja omituinen idea muutenkin... Jos miehen kiinnostus lopahtaa kun minä olen oma avoin ja välitön itseni, niin ei kai sellaisella suhteella ole tulevaisuutta?
Ap
Ap:lla on vielä aikaa alle kolmikymppisenä löytää hyvä ja mukava mies itselleen. Ei siis kannata vielä katkeroitua. Toisin on meillä neljänkympin ohittaneilla ja etenkin pääkaupunkiseudulla. Naisista, eri-ikäisistä on sellainen ylitarjonta, että miehet voivat valikoida (ulkonäköperustein) itselleen kumppanin. Tavallisen näköisellä naisella ei ole mitään saumaa, koska aina jotain ainakin "teoriassa" parempaa vilkkuu näkökentässä.Ja miehet ovat niin superläpinäkyviä. Eivät yleensä edes ole kiinnostuneita naisesta kumppanina vaan vain kertakäyttöesineenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko keskustellut miesten kanssa tästä? Oma mieheni aina sanoo suoraan, jos olen ollut huomaamattani ilkeä tai oikeasti itsekäs. Minä taas sanon miehelle asioista silloin kun se on miellyttänyt jo rasittavuuteen asti. Voimme molemmat oppia toisiltamme jotain :). Minä pyrin tekemään enemmän huomionosoituksia ja aloitteita, mies taas yrittää välillä pistää vaikka kouluhommat mun edelle ja antaa muutenkin mulle enemmä tilaa ja yksityisyyttä.
23
[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 08:49"]
8, en ole missään asiassa mielestäni muita parempi, jopa palkkani koen ihan riittäväksi. Enkä toki odota sitä että kaikki ihmiset elämässäni ystävistä sukulaisiin jaksaisivat välittää juuri minun elämästäni niin paljon kuin minä koen välittäväni heistä. Mutta huonojen kokemusten vuoksi haluaisin kyllä parisuhteen jossa minä voisin joskus olla se huomion keskipiste sen sijaan että olen aina se, joka nostaa toisen keskipisteeksi. Vuorottelu olisi tässäkin asiassa ideaalista, mutta tosiaan tähän mennessä ketään ei ole kiinnostanut huomioida juuri minua, ihan vain rakkauden ja välittämisen vuoksi.
Isä-asiat eivät liity tähän mitenkään.
Ap
[/quote]
Halusit tätä kuulla tai et, niin tilanteesi johtuu sinun asenteestasi. En tiedä, mikä siinä on "vikana", mutta jotain on, jos aina löydät itsesi samanlaisesta tilanteesta.
Mun veikkaus on, että sä odotat sen miehen tekevän sut onnelliseksi, että se nostaa sut keskipisteeksi. Elokuvat eivät ole totta.
Miksi muuten sinunkaan pitää nostaa ketään keskipisteeksi? Sanot, että sä nostat aina toisen keskipisteeksi. Miksi?
En sano tätä ollenkaan ilkeilläkseni, mutta jotain sussa on sellaista, mikä vetää puoleesi tollaista kohtelua, tai tota tunnetta. Ehkä ajattelet valmiiksi niin, että et koskaan tule onnelliseksi. Haluatko kuulla salaisuuden? - Jos noin ajattelet, niin et tulekaan!
Tässä neuvo. Aina kun sä alat ajattelemaan, että toi toinen ei ole musta tarpeeksi kiinnostunut, niin alapa ajattelemaan toisin. Vaikka et ihan vielä siihen uskoisi, niin ajattele silti, ja yritä uskoa se todeksi. Ajattele näin: minulla on mies joka välittää minusta yhtä paljon.
Joko se mies on se joka sillä hetkellä on vieressäsi tai sitten joku uusi.
Sun pitää siis alkaa uskomaan parempaan, niin se toteutuu.
Ja ihan järjelläkin ajateltununa, sä et voi tietää kuinka paljon se mies susta välittää. Sen tapa osoittaa välittämistä vaan voi olla sun mielestä väärä, etkä usko että välittää susta, koska osoittaa sen väärin.
Ihan oikeasti, sä löydät se oikean, ainoa mitä pitää muuttaa on ajattelusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 12:20"]
Tunnistan täsmälleen tuon kylmän tunteen vatsanpohjassa, mistä ap kirjoittaa.
Myös minä olen ollut parisuhteissani ollut aina se enemmän antava osapuoli ja ehkä 16:lla oli pointti. Olen ollut suhteissani sitoutunut ja yrittänyt todella olla hyvä puoliso, silti miehet ovat järjestään kohdelleet minua kuin ilmaa, samaa hellyyttä, huomiota, kuuntelemista, auttamista ja välittämistä on ollut turha odottaa takaisin päin.
