Kuinka paljon teille merkkaa potentiaalisen puolison varallisuus? AIKUISTEN OIKEESTII

Ei mitään. Kustannan itse itselleni sen elintasin, jonka haluan, miestä en siihen tarvitse. Olin jo ostanut unelmieni kodin, kun menimme yhteen. Mies olisi voinut muttei halunnut maksaa tästä puolia, mutta kustannukset laitamme puoliksi. Omat menot kumpikin maksaa itse.

Jos joskus vaikka rakennamme, niin sittennpidän huolta, että mies maksaa puolet.

Välillä kyllä miestä tuntuu hiertävän varallisuusero. Jaksaa esim marista siitä, että halusin avioehdon. En olisi vaatinut ehtoa, jos varallisuus olisi likipitäen sama, mutta tässä tilanteessa sen halusin. Mies myös jaksaa muistutella, että tämä on MUN omistama asunto. Sitä en ymmärrä, koska voisi koska tahansa ottaa 150 000€ lainan ja maksaa tästä mulle puolet.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 10:17"]Ei mitään. Kustannan itse itselleni sen elintasin, jonka haluan, miestä en siihen tarvitse. Olin jo ostanut unelmieni kodin, kun menimme yhteen. Mies olisi voinut muttei halunnut maksaa tästä puolia, mutta kustannukset laitamme puoliksi. Omat menot kumpikin maksaa itse.

Jos joskus vaikka rakennamme, niin sittennpidän huolta, että mies maksaa puolet.

Välillä kyllä miestä tuntuu hiertävän varallisuusero. Jaksaa esim marista siitä, että halusin avioehdon. En olisi vaatinut ehtoa, jos varallisuus olisi likipitäen sama, mutta tässä tilanteessa sen halusin. Mies myös jaksaa muistutella, että tämä on MUN omistama asunto. Sitä en ymmärrä, koska voisi koska tahansa ottaa 150 000€ lainan ja maksaa tästä mulle puolet.

[/quote]

Niin, isompi ongelma on ehkä vanhempiemme varallisuudessa oleva ero. Yllättävää, että se vaikuttaa. Miehen vanhemmat elää tahoillaan kädestä suuhun, vuokralla, omistavat vaatteet päällään. Mun vanhemmilla mökki, yms. Tästä mies tuntuu olevan katkera, kun "ei se mökki ole hänen eikä tule koskaan olemaan". Hänen omat sanansa.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 10:20"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 10:17"]Ei mitään. Kustannan itse itselleni sen elintasin, jonka haluan, miestä en siihen tarvitse. Olin jo ostanut unelmieni kodin, kun menimme yhteen. Mies olisi voinut muttei halunnut maksaa tästä puolia, mutta kustannukset laitamme puoliksi. Omat menot kumpikin maksaa itse.

Jos joskus vaikka rakennamme, niin sittennpidän huolta, että mies maksaa puolet.

Välillä kyllä miestä tuntuu hiertävän varallisuusero. Jaksaa esim marista siitä, että halusin avioehdon. En olisi vaatinut ehtoa, jos varallisuus olisi likipitäen sama, mutta tässä tilanteessa sen halusin. Mies myös jaksaa muistutella, että tämä on MUN omistama asunto. Sitä en ymmärrä, koska voisi koska tahansa ottaa 150 000€ lainan ja maksaa tästä mulle puolet.

[/quote]

Niin, isompi ongelma on ehkä vanhempiemme varallisuudessa oleva ero. Yllättävää, että se vaikuttaa. Miehen vanhemmat elää tahoillaan kädestä suuhun, vuokralla, omistavat vaatteet päällään. Mun vanhemmilla mökki, yms. Tästä mies tuntuu olevan katkera, kun "ei se mökki ole hänen eikä tule koskaan olemaan". Hänen omat sanansa.

[/quote]

Niinpä. Se on monelle miehelle ylitsepääsemätön paikka, jos vaimolla on se isompi palkka tai enemmän perittyä omaisuutta. Mun oma isäkin harrastaa edelleen välillä sellaista passiivis-aggressiivista kuittailua äidin omaisuudesta ja pyrkii morkkaamaan sen jo edesmennyttä isää.

Kannattaa hyvätuloisen ja/tai omaisuutta perineen naisen todella katsoa, millainen asenne sillä miehellä on. Käy raskaaksi elämä, jos mies ei millään pääse yli siitä, että ei ole siinä perinteisessä elättäjän roolissa vaan tasavertainen tai jopa vähemmän tienaava.

