Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1035)
Vierailija kirjoitti:
Tuo rajattomuus on joidenkin ihmisten kohdalla ongelma. On väärin kuvitella, että ystävä jaksaisi vuositolkulla kestää tyyppejä, jotka eivät ymmärrä mikä on sopivaa tai tarpeeksi. En halua yllätysvieraita, mutta kaveri ei ilmoittele kylään tulostaan, koska ei ennenvanhaankaan tarvinnut. Sen kuin vain poikkesi pirttiin. Sama tyyppi ei myöskään ymmärrä, että ei kylässä ole sopivaa istua 5- 8 tuntia. Varsinkin kun hän veivaa samat jutut läpi viisi kertaa. Tai kertoo juoruja sukulaisistaan tai tuttavistaan, joita en tunne. Ja kaikki tarinat kietoutuu aina katkeruuteen, kateellisuuteen tai muuhun negatiiviseen tunteeseen. Vali vali vali. Yrittää aina vierittää ongelmansa muiden ratkaistahvaksi. Tämä sama ihminen tunki kylään eräänä jouluyönä noin klo 24.30 koska ei kuulemma muuloin ehtinyt. Olen yrittänyt tehdä kaikenlaista päästäkseni tästä rasittavasta ihmisestä, vaan en ole onnistunut. Olen suutunut, sanellut ehtoja, kertonut milloin meiltä pitää poistua, että talonväki pääsee nukkumaan, valehdellut yms. Ei vaan mene perille, että hän ei ole toivottua seuraa. En ole kenenkään terapeutti, lääkäri, sosiaalitoimiso tai pankki. Pitää kai ruveta tosi v-mäiseksi ihmiseksi, jotta sanoma menee perille.
TÄSTÄ APUA!
ovisilmä..eipä poikkea "pirttiin" enää luvatta
Esto puhelimeen
'Esto faceen
Kyllä se mielenkiinto pian loppuu
Jos ihmettelee ,sano :on ollunna kiirusta, pitää mennä moi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika yllättynyt näistä viesteistä, kun tuntuu, että usein täällä nimenomaan arvostellaan jos ei ole valmis kaikkien kanssa ystävystymään. Mutta voin kerrankin suurimpaan osaan viesteistä samaistua.
1. Juoruilevat ja negatiiviset ihmiset. Suurin syy tässä on luottamuksen puute. Jos on valmis mulle, lähes tuntemattomalle ihmiselle juoruamaan ikävään sävyyn muista, niin luultavasti tätä harrastetaan silloin enemmänkin.
2. Varhaisessa tutumisvaiheessa liian henkilökohtaisista asioista avautuvat. Juontaa varmaan juurensa ystävyyteen erään epävakaan kanssa, jonka nyt jälkeenpäin tajuan olleen rajaton heti alkumetreiltä saakka. Tällöin tulee myös se tunne, että vastapuoli kaipaa mahdollisesti vain yleisöä ja tukea ongelmilleen ja etsii sitä joka puolelta, joka vain jaksaa kuunnella.
3. Herkkänahkaiset loukkaantujat ja ripustautujat. Henkilöt, joka ensimmäisen tapaamisen jälkeen alkavat pommittamaan viesteillä tai tapaamispyynnöillä ja selkeästi loukkaantuvat, jos et olekaan valmis 24/7 yhteydenpitoon.
Nämä ehkä ne tärkeimmät, joista haluan pitää kiinni, koska mieluummin asettaa rajat jo heti alkuun kuin päästä mahdollisesti hieman epävakaita henkilöitä elämään, joista on huomattavasti vaikeampi päästä myöhemmin enää eroon. Kuulostaa ilkeältä, mutta tiedän olevani itse myös aika miellyttämishaluinen ja siksi monet kokee minut jo alusta alkaen läheisemmäksi kuin minä heidät ja tämä houkuttaa myös epävakaita persoonia seuraani.
Kuulostat itse kauhealta muita arvostelevasta nirppanokalta😂
Jos en tykkää, en tykkää. Ei siinä mitään diagnooseja tarvitse alkaa jaella.
Harva uusi ihminen kiinnostaa niin paljon että haluaisin tietää hänestä enempää.
Vanha ketju, mutta niin hyvä. Jatketaanpas...
Itse yh-äiti. Väsynyt ja välillä masentunut. Silti olen peruspositiivinen ja yritteliäs luonne. Olen joutunut olemaan aika kovilla ja tämä varmasti vaikuttaa ulosantiini.
Olen huomannut ystävyyssuhteissani erikoisia piirteitä. Toiset yh-äidit eivät koskaan moiti tai arvostele minua, mutta sitäkin enemmän tuomioita jakavat parilliset, hyvin toimeentulevat ihmiset, joilla menee suht kivasti. Toki meillä kaikilla riittää varmasti huolia elämässä.