Kyyneleet nousevat silmiin kun ajattelenkin, että joskus tuntisi olevansa jollekin tärkeä ja rakas.
[/quote]
Ap;n ja tämän viestin kirjoittajan pitää nyt tosissaan alkaa ensin rakastaa itseään. Tollainen itsesääli ei tue teille ikinä ihmistä, joka osaisi osoittaa teille rakkautta "oikein":
Aloitus on suoraan kuin omasta suustani. :/
Mies24
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 13:41"]
Ap:lla on vielä aikaa alle kolmikymppisenä löytää hyvä ja mukava mies itselleen. Ei siis kannata vielä katkeroitua. Toisin on meillä neljänkympin ohittaneilla ja etenkin pääkaupunkiseudulla. Naisista, eri-ikäisistä on sellainen ylitarjonta, että miehet voivat valikoida (ulkonäköperustein) itselleen kumppanin. Tavallisen näköisellä naisella ei ole mitään saumaa, koska aina jotain ainakin "teoriassa" parempaa vilkkuu näkökentässä.Ja miehet ovat niin superläpinäkyviä. Eivät yleensä edes ole kiinnostuneita naisesta kumppanina vaan vain kertakäyttöesineenä.
[/quote]
Jos ajattelet tosissaan miehistä noin, miksi ylipäätään olet kiinnostunut miehistä? Eikö kuitenkin olisi parempi (tai ainakin helpompi) yksin tai vaikka naisen kanssa?
amerikkalaiset sanoo High maintenance.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 14:22"]
amerikkalaiset sanoo High maintenance.
[/quote]
niin, sehän se tässä on high maintenance joka antaa kaikkensa muille eikä koe saavansa edes samantasoista panosta takaisin...
[quote author="Vierailija" time="14.05.2014 klo 12:20"]
Tunnistan täsmälleen tuon kylmän tunteen vatsanpohjassa, mistä ap kirjoittaa.
Myös minä olen ollut parisuhteissani ollut aina se enemmän antava osapuoli ja ehkä 16:lla oli pointti. Olen ollut suhteissani sitoutunut ja yrittänyt todella olla hyvä puoliso, silti miehet ovat järjestään kohdelleet minua kuin ilmaa, samaa hellyyttä, huomiota, kuuntelemista, auttamista ja välittämistä on ollut turha odottaa takaisin päin.
Kyyneleet nousevat silmiin kun ajattelenkin, että joskus tuntisi olevansa jollekin tärkeä ja rakas.
[/quote]
Tässä tapauksessa ei taida toimia se "kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" -sanonta, vaikka olen yrittänyt aina sen mukaisesti elää. Toistan vielä että minä en ainakaan suostu sentään lattianrakoon poljettavaksi rätiksi, mutta tässä on kyse vähän hienovaraisemmista asioista. Sen kyllä huomaa, jos toinen osapuoli ei ole täysillä mukana. Ja se jää vaivaamaan, jos minä kelpaan murheiden kuuntelijaksi ja lohduttajaksi, mutta jos itse haluaisin joskus purkaa mieltäni, niin tulee kiire kavereiden kanssa yksille tai autoa korjaamaan.
Ap
Mulla oli ennen sama ongelma. Olin maailman epäitsekkäin ihminen, tein kaikkeni ollakseni hyvä tyttöystävä ja olin aidon kiinnostunut ja huomioiva. Suhde kylmän exän kanssa kuitenkin opetti, että ei kannata omistautua täysin toiselle ja elää toisen kautta. Minulla saa olla myös itsekkäitä tarpeits, eikä läheisteni hyvinvointi mene automaattisesti minun hyvinvointini edelle.
Seurustelen taas ja nykyinen mies on samanlainen mitä mä olin ennen. Olen pyrkinyt rohkaisemaan miestä tapaamaan enemmän kavereita ja elämään meidän elämän lisäksi sitä kuuluisaa omaakin elämää. Mies melkein roikkuu ja koittaa koko ajan miellyttää, laittaa minun tarpeet omansa edelle jne. Parempi näin kuin liian itsekäs, mutta mies ei ole edes sopivasti itsekäs. Minua ei tarvitse hemmotella jatkuvasti, minun ei tarvitse saada joka asiassa tahtoani läpi. Pysyn miehen vierellä ihan muutenkin. Onneksi voimme keskustella näistä asioista :).
Ap, opettele sinäkin olemaan sopivasti itsekäs. Elämme lopulta vain itseämme varten. Älä roiku kenessäkään tai yritä hemmotella ahdistavuuteen asti. Kultainen keskitie tässäkin, vielä kun tuo mun mies ymmärtäisi ajatella myös omia tarpeitaan...