Minä olen sinkku ja en voisi valitettavasti kuvitellakaan olevani pienituloisen tai varattoman kanssa. Vaatimuksina on melkolaillakin varallisuutta (mutta ei pelkästään mitään perittyä, pitää olla myös omaa kunnianhimoa) sekä fyysisyyttä pitää olla. Ajatukset ovat tällä hetkellä sellaiset, että jos en tällaista miestä löydä niin olen mielummin yksin. En halua ottaa nurkkiini pyörimään mitään tavallista miestä, koska viihdyn yksin ja yksi lapsikin on jo. Pärjään hyvin yksinkin on oma velaton koti ja auto, vaikka olen alle 3kymppinen. En halua elättäjää, vaan haluan miehen, joka nostaa elintasoani ja jonka menestyksestä voin olla ylpeä.

En kuitenkaan mene vannomaan, elämä voi aina yllättää ja voihan se olla, että rakastunkin vaikka johonkin työttömään ja varattomaan. Tällä hetkellä vaan tuntuu tältä, komeat perus ktm:t tai di:t tuntuu vaan niin tavallisilta, enkä jaksa edes lähteä treiffeille tällaisten kanssa.

Voi olla, että elämä olisi helpompaa jos en olisi näin vaativa itseni ja muiden suhteen, mutta enpä minä itselleni mitään mahdakaan, vaikka kuinka luenkin dalai laman ym kirjoja ei ns. tavallisetkaan miehet ala kiinnostamaan. Pitää olla jotenkin erityinen.

-n26

Ei raha varmaan ole ongelma, vaan ennemminkin sen hankkimiseen ja käyttöön liittyvät tottumukset.

Olemme molemmat pienipalkkaisella akateemisella alalla julkisella sektorilla, mutta toisaalta ei kummallakaan ole haluja shoppailuun, matkailuun ym. kerskakulutukseen. Olemme sen sijaan panostaneet kotiin ja perheeseen, ja lapsemme tulevaisuuteen. Urahaaveista meillä tärkein on vakituinen, mukava työ ja turvattu asema, jonka olemme mielestämme saavuttaneet.

Tuskin kumpikaan meistä olisi viihtynyt rahan ja elintason perässä juoksevan urakiipijän kanssa, ristiriitoja olisi tullut varmastikin pian. Emme kuitenkaan olisi lyöneet hynttyitä yhteen myöskään elämäntapa-sossupummin tai "puoliso elättää"  -ajatuksilla varustetun ihmisen kanssa.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 07:59"]

Olimme opiskelijoita, kun tapasimme, ja tähtäsimme siis samalle humanistisella alalle, jolla ei rikastumaan pääse. Kummallakaan ei ollut mitään varallisuutta, lainaa vain. Varmaan tuosta voi päätellä, mitä se varallisuus aikuisten oikeesti merkitsi.

Mun mielestä tärkeää on kuitenkin, että puolisot jakavat samat arvot myös talousasioissa. Jos sulle on tärkeää ura ja rahalla saatava materia, ehkei kunnianhimoton mies ole se sun juttusi, enkä siis sano tätä mitenkään vittuillakseni.

[/quote]Jos haluaa olla onnellinen, niin kannattaa naida samasta sosioekonomisesta lokerosta.

Kunhan et joudu luopumaan omista unelmista. En tiedä olisiko liittoni parempi/huonompi jos mies ei olisi samoilla tuloilla. Olenkin varmaan katkeruuteen taipuvaa tyyppiä niin aikanaan ennakoin asiaa taloudelliselta kantiltakin. 

Tuon keskusteluun uuden näkökulman. 

Ehkä ette ole ap ne oikeat toisillenne? Oma kokemukseni on, että kunnianhimottomasta kumppanista saattaa kehittyä eron jälkeen ja toisessa parisuhteessa eteenpäin pyrkivä, jos ei uraohjus niin jotain sinne päin. 

Ei yhtään. Vasta av-palstaa lukiessa olen herännyt siihen, että sillä on merkitystä monelle ihmiselle. Itse kun en tajunnut koko asiaa ajatella silloin kymmenen vuotta sitten. Miehelläni oli tuolloin vanha rämä auto eikä yhtään varallisuutta :) Sittemmin olemme säästäneet palkkatuloista, rakentaneet talon ja elämme onnellisesti yhdessä.

