Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1035)
Utelias, juoruileva, itsekäs, toisia hyväksi käyttävä, kateellinen, leveilevä, negatiivinen, pinnallinen, ylimielinen, itseään parempana pitävä, ilkeä, syyllistävä, kaiken energian imevä, toisia likasankoina käyttävä.
Jokainen saa olla vähän jotain, mutta jos joku ikävä piirre on tosi voimakas niin ei vaan pysty. Eikä oikeastaan edes jaksa vaivautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaveri jolle itse olen tosi avoin, mutta hän ei kerro mitään omasta elämästään, edes niistä isoista asioista, kuin vasta viime hetkellä tai ei ollenkaan. Ja se on tosi hauskaa: ”Niinkun mä en siitä mun uudesta poikaystävästä kertonut sulle mitään vaikka kysyit 😂😂😂”. Minulta kuitenkin kyselee kaikkea, esim. aloin seuraamaan yhteistä tuttu instassa ja hän kysyi että olenko tästä tyypistä kiinnostunut.
Kaiken huippu on ollut kun viimeiset puoli vuotta tämä henkilö kyselee minulta n. kerran viikossa kuulumisia ja vastaa ensimmäisiä tarinoihin, mutta minun kysymyksiin ei vastaa juuri mitään kuin ehkä naurunaaman. Syksyllä selvisi että on viimeisillään raskaana (nähtiin silloin ensimmäisen kerran kuukausiin ja tällöin vasta sain tietää jotain uudesta poikaystävästä, jonka kanssa seurustellut vuoden), mutta la:n lähestyessä ei vastannut kysymyksiini mitään siis jotka liittyivät hänen vointiinsa. Nyt kun kysyin onko synnyttänyt niin vastasi että on. Pari päivää ennen laittoi viestiä sarjaehdotuksesta. Sukupuolesta on kysynyt enää mitään, mutta onnittelin tulokkaasta.
Eiköhän se sukupuoli sitten lehdestä selviä. Tämä kummallinen ystävyys missä minulle ei kerrota mitään tärkeitä asioita taisi olla tässä. En tiedä mitä minusta haluaa, kun kuitenkin on jatkuvasti yhteyksissä, mutta en nähtävästi ole luottamuksen arvoinen. Haluan olla ystävyyssuhteissa kuitenkin kokonaan mukana enkä vain osittain.
No on oikeasti tosi outo tyyppi. Mitä ihme peliä oikein pelaa!
Jos ihminen on aivan liian ujo ja herkkä, en ole kiinnostunut tutustumaan kovin läheisesti. Olen itsekin tosi hiljainen ja sulkeutunut luonne ja ymmärrän näitä piirteitä aika pitkälle, mutta jotkut ovat niin ujoja ettei heidän kanssaan oikeasti pysty keskustelemaan. He eivät ota kantaa mihinkään, näyttävät säikähtävän aina kun joku muu sanoo jonkun mielipiteen ja naureskelevat liioitellusti kaikkein typerimmillekin vitseille, joille muut vain hymähtävät ohimennen. Tällaisen kanssa keskustellessa alkaa itsekin pelätä että ei kai tuo nyt mene rikki jotenkin.
kontrollointi tulee esiin kun elamantilanteesi muuttuu ystavasi mielesta paremmksi kuin hanen omansa. kun ei voikkaan katsoa sinua enaa alaspain. silloin alkaa kontrollointi ja vahattely.
Vierailija kirjoitti:
MItä vanhemmaksi tulen, sitä heterogeenisempia ystäviä minulla on. Nuorena viihdyin hirveän hyvin itseni kaltaisten seurassa, nyt arvostan myös erilaisuutta. Tosin parhaimmat ja läheisimmät ystäväni ovat näitä nuoruuden ystäviä, joiden kanssa ystävyys on jatkunut tosi pitkään.
Erilaisuuden arvostaminen ei kuitenkaan koske kaikkia. Minulle ystävyydessä on aina ollut tärkeää ajatusten, oivallusten ja kokemusten jakaminen.
En ystävysty ihmisen kanssa, joka on tietyllä tavalla liian naivi, yksinkertainen ja/tai mustavalkoinen. Tällainen henkilö on tylsää seuraa. Heidän kanssaan ei synny edes hyvää huumoria, syvällisistä keskusteluista puhumattakaan. En saa tällaisilta ihmisiltä itse oikein mitään vaan olen koko ajan antavana osapuolena, esimerkiksi kuuntelijana. Siksi tällaiset suhteet eivät koskaan kehity aidoiksi ystävyyssuhteiksi. Ystävyys on mielestäni vastavuoroista.
