Miksi ystävällisimmät ihmiset ovat usein niitä jolla on rankin menneisyys?

Siksi, että vaikea menneisyys antaa kohdella itseä huonosti. Väitän, että omat rajat on hukassa. Traumatisoituneet on varmaan pitkään alttiita muiden hyväksikäytölle, juuri rajattomuutensa takia. Ei uskalet sanoa ei muille, koska menneisyydessä se ei ole ollut sallittua.

Niin jos elää kaaoksen keskellä niin ei stressaa turhista. Aika paljon ihmisten sanomisia laittaa vain toisesta korvasta ulos. Ne ei merkitse mitään sun arjen keskellä. Sitten joku jää pohtimaan jotain pikkuasiaa pitkiksi ajoiksi. Se toinen sivuuttaa sellaiset asiat ja keskittyy tärkeimpiin asioihin. Ne pikkumurheet on merkityksettömiä sellaiselle ihmiselle tai jotkut sanomiset mitä ruoditaan jossain vuositolkulla. Jos omassa ympäristössä ei tapahdu mitään niin sellaiseen on aikaa.

Rankoista lähtökohdista tulleet ihmiset ei koskaan takerru lillukanvarsiin. Ei sanomisiin, katseisiin tai eleisiin. Heidän ympäristössä ei ehditä edes miettiä sellaisia. Joissain kodeissa voidaan vatvoa jotain elettä tai sanomista päivätolkulla että mitä se tarkoitti vai tarkoittiko lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Rankoista lähtökohdista tulleet ihmiset ei koskaan takerru lillukanvarsiin. Ei sanomisiin, katseisiin tai eleisiin. Heidän ympäristössä ei ehditä edes miettiä sellaisia. Joissain kodeissa voidaan vatvoa jotain elettä tai sanomista päivätolkulla että mitä se tarkoitti vai tarkoittiko lainkaan.

Tämä..kaikki tekevät joskus virheitä

Osataan laittaa asiat mittasuhteisiin

Up

Vierailija kirjoitti:

Rankoista lähtökohdista tulleet ihmiset ei koskaan takerru lillukanvarsiin. Ei sanomisiin, katseisiin tai eleisiin. Heidän ympäristössä ei ehditä edes miettiä sellaisia. Joissain kodeissa voidaan vatvoa jotain elettä tai sanomista päivätolkulla että mitä se tarkoitti vai tarkoittiko lainkaan.

Tämä. Rankoista lähtökohdista tulleet ihmiset polkee jalkoihinsa risut ja männynkävyt. Eivät todellakaan takerru lillikanvarsiin. Kysymys on kai eloonjäämistastelusta. Siinä ei hymistelyt ja ystävällisyydet auta. On pärjättävä rankkuudessa tai rankkuudesta pois.

Ja tiedätkö mitä, joku sanominen menneisyydessä ei hetkauta ketään. Sä et loukkaa ketään silloin jos se toinen ei ota sitä loukkauksena. Käsitätkö? Sä voit ite miettiä pääsi puhki miksi toinen ei reagoi niin se on siksi ettei se toinen koe sitä loukkauksena. Sä koet sen loukkauksena. Sun puheet ei hetkauta sitä toista jos ymmärrät. Että Tällaista tällä kertaa. Sun sanomiset ei vaikuta sen toisen arkeen mitenkään ratkaisevasti. On niin paljon muuta mietittävää. Ja sä koko ajan takerrut johonkin. Elämään mahtuu puhetta ja asiaa ja koko ajan tulee lisää.

Kukahan on poljettu jalkoihin?

En lukenut kommentteja, mutta yksi inhottavimmista ja ilkeimmistä ihmisistä, joita olen elämäni aikana tuntenut, on jonkinlaisen ihmiskaupan entinen uhri, huutolainen, lapsena myyty ja ties minkälaisen hyväksikäytön käynyt läpi. Ei se tosiaankaan kaikilla lisää sitä empatiaa, vaan ainakin tällä ihmisellä se on lisännyt kyynisyyttä ja sitä mentaliteettia, että yksin ihmisen on taisteltava ja pidettävä itsensä pinnalla, jos vähänkään kaipaa apua tai sympatiaa on arvoton luuseri ja sitä saa haukkua ja solvata.

Joku on menneisyydessä poljettu selvästi jalkoihin.

Vierailija kirjoitti:

Ovat valinneet oikean tien kulkea.

Tämä. Rankkuuteen voi liittyä sitä, että on itse ollut epäsosiaalinen, loisiva tai muuten vaan sietämätön ja joutunut niin ahtaalle että on ollut pakko nöyrtyä. Ja kun on tehnyt tilit selväksi itsensä kanssa suhde muihin ihmisiin muuttuu. Ei ole enää kateuttakaan, mikä selittäisi paskaa käytöstä.

Harvempi parikymppinen tuohon kuitenkaan pystyy. Ei siinä ole vielä tarpeeksi suhteellisuudentajua eikä itsetuntemusta, uholla mennään sen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

En lukenut kommentteja, mutta yksi inhottavimmista ja ilkeimmistä ihmisistä, joita olen elämäni aikana tuntenut, on jonkinlaisen ihmiskaupan entinen uhri, huutolainen, lapsena myyty ja ties minkälaisen hyväksikäytön käynyt läpi. Ei se tosiaankaan kaikilla lisää sitä empatiaa, vaan ainakin tällä ihmisellä se on lisännyt kyynisyyttä ja sitä mentaliteettia, että yksin ihmisen on taisteltava ja pidettävä itsensä pinnalla, jos vähänkään kaipaa apua tai sympatiaa on arvoton luuseri ja sitä saa haukkua ja solvata.

Niin tämähän on se toinen tuttu tarina: jäät uhriksi loppuiäksesi ja epäilet kaikkea ystävällisyyttä. Tai mielistelet kyllä, mutta puukotat selkään. Nythän on oikein kilpailukin siitä, kuka uhriutuu ylväimmin. Nuo ne vasta moninaamaista tuuliviirisakkia ovatkin. Se vaan pysyy, että maailma on paska, ihminen paha ja selviytyäkseen on purtava. Luonne on vähän samanlainen kuin hakatulla koiralla.

Jokainen arvaa, että aika pitkä tie on siihen aitoon ystävällisyyteen ja myötätuntoon kuljettu, jos on pohjalta lähdetty ja paljon tullut mutaa naamaan. Jotkut kuitenkin tekevät sen. Ehkä juurikin pelastaakseen lopun elämäänsä.

Mitä termi jalkoihin polkeminen sisältää? Aika vahva termi.

Se on puolustusmekanismi pahoja asioita vastaan. Tuntee ja aistii muiden tunteet voimakkaammin, ohjautuu helposti toisten tukipilariksi ja tadaa ei tarvitse omia haavoja nuolla..

Elämä opettaa. Jos kaikki lankeaa eteen helpolla, niin ei mitään osaa arvostaakkaan.

Huomaatko miten vahvaa termiä viljelet?

Minä ainakin haluaisin tietää että onko kyseinen jalkoihin polkeminen käytännössä mitä? Kosketaanko siinä ihan fyysisesti johonkin ihmiseen?

Jos viljelet tuollaista termiä ympäristöösi niin mitä se pitää sisällään. Mitä siinä tapahtuu kun poljetaan jalkoihin? Pitää ymmärtää puhumansa jos tuollaista kieltä käyttää.

Raskaat elämänkokemukset tuovat nöyryyttä.

Enpä ole tuollaista huomannut. En usko, että tuo on totta. Eiköhän ystävällisyys ole ihan muista asioista kiinni.