Materialla ei niinkään väliä, mutta haluan että puolisoni haluaa tehdä sitä mistä nauttii. Ihminen jolle työ on välinearvo rahan saamiseksi ei ole minua varten. Vaikka nykyään vanhemmilleni on kerääntynyt materiaa ja ovat ylempää keskiluokkaa olen itse elänyt köyhän lapsuuden. Materian perässä en halua tulla ikinä juoksemaan, enkä koe elämäni päämääräksi olla hautausmaan rikkain ukko. Toimin työntekijänä sosiaalialalla. 

Parisuhteessa olennaista on, että yhdeesä on hyvä olla ja että se naama jota edessään katselee on naama jonka haluaa nähdä myös kun siihen muodostuu ryppyjä ja ruoto joka sitä kannattaa alkaa taipua kumaraan.

Naisystävälläni on useampia sijoitusasuntoja, hyvä palkka ja oma omakotitalo Helsingissä. Ilman avioehtoa en tule suostumaan hänen kanssaan naimisiin, sillä raha on asia josta en halua alkaa riitaa kehittämään. Se, että jos menemme naimisiin ja hän haluaa maksaa osan myös minun kustannuksistani esim. Eri mantereille suuntautuvilla lomilla tai kotimaan kylpyläviikonlopuista etc. Eivät minusta mukavalta tunnu ja olemmekin vähentäneet matkailuamme minun talouden asettamista rajoituksista käsin.

suosittelen että annat ukolle mahdollisuuden, jos aidosti viihdyt seurassansa ja tunnet enemmänkin kuin ystävyyttä. Saattohoidossa olevat ihmiset usein katuvat valintojansa jotka ovat tehneet materialistisista lähtökohdista käsin.

Mitä ikinä päätätkin niin aurinkoista kevättä ja onnentunteita kesään.

Piti just sanoa, että perusahkera, kunnianhimoton mies voi olla uratykkinaiselle lottovoitto. Eräs tuttu nainen on edennyt hurjaa tahtia uralla ja vain taivas on auki. Kaksi pienehköä lastakin löytyy. Kaikki onnistuu vaan sen takia, että mies käy töissä, muttei panosta juurikaan työhönsä ja ei ikinä tekisi esimerkiksi ylitöitä.

En ottaisi itseäni köyhempää miestä. 

Olisi ollut kiva rakastua varakkaaseen mieheen sillä tuohan raha aina tiettyjä etuuksia elämään. Olimme molemmat opiskelijoita kun tavattiin miehen kanssa. Silloin ei rahalla ollut niin suurta merkitystä. Nyt sillä on enemmän kun elämän realiteetit ovat konkretisoituneet. Siitä huolimatta valitsisin köyhän elämän nykyisen mieheni rinnalla kuin varakkaan elämän jonkun toisen kanssa. Mieheni on minulle tosi tärkeä ja haluan jakaa tämän ainoan elmäni hänen kanssaan. 

Minulle riitti tieto, että tapailemani mies käy töissä, pitää työnteosta eikä ole sohvalla makaava lusmu. Ensimmäisinä vuosina mies oli sellaisessa työssä, että sai "hyvin" rahaa (miun mittapuulla, koska olen vain duunari). Mutta sitten tuli juttuja ja mieskin on nyt "vain duunari". Mutta molempien palkalla tullaan hyvin toimeen. Ei me 250 neliön ok-taloa rakennuteta, pieni tupa riittää. Molemmat ollaan säästeliäitä ja pystytään lähtemään lomalle muuallekin kuin Järvi-Suomeen.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 10:28"][quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 10:20"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 10:17"]Ei mitään. Kustannan itse itselleni sen elintasin, jonka haluan, miestä en siihen tarvitse. Olin jo ostanut unelmieni kodin, kun menimme yhteen. Mies olisi voinut muttei halunnut maksaa tästä puolia, mutta kustannukset laitamme puoliksi. Omat menot kumpikin maksaa itse.

Jos joskus vaikka rakennamme, niin sittennpidän huolta, että mies maksaa puolet.

Välillä kyllä miestä tuntuu hiertävän varallisuusero. Jaksaa esim marista siitä, että halusin avioehdon. En olisi vaatinut ehtoa, jos varallisuus olisi likipitäen sama, mutta tässä tilanteessa sen halusin. Mies myös jaksaa muistutella, että tämä on MUN omistama asunto. Sitä en ymmärrä, koska voisi koska tahansa ottaa 150 000€ lainan ja maksaa tästä mulle puolet.