Itselläni päinvastoin, nuorena oli todella värikäs ystäväpiiri ja hengasin avoimin mielin todella erilaisten ihmisten kanssa. Siinä sitten sattui ja tapahtui ja sai olla pelastelemassa erilaista elämää viettäviä ihmisiä milloin mistäkin. Nyt aikuisena olen ymmärtänyt että voin valita seurani ja sillä on merkitystä millaisilla ihmisillä itsensä ympäröi. Enää ei tarvitse tukea oikeudenkäyntiä odottavia ihmisiä ei viedä ruokaa kotiin jossa on sähköt poikki kun lasku unohtanut maksaa (muistutuksineen..). Ongelmia toki on ja niissä tuetaan ja autetaan, mutta elämä on tasaisempaa näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkuva valehtelu ja väheksyntää ovat olleet syitä, miksi en halua tutustua. Lisäksi minulta on yritetty nyhtää niin rahaa, kuin seksiä/ muita mukavia kokemuksia.
Itse olen tiettyyn pisteeseen saakka huomioon ottava ja lämmin ihminen. Yritän jaksaa ja ymmärtää kaikenlaista. Kuka ymmärtäisi minua?
Ihminen oli yksinkertaisesti ilkeä toisille. Ei minulle kylläkään, mutta kun kuulin miten hän puhui toisista ihmisistä en kerta kaikkiaan enää voinut olla lähelläkään. En ymmärrä edes miksi hän viritteli ystävyyttä kanssani. Minun etäännytettyä itseni vaivihkaa hän löysi toisen samanmielisen kaverin ja yhdessä he saivat rauhassa tehdä pilaa muista. Lika barn lekar bäst.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä oikeastaan ainut nounou on nämä ressukat jotka katsovat minua ylöspäin, siis ne joilla ei ole oikein ikinä ollut ystäviä, joita on syrjitty ja kiusattu koko elämänsä, ovat vaan todella raskaita kun itse olen itsevarma tyyppi, ovat kait vain innoissaan siitä kun joku juttelee ja on heille mukava.
Toinen on toki koppavat joista huokuu oikein sellainen yläaste tyylinen ylimielisyys, mutta siinä ei kyllä kumpikaan halua ystävistyä
Jos ihminen ei ole ystävä llinen ja on pahantahtoisesti asialla ei ole mitään asiaa porukoihini. Se on katki siitä. Menköön muita kiusaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen liian kiltti, enkä osaa sanoa ei. On helpompi olla yksin ja yksinäinen. Surullista, mutta totta. Liian moni on satuttanut ja käyttänyt hyväksi. Puukottanut selkään. Enää 4kymppisenä ei jaksa.
Ja kyllä haluaisin ystäviä. Haluaisin hyviä, reiluja ja läheisiä ystäviä. En vain ehkä enää edes uskalla yrittää.
Jos henkilö esittää kysymyksen ja alan siihen vastaamaan ja hän menettää mielenkiintonsa sillä siunaamalla ja alkaa räplätä puhelinta, niin ei kiinnosta tutustua. Miksi sitten edes kysyy jos ei jaksa kuunnella edes lyhyttä vastausta? Mua ei myöskään kiinnosta juorut kummin kaimasta ja naapureista, eikä jonkun yhteisen tutun mustamaalaaminen.
Noin ylipäätään mun sosiaaliset voimavarat on vähäiset enkä halua tuhlata niitä tän tyyppisiin ihmisiin, joita riittää pilvin pimein. Nykyään oonkin aika erakko. Oma lapsi ja miesystävä, siinä tärkeimmät, joihin panostan. Aina ei riitä niillekään täyttä panosta. Lisäksi lemmikit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluaikana korkeakoulussa jotkut tyypit vaikuttivat alkuun mukavilta ja ajattelin heissä olevan ystäväpotentiaalia. Mutta todellinen karva paljastuikin vasta myöhemmin!
