En minä pärjää aikuisena aikuisten maailmassa.

Tee jokin persoonallisuustesti, josta saat sen nelikirjaimisen määritteen esim. INFP. Sitten googletat englanniksi mitä ammatteja sen yhdistelmän ihmiset harjoittavat. Tämä auttoi minua tajuamaan itseäni ja sen, että olen mikä olen, mutta en ole ainoa! Se auttoi myös keskittymään luontaisten ominaisuuksieni kehittämiseen. Olen nyt 38v. opiskelija ja ihan pihalla edelleen normiaikuisten elämästä, mutta onnellinen.

Muistaako joku tuon testin nimeä?

Ai tämä aloittamani ketju on vielä olemassa. aloittaja

Vierailija kirjoitti:

Ai tämä aloittamani ketju on vielä olemassa. aloittaja

No kai sä nyt kerrot vähän miten on ongelmat ratkenneet vai onko.

Mä olen käynyt lukion ja amk:n, ja selvinnyt monta vuotta yksinhuoltajana. Amkin aikana löysin työpaikan, joka vakinaistettiinkin lopulta.

Silti tuntuu jatkuvasti, että elän veitsen terällä. Että kaikki voidaan viedä koska tahansa, ja uutta työtä en tulisi löytämään onnettomien sosiaalisten taitojeni takia. En myöskään ole mikään kova ammatillinen osaaja, joten siitäkään ei olisi apua. Monesti tuntuu, että jotenkin vaan liihottelen työpäivän toisensa jälkeen ja lopulta joku muu päätyy tekemään ne vaikeat hommat, tai kertoo mitä tehdä.

Ystäviä ei luonnollisestikaan ole kuin yksi, hän asuu kaukana ja tavataan 1-2x vuodessa. Parisuhdetta en ole onnistunut muodostamaan sen jälkeen, kun erosin lapseni isästä (joka oli alkoholisti) ja siitä erosta on nyt kohta 10 vuotta.

On hyvin vaikea luottaa siihen, että kaikki menee ihan hyvin. Tähän asti on mennyt joo, asiat ovat jotenkin lutviutuneet, vähän kuin vahingossa ja tuurilla. Olin koulussa hyvä aina korkeakouluun asti, ysin oppilas. Sittemmin olen alkanut pohtia, ettei taidakaan olla ihan niin välkky kuin ajattelin. Ja sosiaalinen puoli on tosi vaikeaa ollut aina. Se hankaloittaa kaikkea, varsinkin työelämää.

Vierailija kirjoitti:

Ai tämä aloittamani ketju on vielä olemassa. aloittaja

Mitä sinulle kuuluu nykyisin?

Niin nykyaikaa, työt ei hotsita ja eläke pitäisi saada, jotta saisi vaan olla muiden elätettävävä. Ihan normaalia tekstiä kuitenkin kirjoittaa, eli oikeasti ei taida olla mitään vikaa.

Tämä on niin tätä, kuvitellaan että työ on jotakin ihanaa ja helppoa kuten harrastus, ja että some on realistinen kuvaus muiden elämästä. Kasva aikuiseksi ja ota vastuu itsesi elättämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen käynyt lukion ja amk:n, ja selvinnyt monta vuotta yksinhuoltajana. Amkin aikana löysin työpaikan, joka vakinaistettiinkin lopulta.

Silti tuntuu jatkuvasti, että elän veitsen terällä. Että kaikki voidaan viedä koska tahansa, ja uutta työtä en tulisi löytämään onnettomien sosiaalisten taitojeni takia. En myöskään ole mikään kova ammatillinen osaaja, joten siitäkään ei olisi apua. Monesti tuntuu, että jotenkin vaan liihottelen työpäivän toisensa jälkeen ja lopulta joku muu päätyy tekemään ne vaikeat hommat, tai kertoo mitä tehdä.

Ystäviä ei luonnollisestikaan ole kuin yksi, hän asuu kaukana ja tavataan 1-2x vuodessa. Parisuhdetta en ole onnistunut muodostamaan sen jälkeen, kun erosin lapseni isästä (joka oli alkoholisti) ja siitä erosta on nyt kohta 10 vuotta.

On hyvin vaikea luottaa siihen, että kaikki menee ihan hyvin. Tähän asti on mennyt joo, asiat ovat jotenkin lutviutuneet, vähän kuin vahingossa ja tuurilla. Olin koulussa hyvä aina korkeakouluun asti, ysin oppilas. Sittemmin olen alkanut pohtia, ettei taidakaan olla ihan niin välkky kuin ajattelin. Ja sosiaalinen puoli on tosi vaikeaa ollut aina. Se hankaloittaa kaikkea, varsinkin työelämää.

Miksi pitäisi luottaa sokeasti tulevaan? Ei siitä kukaan tiedä. Elät ihan normaalia elämää. Ihmisillä on niin harhaisia luuloja, että elämä on sellaista somekiiltokuvaa, että tänään shampanjaa Pariisissa ja ensi kuussa sama New Yorkissa. Ja kun oma elämä ei ole, aletaan kuvitella että jotakin on vialla.

Kun se oikea elämä on tavallisen työn tekoa tavallisella palkalla, harrastaen jotakin josta tykkää, ja hyvällä tuurilla löytää hyvä parisuhteen, kun on itse aktiivinen ja elämä muuten kunnossa. 

Vierailija kirjoitti:

Niin nykyaikaa, työt ei hotsita ja eläke pitäisi saada, jotta saisi vaan olla muiden elätettävävä. Ihan normaalia tekstiä kuitenkin kirjoittaa, eli oikeasti ei taida olla mitään vikaa.

Tämä on niin tätä, kuvitellaan että työ on jotakin ihanaa ja helppoa kuten harrastus, ja että some on realistinen kuvaus muiden elämästä. Kasva aikuiseksi ja ota vastuu itsesi elättämisestä.

Boomer alert.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin jo 50 ja samalta,tuntuu edelleen. Sinulla on kirjoittamisen lahja. Hyvin olet ilmaissut tunteesi. Kyllä sinä pärjäät.

Minäkin olen jo 44v ja tuntuu etten pärjää. On tuntunut siltä aina. Tässä sitä kuitenkin vielä sätkitään. Minusta ei koskaan tullut sellainen strong independent woman mitä piti tulla.

Menee mulla onneksi sentään rahtusen paremmin kuin vanhemmillani koskaan. Mutta onhan elämä kyllä melkoinen tuskien taival.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiseen sosiaaliturvaan liittyy monimutkainen hakemisen, tositteiden, selvitysten ja laskelmien vyyhti.

Byrokratia taipuu monen mielestä heikosti toimeentulotuen asiakkaan arkeen tai vaikkapa nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn.

Toisaalta byrokratian purkamisen pelätään johtavan siihen, että esimerkiksi Kelasta tulee rahanjakoautomaatti, kun järjestelmän pitäisi päinvastoin olla niin hankala, että sitä välttääkseen työtön suorastaan hinkuu töihin.

Uskoisin kyllä, että ne jotka vain huvikseen tai vaikka ideologisista syistä vieroksuvat työntekoa, ovat enimmäkseen sen verran skarppeja, ettei monimutkainenkaan byrokratia ole heille erityisen hankalaa.

Sen sijaan byrokratiasta kärsivät juuri ne, joiden työkyky on oikeasti alentunut sairauden tai vammaisuuden takia ja jotka ovat niin uupuneita, että hädin tuskin jaksavat tehdä yksinkertaisia arjen toimia.