[/quote]

Niin, isompi ongelma on ehkä vanhempiemme varallisuudessa oleva ero. Yllättävää, että se vaikuttaa. Miehen vanhemmat elää tahoillaan kädestä suuhun, vuokralla, omistavat vaatteet päällään. Mun vanhemmilla mökki, yms. Tästä mies tuntuu olevan katkera, kun "ei se mökki ole hänen eikä tule koskaan olemaan". Hänen omat sanansa.

[/quote]

Niinpä. Se on monelle miehelle ylitsepääsemätön paikka, jos vaimolla on se isompi palkka tai enemmän perittyä omaisuutta. Mun oma isäkin harrastaa edelleen välillä sellaista passiivis-aggressiivista kuittailua äidin omaisuudesta ja pyrkii morkkaamaan sen jo edesmennyttä isää.

Kannattaa hyvätuloisen ja/tai omaisuutta perineen naisen todella katsoa, millainen asenne sillä miehellä on. Käy raskaaksi elämä, jos mies ei millään pääse yli siitä, että ei ole siinä perinteisessä elättäjän roolissa vaan tasavertainen tai jopa vähemmän tienaava.

[/quote]

Miehenä ihmettelen tätä asennetta joillain miehillä. Itselläni on aina ollut parempipalkkaisia naisia (työskentelen naisvaltaisella alalla) ja puolisollani on paljon omaisuutta kun taas minulla ei ole mitään. En olen osannut ajatella, että miehisyyteni kärsisi tästä.

Asialla ei ole merkitystä. Kuvittelin, että ehkä olisi enemmän mutta kun tapasin samanikäisen, samoilta Helsingin kotikulmilta tulleen, samat arvot ja elämänkatsomuksen jakavan mieheni, ei sillä ollutkaan merkitystä. Ennen treffailin itseäni hieman varakkaampia ja vanhempia miehiä, kuivaa seuraa ja väärät arvot omaavia monet heistä olivatkin. 

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 11:32"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 10:28"][quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 10:20"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 10:17"]Ei mitään. Kustannan itse itselleni sen elintasin, jonka haluan, miestä en siihen tarvitse. Olin jo ostanut unelmieni kodin, kun menimme yhteen. Mies olisi voinut muttei halunnut maksaa tästä puolia, mutta kustannukset laitamme puoliksi. Omat menot kumpikin maksaa itse.

Jos joskus vaikka rakennamme, niin sittennpidän huolta, että mies maksaa puolet.

Välillä kyllä miestä tuntuu hiertävän varallisuusero. Jaksaa esim marista siitä, että halusin avioehdon. En olisi vaatinut ehtoa, jos varallisuus olisi likipitäen sama, mutta tässä tilanteessa sen halusin. Mies myös jaksaa muistutella, että tämä on MUN omistama asunto. Sitä en ymmärrä, koska voisi koska tahansa ottaa 150 000€ lainan ja maksaa tästä mulle puolet.

[/quote]

Niin, isompi ongelma on ehkä vanhempiemme varallisuudessa oleva ero. Yllättävää, että se vaikuttaa. Miehen vanhemmat elää tahoillaan kädestä suuhun, vuokralla, omistavat vaatteet päällään. Mun vanhemmilla mökki, yms. Tästä mies tuntuu olevan katkera, kun "ei se mökki ole hänen eikä tule koskaan olemaan". Hänen omat sanansa.

[/quote]

Niinpä. Se on monelle miehelle ylitsepääsemätön paikka, jos vaimolla on se isompi palkka tai enemmän perittyä omaisuutta. Mun oma isäkin harrastaa edelleen välillä sellaista passiivis-aggressiivista kuittailua äidin omaisuudesta ja pyrkii morkkaamaan sen jo edesmennyttä isää.

Kannattaa hyvätuloisen ja/tai omaisuutta perineen naisen todella katsoa, millainen asenne sillä miehellä on. Käy raskaaksi elämä, jos mies ei millään pääse yli siitä, että ei ole siinä perinteisessä elättäjän roolissa vaan tasavertainen tai jopa vähemmän tienaava.