Nykyään ystäväni ovatkin siis yksinhuoltajia tai lapsettomia sinkkuja. Jostain syystä tunnemme suurempaa yhteenkuuluvaisuutta. Ehkäpä parilliset haluavat parilliset ystävätkin? Mitä mieltä olette?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju, mutta niin hyvä. Jatketaanpas...
Itse yh-äiti. Väsynyt ja välillä masentunut. Silti olen peruspositiivinen ja yritteliäs luonne. Olen joutunut olemaan aika kovilla ja tämä varmasti vaikuttaa ulosantiini.
Olen huomannut ystävyyssuhteissani erikoisia piirteitä. Toiset yh-äidit eivät koskaan moiti tai arvostele minua, mutta sitäkin enemmän tuomioita jakavat parilliset, hyvin toimeentulevat ihmiset, joilla menee suht kivasti. Toki meillä kaikilla riittää varmasti huolia elämässä.
Nykyään ystäväni ovatkin siis yksinhuoltajia tai lapsettomia sinkkuja. Jostain syystä tunnemme suurempaa yhteenkuuluvaisuutta. Ehkäpä parilliset haluavat parilliset ystävätkin? Mitä mieltä olette?
Tää on kyllä aika raskas ketju lukea, mutta luin alusta ja lopusta silti muutaman 😅
Tähän pakko kommentoida sen verran, että tämä on totta, itse huomannut eron jälkeen saman ilmiöm. Vaikka eksä ei edes koskaan osallistunut mihinkään ns parillisten menoihin, mä kelpasin niihin, vaan enpä juuri enää eron jälkeen kelpaakaan. No, arvatkaa olenko menossa enää, jos joskus parisuhteessa olisin ja sattuisivat kutsumaan. Aika ajoin ns entiset ystävät laittavat viestiä, mitä kuuluu, miten ihmissuhteet yms. Ja keskustelu hiipuu taas siihen kun en kerrokaan että olenkin löytänyt jonkun. Enkä kyllä kerro vaikka löytäisinkin.
Onneksi maailmassa on ihmisiä, jotka eivät arvota toisiaan näiden ns ulkoisten "saavutusten", kuten parisuhde, työ, koulutus, varallisuus yms meriittien mukaan. Jotkut osaavat nähdä, kuka ihminen on kaiken tuon kuorrutuksen allakin.
Ja vastaus kysymykseen, en ole ystävystynyt jonkun kanssa syvemmin, jos oikeaa yhteyttä ei ole, tai arvot ei kohtaa. Kaveri voi kyllä olla, mutta pidän sitten vähän etäämmällä.
Liian häsläävät, rasittavat ihmiset, jotka puhuu liikaa ja joilla elämäntilanne ihan eri kuin itsellä.
Eräs sosiaalinen häslä on nyt yrittänyt ystävystyä mun kaa koska olemme molemmat naisia, mutta itse en jaksa adhd-sähläämistä, omista diagnooseista jatkuvaa hölötystä, nuuskan käyttöä ja kummallisia white trash-juttuja (kertoilee esim poikansa hatkoista lastensuojelulaitoksesta, omista ryyppyreissuistaan ja räyhäämisistään, poikansa känniriehumisista ja putkareissuista). Itse olen takakireä ja keskiluokkainen osakesalkkuineni, absolutismeineni, yliopisto-opintoineni ja kurinalaisine urheiluharrastuksineni, joten yhteistä puhumista vaan ei ole. Ja lapsetkin eri ikäisiä vaikka olemme saman ikäisiä, mutta ihan pieniä ja toisella aikuistuvia jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mulla ihan pieniä, ei mutta.
Alkoholi on keskeisessä roolissa elämässä, tylsä ihminen, epäluotettavuus ja yksinkertaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liian häsläävät, rasittavat ihmiset, jotka puhuu liikaa ja joilla elämäntilanne ihan eri kuin itsellä.
Eräs sosiaalinen häslä on nyt yrittänyt ystävystyä mun kaa koska olemme molemmat naisia, mutta itse en jaksa adhd-sähläämistä, omista diagnooseista jatkuvaa hölötystä, nuuskan käyttöä ja kummallisia white trash-juttuja (kertoilee esim poikansa hatkoista lastensuojelulaitoksesta, omista ryyppyreissuistaan ja räyhäämisistään, poikansa känniriehumisista ja putkareissuista). Itse olen takakireä ja keskiluokkainen osakesalkkuineni, absolutismeineni, yliopisto-opintoineni ja kurinalaisine urheiluharrastuksineni, joten yhteistä puhumista vaan ei ole. Ja lapsetkin eri ikäisiä vaikka olemme saman ikäisiä, mutta ihan pieniä ja toisella aikuistuvia jo.