Nämä muutamat naispuoliset opiskelijat kiusasivat yhdessä valitsemiansa henkilöitä. Kiusanteko oli tottakai fiinimpää kuin lapsilla ja nuorilla. Kuten aikuisilla aina, jotta ulkopuolisten olisi mahdollisimman vaikea puuttua ja kiusaajat eivät joutuisi vastuuseen. Usein nämä naiset saattoivat vain vaihtaa keskenään merkitseviä katseita tai pyöritellä yhdessä silmiä, eikä näitä eleita ollut tarkoituskaan piilotella muilta. Monesti he myös puuttuivat ikävillä kommenteilla joidenkin tiettyjen henkilöiden sanomisiin ja tekemisiin. Jos joku heidän hyväksymänsä henkilö sen sijaan sanoi tai teki saman, niin eivät he tietenkään puuttuneet ja kritisoineet.
Tämän naisklikin toiminnan seurauksena yksi opiskelija jättäytyi pois ryhmästä viimeisenä vuonna, koska alkoi pelätä liikaa lyttääviä kommentteja. Kiusaajat löysivät heti tilalle uuden kiusattavan, koska ilmeisesti olivat riippuvaisia kiusaamisesta eivätkä voineet elää ilman sitä. Ensi töikseen he heittivät uuden kiusatun ulkopuolelle vuosikurssin yhteisestä someryhmästä. He levittivät valheita uudesta uhrista ja yrittivät myrkyttää koko muun ryhmän olemaan häntä vastaan. Valitettavasti ryhmän heikoimmat lähtivät tähän mukaan, koska hakivat epätoivoisesti muiden hyväksyntää eivätkä halunneet itse joutua kiusatuksi.
Nämä kiusaajanaiset olivat myös ryhmässä heitä, jotka käyttivät ensimmäisenä kyynärpäätaktiikkaa, kun koko vuosikurssille tarjottiin työtilaisuuksia tai muita mahdollisuuksia edistää uraa. He eivät todellakaan ehdottaneet tasapuolisia toimintatapoja tai huomioineet muita millään tavalla. Heillä oli aina ensimmäisenä mielessä vain minä-minä-minä!
Opintojen alussa kaikki vuosikurssilaiset olivat mielestäni lähtökohtaisesti hyviä tyyppejä, joten pidin myös kaikkia näitä naisia kivoina ihmisinä, joihin halusin tutustua paremmin. Vähitellen mielikuva alkoi muuttua ja viimeisenä vuonna olin jo täysin varma, että en todellakaan halua olla opintojen jälkeen heidän kanssa yhtään missään tekemisissä. Kuka nyt kiusaajia elämäänsä haluaisi!Saako kysyä missä on noin teinimäisiä opiskelijoita? Mitä alaa tai koulutusta opiskelitte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MItä vanhemmaksi tulen, sitä heterogeenisempia ystäviä minulla on. Nuorena viihdyin hirveän hyvin itseni kaltaisten seurassa, nyt arvostan myös erilaisuutta. Tosin parhaimmat ja läheisimmät ystäväni ovat näitä nuoruuden ystäviä, joiden kanssa ystävyys on jatkunut tosi pitkään.
Erilaisuuden arvostaminen ei kuitenkaan koske kaikkia. Minulle ystävyydessä on aina ollut tärkeää ajatusten, oivallusten ja kokemusten jakaminen.
En ystävysty ihmisen kanssa, joka on tietyllä tavalla liian naivi, yksinkertainen ja/tai mustavalkoinen. Tällainen henkilö on tylsää seuraa. Heidän kanssaan ei synny edes hyvää huumoria, syvällisistä keskusteluista puhumattakaan. En saa tällaisilta ihmisiltä itse oikein mitään vaan olen koko ajan antavana osapuolena, esimerkiksi kuuntelijana. Siksi tällaiset suhteet eivät koskaan kehity aidoiksi ystävyyssuhteiksi. Ystävyys on mielestäni vastavuoroista.
Itselläni päinvastoin, nuorena oli todella värikäs ystäväpiiri ja hengasin avoimin mielin todella erilaisten ihmisten kanssa. Siinä sitten sattui ja tapahtui ja sai olla pelastelemassa erilaista elämää viettäviä ihmisiä milloin mistäkin. Nyt aikuisena olen ymmärtänyt että voin valita seurani ja sillä on merkitystä millaisilla ihmisillä itsensä ympäröi. Enää ei tarvitse tukea oikeudenkäyntiä odottavia ihmisiä ei viedä ruokaa kotiin jossa on sähköt poikki kun lasku unohtanut maksaa (muistutuksineen..). Ongelmia toki on ja niissä tuetaan ja autetaan, mutta elämä on tasaisempaa näin.
