Lue keskustelun säännöt.
Miehen työriippuvuus ja lapsiperhe-elämä
18.12.2020 |
Mieheni tekee asiantuntijatyötä ja hän pitänyt tässä vaiheessa vuotta 4 lomapäivää. Yrittää kuulemma pitää nyt joulunpyhien ympärillä pitää vähän lisää lomaa, mutta ei ole varma, ehtiikö. Mies on ollut maaliskuulta asti kotona etätöissä, joka vielä ruokkii sitä, että mies ei malta olla hetkeäkään poissa työhommista.
Meillä on myös 1- ja 3-vuotiaat lapset, joita hoidan kotona. Täytyy sanoa, että ärsyttää, kun olen jatkuvasti vastuussa lapsista. Ennen etätöitä mies oli sentään kotona ollessaan ihan mukana hommissa, mutta keväästä asti homma on lähtenyt ihan käsistä. Mies ei mitenkään ymmärrä, että esimerkiksi se, että hän ei pidä koskaan lomaa ei kosketa vain häntä itseään. Ei tajua, että se olisi lomaa myös minulle ja tekisi hyvää lapsille. Kukaan ei tunnu valvomaan tätä mitenkään miehen työpaikalla.
Olen palaamassa keväämmällä töihin. Haluaisin että lapset eivät joutuisi olemaan päivähoidossa kovin pitkiä päiviä, ja haluaisin järjestää arjen esimerkiksi siten, että toinen vie ja toinen hakee lapset. Mies haluaisi, että teen työtäni osa-aikaisena ja hän sitten korvaa taloudelliset menetykset, myös vapaaehtoisen eläkevakuutuksen. Eli siis tekisin ensin omat työni, sitten hakisin lapset ja hoitaisin kodin. Mies ilmestyisi joskus lasten nukkumaanmenoaikaan. Sanotaan nyt, että nettotuloissamme ei ole niin merkittävää eroa. Osa-aikatyö torppaisi omat mahdollisuuteni edetä työssäni.
Ja jos joku ihmettelee, miksi olen hankkinut lapsia tämän miehen kanssa, mies oli samassa organisaatiossa alemmissa töissä ennen lapsia. Käytännössä mies pakotettiin ylenemään, jolloin töitä kasaantui ihan tolkuttomasti lisää. Itse olisi ollut ihan tyytyväinen entisissä hommissaan.
Mitä tässä tekisi? Nyt ärsyttää niin paljon että tekisi mieli pistää eropaperit vetämään.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Aloitus vaikuttaa provolta. Miten on mahdollista pitkäaikaisessa vakituisessa työpaikassa jättää lomat käyttämättä?
Meillä voi siirtää tietyn määrän päiviä seuraavalle vuodelle ja loput sitten menettää ellei pidä niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et halua tuota elämää, lähde. Mutta ei se helppoa ole yh elämäkään
Vierailija kirjoitti:
Nosto. Onko joku selvinnyt vastaavasta tilanteesta muuten kuin eroamalla?
Ihan mielenkiinnosta: miten ero ratkaisee tilanteen? Helpottuuko oma elämäsi, jos olet täysin yksin? Ero on taloudellisesti aika kova paukku, kun joutuu ylläpitämään kahta taloutta samoilla tuloilla.
Tilanne todennäköisesti helpottuu parin vuoden päästä, kun lapset isompia. Miksi ei nykyään yhtään jakseta, vaan heti ollaan eroamassa? On lapsillekin usein se huonoin vaihtoehto. Jokainen pitkä parisuhde on käynyt läpi erilaisia vaiheita, parempia ja heikompia. Kannattaa miettiä omia arvoja ja lasten hyvinvointia. Jos oikeasti ei ole mitään "oikeaa" ongelmaa, niin kyllä ero on omasta mielestä se viimeinen vaihtoehto.
Kun sillä on työpäivä tullut täyteen eli klo neljä niin ilmoita että nyt lähdet omiin harrastuksiin ja hän hoitaa lapset. Sinä hoidat hänen kahdeksan tu nin työpäivän ajan ja loppuajan hoidatte puoliksi. Vakavan keskustelun paikka.
