Kuinka paljon teille merkkaa potentiaalisen puolison varallisuus? AIKUISTEN OIKEESTII

Olimme opiskelijoita, kun tapasimme, ja tähtäsimme siis samalle humanistisella alalle, jolla ei rikastumaan pääse. Kummallakaan ei ollut mitään varallisuutta, lainaa vain. Varmaan tuosta voi päätellä, mitä se varallisuus aikuisten oikeesti merkitsi.

Mun mielestä tärkeää on kuitenkin, että puolisot jakavat samat arvot myös talousasioissa. Jos sulle on tärkeää ura ja rahalla saatava materia, ehkei kunnianhimoton mies ole se sun juttusi, enkä siis sano tätä mitenkään vittuillakseni.

Varallisuus ei niinkään, eli ei puolison tarvitse rahaa mukanaan tuoda. Samanlainen suhtautuminen rahaan on kyllä kuitenkin tärkeää, niin kuin moneen muuhunkin asiaan. Eihän kyse ole pelkästään vain rahasta vaan siitä, miten tavat elää menee yhteen. Jos toinen tekee pitkää päivää ja haluaa mennä lomalla New Yorkiin ja toinen lorvii kotona pohtimassa suuria filosofisia kysymyksiä, niin kyllä se riitoja synnyttää. 

Meillä ongelma ollut enemmän se, että shoppailu on vaimolle ollut aina lähes ainoa tapa viettää vapaa-aikaa. Olisin itse esim. ollut mielelläni pidempään lasten kanssa kotona, mutta pystyin käytännössä olemaan vain sen ajan, mitä omasta palkasta sain säästettyä. Maksoimme siis hoitovapaankin ajan menot suunnilleen puoleksi. 

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 07:54"]Ei pennin vertaa. Olemme muuttaneet yhteen kun kumpikin oli käytännössä tulottomia opiskelijoita. Rahalla ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta parisuhteeseemme.

Ehkä juuri tästä syystä meillä ei ole oikeastaan milloinkaan riidelty rahasta eikä se ole ollut mikään ongelma (enemmän sittä toki olisi saanut olla aina käytettävissa). Heti alussa ajauduttiin yhteisiin rahoihin että saatii vuokra ja muut laskut ylipäätään maksettua. Hyvin on toiminut 25 vuotta.

Myöskään omien vanhempiemme varallisuudessa ei ole oikeastaan mitään eroa, keskituloisten keskimääräiset omaisuudeet: asunnot, autot ja kesämökit sekä vähän säästöjä jne.

[/quote]

Teidän tilanne ei ole ihan sitä mitä tässä ketjussa hain. Kiitos kommentista kuitenkin, kumpa omatkin arvoni olisivat vähemmän materialistisia.

Olette molemmat opiskelijoita = löytyy kunnianhimoa ja tavoitteita elämässä. Ja jos molempien vanhemmilla on omat asunnot ja kesämökit yms ette todellakaan ole köyhästä perheestä kumpikaan.

Minun sukuni on pieni ja varaton, ei löydy mökkejä ja äitini asuu kunnan vuokratalossa. Ehkä sen takia minulla on tämä fiksaatio elintasosta ja haaveita paremmasta ...

AP

Kyllä harmittaa että rakastuneena otin puolisoksi ja lasten isäksi köyhän, alipalkattua akateemista työtä tekevän miehen. Mies on orpo, joten ei ole kesämökkejä tai perintöjä tulossa. Lainan takaajaksi on aina pitänyt pyytää minun vanhempia, koska miehellä ei ole ketään pyytää.

Rakastuneena voi olla idealisti mutta lapsiperheen arjen iskiessä päin näköä harmittaa ainainen köyhyys.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 08:04"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 07:54"]Ei pennin vertaa. Olemme muuttaneet yhteen kun kumpikin oli käytännössä tulottomia opiskelijoita. Rahalla ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta parisuhteeseemme.

Ehkä juuri tästä syystä meillä ei ole oikeastaan milloinkaan riidelty rahasta eikä se ole ollut mikään ongelma (enemmän sittä toki olisi saanut olla aina käytettävissa). Heti alussa ajauduttiin yhteisiin rahoihin että saatii vuokra ja muut laskut ylipäätään maksettua. Hyvin on toiminut 25 vuotta.

Myöskään omien vanhempiemme varallisuudessa ei ole oikeastaan mitään eroa, keskituloisten keskimääräiset omaisuudeet: asunnot, autot ja kesämökit sekä vähän säästöjä jne.

[/quote]

Teidän tilanne ei ole ihan sitä mitä tässä ketjussa hain. Kiitos kommentista kuitenkin, kumpa omatkin arvoni olisivat vähemmän materialistisia.