Tässähän sinulle tilaisuus laajentaa ymmärrystäsi erilaisista elämänkohtaloista, mikähän teidät on alunperin johdattanut kohtaamaan toisenne, vain toinen teistä huokuu ylimielisyyttä.
Siksi, kun on lähestynyt tyyliin haluan tietää sinusta heti kaiken. Apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen hyvin sosiaalinen päivittäisissä tilanteissa, mutta en halua 'ystävyyttä' - minusta töissä on kiva olla, mutta työkaveruutta en halua viedä varsinaiseen ystävyyteen. Taidan olla yksinäinen susi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian häsläävät, rasittavat ihmiset, jotka puhuu liikaa ja joilla elämäntilanne ihan eri kuin itsellä.
Eräs sosiaalinen häslä on nyt yrittänyt ystävystyä mun kaa koska olemme molemmat naisia, mutta itse en jaksa adhd-sähläämistä, omista diagnooseista jatkuvaa hölötystä, nuuskan käyttöä ja kummallisia white trash-juttuja (kertoilee esim poikansa hatkoista lastensuojelulaitoksesta, omista ryyppyreissuistaan ja räyhäämisistään, poikansa känniriehumisista ja putkareissuista). Itse olen takakireä ja keskiluokkainen osakesalkkuineni, absolutismeineni, yliopisto-opintoineni ja kurinalaisine urheiluharrastuksineni, joten yhteistä puhumista vaan ei ole. Ja lapsetkin eri ikäisiä vaikka olemme saman ikäisiä, mutta ihan pieniä ja toisella aikuistuvia jo.
Tässähän sinulle tilaisuus laajentaa ymmärrystäsi erilaisista elämänkohtaloista, mikähän teidät on alunperin johdattanut kohtaamaan toisenne, vain toinen teistä huokuu ylimielisyyttä.
Yhteiskunnallisten opintojen pohjalta ymmärrän kyllä varsin laaja-alaisesti erilaisia elämänkohtaloita. Valitettavasti tällainen tuttavuus on vaan hyvin yksipuolista, koska minä en saa ollenkaan suunvuoroa, kuuntelen vaan tuota jatkuvaa huutoa ja vuodatusta ja tunnen oloni jälkikäteen täysin energiattomaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eri asemassa ja työtehtävissä. Ei päivittäin luontevia yhteisiä taukoja. Eri ikäinen ja eri ajanvietteet.
Työpaikoilla huomattavan usein saman nimikkeiset, samassa huoneessa työskentelevät tai saman yksikön ihmiset viettävät aikaa keskenään. Lounasruokalassakin huomaa, että työkaverit ovat usein keskenään. Korona-aikaa edeltävältä ajalta muistelen.
Joissain töissä ei ehkä ole lähikollegoja aivan samassa työssä, ainakaan sellaisia jotka ovat yhtä aikaa paikalla. Heitä saattoi nähdä vaihdellen eri yksiköissä työskentelevien seurassa "vakitiimeissä" tauot viettäviä enemmän.
Yhdessä työpaikassa järjestettiin speed datingia eri yksiköiden työntekijöiden kesken. Ihmisten piti tutustua toisiinsa eri tehtävistä ja viimeisen jutellun kanssa sopia tapaaminen. Moni ei mennyt tapaamiseen. Nuori kaunis nainen kuitenkin sai innokkaan tapaamiskutsun vanhemmalta toisessa yksikössä työskentelevältä mieheltä. Että sellaista ystävystymistä.
Opiskellessa ihmisten olemuksella vaikutti olevan merkitystä siinä, ketkä alkoivat puhua keskenään. Luennolla ihmisten ei välttämättä muuten tullut puhuttua toisille, ellei ollut ryhmätöitä. Myös ikä vaikutti eli esim. toisilleen kiinnostavan näköiset suunnilleen saman ikäiset saattoivat jutella keskenään. Tai jotenkin menevän oloinen vanhempi nuoremman alasta kiinnostuneen kanssa. Yleensä oli myös heitä, jotka saavat näkyvyydellä kiinnostusta muilta ihmisiltä.
Työn ulkopuolella nähtävät ihmiset ovat vielä erikseen. Joillain muuallakin tavattuja ja elämässä pysyneitä ystäviä on, kaikilla ehkä ei. Työpaikalla sitä ei välttämättä huomaa.
MItä vanhemmaksi tulen, sitä heterogeenisempia ystäviä minulla on. Nuorena viihdyin hirveän hyvin itseni kaltaisten seurassa, nyt arvostan myös erilaisuutta. Tosin parhaimmat ja läheisimmät ystäväni ovat näitä nuoruuden ystäviä, joiden kanssa ystävyys on jatkunut tosi pitkään.