Itse jäin mielelläni kotiin lasten kanssa, kun olivat pieniä. Lapsilla on mukavampi lapsuus kotona ja olihan se rennompaa itsellekin kotona ilman aikaisia aamuheräämisiä ja jatkuvaa kiirettä. Mies teki pitkää päivää, rahat meillä yhteisiä. Palasin työelämään siinä vaiheessa, kun nuorempi oli 5 vuotta. Varmasti näkyy sitten vanhempana eläkkeessä tämä, mutta en päivääkään vaihtaisi pois. Omien lasten kanssa vietetty lapsuus on paljon arvokkaampaa, eikähän sitä edes tiedä pääseekö eläkkeelle asti. Nämä ovat arvokysymyksiä. Itse arvotan avioliiton todella korkealle ja tekisin kaikkeni, että lapsilla on ehjä koti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi lisäännytte enemmän kuin mihin on varaa? Maapallo on jo täynnä muutenkin.
Miten sinä noin luit, että tässä on eniten rahasta kyse?
Hankala tilanne. Näkeehän noita, naisissakin, ihmisiä jotka ehkä tajuamattaan priorisoivat uran kaiken edelle.
Omassa miehessäni on paljastunut samaa piirrettä. Kolmekymppisenä alkoi ura edetä, tarjotaan parempia tehtäviä ja isompaa palkkaa. Saa arvostusta työssään ja lisää vastuuta. Ja tsadam, sitten onkin päivät täynnä supertärkeitä palavereita ja kriittisiä deadlineja, ja: "Juuri tällä viikolla on hankala jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin". Ja kun on työmoodissa, niin ei nähtävästi pysty ajattelemaan mitään muuta. Plussatunteja kertyy, eikä niitä vain ehdi pitämään pois.
Minä teen osa-aikaista työtä ja olen tietoisesti välttänyt sen tyyppisiä vastuita, joissa päivät olisivat täynnä kokouksia, joissa minä olisin tärkeä osanottaja jne. Joten varmasti urani eteni toisenlaisilla valinnoilla paremmin. Mutta se on oma valintani, ja olen siihen tyytyväinen. Pikemminkin olen vähän ärtynyt siitä, että mies joka aikonaan väitti , ettei ole yhtään uraihminen onkin pikkuhiljaa sellaiseksi muuttunut. Oma ihanteeni ei ole elämä jossa ura, asema ja palkka määrittävät kaikkea.
Meillä tilanne ei kuitenkaan ole niin paha kuin teillä, koska mies pitää kyllä lomat ja viikonloput. Mutta jännästi lähtötilanne, jossa kumpikin oli hyvin samantyyppisessä asemassa ja suhtautui työhön samalla tavalla (tehdään kunnolla omat työt, mutta se on vain työtä) on muuttunut perinteisempään asetelmaan, jossa minä olen vähän enemmän vastuussa kodista ja lapsista ja mies tekee enemmän uraa.
Meillä tästä käydään ihan aktiivista keskustelua. Sinänsä on ok, että teen esim. ruoat viikolla, kun tulen aiemmin lasten kanssa kotiin tai vien lapsia enemmän neuvolaan tai vastaaviin. Mutta muuten pidän tiukkaa linjaa siitä, että minä en suostu olemaan se joka aina vie ja hakee lapset, tai jää sairaan lapsen kanssa kotiin. Sen verran haluan kuitenkin pitää oman työurani puolia. EIkä kyse ole pelkästään minun työstäni vai ajastani, vaan meidän elämän kokonaiskuormituksesta. Ja toisaalta yritän suhtautua niin, että tämä ei ole taistelua minun ja mieheni välillä..ja että kumpikin kyllä venyy ja tekee. Eikä meillä siis oikeasti ole kovin paha tilanne (vielä?).
Ehdottaisin teillekin ihan selkeää arvokeskustelua. Ymmärrän että se voi olla hankalaa, koska harvoin työnarkomaani tekee tietoisia valintoja työnsä puolesta, vaan kokee että "on pakko" ja "nyt juuri on tällainen tilanne":
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies voi palkata teille kodinhoitajan, joka hoitaa myös lapset. Lapset saa jäädä aamulla nukkumaan eikä sinullakaan ole kiire päiväkotiin. Voit ottaa osaa kustannuksiin sillä summalla, mikä olisi sinun osuus päivähoitomaksusta.