Olette molemmat opiskelijoita = löytyy kunnianhimoa ja tavoitteita elämässä. Ja jos molempien vanhemmilla on omat asunnot ja kesämökit yms ette todellakaan ole köyhästä perheestä kumpikaan.

Minun sukuni on pieni ja varaton, ei löydy mökkejä ja äitini asuu kunnan vuokratalossa. Ehkä sen takia minulla on tämä fiksaatio elintasosta ja haaveita paremmasta ...

AP

[/quote]Sisälukutaito?

He ovat 25 vuotta _sitten_ menneet persaukisina opiskelijoina yhteen. Elämä on kantanut ja asiat löytäneet paikkansa. Niinhän se yleensä menee.

Ei elämää kannata suunnitella liikaa, varsinkaan materialistisesti. Vaikka itse olisit kuinka kunnianhimoinen, voit vaikka sairastua ja se oli sitten siinä. Jos mies on muuten "kunnollinen", niin ihan hyvä lähtökohta parisuhteelle. Kaikki muu on laskelmointia.

Merkitsi vain sen verran, että miinuspuolella ei saanut olla. Velkainen, omilla hölmöilyillä saatu velka ja ulosottokierre ei olisi käynyt missään nimessä, koska se olisi vetänyt minutkin lokaan ennenpitkää. Ja tuollainen kertoo ihmisestä todella paljon, miten elämä on hallinnassa ihan kokonaisuudessaan.

Mieheni on ihan perusduunari ja saa kohtuupalkaa. Köyhiä sinänsä ollaan ja palkallisesti samalla viivalla, mutta rahat riittää koko perheelle, kun molemmilla on jalat maassa ja sama mielipide siitä, miten ne käytetään.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 08:20"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 08:04"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 07:54"]Ei pennin vertaa. Olemme muuttaneet yhteen kun kumpikin oli käytännössä tulottomia opiskelijoita. Rahalla ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta parisuhteeseemme.

Ehkä juuri tästä syystä meillä ei ole oikeastaan milloinkaan riidelty rahasta eikä se ole ollut mikään ongelma (enemmän sittä toki olisi saanut olla aina käytettävissa). Heti alussa ajauduttiin yhteisiin rahoihin että saatii vuokra ja muut laskut ylipäätään maksettua. Hyvin on toiminut 25 vuotta.

Myöskään omien vanhempiemme varallisuudessa ei ole oikeastaan mitään eroa, keskituloisten keskimääräiset omaisuudeet: asunnot, autot ja kesämökit sekä vähän säästöjä jne.

[/quote]

Teidän tilanne ei ole ihan sitä mitä tässä ketjussa hain. Kiitos kommentista kuitenkin, kumpa omatkin arvoni olisivat vähemmän materialistisia.

Olette molemmat opiskelijoita = löytyy kunnianhimoa ja tavoitteita elämässä. Ja jos molempien vanhemmilla on omat asunnot ja kesämökit yms ette todellakaan ole köyhästä perheestä kumpikaan.

Minun sukuni on pieni ja varaton, ei löydy mökkejä ja äitini asuu kunnan vuokratalossa. Ehkä sen takia minulla on tämä fiksaatio elintasosta ja haaveita paremmasta ...

AP

[/quote]Sisälukutaito?

He ovat 25 vuotta _sitten_ menneet persaukisina opiskelijoina yhteen. Elämä on kantanut ja asiat löytäneet paikkansa. Niinhän se yleensä menee.

Ei elämää kannata suunnitella liikaa, varsinkaan materialistisesti. Vaikka itse olisit kuinka kunnianhimoinen, voit vaikka sairastua ja se oli sitten siinä. Jos mies on muuten "kunnollinen", niin ihan hyvä lähtökohta parisuhteelle. Kaikki muu on laskelmointia.

[/quote]

Itselläsi sisälukutaito. On ihan eri asia, jos kumpikin on vielä opiskelijoita, kuin se, että on jo opiskeluista valmistunut mies, jonka asenteesta ja työhistoriasta kyllä huomaa, ettei edes niitä normipalkkaisia töitä tule ikinä saamaan. 

Köyhyys ei haitannut, kunnianhimottomuus taas olisi haitannut. Sehän on luonteenpiirre, toisin kuin pankkitilin saldo.

Olemme koko suhteemme ajan olleet tilanteessa jossa miehelläni on selvästi pienemmät tulot kuin minulla, mutta hän suhtautuu työhönsä intohimoisesti ja pärjää siinä hyvin.

Toki olisi mukavaa jos miehellä olisi enemmän rahaa, mutta mielestäni on ihan riittävän vaikeaa tässä maailmassa löytää ylipäänsä mies jonka kanssa haluaa elämänsä jakaa, ilmankin että alkaa keksiä tuollaisia löytämistä entisestäänkin vaikeuttavia kriteerejä kuin raha.