[/quote]

Miehenä ihmettelen tätä asennetta joillain miehillä. Itselläni on aina ollut parempipalkkaisia naisia (työskentelen naisvaltaisella alalla) ja puolisollani on paljon omaisuutta kun taas minulla ei ole mitään. En olen osannut ajatella, että miehisyyteni kärsisi tästä.

[/quote]

Hienoa, että oma asenteesi on kunnossa. Valitettavasti usein miehet ovat kilpailuhenkisempiä kuin naiset ja olen nähnyt monta liittoa, joissa se miehen itsensä tuntema altavastaaja-asema saa sitten kuittailemaan vaimolle tai jotenkin selkeästi korostamaan omaa paremmuuttaan jossain muussa avioliiton osassa.

Minulla on pieni tuloinen mies.

parempaa ihmistä en rinnalleni saisi.

meillä on hieno uusi talo ja olemme myös matkustelleet.

pankista saa lainaa ja säästämällä pikkuisen saa lomarahat.

ihanat lapset ja mieletön isä heille.

vaihtaisinko jos saisin rikkaamman, no en!

materia helpottaa, mutta ei tuo onnea!

Mua ei kiinnosta pätkän vertaa vaikka olis työtön kunhan hoitaa asiansa.alkuvaiheessa en alkais elättämään.

Mies24

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 11:39"][quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 11:32"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 10:28"][quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 10:20"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 10:17"]Ei mitään. Kustannan itse itselleni sen elintasin, jonka haluan, miestä en siihen tarvitse. Olin jo ostanut unelmieni kodin, kun menimme yhteen. Mies olisi voinut muttei halunnut maksaa tästä puolia, mutta kustannukset laitamme puoliksi. Omat menot kumpikin maksaa itse.

Jos joskus vaikka rakennamme, niin sittennpidän huolta, että mies maksaa puolet.

Välillä kyllä miestä tuntuu hiertävän varallisuusero. Jaksaa esim marista siitä, että halusin avioehdon. En olisi vaatinut ehtoa, jos varallisuus olisi likipitäen sama, mutta tässä tilanteessa sen halusin. Mies myös jaksaa muistutella, että tämä on MUN omistama asunto. Sitä en ymmärrä, koska voisi koska tahansa ottaa 150 000€ lainan ja maksaa tästä mulle puolet.

[/quote]

Niin, isompi ongelma on ehkä vanhempiemme varallisuudessa oleva ero. Yllättävää, että se vaikuttaa. Miehen vanhemmat elää tahoillaan kädestä suuhun, vuokralla, omistavat vaatteet päällään. Mun vanhemmilla mökki, yms. Tästä mies tuntuu olevan katkera, kun "ei se mökki ole hänen eikä tule koskaan olemaan". Hänen omat sanansa.

[/quote]

Niinpä. Se on monelle miehelle ylitsepääsemätön paikka, jos vaimolla on se isompi palkka tai enemmän perittyä omaisuutta. Mun oma isäkin harrastaa edelleen välillä sellaista passiivis-aggressiivista kuittailua äidin omaisuudesta ja pyrkii morkkaamaan sen jo edesmennyttä isää.

Kannattaa hyvätuloisen ja/tai omaisuutta perineen naisen todella katsoa, millainen asenne sillä miehellä on. Käy raskaaksi elämä, jos mies ei millään pääse yli siitä, että ei ole siinä perinteisessä elättäjän roolissa vaan tasavertainen tai jopa vähemmän tienaava.

[/quote]

Miehenä ihmettelen tätä asennetta joillain miehillä. Itselläni on aina ollut parempipalkkaisia naisia (työskentelen naisvaltaisella alalla) ja puolisollani on paljon omaisuutta kun taas minulla ei ole mitään. En olen osannut ajatella, että miehisyyteni kärsisi tästä.

[/quote]

Hienoa, että oma asenteesi on kunnossa. Valitettavasti usein miehet ovat kilpailuhenkisempiä kuin naiset ja olen nähnyt monta liittoa, joissa se miehen itsensä tuntema altavastaaja-asema saa sitten kuittailemaan vaimolle tai jotenkin selkeästi korostamaan omaa paremmuuttaan jossain muussa avioliiton osassa.

[/quote]

Niin, oma kilpailuhenkisyyteni ja kunnianhimoni suuntautuvat taidealaan, ehkäpä siksi en osaa ajatella rahaa sellaisena juttuna, mistä pitäisi tehdä iso haloo. Rahahan on vain elämisen helpottamisen väline, ei itseisarvo sinänsä.