Onko mies esimiesasemassa, asiantuntija-asemassa vai omassa yrityksessä? Tekeekö hän todella töitä koko ajan vai onko tekevinään töitä? Ihmeellistä välinpitämättömyyttä, jos yrityksessä ei huolehdita pakollisista lomista. Vai onko miehesi vasta aloittanut ja lomia ei ole kertynyt. On ongelma mikä tahansa niin etätyöt tuskin jatkuu monellakaan keväällä enää vaan yrityksissä siirrytään hybridimalliin. Vapaa-aika ja työ sekoittuvat liian monella ja työntekijät eivät jaksa.
Sinuna menisin omaan työhösi suunnitellusti keväällä. Mutta turha sitä on tässä vaiheessa suunnitella, että toinen vie ja toinen hakee. Tuo on pieni osa päiväkotiarkea tuo vieminen ja hakeminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herää. Syys miksi miehesi töitä urakalla tekee on se ettei tarvitse olla perheen ja lasten kanssa. Tätä on tutkittu paljonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nosto. Onko joku selvinnyt vastaavasta tilanteesta muuten kuin eroamalla?
Ihan mielenkiinnosta: miten ero ratkaisee tilanteen? Helpottuuko oma elämäsi, jos olet täysin yksin? Ero on taloudellisesti aika kova paukku, kun joutuu ylläpitämään kahta taloutta samoilla tuloilla.
Tilanne todennäköisesti helpottuu parin vuoden päästä, kun lapset isompia. Miksi ei nykyään yhtään jakseta, vaan heti ollaan eroamassa? On lapsillekin usein se huonoin vaihtoehto. Jokainen pitkä parisuhde on käynyt läpi erilaisia vaiheita, parempia ja heikompia. Kannattaa miettiä omia arvoja ja lasten hyvinvointia. Jos oikeasti ei ole mitään "oikeaa" ongelmaa, niin kyllä ero on omasta mielestä se viimeinen vaihtoehto.
Itse odotin siihen, että nuorempikin oli jo melkein 6-vuotias ja vanhempi koulussa. Tuossa vaiheessa olin jo vakuuttunut ettei tilanne tule muuttumaan mihinkään. Mies kävi töissä ja vapaa-ajan touhusi omiaan. Hän saattoi yhtäkkiä vain lähteä johonkin käymään sanomatta minulle mitään. Kun pyysin, että huikkaa edes ovelta, jos lähtee johonkin niin tiedän ettei hän ole kotona. Ei kuulema sopinut, koska se oli nalkuttamista ja kyttäämistä. Mitä jos itse olisin lähtenyt sanomatta mitään ja mies myös niin lapset olisivat olleet keskenään kotona? Kun pari vuotta oli mennyt niin, että olin sopinut työaikani miehen työaikojen mukaan, vein lapset päiväkotiin ja hain heidät siellä, käytin hammaslääkäreissä, neuvoloissa ja puheterapioissa, hankin kaikki lasten tarvikkeet ja vaatteet itse ja maksoin kaikki ruuat. Lisäksi maksoin vakuutukset, vesi- ja jätemaksut yms. Mies maksoi lainalyhennyksen ja muuten tuhlasi itseensä. Mies alkoi tehdä ylitöitä, jotta saisi omiin harrastuksiinsa lisää rahaa. Itse elin jatkuvasti säästöliekillä. Ehdotin parisuhdeterapiaa, mutta se ei käynyt, koska ainoa hullu talossa olin minä. Olin kuoleman väsynyt ja miehen ainoa ongelma oli se, ettei seksiä ollut niin paljon kuin hän olisi halunnut. Mies ei ollut missään vaiheessa valmis joustamaan omista työajoistaan tai menoistaan. Itse taas jouduin perumaan menojani lyhyelläkin varoitusajalla, koska mies saattoi keksiä itselleen parempaa tekemistä kuin omien lasten kanssa oleminen.