Vielä yksi asia kannattaa huomioida: On miehiä, joille oma, puolison palkkaa pienempi palkka on selvästi ongelma. Oli sitä kunnianhimoa sitten muuten tai ei. Olen nähnyt sellaisenkin tapauksen, jossa mies koko ajan vähättelee vaimonsa ammattia ja palkkaa ja puhelee siitä, kuinka itse vielä joskus tienaa paremmin. (Eikä muuten tule tienaamaan.) Äärimmäisen raskasta tuollainenkin.

Eroavaisuudet tulevat muualta, jos mies tai nainen pitää kotisohvasta ja TV:n kattelusta, ja puioliso aktiivisesta liikkumisesta, miksi mennä yhteen? Matkustaminen on yksi tekijä. Rahasta pitää puhua ja sopia, kuinka arki pyörii, miten matkat yms.Kuten seksi, puolison rauhattomuus tai haluttomuus ei saisi vaikuttaa toiseen. Parisuhde ja perhe-elämään kuuluu hirveästi velvollisuuksia ja työtä. Ne unohtuu.

Hei ihan oikeasti kaikille naisille vnkkinä että keskustelkaa talousasioista jo ENNEN kuin menette parisuhteeseen, seurusteluaikana!

Sillä ei ole mitään väliä onko ihminen köyhä vai rikas kunhan löytää toisen samanlaisilla arvoilla varustetun!

Eli jos toinen haaveilee isosta talolainasta ja toinen ei periaatteesta koskaan halua lainaa, on kohta iso ongelma edessä. Monia pariskuntia tuntuu yhdistävän kunnianhimoisuus ja materian kartuttaminen, heti kun laina saatu maksettua otetaan uutta yms. Toiset taas elää kädestä suuhun, mikä tulee se menee jne.

Kysy ap mieheltä mitä hän käytännössä haluaa elämältään, onko kiinnostusta matkusteluun, haluaako talolainan yms. Säästyt todella isolta mielipahalta myöhemmin jos nyt keskustelet asiasta!

Meillä mieheni kanssa on kurja tilanne; mieheni haluaisi ison talolainan kun taas itse en halua ottaa senttiäkään velkaa ja vuokralla asuminen on SE juttu mulle. Matkustelu ei onneksi kiinnosta kumpaakaan.

Ei varmaan hirveästi, koska otin miehen jolla on kymmeniätuhansia velkaa ulosotossa, ei mitään omaisuutta ja pieni palkka. Itellä ihan hyvä palkka, omistusasunto ( ja asuntovelkaa). Ei mua haittaa, kunhan itsensä elättää, mutta onhan tuo harmi, kun valmiiksi pienistä tuloista menee iso osa ulosottoon. Uskon kyllä mieheen että tilanne tulee parantumaan, kun nyt pari vuotta sinnitellään ton sen velan kanssa. Palkkakin varmasti nousee ainakin jonkin verran.

Eikä mun elintaso kuitenkaan tässä suhteessa ole laskenut sinkkuuteen verrattuna, joten en tiedä miksi valittaisin. Elämänlaatu taas noussut ihan mielettömästi.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 07:55"]

Me on alettu seurustelemaan opiskeluaikoina, jolloin varallisuutta ei ollut juurikaan kummallakaan, tulotkin pieniä. Minusta suurin ongelma on kunnianhimon puute, se on niin suuri persoonallisuusero, joka varmaan vaikuttaisi.

Mä siis voisin kuvitella olevani naimisissa puolison kansaa, joka vaikka olisi kunnianhimoinen tutkija tms., vaikka palkat on pieniä. Sen sijaan mun olisi vaikea kuvitella olevani yhdessä puolison kanssa, jolla ei olisi opin paloa tai muuta kunnianhimoa.

[/quote]

Piti oikein tarkistaa olenko itse kirjoittanut tämän. Eli samat sanat.

Eihän se köyhyys haittaa, jos on kunnianhimoa ja todennäköisesti jossain vaiheessa alkaa tienaamaan enemmän.

Mä seurustelin miehen kanssa kenellä ei ollut rahaa ja käytti työttömyyskorvauksensa huonosti, pummaili muilta eikä kiinnostusta paremmasta. Hänen jälkeensä päätin etten ota enää mitään köyhää kirkonrottaa ja löysinkin ihan hyvätuloisen miehen, jonka kanssa olen ollut nyt 18 vuotta ja rakastan edelleen miellettömästi.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 07:55"]Me on alettu seurustelemaan opiskeluaikoina, jolloin varallisuutta ei ollut juurikaan kummallakaan, tulotkin pieniä. Minusta suurin ongelma on kunnianhimon puute, se on niin suuri persoonallisuusero, joka varmaan vaikuttaisi.

