Lue keskustelun säännöt.
Ystävät hylkäsivät kun minusta tuli äiti.
17.12.2020 |
Onko tälläinen yleistäkin? Sain esikoiseni puoli vuotta sitten, yritystä takana oli melkein 3 vuotta ja oltiin onnesta sekaisin. Paras ystäväni alkoi jo raskaana ollessani vältellä minua ja otti etäisyyttä. Lapsen syntymän jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään. Samoin toinen ystäväni, ei enää soittele eikä muutakaan. Sain elämääni yhden uuden ihmisen mutta menetin kaksi.
Kommentit (76)
Mee istuman hiekkalaatikolle..sieltä tulee ystäviä
Voitte puhua esim lastenvaatemerkeistä:)
Zemppiä
Onnea vauvan johdosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lakkasin tapaamasta äidiksi tullutta kaveriani, kun ihan oikeasti hän ei enää puhunut mitään järkevää. Hän esim. kertoi kärkkyneensä jotain Gukkuu-hattua verkkokaupassa keskiyöllä sen tullessa myyntiin, ja sit kaikki samanlaiset hourupäät klikkasi sen ostoskoriin samalla sekunnilla, ja koko verkkokauppa kaatui. Oli jännä juttu joo. Normaaliälyisen 35-vuotiaan touhuja. Plus että oletti mun oikeasti tietävän, mikä hitto on Gukkuu-hattu. Ilmeisesti joku luomus, jolle Versacet ja Diorit kalpenee, mutta jonka vain äitien lahko tietää.
Olenko ainoa jonka ystävät eivät ole koulusta, työpaikalta tai hiekkalaatikolta?
Ovatko ihmiset niin henkisesti laiskoja ,että seurustelevat vain ihmisten kanssa joihin sattuvat pakosta törmäämään päivittäin?
Kyllä työkaverit voi olla kivoja, mut en minä niitä halua vapaalla nähdä?
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa jonka ystävät eivät ole koulusta, työpaikalta tai hiekkalaatikolta?
Ovatko ihmiset niin henkisesti laiskoja ,että seurustelevat vain ihmisten kanssa joihin sattuvat pakosta törmäämään päivittäin?
Kyllä työkaverit voi olla kivoja, mut en minä niitä halua vapaalla nähdä?
Olen ystävystynyt koulussa, yliopistossa ja vauvakerhossa muutaman ihmisen kanssa, niin monen, ettei ole tarvetta etsiä ystäviä muualta. Näitä nykyisiäkään ei aina ehdi tavata niin usein kuin haluaa. Nuo vauvakerho-ystävät tosin vaativat sen, että menin ulos mukavuusalueeltani: päätin, että nyt tarvitsen samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa, menin vauvakerhoon, vaikka se jännitti. Kannatti, kaksi ihanaa ystävää löytyi ja lasten vauvavuodet sujui mukavasti, kun aina löytyi leikkipuisto- ja lounastreffiseuraa. Työpaikalla en ole ystävystynyt koskaan, työkaverit on niin eri elämäntilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa jonka ystävät eivät ole koulusta, työpaikalta tai hiekkalaatikolta?
Ovatko ihmiset niin henkisesti laiskoja ,että seurustelevat vain ihmisten kanssa joihin sattuvat pakosta törmäämään päivittäin?
Kyllä työkaverit voi olla kivoja, mut en minä niitä halua vapaalla nähdä?
OLET!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä sua nuorempi, mutta yhtälailla monta vuotta jo omillaan asunut ja mulla on useampi lapsi, silti aika ajoin tulee ystävyksiltä puheluita, miten he suunnittelevat vierailuja ja juhlia ja sitten mun pitäisi olla valmiina osallistumaan niihin ja jonkin asteinen loukkaantuminen seuraa ja selitysten penääminen, jos en olekaan täpöllä mukana. Kyllä nuo ystävyyssuhteet vähän sellaista tasapainottelua on, ettei joku ihan lopullisesti hermostu.
Minä tulin hylätyksi perheellistyneen ystäväni taholta. He muun muassa pitivät juhlia joita ennen vietimme yhdessä. Nyt sain kuulla että "meille tulee vapuksi ne ja ne, sinua ei kutsuttu kun sä et lapsista välitä".
Olin aivan äimänä. Mä itse asiassa pidän lapsista ja lapsiin olin tottunut koska sisaruksillanikin oli pikkulapsia. Vein rotinoita ja huolellisesti valitsemiani vauvanvaatteita. En ollut ikinä, kuuna kullan valkeana, sanonut mitään negatiivista lapsesta. En tietenkään. Minä kyllä ymmärsin, että vauva-arki on ystäväni elämää mullistava asia. Hänen elämäänsä en mahtunut enää, eikä siis kyse ollut loppuunpalaneesta äitirievusta koska niitä juhliakin jaksettiin järjestää. Suorin sanoin tosta vaan: sinua ei ole kutsuttu!
