Miksi ystävällisimmät ihmiset ovat usein niitä jolla on rankin menneisyys?

En ole ihan varma, että pitääkö tuo arvio paikkansa.

Kovia kokeneista ihmisistä voi kyllä helpommin tulla pistäneeksi ystävällisyyden merkille juuri taustan takia.

Kun tietää, miten pahalta kaltoinkohtelu tuntuu, ei halua itse sellaista oloa aiheuttaa toisille.

Toisaalta on myös paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet kovia ja satuttavat itse muita yhtälailla. Omasta empatiakyvystäni kiitän yhtä läheistä, joka kykeni rakastamaan ehdoitta. Jotenkin se ankkuroi minut siihen, mikä oli normaalia, ja ymmärsin muun kokemani olevan sairasta. Ehkä, jos näkee ja kokee vain pahuutta, ei pystykään ymmärtämään, miten toisia tulisi kohdella. Jotkut myös selviytyvät huonoista kokemuksista kieltämällä ne ja oman kipunsa tullen sokeiksi pahalle, jota toisia kohtaan aiheuttavat. Alkavat haukkua pahantekoon normaalisti reagoivia heikoiksi ja kuvittelevat itse olevansa vahvoja, vaikka todellisuudessa eivät kykene tunteiden tasolla kohtaamaan kokemaansa.

On kaunis sanonta (en muista miten se tarkalleen menee), että jos on kasvanut pimeässä niin niistä loistaa sellainen kirkkain valo. Kun elämä koettelee eikä ulkoapäin saa voimaa, pitää itse olla se valo. 

Ei tietenkään aina mene näin eikä se ole mitenkään itseisarvo että pitäisi kärsiä ollakseen mukava.

Minä olen mielestäni ystävällinen ja mukava ihminen, vaikka olen syntynyt kultalusikka suussa ja kasvanut pumpulissa koko ikäni.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mielestäni ystävällinen ja mukava ihminen, vaikka olen syntynyt kultalusikka suussa ja kasvanut pumpulissa koko ikäni.

Eipä minulla ole syytä arviotasi epäillä. Mutta ehkä noista aapeen kuvaamista ihmisistä paistaa myös se, että on kokemusta tietää, minkälaista muiden kärsimys on. Eli reagoidaan oikeassa paikassa koska käsitetään mitä tapahtuu.

En tarkoita tätä moitteeksi sinua tai kaltaisiasi kohtaan. Usein tarvitaan nimenomaan se hyvinvoipa hämmästelijä toteamaan, ettei tämä ole ok ja asiat pitää muuttaa. Moni majakka on joutunut hyväksymään ajatuksen, ettei mikään muutu. Ja yrittävät vain ystävällisyydellään korjata asioita mikrotasolla.

Vierailija kirjoitti:

On kaunis sanonta (en muista miten se tarkalleen menee), että jos on kasvanut pimeässä niin niistä loistaa sellainen kirkkain valo. Kun elämä koettelee eikä ulkoapäin saa voimaa, pitää itse olla se valo. 

Ei tietenkään aina mene näin eikä se ole mitenkään itseisarvo että pitäisi kärsiä ollakseen mukava.

♥️

Mullla ainakin ystävällisyys ja kohteliaisuus ainakin osaltaa tulee siitä että jos eii tunne toista ihmistä niin vaöitsee ennemmin sen kns kultaisen keskitien sillloin. EI mulla ole ainakaan ole koskaan ollut mitään tarvetta loukata ketään tieten tahtoen.

Olen oppinut läheisten menetysten, lapsettomuuden ja vaikean lapsuuden kautta, että en voi tietää kenenkään syitä tai taustoja ja yritän kohdella jokaista ihmistä ystävällisesti.  Maailmassa on paljon pahaa ja kärsimystä, haluan omalta osaltani yrittää pitää "valoa" yllä. Saan ystävällisyydestä ja muiden kannustamisesta voimaa itsellekin.  

"Herra auta aina etten ketään paina, etten muiden taakkaa suuremmaksi tee."

Vierailija kirjoitti:

On kaunis sanonta (en muista miten se tarkalleen menee), että jos on kasvanut pimeässä niin niistä loistaa sellainen kirkkain valo. Kun elämä koettelee eikä ulkoapäin saa voimaa, pitää itse olla se valo. 

Ei tietenkään aina mene näin eikä se ole mitenkään itseisarvo että pitäisi kärsiä ollakseen mukava.