Hyvä huomio! Mullakin on ollut tosi värikäs kaveripiiri, mutta ystävyyskriteerini on ollut tosi korkea. Tunnen yhä paljon ihmisiä ja kaverustun helposti, mutta ystävyys vaatii itseltäni molemmin puolin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluaikana korkeakoulussa jotkut tyypit vaikuttivat alkuun mukavilta ja ajattelin heissä olevan ystäväpotentiaalia. Mutta todellinen karva paljastuikin vasta myöhemmin!
Nämä muutamat naispuoliset opiskelijat kiusasivat yhdessä valitsemiansa henkilöitä. Kiusanteko oli tottakai fiinimpää kuin lapsilla ja nuorilla. Kuten aikuisilla aina, jotta ulkopuolisten olisi mahdollisimman vaikea puuttua ja kiusaajat eivät joutuisi vastuuseen. Usein nämä naiset saattoivat vain vaihtaa keskenään merkitseviä katseita tai pyöritellä yhdessä silmiä, eikä näitä eleita ollut tarkoituskaan piilotella muilta. Monesti he myös puuttuivat ikävillä kommenteilla joidenkin tiettyjen henkilöiden sanomisiin ja tekemisiin. Jos joku heidän hyväksymänsä henkilö sen sijaan sanoi tai teki saman, niin eivät he tietenkään puuttuneet ja kritisoineet.
Tämän naisklikin toiminnan seurauksena yksi opiskelija jättäytyi pois ryhmästä viimeisenä vuonna, koska alkoi pelätä liikaa lyttääviä kommentteja. Kiusaajat löysivät heti tilalle uuden kiusattavan, koska ilmeisesti olivat riippuvaisia kiusaamisesta eivätkä voineet elää ilman sitä. Ensi töikseen he heittivät uuden kiusatun ulkopuolelle vuosikurssin yhteisestä someryhmästä. He levittivät valheita uudesta uhrista ja yrittivät myrkyttää koko muun ryhmän olemaan häntä vastaan. Valitettavasti ryhmän heikoimmat lähtivät tähän mukaan, koska hakivat epätoivoisesti muiden hyväksyntää eivätkä halunneet itse joutua kiusatuksi.
Nämä kiusaajanaiset olivat myös ryhmässä heitä, jotka käyttivät ensimmäisenä kyynärpäätaktiikkaa, kun koko vuosikurssille tarjottiin työtilaisuuksia tai muita mahdollisuuksia edistää uraa. He eivät todellakaan ehdottaneet tasapuolisia toimintatapoja tai huomioineet muita millään tavalla. Heillä oli aina ensimmäisenä mielessä vain minä-minä-minä!
Opintojen alussa kaikki vuosikurssilaiset olivat mielestäni lähtökohtaisesti hyviä tyyppejä, joten pidin myös kaikkia näitä naisia kivoina ihmisinä, joihin halusin tutustua paremmin. Vähitellen mielikuva alkoi muuttua ja viimeisenä vuonna olin jo täysin varma, että en todellakaan halua olla opintojen jälkeen heidän kanssa yhtään missään tekemisissä. Kuka nyt kiusaajia elämäänsä haluaisi!Saako kysyä missä on noin teinimäisiä opiskelijoita? Mitä alaa tai koulutusta opiskelitte?
Olen eri mutta ammattikorkeakoulussa näin tuota käytöstä monien eri alojen opiskelijoiden keskuudessa. Tradenomi-, sosionomi- ja kulttuurituottajapuolella vaikuttivat olevan pahimmat ongelmat.
Olen ottanut etäisyyttä, jos ihminen on tuntunut liian vaativalta. Tarkoitan vaatiivuudella sitä, että aina pitäisi olla menossa jonnekin...
Muuten ystäväpiiriini kuuluu hyvin erilaisia ihmisiä...Jonkun kanssa on kiva kirjoitella, jonkun kanssa puhua puhelimessa ja toisen kanssa istua kahvilassa.
Minusta on mukava keskustella syvällisiä ihan vieraidenkin ihmisten kanssa. Joskus tällaiset kohtaamiset ovat jääneet mieleen pitkiksikin ajoiksi.