Erilaisuuden arvostaminen ei kuitenkaan koske kaikkia. Minulle ystävyydessä on aina ollut tärkeää ajatusten, oivallusten ja kokemusten jakaminen.
En ystävysty ihmisen kanssa, joka on tietyllä tavalla liian naivi, yksinkertainen ja/tai mustavalkoinen. Tällainen henkilö on tylsää seuraa. Heidän kanssaan ei synny edes hyvää huumoria, syvällisistä keskusteluista puhumattakaan. En saa tällaisilta ihmisiltä itse oikein mitään vaan olen koko ajan antavana osapuolena, esimerkiksi kuuntelijana. Siksi tällaiset suhteet eivät koskaan kehity aidoiksi ystävyyssuhteiksi. Ystävyys on mielestäni vastavuoroista.
Ihminen, joka pyrkii liian lyhyen tuttavuuden jälkeen ns. iholle.
Ihminen, joka alkaa mielistelemään.
Ihminen, joka tuo hyvin vahvasti esille oman, radikaalina pitämänsä mielipiteen. Vaikka olisin hänen kanssaan samaa mieltä, en halua olla hänen ystävänsä, jos hän vaahtoaa omia mielipiteistään liian innokkaasti.
Jos "narsismitutka" hälyttää.
Brassailija.
Joku muu erotti en silti halunnutkaan.
Yksi tuttavapariskunnan nainen, jonka kanssa sinänsä olisi paljon yhteistä, on vaan jotenkin ylimielinen. Juttelisimme mistä tahansa, hänen on aina pakko ujuttaa sekaan huomautuksia joko siitä kuinka hyvä ihminen hän on ja missä kaikessa menestynyt tai sitten arvostella tai vähätellä muiden tapoja olla ja elää. Minulla on itsellänikin saavutuksia ja pyrin miettimään valintojani, mutta ei ole mitään tarvetta mainostaa sitä kenellekään, enkä arvostele muiden elämää vaan ymmärrän tilanteiden olevan erilaisia. Aina tämän naisen kanssa juteltua jää vain vähän tyhmä olo, kun kivakin puheenaihe kääntyy jonkun asian halveksimiseen. Välillä tuntuu että muka ohimennen sanotut kommentit ovat tarkoitettu piikittelemään minua.
Toinen ihan kiva kaveri tuntuu sen sijaan kaikin voimin pyrkimään mahdollisimman tasapaksuun mainstream-elämään. Kaikki on mahdollisimman samanlaista kuin muillakin, ehkä joku uniikki keramiikkapurkki on villein asia hänen elämässään. Hänen kanssaan ei voi puhua mitään filosofista haaveilua tai avautua hauskoista ja noloista kömmähdyksistä, sillä sellaisten aiheiden äärellä hän suorastaan vaikenee. Nuorempana hänelläkin oli omia ajatuksia, eikä tarvinnut esittää muulle maailmalle jotain ihme olen-kunnollinen-leikkiä. Niin, olen itsekin ihan kunnollinen, mutta ei tarvetta todistaa sitäkään millään materiaalilla, kunhan itse tiedän, se riittää
Vierailija kirjoitti:
Ekana tulee mieleen, että jos on vaan liian raskas ihminen, niin en halua olla tekemisissä. Sen jutut imee musta kaiken energian oli ne mitä oli. Yleensä jotain valitusta tai monologia aiheesta mikä kiinnostaa vain häntä itseään.
Sitten myös koppavat tyypit, jotka vaatii jonkun ihme koodin, että niiden kanssa saa juttua aikaiseksi niin ei maksa vaivaa. Miksi olisin mieliksi ihmiselle, joka on jo lähtökohtaisesti vaikea minua kohtaan?
Joskus ennen ihmettelin, kun ihmiset valittelivat energiasyöpöistä lähipiirissä. Ajattelin, että jopa on taas jossai toksisen positiivisuuden kuplassa keksitty uusi hieno juttu.
Sitten aloitin työt uudessa paikassa, ja tutustuin erääseen naiseen. Ja voi luoja.... Valitusta valituksen perään, pelkkää valitusta päivästä toiseen, mitä mitättömimmistä asioista, kaikki on pielessä, häntä syrjitään, häntä kiusataan. Luulee jostain syystä meidän olevan ystäviä, joten vuodattaa nämä suuret vastoinkäymisensä minun päälleni niin töissä kuin vapaa-ajallakin... Huomasin hänestä heti tämän piirteen, jonka vuoksi yritin vältellä ja väistellä, mutta en onnistunut.
Nyt kaduttaa, etten ollut töykeämpi. En pääse hänestä kinä eroon...
"Ei." on kokonainen lause.