Luin tämän vata un olin kirjoittanut viestini, jossa kerroin, että yritän pitää "valoa" yllä. Se on juuri niin, että itse pitää olla valo. 

Eino Leinon sanoin: Ei ole paha kenkään ihminen, on vain toinen heikompi toista. Tämän kun sisäistää alkavat ihmiset näyttää erilaisilta. 

Vierailija kirjoitti:

Sinuna miettisin hetken tätä asiaa....

Vaikka niin, että narsistinkin takana on usein trauma tai esim. epävakaan.... miten muut psyykkiset ongelmat. Onko he aina kilttejä?

Mielestäni asia ei kyllä alkuunkaan ole näin mustavalkoinen....

Eihän se olekaan mustavalkoinen.

Miksi sanassa kiltti on niin negatiivinen kaiku... Ei pitäisi olla. Sanaa käytetään palstalla väärin.

Minulla ei ole mitenkään rankka tausta lapsuudesta tai nuoruudesta, mutta olen nyt aikuiselämässä elänyt todella raskaita aikoja. En usko kärsimyksen jalostavaan voimaan, mutta toisaalta olen huomannut, että en ole enää yhtään kärkäs arvostelemaan muita ja vaatimaan muilta enemmän. Jos vaikka joku työkaveri unohtelee eikä opi tai meinaa jaksaa, ensimmäinen ajatukseni ei ole, että onpa siinäkin luuseri. Pikemminkin ajattelen, että en minä tiedä, mitä kauheuksia hän ehkä kokee omassa elämässään. Ei pidä arvostella, kun ei ole toisen housuissa kulkenut. Itse olen kohdannut oman jaksamiseni rajat, joten näen muidenkin inhimillisyyden. Be kind, everyone is fighting a hard battle.

Se menee vähän niinkin että se rankoista taustoista tuleva ihminen on itse sinut kokemustensa kanssa. Muut ihmiset on niitä, ketkä alkavat hämmästellä asiaa. Siksi on järkevää ettei kaikesta puhuta kaikille. Ymmärrys ei kaikilla ole sellaista tasoa.

Koska he tietävät mitä elämä oikeasti on. Eivätkä halua sellaista kellekään muulle.

Vierailija kirjoitti:

Se menee vähän niinkin että se rankoista taustoista tuleva ihminen on itse sinut kokemustensa kanssa. Muut ihmiset on niitä, ketkä alkavat hämmästellä asiaa. Siksi on järkevää ettei kaikesta puhuta kaikille. Ymmärrys ei kaikilla ole sellaista tasoa.

Tämä!

Vieraat ihmiset saavat asiat kuulostamaan ihmeellisiltä. He ei elä niiden ihmisten arkea. Eikä he käsitä. Saavat vain vahinkoa aikaan kun ei pitäydy omissa asioissa. Heidän ajattelu on mustavalkoista ja he vääristää asiat.

Ei ole kovin mukavaa jos aletaan riepoa omia asioita muualla kuin sen perheen sisällä minne ne asiat kuuluukin. He ei sinne perheeseen/vaikeuksiin ole syntynyt, joten heidän pitäisi pysyä poissa muiden elämistä. Sellanen ei kasvata ketään.

Kun on kokenut rankkoja asioita, loppuu stressaaminen. Olin loputon stressaaja ennen, sitten koin todella pahoja juttuja ja loppui se tulevaisuuden stressaaminen. Nyt elän päivän kerrallaan ja nautin siitä. Edelleen olen tarkka esim. raha-asioista jne mutta muuten asenne on rennompi kuin ennen. Sitten pitää peilata omaa elämäntilannetta muihin. Jollain on aina asiat huonommin. Olen terve, raha-asiat on kunnossa, on ihana perhe, eikö siinä ole paljon jo? Sitä paitsi asioilla on tapana järjestyä.

Olen nähnyt myös kuinka ihmisillä, joilla asiat on oikeasti hyvin, itse pilaavat elämänsä tyytymättömyydellään. Aina on jokin asia pielessä, tolla on enemmän kuin mulla, hienompi auto, talo jne. Tuo jos mikä on varoitussignaali mulle, en halua olla tuollainen ihminen. Elämä on liian arvokas ja lyhyt toisten kadehtimiseen.

Ne ihmiset tietää missä milloinkin mennään. He on ok ympäristönsä kanssa.