Mä siis voisin kuvitella olevani naimisissa puolison kansaa, joka vaikka olisi kunnianhimoinen tutkija tms., vaikka palkat on pieniä. Sen sijaan mun olisi vaikea kuvitella olevani yhdessä puolison kanssa, jolla ei olisi opin paloa tai muuta kunnianhimoa.

Meillä on vuosien myötä käynyt niin, että mies on edennyt asiantuntijapolulla ja minä taas enemmän linjassa.

[/quote]

Tuosta minulla on hieman eri kokemuksia. Jos itse haluaa luoda uraa ei haittaa mitöän, jos toinen viihtyy kotona. Oikeastaan parempi niin, ainakin lasten kannalta. Oma mieheni ei ole lainkaan kunnianhimoinen töiden suhteen, mutta on ihan ok hommassa. Juuri kieltäytyi ylennyksestä koska haluaa viettää aikaa lapsen kanssa. Minulle sopii oikein hyvin!

ei se köyhyys varsinaisesti haittaa, mutta jos tili on miinuksella ja pahasti, eikä ole aikomustakaan koittaa päästä veloista, niin se on aikamoinen turn off. exää jouduin elättämään, kun sen rahat meni kaljaan. ja lisää velkaa myös teki. en enää halua olla kenenkään äiti :) jos kykenee elämään tuloillaan, niin silloin ei haittaa, jos tulot ovat pienet. 

Itsensä kopiota ei löydä, joten täytyy miettiä mitkä on must-haveja ja mistä voi tinkiä.

Itselläni taloudellisesti erittäin mainio tilanne, lähes velaton kämppä ja säästöjä. Hyvä työpaikka, jossa hyvä työsuhdeturva ja ok palkka. Olen kunnianhimoinen työssäni ja kouluttaudun säännöllisesti.

Mies tienaa vähemmän, hänellä lähes 100% asuntolaina eikä juurikaan säästöjä. Tekee työtään elääkseen ja on tyytyväinen, vaikka olisi samassa paikassa loppuikänsä.

Mutta yhteistä löytyy noiden seikkojen ulkopuolella roppakaupalla: meillä on yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, olemme molemmat puuhakkaita ja aktiivisia töidemme ulkopuolella, ja tykkäämme matkustella ja tehdä samankaltaisia asioita vapaa-ajalla. Olemme jo sopineet miten yhteinen talous hoidetaan jahka muutamme yhteen, ja ymmärrämme hyvin toistemme valintoja ja elämänarvoja, vaikka ne eivät täysin mätsääkään. Kaikki on siis hyvin, vaikka tuo omaisuus/rahankäyttö onkin ihan eri tasolla :-)

Kyllä se merkkaa sen verran, että en rupeaisi elättämään (elämäntapa)työtöntä tai ikuista opiskelijaa. Suhde on tasavertainen vain, jos kumpikin osapuoli pystyy tarpeen vaatiessa kustantamaan itselleen sen elintason, minkä haluaa.

Parikymppiset tietenkin eri juttu, itse olen sen verran vanhempi, että en todellakaan lähtisi työttömän ja kunnianhimottoman kanssa yksiin.

Itte olen itseni elättänyt 18-vuotiaasta asti ja näin varmaan jatkankin. Rakkaus ei ole niin sokea, että katsoisi jokapäiväistä kaurapuurokitkutusta loputtomiin.

Puolison köyhyys ei ole koskaan haitannut, mutta aviopuolisoa valitessani hänen rikkautensa painoi kyllä jonkin verran vaakakupissa. Voin sanoa että rikkaan kanssa on todella rentoa elää.

Jos olet itse kovin kunnianhimoinen ja haluat keskittyä uraan, kunnianhimoton, mutta muuten ahkera ja vastuuntuntoinen mies voi olla lottovoitto. Kun alatte hankkimaan lapsia, käytännössä jomman kumman on pakko tinkiä urastaan tai sitten, ette ehdi lapsia pahemmin näkemään ollenkaan. Mutta jos mies ei halua edes uraa luoda, hän voi mahdollistaa uraan keskittymisen sinulle ja ottaa enemmän vastuuta perheestä ja arjesta eikä lasten tarvitse kärsiä aina töissä olevista molemmista vanhemmista.

Tuollainen mies voi siis olla naiselle lottovoitto, jos haluaa uran ja perheen! Muutaman tällaisen tiedän tuttavapiiristä ja naisen uran kannalta miehen panos kotona on ollut todella tärkeä. Osittain koskee itseänikin, vaikka oma urani ei olekaan kehittynyt toivomallani tavalla, mutta miehen panos perheeseen on mahdollistanut edes pyrkimykseni. (Et kertonut onko miehestäsi hoitamaan tuota arkea, mutta oletuksella, että olisi.)