Aika on rajallista. En ole sosiaalinen. Kulutan aikani lasten kanssa kun he ovat toisella vanhemmallaan, olen omissa oloissani. Ihan kivasti on mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt aika tylyä tekstiä mutta yksi henkilö oli selvästi todella todella yksinäinen ja todella epätoivoinen ja jotenkin tuli fiilis että minun seurastani olisi riippunut hänen onnellisuutensa. Päädyin kiertämään kaukaa.
Tämä ihan yleisenä kysymyksenä ihmisille: Miten ihmeessä tämänkaltainen, yksinäinen sitten ihminen voi ikinä oppia sosiaalisia taitoja, jos muiden lähestymiskulma häneen on näin torjuva?
Olen tällainen yksinäinen ihminen, mutta tietoinen siitä, että käyttäytymiselläni karkottaisin muut. Siksi yritän pitää itseni "kurissa" ja vaikuttaa mahdollisimman normaalilta. Olenkin juuri onnistunut saamaan ensimmäisen ystäväni
Loppujen lopuksi en ole kovinkaan usein ihan samalla aaltopituudella ihmisten kanssa. Itse en jaksa mitään smalltalkkia tai keskustella jonnin joustavista asioista. En jaksa "äiti ihmisiä", jotka puhuvat vain lapsista tai ylimielisiä itserakkaita ihmisiä jotka eivät huomioi muita enkä "Minä minä minä" ihmisiä, jotka puhuvat vain itsestään. Ystävyys vaatii vastavuoroisuutta joka valitettavan monelta puuttuu. En jaksa olla pelkästään kenenkään kuuntelija tai terapeutti vaikka hyvä kuuntelija olenkin.
Yksin parempi ja hyvä yksin olla. Ei ongelmaa yksin olossa. Aiemmin lapsuuden ystävä piti yhteyttä hän alkoholisti ja pyyteli aikansa rahaa lähettämään tilille välillä olisi pitänyt laittaa hammastahnaan 10€ ja mitä milloinkin. Kyllä tiesin mihinkä raha olisi mennyt. Ja sitten kun käteni murtui pahasti niin olisi pitänyt antaa vahva särkylääke hänelle panacodia. Pyysi 50 kpl. Hän ollut alkkis 30 vuotta. Kyllä näkee että alkoholi tehnyt tehtävänsä. Näkee jo hänen hymystä että väkisin hymyilee. Vähän kuin ”hullun hymy”. Pistin välit poikki kun alkoi puhelimessa pyytämään että pysy kaukana minusta. Helppo ratkaisu minulle eikä heikkoa ole ollut. Pysyn kyllä kaukana hänestä. Puolestani juokoon itsensä hautaan.
Kaveri jolle itse olen tosi avoin, mutta hän ei kerro mitään omasta elämästään, edes niistä isoista asioista, kuin vasta viime hetkellä tai ei ollenkaan. Ja se on tosi hauskaa: ”Niinkun mä en siitä mun uudesta poikaystävästä kertonut sulle mitään vaikka kysyit 😂😂😂”. Minulta kuitenkin kyselee kaikkea, esim. aloin seuraamaan yhteistä tuttu instassa ja hän kysyi että olenko tästä tyypistä kiinnostunut.
Kaiken huippu on ollut kun viimeiset puoli vuotta tämä henkilö kyselee minulta n. kerran viikossa kuulumisia ja vastaa ensimmäisiä tarinoihin, mutta minun kysymyksiin ei vastaa juuri mitään kuin ehkä naurunaaman. Syksyllä selvisi että on viimeisillään raskaana (nähtiin silloin ensimmäisen kerran kuukausiin ja tällöin vasta sain tietää jotain uudesta poikaystävästä, jonka kanssa seurustellut vuoden), mutta la:n lähestyessä ei vastannut kysymyksiini mitään siis jotka liittyivät hänen vointiinsa. Nyt kun kysyin onko synnyttänyt niin vastasi että on. Pari päivää ennen laittoi viestiä sarjaehdotuksesta. Sukupuolesta on kysynyt enää mitään, mutta onnittelin tulokkaasta.
Eiköhän se sukupuoli sitten lehdestä selviä. Tämä kummallinen ystävyys missä minulle ei kerrota mitään tärkeitä asioita taisi olla tässä. En tiedä mitä minusta haluaa, kun kuitenkin on jatkuvasti yhteyksissä, mutta en nähtävästi ole luottamuksen arvoinen. Haluan olla ystävyyssuhteissa kuitenkin kokonaan mukana enkä vain osittain.