Lopulta pohdin vuoden ajan mihin ihmeeseen enää tarvitsin miestä? Hoidin kodin ja lapset yksin, kävin töissä ja maksoin lasten ja omat menot itse. Eron jälkeen tilanne helpotti, kun mies alkoi myös maksaa lasten kuluja ja hoitamaan heitä edes pari viikonloppua kuukaudessa. Elämäni helpottui todella paljon. Aiemmin olin väsynyt ja kiukkuinen, kun jouduin toistuvasti pettymään mieheen. Jatkuva pettyminen ja odotus paremmasta vie todella paljon voimavaroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan uteliaisuudesta 32; heräsikö tampio ex-miehesi ikinä huomaamaan mitä menetti?
On surullista huomata kuinka perinteisiin rooleihin perheissä ajaudutaan vaikka ennen lapsia kummallakin olisi vilpitön tahto olla erilainen kuin aiemmissa sukupolvissa oltiin.
Tässä maailmassa on paljon miehiä jotka eivät kuuntele eivätkä ymmärrä vaikka miten vakavasti puhuisi. Ymmärrys herää vasta kun perhe on kadonnut.
Koeta puhua. Näytä hänelle tämä ketju, anna hänen lukea se. Vedä tietokoneen piuha seinästä jos muu ei auta. Ero ei helpota tilannettasi joten keksi muuta. Tilapäinen lastenhoitaja silloin tällöin on hyvä ajatus. Sinun on saatava omaa aikaa ja lepoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perheneuvolaan.
Ennen kun palaat töihin, teet selväksi, että lapsenhoito ja kotityöt jaetaan tästä lähtien puoliksi, koska sinäkin olet palkkatöissä.
Mies vie ja hakee lapset joka toinen kerta, pakkaa heidän laukkunsa, kokkaa aamiaiset ja päivällisen. Hoitaa puolet muusta kotitaloustyöstä, ruokaostoksista jne.
Nykymenolla miehesi tulee olemaan ihan kohta burn outissa jos ei herää.
Jos eroatte, niin miehellä lapset puolet ajasta.
Te kaikki ansaitsette parempaa: lapset, sinä ja mies itse.
Jos mies ei ole kiinnostunut lapsista juuri nytkään vaan puuhailee vapaansakin töiden parissa, miten ihmeessä hän ottaisi kaksi pikkulasta eron myötä itselleen 50/50? Ei ketään voida sitouttaa ottamaan lapsia edes viikonlopuksi kerran kuussa. Nää fantasiat eron jälkeen tapahtuvista järjestelyistä on aivan ihmeellisiä.
Vierailija kirjoitti:
Itse jäin mielelläni kotiin lasten kanssa, kun olivat pieniä. Lapsilla on mukavampi lapsuus kotona ja olihan se rennompaa itsellekin kotona ilman aikaisia aamuheräämisiä ja jatkuvaa kiirettä. Mies teki pitkää päivää, rahat meillä yhteisiä. Palasin työelämään siinä vaiheessa, kun nuorempi oli 5 vuotta. Varmasti näkyy sitten vanhempana eläkkeessä tämä, mutta en päivääkään vaihtaisi pois. Omien lasten kanssa vietetty lapsuus on paljon arvokkaampaa, eikähän sitä edes tiedä pääseekö eläkkeelle asti. Nämä ovat arvokysymyksiä. Itse arvotan avioliiton todella korkealle ja tekisin kaikkeni, että lapsilla on ehjä koti.
No huh 😲 Eikö sinua vaivaa elää miehen kanssa, jonka arvomaailma on täysin päin vastainen kuin sinulla? Miehesihän ei jaa lainkaan kanssasi arvoa ja ajatusta: "Omien lasten kanssa vietetty lapsuus on paljon arvokkaampaa, eikähän sitä edes tiedä pääseekö eläkkeelle asti" koska hän teki pitkää päivää. Meille oli myös tärkeää olla omien lasten kanssa kun he olivat pieniä, mutta jaoimme hoitovapaat mahdollisimman tasan. Tällöin molemmat saivat olla omien lasten kanssa mahdollisimman paljon. Rahaa menetimme tällä järjestelyllä, mutta mitäpä emme tekisi lasten hyvinvoinnin puolesta.
In your dreams. Nainen hoitaa kaiken, mies keskittyy uraansa, palkka nousee, kellään ei ole kivaa, tulee ero, mies ottaa nuoremman, uusperhehässäkkä, Alzheimer, kuolema. Elämä on tuota samaa raatamista hamaan loppuun asti