Näimme kyllä noin kerran vuodessa, eikä hän ymmärtänyt ollenkaan, että vaikka minulla ei ole lapsia, on minunkin elämässäni ollut kaikenlaista tapahtumaa ja muutosta. Aivan kuin sinkun elämä olisi samaa elämäni murmelina -päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Velat ja mahot kirjottelee ja syyllistää mammoja
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos lapsi lähtisi vaikka isänsä kanssa yhdeksi illaksi evakkoon ja järjestäisit ystävillesi illanistujaiset; hyvää tarjottavaa, viiniä,seurapelejä, jutustelua, sauna... Ellet ole niitä hysteerisiä äitejä jotka eivät voi olla erossa lapsestaan kuin max.tunnin.
Ystävät varmasti arvostaisivat ja huomaisivat että hei, se onkin ihan sama tyyppi kuin ennenkin.
Todella moni on tietämättään vauvakuplassa ja 99% jutuista liittyy jotakin kautta vauvaan.
Onko se ihme, jos kuitenkin sen vauvan pääasiallisesti aikansa viettää?
Ystävienkin kuulisi tukevan ja olevan mukana erilaisissa elämäntilanteissa. Eikä niin, että ystävyys menee tauolle jos toisen jutut eivät ole tarpeeksi viihdyttäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla kaverit aikoinaan tekivät saman. Mutta selän takana puhuivat että "on se Marttakin kun ei kuvia muksustaan laita" ja sit kun laitoin niin sekin ärsytti heitä. Elämä muuttuu, tilanteet muuttuu ja se pitää vaan hyväksyä. Ei itselläni 3 lapsen äitinä ole baarissa joka viikonloppu notkuvien kavereideni kanssa enää mitään yhteistä. Heitä ei kiinnosta kuulla lapsistani eikä minua kiinnosta kuulla krapuloistaan ja siitä mikä uusi drinkki kannattaa testata. Sen sijaan sain uusia ihania ihmisiä mammakerhosta elämääni. Toivottavasti hekin baarista.
Puhut itsekin tosi arvostavasti kavereistasi, "baarissa notkuvat". Kuten sinäkin ennen teit. Silloin nimitit sitä varmaan jotenkin eri tavalla.
Minulla yksi ystävä, jonka kanssa vietettiin aikaa lähinnä yhteisillä matkoilla, alkoi soittelemaan vauvan saatuaan. Tässä oli selvä muutos entiseen, jolloin ei soiteltu koskaan. Minusta se oli outoa, koska tämä kaveri en selvästikään kyene matkustelemaan vähään aikaan. Hän oli 42-vuotias esikoisen saadessaa, ilmeisesti vauva-arkea eläviä oman ikäisiä ystäviä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noh, oletkot itse tarttunut puhelimeen ja soittanut ystävillesi?
Vierailija kirjoitti:
Noh, oletkot itse tarttunut puhelimeen ja soittanut ystävillesi?
Oletkot tinä käynyt apukolun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, oletkot itse tarttunut puhelimeen ja soittanut ystävillesi?
Oletkot tinä käynyt apukolun?
Eli et. Se on helppoa syylistää muita hylkäämisestö jne ja jättää katsomatta peiliin.
Onko yleistäkin apn kuvailema, en tiedä, mutta minun äidiksi tulleet ystäväni hylkäsivät minut, lapsettoman, kun alkoivat perustamaan perhettä.
Tuntuu hassulta, että meidän tuoreiden äitien täytyisi väkisin jutella jostain muusta kun vauvasta. Minulla on 9kk lapsi, ja varsinkin näin korona-aikana olen 24/7 lapsen kanssa kotona kaksin ja kolmistaan miehen kanssa, kun mies tulee töistä. Ei minulla ole elämässä muuta. En myöskään väkisin jaksa tehdä elämääni lisää sisältöä, kun koen itse olevani tyytyväinen ja onnellinen näin. Mikä siinä on niin vaikeaa hyväksyä?
Ja rehellisesti, osan sinkkukavereista jutut säädöistään ovat puuduttavaa kuunneltavaa. Miksi minun pitäisi esittää kiinnostunutta tyhjänpäiväisestä baarisäädöstä, mutta kaverini ei tarvitse esittää kiinnostunutta minun ”hieman” elämää mullistavammasta asiasta?
Jos osa ystävistä tässä tilanteessa jää, se ei minun maailmaani kaada. Mielestäni pitää ihmissuhteen olla tasavertainen. Parhaimmat kaverini ovat jääneet elämääni tiiviisti, sen sijaan ne vähemmän tärkeät olen priorisoinut häntäpäähän, koska vain heidän asioillaan on merkitystä (eli sillä, panisiko tänään Kallea vai Jukkaa ja palaisko yhteen Penan kanssa, vaikka se petti).